Bob Helsingin presidentti

Mikä yhdistää Hitlerin aivoja, paviaanijohtaja Repeä ja työväenluokan ideologiaa? Tietenkin Bob Helsinki.

Bob-Helsinki on mainostoimisto. Sen tehtävänä on tehdä tuotteista houkuttelevampia, Hitlerin aivoilla on tarkoitus myydä enemmän iltapäivälehtiä, Työväenideologialla on tarkoitus auttaa Sauli Niinistöä pärjäämään vaalikamppailussa, mutta ennen kaikkea noiden kaikkien tarkoitus on nostaa Bob Helsingin brändin tunnettavuutta.

Vaikka niinistön mahdollisuudet vaalivoittoon ovatkin varsin pienet, Bob Helsinki tulee olemaan vaalin selkein voittaja. Rohkea ja poleeminen kampanja on ärsyttänyt monia, mutta varmasiti jäänyt kaikkien mieleen. Jatkossa varmasti kaikki elähtäneet poliitikot, jotka haluavat uutta terää kampanjaansa keräytyvät jonoksi BOB Helsingin ovelle.

Kyseinen toimisto olisi sinänsä jo aiemmin ansainnut tulla esitellyksi pseudomorfoosiblogissa. Onhan se lanseerannut muunmuassa Saarioisten "Äitien tekemmä ruokaa" mainoksen, jossa onnistuneesti käännetään kotiruuan ja einesruuan brändeihin liittyneet arvotukset päälaelleen.

Mainostoimiston palaverissa oivaltavuutta arvostetaan. Jonkun äitejähän ne tehdastyöläiset on, ja hei Saulihan tekee työtä, miksi se ei olis niinku työväen presidentti? Jo aikaisemmin olen ounastellut mainostoimistoajattelun käyttökelpoisuutta poliittisessa markkinoinnissa. Mikko Metsämäki kommentoi asiaa Markkinointi & mainionta sivulla lokakuussa näin:

"Myös uskottavuudessa mainostoimistot voisivat ottaa oppia puolueilta. Maalaisliitto perustettiin sata vuotta sitten ajamaan suomalaisen maajussin asiaa, mitä sen seuraaja Suomen Keskusta edelleen linjakkaasti tavoittelee. Kuinka uskottava olisi puolue, joka nostaisi ensin valtavan metelin muutaman sukurutsaisen paviaanin kohtalosta ja kehottaisi seuraavaksi kaikkia ostamaan mahdollisimman paljon Saarioisten lihajalosteita? Tai puoluetta joka taistelisi toisella kädellä ankarasti tupakointia vastaan ja tekisi toisella kaikkensa oluen kulutuksen kasvattamiseksi?"

Ja päättää kirjoituksensa: "Ja mitä tulee Bob Helsinkiin ja työväenjohtaja Sauli Niinistön kampanjaan, olen aika varma, että henkselinpaukuttelustaan huolimatta Bob ei uskalla kierrättää Niinistölle Zoubida Bob Benkhellatin pari vuotta sitten M&M:ssä esittämää ideaa: "Jos olisin itse ehdokas, voisin laittaa vaalijulisteeseeni aina paljon ääniä saavan kirkkoveneen ja iskulauseen 'kerrankin sillä on oma numero'"."

http://www.marmai.fi/doc.te?f_id=798467

Ehkä tuo kirkkovene toimii kampanjan loppukirittäjä.

Vielä poiminta pohdiskelevan liftarin blogista työväen presidenttien historiasta:

"Mutta ketä muita oikeistolaisia “työväen presidenttejä” te muistatte Niinistön lisäksi? Minulle tulee mieleen lähinnä 1930-luvun Keski- ja Etelä-Eurooppa; Mussolini ja Hitlerhän julistautuivat työväen edunvalvojiksi poliittisen kentän oikeasta laidasta."

http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/01/19/oikeistolaiset-tyovaen-presidentit/#comments

En tiedä ovatko Bob-helsingin pojat ajatelleet tuota puolta asiassa, mutta toimisto on aikaisemminkin Hitleriä kampanjoinnissaan käyttäneet,ja hyvin kuulemma myi iltalehtiä.

Köyhien presidentti

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola tukee presidentinvaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä.

Terttu Savola perustelee valintaansa sillä, että vaikka "köyhien ja hätääkärsivien asema on vuosi vuodelta huonontunut, presidentin taholta emme ole kuitenkaan havainneet vakavaa suhtautumista suomalaisten hätään".

Savola toteaa tiedotteessaan, että puolueen jäsenillä on täysi vapaus valita ehdokkaansa.

Savola paheksuu Tarja Halosta siitä, että hän hyväksyy SAK:n jäsenmaksujen käytön omaan kampanjaansa.

- Pieniä ihmisiä tulisi puolustaa eikä käyttää näin heitä ja heidän rahojaan hyväksi kaikin tavoin.

(Iltalehti, 21.1.2006)




Sauli Niinistöön liittyvien messiaanisten epiteettien lukumäärä kasvaa päivä päivältä: työväen presidentti, talonpoikien presidentti, köyhien presidentti... On myönnettävä ettei tämä viimeisin ollut suoraan kampanjatoimiston suunnittelema, mutta tuli silti varmaan kuin tilauksesta.

