pseudomorfoosiblogi

Kausimunakalenteri

2011-12-03T21:50:00.001-08:00

Jesus ween

2011-10-27T03:54:00.000-07:00

Notkea uusklassismi

2011-10-20T22:24:00.000-07:00

Olen kirjoittanut Notkeasta Rotasta joskus aikaisemminkin. Hänen ilmaisuns on näköjään kehittynyt kuplettityylistä uusklassiseen suuntaan. Perinteisesti uusklassismin edustajat ovat suodattaneet vaikutteensa saksalaisen romantiikana kautta, Notkea Rotta taas on valinnut amerikkalaisen populaarikulttuurin, täsmällisemmin "National Lampoons Animal house":n.

Lähiöromantiikka lienee historiallisia teemoja helpompi aihepiiri rapata, mutta Notkea Rotta on genressään varsin vaikutusvaltainen mielipidevaikuttaja. Ehkä toogasta ei tule karvapilotin veroista muotivillitystä, mutta ajatus on jokatapauksessa kiehtova.

Vaikka historiatietoisuus vaikuttaa varsin vieraalta hiphopille, niin ehkä genre voisi kokea jonkinlaista alitajuista kulttuurimorfologista samuuden tunnetta nimenomaan Antiikin Roomasta, ja sen kulttuurin tietyistä lieveilmiöistä puhuttaessa.

Pseudomorfoosiblogi jää kiinnostuneena seuraamaan alkaako tästä suomalaisen hiphopin uusklassistinen renesanssi, vai jääkö kappale yksittäisen läpän tasolle.

usklassiset vaikutteet katutasolla yhtä innokkaasti kuin aikaisempien levyjen lähiöromantiikka. Notkean Rotan lähiöestetiikka on poikinut paljon seuraajia ja jäljittelijöitä, on kiinnostavaa nähdä muotoutuuko

Kokemäen WC-paperipyramidi

2010-03-03T22:33:00.000-08:00

Tämä tuskin tarkempaa analyysia kaipaa:

Kheopsin pyramidi WC-paperista

Kekkonen

2008-09-23T13:02:00.001-07:00

_MG_3267.CR2
Originally uploaded by anttia

Danske bankin (entinen sampopankki-sampo-leonia-postipankki) riskinhallintayksikkö on vihdoin keksinyt ratkaisun pankkia pitkään vaivanneisiin tietotekniikkaongelmiin.

Kun kerran tietojärjestelmää ei saada kuntoon, täytyy asiakkaiden luottamus voittaa takaisin jollain muulla tavoin. Pankkikorttien pintaan on painettu kuva edesmenneestä hallitsijastamme Urho Kaleva Kekkosesta, ja valittavana on koko sarja kansallisia ikoneita.

Sinänsä mukavaa huomata että kansallistunteelle on kansainvälinen kapitalismikin löytänyt käyttöä, harvan arkipäivään se näin EU-aikana kuuluu.

Mutta on se mielestäni kuitenkin hieman liian härskiä ratsastaa kansallisilla ikoneilla heti ulkomaiseen omistukseen siirtymisen jälkeen.

Ja vielä kekkosella, Mannerheimin olisin ehkä vielä hyväksynyt.

Monarkistipuolueesta työväenpuolueeksi

2008-09-16T02:28:00.000-07:00

Kokoomuksen tänään julkistetussa vaalijulisteessa on kaksi työkalua, maalipensseli ja kasvimaalle sopivalla käsihara-kuokka, ristissä kuin Neuvostoliitossa sirppejä. Teksti kehottaa kaikkien kuntien tekeviä ihmisiä liittymään yhteen. Työkalujen vieressä on nauravainen, hieman pilapiirrosmainen kuva puoluejohtaja Jyrki Kataisesta.

- Vaalimainokset kuvaavat tekemistä, kuntapalvelut tarvitsevat tekijöitä. Jos me käytämme seuraavat neljä vuotta katteettomien toiveiden esittämiseen tai ruikuttamiseen, palvelut jäävät uudistamatta. Työkalut kuvaavat tekemistä, puoluejohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi aamupäivän tiedotustilaisuudessa.

(MTV3, 15.9.2008)

katu ja taide

2008-08-13T12:18:00.000-07:00

Julkisten tilojen alituinen sotkeentuminen on yksi urbaanin elämäntavan väistämättömiä seurauksia. Vuosisaatojen varrella ihmiskunta on vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt erilaisia strategioita järjestyksen palauttamiseksi kaduille ja toreille.

Helsingissä on yleensä luotettu Amerikan yhdysvalloista ostettuun ohjelmalliseen suvaitsemattomuuteen (eng. zero tolerance). Suvaitsemattomuusaate perustuu siihen, että maailma jaetaan asioihin joita suvaitaan, sekä asioihin joita ei suvaita. Asioita joita on päätetty suvaita puolustetaan julistamalla sota kaikille asoille joita on päätetty olla suvaitsematta.

Idea on yksinkertainen ja toimiva, tosin varastettu islamista joka jo pitkään on jakanut maailman kahtia islamin alueeseen (dar-al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-har). Sen soveltaminen vaan on hieman monimutkaista erilaisissa kulttuureissa.

Meillä suomessa on skandinaavisen perinteen mukaan ollut tapana luottaa ennemmin suvaitsevaisuuteen kuin suvaitsemattomuuteen. Kun graffiti aikoinaan tänne saapui, pyrittiin ilmiötä hallitsemaan järjestämällä laillisia maalauspaikkoja, jopa maalauskursseja. Maalarit haluttiin mieluummin ohjata taidekouluihin, kuin rankaisulaitoksiin.

Kun muutin Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, muistan miten ihastelin itäisen kantakauopungin sähkökaappejen laillisia graffiteja. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota siihen, että nämä nimenomaiset kaapit tuntuivat pysyvän kovin puhtaina, kun taas puhtaat sähkökaapit keräsivät pintaansa nopeasti monenlaista sotkua.

Nykyään ainuttakaan laillista graffitia ei tästä kaupungista löydy. Helsinki on selvästi saavuttanut tavoitteensa maan suvaitsemattomimpana kaupunkina. Jotain muuta on kuitenkin tullut tilalle. Sähkökaappien tasaiset pinnat ovat saaneet pintaansa kaunotaidetta.

Varmaankin sekin ajaa saman asian. Kaunotaiteen vaikutuksesta epätoivoittuihin nuorisokulttuureihin on musiikin puolella olemassa selkeää näyttöä. Kauppakeskukset ovat pitkään soittaneet ongelmapaikoissa klassista musiikkia. Tämä tutkitusti vähentää kaikkea katu-uskottavaa toimintaa alueella huomattavasti.

Kuvataiteen puolella vastaavaa näyttöä tosin ei ole. Toisin kuin musiikissa, kuvataiteessa kun luotetaan vahvasti