Mitään yhteyttä demografisiin tosiasioihin näiden arkaaisten käsitteiden esiinmanaamisella ei juuri ole. Niin työväki, talonpojat kuin "köyhällistökin ovat jälkiteollisessa nyky-Suomessa itse asiassa melko marginaalisia väestöryhmiä, toisin kuin sata tai vielä viisikymmentä vuotta sitten. Oikeita "työläisiä" sanan varsinaisessa merkityksessä on suomalaisista alle kolmasosa, "talonpoikia" taas vain kolmisen prosenttia, ja köyhyysrajan alapuolella elää ehkä korkeintaan kymmenen prosenttia. Ei sinänsä riitä kummoiseksi vaalikarjaksi, mutta edellä mainittuihin käsitteisiin näyttää yhä liittyvän politiikassa jonkinlaista symboliarvoa, vaikkeivat ne mihinkään konkreettiseen enää viitaisikaan.

Epäilen että Niinistön kohtaloksi koituu liiallinen tuotteliaisuus presidenttibrändien ja mediaslausuntojen saralla. Se tulee vaalien alla aiheuttamaan massoissa kyllästymisreaktion ja siten varmistamaan Halosen voiton. SDP:n strategia on nimittäin sittenkin parempi. Niinistö yrittää hyödyntää arkaaisten käsitteiden voimaa piittaamatta niiden alkuperäisen merkityksen suhteesta nykymaailmaan. Halosen paljon nerokkaampi diskurssi taas perustuu käsitteisiin, joiden käyttöä on mahdotonta kritisoida, koska ne eivät ole alun perinkään tarkoittaneet yhtään mitään. Paras esimerkki on tietysti "hyvinvointiyhteiskunta". Lieneekö Halosella niitä avainsanoja edes kovin monta? Hän kai hyvin tietää, ettei niitä loppuen lopuksi tarvita. Halonen on Niinistöä paremmin sisäistänyt liike-elämän perusperiaatteen: minimipanoksella maksimihyöty.

Loppuen lopuksi juuri SDP edustaa politiikan tulevaisuutta, jossa valehtelun ja läpinäkyvyyden spektaakkeli korvautuu mitäänsanomattomuuden puoleensavetävyydellä. Perinteisen politiikan tarkastelun kannalta katsoen voimme sanoa, että Niinistö häviää, koska on hän valehtelija eikä vakuuta äänestäjiä. Uuden, radikaalimman ajattelun näkökulmasta Niinistö häviää, koska hän ylipäänsä yrittää sanoa jotakin, asettaa itsensä paikkoihin, liittää merkityksiä itseensä. Niinistö tuottaa pakonomaisesti syitä ja perusteita valinnalleen, vaikka hänen pitäisi päin vastoin tehdä siitä täysin perusteeton ja arvoituksellinen, kuten Halosen presidenttiys on ollut ja on. Niinistön valinta presidentiksi ei pitäisi näyttää voitolta vaan katastrofilta - silloin se myös tapahtuisi.

Kuvainnollisesti puhuen: jos politiikka on ollut kuin elokuvaa tai saippuaoopperaa, siitä tulee etenevässä määrin jotain tosi-tv:n kaltaista. Valehtelun, pahuuden ja illuusioiden henkilödraaman tilalle tulee absoluuttisen, rivon latteuden perverssi kiinnostavuus. Valehtelu ei ole politiikassa ketään kaatanut. Poliitikoilta on päin vastoin vaadittu tiettyä roistomaisuutta, ja entiset talousrikolliset on säännöllisesti äänestetty uudelleen eduskuntaan pelkän dramaattisen efektin vuoksi. Mutta nyt vaikuttaa siltä kuin pahuuden teatteria ei enää edellytetäkään - enemmänkin, se jopa tympäisee. Tulee aika, jolloin mitään ei enää edellytetä, ja sen aavistaa SDP.

Miksi Niinistö? Oikea vastaus olisi: ei mistään syystä, pikemminkin päin vastoin, ja juuri siksi. Mutta tämä uudentyyppinen poliittinen ajattelu on Suomessa yhä SDP:n yksinoikeus. Mielestäni Blairin, Berlusconin, Bushin ja muiden kehityksen kärjestä pudonneiden amatöörien kannattaisi käydä Suomessa SDP:n opissa näkemässä, mitä on nykyinen politiikan avantgarde.

Talonpoikain resitentti

Kyllä, joudun valitettavasti taas kirjoittamaan Sauli Niinistöstä. Alan minäkin jo kyllästyä aiheeseen, mutta ei näitä lausuntoja vaan voi ohittaa.

Tänään Kokoomuksen hiljan työväenpuolueeksi brändännyt Sauli Niinistö julisti puolueensa talonpoikaispuolueeksi. Metro lehdessä 19.1.06 kirjoitetaan aiheesta näin: "Niinistö sanoo näkevänsä keskustan ja kokoomuksen arvopohjan paljolti yhteisenä. Molemmat puolueet ovat pitkälti myös talonpoikaisen tahdon ilmentymiä, eivätkä ne ole siltä osin kovin eri teille kulkeneet."

Itse tunnen poliittista historiaamme huonosti, mutta mitkään epäluotettavista internetlähteistäni eivät listaa talonpoikaista tahtoa Kokoomuspuolueen alkusyyksi.

Ymmärtääkseni Kokoomus syntyi vuonna 1918 reaktiona Nuorsuomalaisten ja Vanhasuomalaisten parlamentaristien perustamalle Edistyspuolueelle. Täytyihän saksalaismielisillä monarkisteillakin olla oma puolueensa. Nimeksi ei tullut kuitenkaan Taantumuspuolue, vaan Kokoomuspuolue.

Talonpojat eivät käsittääkseni olleet monarkiasta lainkaan innostuneita, eivätkä saksalaisuudestakaan samassamäärin kuin Kokoomus. Maalaisliitto jopa kieltäytyi tulemasta samaan hallitukseen monarklistien kanssa 1918.

Kokoomus oli alkuaikoinaan konservatiivipuolue, jonka saavutuksia on muunmuassa progressiivinen verotus.

Vuosien varrella Keskustan ja Kokoomuksen tiedetään tehneen ajoittain ns. porvariyhteistyötä, (kirjoitin aiheesta muutama päivä sitten), mutta talonpoikaisyhteistyötä ei käsittääkseni ole aikaisemmin yritetty.

Kunnia tästä uhkarohkeasta loikasta tietenkin Sauli Niinistölle. Hän on ennennäkemättömän vikkeläliikkeinen poliitikko, häntä eivät rajoita aatteelliset, historialliset tai muutkaan seikat (ehkä nikotiiniriippuvuutta lukuunottamatta). Hän tietää että historia on sellaista kuin miksi se kirjoitetaan, ja historian kirjoittavat voittajat ja johtajat. Hitaammat seuraajat voivat ihmetellä viimeviikolla vastakkainasettelujen aika oli ohi, toissapäivänä olikin pystyssä perinteinen porvaririntama, ja tänään ilmaantuu ennennäkemätön talonpoikaisyhteistyö. Jos esimerkiksi islaminuskoiset olisivat riittävän suuri poliittinen ryhmä, ei Sauli empisi hetkeäkään julistaa puolueensa olleen aina vahvasti islamin asialla.

Sauli on ymmärtänyt ehdokkaista syvällisimmin jälkimodernin toimitaympäristön luonteen. Parhaiten se on kiteytettävissä Habban Y Sabbahin lyhyeen elämänohjeeseen: "Mikään ei ole totta, kaikki on sallittua". Kun normatiivisiä totuuksia ei enää ole, voittaja on se joka esittää mieleenpainuvimpia väitteitä. Räikeillä, valheellisilla ja naurettavilla väitteillä saadaan varmasti jokaisen huomio kiinnitettyä. Riittävän räikeästi valheelliset väittämät saattavat jopa provosoida lukijan selvittämään asioita.

Tähän ansaan minä itse ainakin menin, tässä on koko päivä vietetty kokoomuspuolueen historiaa selatessa. Niin, ja tietystyi tiedän että kaikki kirjoittelua aiheesta lisää Saulin medianäkyvyyttä.

Huonoa julkisuuttahan ei olekaan, on vain julkisuutta.

Voisinhan minä tietysti tasapuolisuuden nimissä kirjoittaa Halosestakin, paljonhan demariaatteestakin löytyy pseudomorfoottisuutta. Se vaan on niin tylsää, Sauli on pirun hyvä puheenaihe.

Vielä loppukevennys

"Nyt tasa-arvo on edennyt Suomessa niin pitkälle, että naiset voivat äänestää miestä presidentiksi." -Anneli Jäätteenmäki

Ja hesarista voi lukea professri Tuomo Martikaisen arvio vaaliasetelman innostavasta vaikutuksesta oikeistoon.

Eskapismiblogikin sivuaa vaaliteemaa:


Ja vielä historialinkkejä kiinnostuneille:
wikipedia
kokoomus
verkkouutiset

Nettisurffaus

Olen aina ihmetellyt miksi nettisivujen selailemista kutsutaan surffaamiseksi. Surffaaminen on vanha vesiurheilumuoto, jota esimerkiksi Tahitilla ja Havaijilla on harrastettu vuosistoja. Moderni länsimainen surffauskin on iältään jo kohta 100 vuotta.

Surffaus on luonteeltaan tyypillinen elämäntapalaji. Siihen kuuluu kokonaisvaltaisesti niin pukeuttumistyyli, musiikkimaku, elämänasenne kuin erilaiset lieve-ilmiötkin.

Suomessa surffaamisesta puhumista vaikeuttaa se, että täällä surffaus termillä yleensä viitataan purjelautailuun (Winsurfing) ja surfausta kutsutaan suomenkielisellä termillä lainelautailu.

Nettisurffauksella tarkoitetaan yleennsä internetin WWW sivujen selailua. Termi periytyy 1990 luvun alkupuolelta, ajlta hieman ennen Webbiä:

"Here's a question: how do other people deal with users that they *think*
are doing no-nos around the net? One of our users had the habit of
occasionally going net-surfing and doing the hit-and-run type of
attempts (trying 'guest' usually), but I didn't have any real proof--only
through other people."

-Brendan Kehoe, comp.admin.policy keskustelupalstalla, Jun 7 1991, 12:30 am

Tähän usenet viestiin väitetään joskus sanan etymologian viittaavan. Kehoe ei puhu webbisurffauksesta, vaan telnetsurffauksesta. Ja kysymys siis kuului kuinka tälläiseen häiriköintiin tulisi järjestelmänvalvojien suhtautua.

Toiset antavat kunnian termistä Jean Armour Pollylle, ameriakkalaiselle kirjastonhiotajalle joka vuonna 1992 kirjoitti kirjan "Surfing the INTERNET". Kirja keskittyy pääasiassa internetin muiden palveluiden surffaamiseen, mutta esittelee lyhyesti myös Wolrd wide webin.

"All documents, whether real, virtual or indexes, look
similar to the reader and are contained within the same addressing scheme.
To follow a link, a reader clicks with a mouse (or types in a number if
he or she has no mouse)."

Kirja on kirjoitettu varsin edistysuskoiseen sävyyn. Kirjastoinhoitajana Polly näkee nettisurffauksessa suurtta potentiaalia esimerkiksi opiskelussa:

"A net connection in a school is like having multiple foreign
exchange students in the classroom all the time. It promotes
active, participatory learning. Participating in a discussion
group is like being at an ongoing library conference. All the
experts are Out There, waiting to be asked."

Nykyään tiedämme internetin muistuttavan enemmän pelihallia, pornokauppaa tai vessanseinää kuin kirjastokonferenssiä. On myöskin huomattu että monet lapsia verkossa odottelevat expertit eivät edista aivan sellaista asiantuntemusta kuin kirjastonhoitajat toivoisivat.

Käyttämäni lähteet eivät aivan selvitä miten netin selaamista on päädytty kutsumaan juuri surffaamiseksi. Ehkä tuo liittyy uuteen nopeaan tapaan liikkua erilaisten, maantieteellisesti kaukana toisistaan sijaitsevien palvelinten välillä. Tai sitten liikkumisen tapaan, pingahtelemiseen nopeasti yhdestä pisteestä toiseen. Ehkä surffareiden pseudouskonnollinen hehkutus pienen ihminen ja valtameren voiman kohtaamisesta on jotenkin kolahtanut internetpioneereihin, joita yhtäkkiä avautuneiden tiedon valtateiden volyymit ovat saattaneet yllättää.

Muistan kyllä itsekin miten mahtavaa oli ensimmäistä kertaa käyttää telnettiä. Yhtäkkiä saattoi kytkeytyä tietokoneeseen missäpäin maailmaa tahansa. Nykyäänhän tuollaiset maantieteelliset kuriositeetti ovat muuttuneet täysin merkityksettömiksi. Ei ketään kiinnosta missä maassa mikäkin sivusto sijaitsee.

Surffaamiseen ja nettisurffaamiseen kuuluu molempiin leimallisesti etsiminen. Surffaaja etsii ehkä koko elämänsä sitä täydellistä aaltoa. Nettisurffaajan etsintä on tavallaan tämän antiteesi. Nettisurfaaja etsii kokoajan ei mitään: Suosikkibändinsä singlejen B-puolten nimiä, suosikkinäyttelijänsä bikinikuvia, mitä vaan. Ehkä yhteneväisyydet tulevat elämäntapaan kokonaivaltaisesti liittyvästä ajelehtimisesta.

Oli miten oli, minua ärsyttaa se, että surffaamisesta puhuttaessa puhutaan kaikesta muusta, paitsi surffaamisesta. Webbiä selataan, ja purjelaudalla purjelautaillaan.

Saatanan presidentti

On mukavaa huomata Sauli Niinistön sittenkin noudattaneen pseudomorfoosiblogin neuvoa uskonnollisen tematiikan käytöstä vaalimainonnassa. Uusi slogani kuuluu:"Siinä on piru mieheksi ajamaan Suomen etua".

Uuden sloganin etuna edelliseen verrattuna on uskottavuus. Kukaan ei usko Saulin olevan työväen peresidentti, mutta piruksi hänet on hyvin helppo kuvitella. Katsokaa nyt vaikka miehen valokuvia, tuohon ylläolevaan myönnän lisänneeni pienet sarvet, mutta kuva näyttää muutenkin varsin demoniselta. Käsittelemättömiä kuvia voi katsella vaikka Googlella. Saulin edustamaa politiikkaakin on huomattavasti uskottavampaa selittää saatanasta kuin työväenaatteesta lähteväksi. Myöskin kokoomuksen puolueena on perinteisesti mielletty ajavan enemmän sielunvihollisen, kuin työväestön asiaa.

Ainoa ongelma kampanajassa on oikeastaan sen päällekkäisyys jo aloitetun työväenluokan sankari kampanjan kanssa. Ne kuitenkin vetoavat varsin erilaisiin kansankerroksiin.

Porvariyhteistyö

Kun nyt porvariyhteistyöstä mediassa puhutaan, niin lienee aika pseudomorfoosibloginkin lyhyesti taustoittaa asiaa.

Porvari sana periytyy sääty-yhteiskunnan ajalta. Tuolloin yhteiskunta jakaantui neljään säätyyn: aatelistoon, papistoon, porvaristoon ja talonpoikiin. Porvaristo koostui pääasiassa kauppiaista, ja keskittyi kaupunkeihin.

Säätypäivät lakkautettiin hieman reilut sata vuotta sitten. Suomenkin politiikassa on ehditty nähdä monenlaista myllerrystä. Kylmä sotakin on käyty, sen voitti kapitalismi . Silti (tai juuri siksi) porvarin brändi rypee ehkä pahimmassa alennustilassaan. Jopa kokoomus, ainut varsinainen porvaripuolue, on päättänyt yrittää nyt brändätä itseään työväenpuolueeksi.

Sauli Niinistön kampanja on rakentunut täysin sloganin "Työväen presidentti" ympärille, ja samalla linjalla kokoomus aikoo jatkaa myös vaalien jälkeen.

Tottahan se on, prole ja työväki tihkuu voimaa, seksikkyyttä ja neuvostonostalgiaa. Porvari kalskahtaa tylsällä tavalla vanhanaikaiselta, ummehtyneelta ja vanhan irstaan miehen tavoin dekadentiltä.

Porvari sana kelpaa nykyään vain pilkkaamiseen.

Ainut väestöryhmä joka pitää porvariutta arvossaan ovat talonpojat, jotka eivät koskaan sellaisiksi voi tulla. Keskustalaisilla on tietenkin rahaa ja omaisuutta, mutta ei se vielä tee heistä porvareita. Ei raha tee porvareistakaan aatelisia.

On hyvin kiinnostavaa nähdä minkälaista porvariyhteistyötä on luvassa, nyt kun meillä on porvaripuolue joka kuvittelee olevansa työväenpuolue ja talonpoikaispuolue joka kuvittelee olevansa porvaripuolue.

Väestönvaihdon välietappi: muslimienemmistöinen katolinen koulu

An Islamic campaign group has called for a Catholic primary school to be based on the Muslim faith.

The Campaign for Muslim Schools said 90 per cent of pupils at St Albert's Primary, in the Pollokshields area of Glasgow, are Muslim, yet children are having to take part in Catholic rituals like saying the Lord's Prayer and attending mass.

Osama Saeed, co-ordinator of the alliance of Glasgow's main mosques and Muslim organisations, said he could see no reason why the main faith of the school should not change.

He said: "Clearly the parents of that area find a faith school, even if it is of another denomination, preferable to a secular one. But surely it should be possible for them to have one that is relevant to their own faith.

"To move towards this would be a fantastic example of good faith - in more ways than one - on the part of the Church."

The call came just days after Scotland's most senior Catholic, Cardinal Keith O'Brien, sparked controversy by stating that Scotland's core faith was Christianity and that other faiths should recognise they were "living in Scotland as a Christian country". A spokesman for the Catholic Church in Scotland was not available for comment tonight.

(Scotsman.com, 16.1.2006)




Huolimatta siitä mitä kaikkein vainoharhaisimmat kommentaattorit ennustavat, Euroopan islamisoituminen on hidas, useita sukupolvia kestävä prosessi monine välivaiheineen - joista yhtä havainnollistaa edellä siteerattu pikku-uutinen. Kehityksen lopputulos on tietysti väistämätön, mutta toistaiseksi yhä kaukana tulevaisuudessa. Eli eurooppalainen ihminen voi todeta saman mitä Itävalta-Unkarissa tavattiin sanoa ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina: "Tilanne on toivoton, mutta ei huolestuttava!"

Kuluvan vuosisadan aikana Eurooppa löytää uudelleen sen uskonnollisuuden, jonka 1800- ja 1900-luvun sekularisaatio työnsi ihmisten elämässä taka-alalle. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että nykyiset eurooppalaiset tulisivat uudelleen kristityiksi, kuten amerikkalaiset, vaan väestönvaihdosta, jossa uskonnosta vieraantuneet eurooppalaiset kuolevat vuosisadan mittaan vähitellen sukupuuttoon antaen tietä uskonnollisemmalle ja siksi elinvoimaisemmalle muslimiväestölle.

Tulevien vuosisatojen aikana Euroopan niemimaan uudet asukkaat, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän arabien jälkeläiset, omaksuvat eurooppalaisesta sivilisaatiosta sen, minkä heidän oma kulttuurinsa kykenee sulattamaan ilman oman ominaislaatunsa menetystä - luultavasti soveltavan tieteen ja siihen perustuvan tekniikan. Kaiketi nykyinen parlamentaarisen demokratian järjestelmä säilyy myös uusien väestöjen asuttamassa Euroopassa. Mitä tulevat islamilaiset eurooppalaiset eivät halua tai kykene omaksumaan, joko katoaa kokonaan tai säilyy yksittäisillä alueilla Pohjois-Amerikassa tai Uuden Seelannin kaltaisilla saarilla.

Historia ei tunne sotilaallisia, muttei myöskään uskonnollisia tyhjiöitä. Puolustamattomien rajojen yli kävelevät vieraat armeijat. Uskonnollisuuden romahtamisen myötä romahtaa myös halu jatkaa sukua. Uskonnottomat kansat kuolevat pois ja niiden tilalle tulee sellaisia, jotka vielä uskovat että lisääntyminen kannattaa. Sekularismi tappaa. Viimeisissä USA:n presidentinvaaleissa republikaani Bush menestyi parhaiten niissä osavaltioissa, jossa on korkein (valkoisten) syntyvyys. Demokraatti Kerry edusti syntyvyydeltään alhaisia sekularisoituneita osavaltioita. Ne ovat myös niitä osavaltioita, joissa parhaillaan ollaan korvaamassa evoluutioteorian opetus kreationismin opettamisella. Totean nämä ajan merkit jokseenkin katkerin mielin, koska olen itse vanhanaikainen rationalisti ja ateisti. Kuluvan vuosisadan perspektiivistä, edustan menneisyyttä ja osaksi vielä nykyhetkeä, mutta en missään nimessä tulevaisuutta.

On varmaankin turha olettaa, että ateistikollegani ymmärtäisivät, minne ollaan menossa. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että nykymaailmassa on uskonnollisuus monopolisoinut eloonjäämisen ja oikeistolaisuus ajattelun. Jos omaa mielipidettäni kysytään, sanoisin että maailmassa on 4-5 miljardia ihmistä liikaa. Mutta ne jotka ajattelevat kuten minä eivät ole enää sadan vuoden kuluttua täällä. Sekularismin vuosisadat ovat päättymässä, ja tulevaisuus kuuluu fundamentalismille - myös Euroopassa.

Uusmaalaus

Elina Brotherus kuuluu menestyneimpiin nuoriin taiteilijoihimme. Hän kuuluu ns. Helsinki School koulukuntaan, joka koostuu Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvausta opiskelleista ja opettaneista.

Brotheruksen tyyliä voi kuvailla maalaukselliseksi. Teosten merkitykset rakentuvat yleensä eriolaisten taidehistoriallisten viittausten varaan. Nyt uudessa näyttelyssään hän on astunut askeleen pidemmälle tällä tiellä. Näyttelyn nimi on "New painting" ja hän kommentoi sen syntyä Metrolehdessä 13.1 näin:

"-Minulla oli näyttely Islannissa, ja galleristi heitti ilmoille ajatuksen, että valokuva on nykyajan maalaustaidetta. Olen aina tuntenut olevani lähempänä klassista maalaustaidetta kuin nykytaidetta, ja siksi ajatus ruveta tutkimaan valokuvaa maalauksen näkökulmasta tuntui erityisen osuvalta"

Lausunto on kulttuurimorfologisesti kiinnostava. Mieleeni tuli heti analogia: Keisariajan Roomalainen kuvanveistäjä, jonka työnä oli jäljentää Kreikkalaisia patsaita ja täydentää niitä aikansa julkkisten päillä olisi voinut antaa samantyyppisen lausunnon. Esimerkiksi: "Olen aina tuntenut olevani lähempänä klassista kreikkalaista veistotaidetta, kuin Roomalasita nykytaidetta."

Molemmissa esimerkeissä kulttuurin materialistisen myöhäiskauden toimija lainailee varhaisempia muotoja vailla kiinnostuista niiden alkuperäisestä, yleensä uskonnonharjoittamiseen liittyvästä käyttöyhteydestä.

Brotheruksesta on keskusteltu viimeaikoina paljon, hän kuuluu niihin harvoihin taiteilijoihin joiden julkisuus ulottuu ns. lööppitasolle. Kysymys on tietenkin ollut rahasta. Iltalehti keksi nimetä 8000e maksaneen Pekka Saurin muotokuvan suomen kalleimmaksi valokuvaksi. Vaikkakaan väite ei sinänsä ollut totta (lööpit eivät yleensä ole totta, ihan selvennykseksi jos joku ei tiennyt), niin silti se ehti nostaa varsin kiihkeän kansalaikjeskustelun.

Vaikkakin taidekentän sisällä Brotheruksen ansiot ovat kiistämättömät, ns. tavallisen kansan ja myös valokuvauksen harrastajien keskuudessa hän on varsin kiistelty hahmo. Tämä johtuu toisaalta juuri noista lööpeissä olleista tuloista, toisaalta hänen valitsemansa vaikeasti avautuvan tyylin vuoksi.

Paradoksaalista kyllä myös kansan suuhun sopisi muunnelma Elinan lausunnosta. He eivät pidä Brotheruksesta nimenomaan sen takia koska kokevat klassisen maalaistaiteen nykytaidetta koskettavammaksi. Kansan ja Brotheruksen konservatismi ei valitettavasti tunnu kohtaavan. Kansa näkee Brotheruksen nimenomaan nykytaiteilijana joka on etääntynyt liikaa klassisesta taiteesta.

Valokuvausharrastajat taas eivät tunnu ymmärtävän Brotheruksen valokuvien maalauksellisuutta. He haluavat valokuvansa valokuvina, ja arvottavat niitä pelkästään sellaisina. Taidehistorialliset viittaukset eivät tähän markkinasegmenttiin pure.

Myös Hellsinki Schoolin dominoiva osa suomen taidevalokuvauksessa tuntuu ärsyttävän monia. Monet harrastajat ovat omaksuneet erityyppisen estetiikan esimerkiksi luontokuvauksen puolelta.

Valokuvaharrastajienkin esteettiset mieltymykset ovat usein varsin konservatiisisia. Sen voi todeta itsekin selailemalla erilaisia harrastajien valokuvagallerioita, ja niiden saamia kommentteja. Valitettavasti myöskään valokuvaharrastajien ja Brotheruksen edustamat konservatiivisuuden lajit eivät tunnu kohtaavan.

Mieskuvaajien ongelmana on sitten vielä venuskateus. Brotherus käyttää työssään paljon omaa vartaloaan. Nykytaiteen yleisin maallikkokritiikki on: "Tuollaisenhan minä pystyisin tekemään itsekin". Mieskuvaajan alitajunta kommentoi välittömästi Brotheruksen tuotantoa: "Olisin minäkin kuuluisa taidevalokuvaaja tuolla vartalolla".

Elina Brotheruksen näyttely New painting Valokuvataiteen museoissa 26.maaliskuuta asti.

Brotherusaiheisiin nettikeskusteluihin voi osallistua esimerkiksi Jippii keskustelupalstalla

Uuspolitiikka

Politiikka on pitkään ollut varsin huonossa huudossa, erityisesti nuorison keskuudessa. Kaukana ovat 70-luvun teinipolitiikka. Itse elin nuoruuttani 90-luvulla, silloin politiikka oli uskonnon jälkeen vähiten cool kuviteltavissaoleva asia maailmassa.

Syitä politiikan huonoon maineeseen oli monia. Kommunismin romahdus oli poistanut politiikasta jännitteen, ja tilalle tullut glogaali kapitalismi jätti politiikalle hyvin pienen toimintasäteen. Toisaalla amerikkalaisvetoinen nuorisokulttuuri tarjosi meille erilaisia cooleja asioita. Politiikka ei ollut Rock.

Nyt yllättäen nuorisopolitiikka tuntuisi olevan taas nousussa. Ruotsissa vastikään perustettu piraattipuolue, http://www.piratpartiet.se/ (lue esim tietokone lehden juttu asiasta) ja suomessa työn alla oleva "Teknologiapuolue"

Kyseessä on uuspolitiikka, perinteisestä puoluepolitiikasta irtaantunut tekijänoikeuslainsäädöntölähtöinen yhden asian politiikka. Ruotsalaset ovat päässeet ihan toimintaan asti,suomessa ollaan lähinnä ideointitasolla.

Jos minulle olisi sanottu 90-luvulla nuorison vielä joskus innostuvan politiikasta, olisin ollut varsin huvittunut. Toisaalta en tuolloin voinut ennakoida tulevia yhteiskunnallisia muutoksia.

Kiitos Suomen nuorison poliittisesta aktivoimisesta kuuluu tietenkin Tanja Karpelalle. Hänen lakiesityksensä onnistui koskettamaan nuorisoa sinne, minne yksikään aikaisempi poliittinen operaatio ei aikaisemmin ole koskenut. Heidän MP3 soittimiinsa.

Minun nuoruudessanihan ei tälläistä laitetta edes tunnettu. MP3 formaatti kyllä oli, jotkut ystäväni jopa tuossa muodossa vaihtelivat musiikkitiedostojaan. Itse katsoin että 170mb kokoisen kovalevyni tarvitaan aivan muihin asioihin. Soitellessani 14400bps modeemillanmillani erilaisiin BBS systeemeihin ei mieleeni tullut tuhlata kallista aikaa isojen musiikkitiedostojen lataamiseen.

Nyt kun hurjistunut nuoriso hioo parlamentaarisia kynsiään ja valmistautuu systeemin omia keinoja käyttäen hyökkäykseen sitä vastaan, nähtäväksi jää hukuttaako vaeltavien nörttien lauma kangistuneen perinteisen poliittisen järjestelmän, vai jääkö tämä myrskyksi internetin keskustelupalstoilla.

Parlamentaarinen järjestelmä on kuitenkin melkko hyvin varustautunut kaikenalaisia uhkia vastaan. Pienen puolueen vaikutusmahdollisuudet varsinaisiin asioihin ovat varsin pienet, omia puolueitaan ovat vuosien saatossa pyöritelleet niin joogalentäjät, eläkeläiset kuin vähemmistökommunisititkin.

Aikoinaan kun SKP potkittiin ulos puoluerekisteristä, uutterat kommumnistit valtasivat voimisteluseuran, muuttivat sen nimen SKP:ksi ja rekisteröivät puolueeksi. Vallankumousta ei toistaiseksi ole saatu voimisteluseurallakaan, mutta politiikan syrjässä kuitenkin pysytty.

Teknologiapuolueen etuna muihin pienpuolueisiin todettakoon potentiaalisesti laajempia kansankerroksia koskettava asia. Kaikkihan me käytämme teknologiaa, ja tuo tekijänoikeuslaki on närkästyttänyt todella monet. Tekijänoikeusasiat saattavat muodostua tulevaisuudessa hyvinkin tärkeäksi asiakokonaisuudeksi, ja edessä saattaa olla kovaa vääntöä kansainvälisen viihdeteollisuuden ja kuluttajien välillä.

Teollisuudella tuntuisi tällähetkellä olevan parempiote poliittisesta järjestelmästä.

Teoriassa olisi mahdollista saavuttaa teknologiapuolueella hyvinkin näkyvä asema suomen politiikan kentällä. Miinuspuolena vertailtaessa esim.kommunisteihin on poliittisen pohjan puuttuminen.

Kommunismi on oikea poliittinen suuntaus, teknologia ei ole. Kommunismille on määritelty valmiita teorioita ja käytäntöjä enemmän kuin kukaan kaaderi ehtii elinaikanaan lukea. Teknologiapuolueen täytyy lähteä nollasta linjaansa määritellessä.

Tämän suhteen ruotsalaiset ovat valinneet helpomman tien, piraattipuolueen on helpompi määrittää mikä on hyvää piraattipolitiikkaa koska on olemassa edes jonkinlaiset piraattiarvot.

Teknologia on vain infrastruktuuria vailla mitään poliittista suuntaa.

Teknologiapuolueen poliittinen potentiaali perustuu lähes pelkästään siihen, että kaikki vastustavat uutta tekijänoikeislakia. Mitä jos kampanja tuottaa tulosta, ja lain pahimman ylilyönnit korjataan? Onko teknologiapuolueella tämän jälkeen poliittista tulevaisuutta, vai hajaantuvatko vihaiset massat tyynesti koteihinsa MP3-soitentensa pariin?

Pseudomorfoosiblogi jää seuraamaan suomen uuspolitiikan kenttää.

Makeishyllyn muodot ja sisällöt

Onko kukaan muu huomannut tälläistä arkista ilmiötä: Kauppojen makeishyllyt notkuvat nykyään tuotteita, joita myydään perinteisten suomalaisten tuotemerkkien nimellä, mutta aivan eri muodossa.

Esimerkiksi patukat ovatkin rakeita, keksejä tai vaikkapa kaakaojuomajauheita. Olen erilaisista syistä joutunut maistamaan useaa tälläistä tuotetta, ja aina on reaktioni on ollut sama: eihän tämä muistuta millään tavalla tuotemerkkiä jonka avulla se on myyty. Perinteiset suomalaset tuotemerkit ovat yleensä edustanmeet jonkinlaista laatua, ja huonomlaatuisempiinkin tuotteisiin olen tottunut, jolloin brändin lisäarvo perustuu puhtaasti tuotteen pysyvyyteen.

Tuotteiden markkinoinnissa saatetaan häpeilemättä käyttää esimerkiksi alkuperäinen termiä, kuten vaikkapa BIg Brother ohjelman piilomainonnassa käytetty Ex Fasupa, sittemmin Fanipala, kampanja ajan Big brother fanipala patukka, vai oliko se fanipatukka, no alkuperäinen kuitenkin.

Ymmärrän toki miksi näitä tuotteita tehdään: Perinteiset tuotteet ovat syntyneet aikanaan suomalaisen melko pienimuotoisen elintarviketeollisuuden käytettävissä olevien tekniikoiden ja materiaalejen sekä kansallisen tuotekehittelyn yhteisvaikutuksena. Nyt kun teollisuus on ulkomaisomistuksessa, kansainvälinen elintarviketeollisuus vaatii uusia kustannustehokkaampia menetelmiä ja materiaaleja.

Perinteiset kansalliset tuotteet ovat toisaalta rasite, hankalampien perinteisten valmistusmenelemiensä vuoksi, mutta toisaalta kilpailuetu koska kysyntä on korkeaa. Juuri tähän ongelmaan teollisuus on keksinyt nämä uustuotteet, ulosmittaamaan tuotteiden hyvää mainetta ja valmista kuluttajakuntaa.

Korporativismi, tule ulos kaapista!

Runoilija Kaarlo Kramsu oli liberalismin näkökulmasta täysin oikeassa sanoessaan, ettei maassa oikeutta saa, ellei sitä itse hanki. Sosiaalidemokraatit ovat suosineet nyky-yhteiskunnassa korporatiivisia järjestelmiä, mutta he eivät halua nimittää niitä oikealla nimellä, koska he pyrkivät erottautumaan italialaisesta fascismista. Uusfascistit ovat taipuvaisia väittämään fascismia oikeistoideologiaksi, vaikka sen sijoittaminen oikeisto-vasemmistoakselille on hankalaa.

Onko kapitalismin ja sosialismin välistä kolmatta tietä korostava aatevirtaus oikeistolainen? Sosiaalidemokraattien tahallisten tai tahattomien tekojen vuoksi syntynyt nykykorporativismi kuuluu korporativismin moniarvoiseen tyyppiin pikemminkin kuin fascistiseen tyyppiin. Kun kerran fascismillakaan ei ehkä ole mitään tekemistä oikeistolaisuuden kanssa, onko enää syytä olla puhumasta korporativismista ammattiliittojen yhteydessä? Ei ole ainakaan, jos puhumattomuuden syynä on pelko oikeistolaiseksi leimaantumisesta. Voihan olla, että fascististyyppinen vasemmistolaisuus on sosiaalidemokraateille otollinen suunta ideologiansa kehittelyssä.

(Timo Andersson, "Korporativismi, liberalismi ja fascismi/valtiokorporativismi", http://www.valt.helsinki.fi/blogs/ttanders/post10.htm)

Kamelinkasvatusta Norjassa

Norjalainen kunta aikoo helpottaa pakolaisten sopeutumista kuntaan ostamalla kameleita, norjalaisviestimet kertoivat tiistaina.

Kaakkois-Norjassa sijaitseva Lötenin kunta suunnittelee ostavansa parikymmentä eläintä, sillä monet pakolaisista ovat eläneet ennen paimentolaisina. Eläinten uskotaan luovan työpaikkoja pakolaisille ja hyödyttävän matkailua sen lisäksi, että niistä saadaan maitoa, lihaa ja nahkoja.

Kunta suunnittelee pyytävänsä Norjan valtiolta taloudellista apua kameleiden ostoon.

(STT, 3.1.2006)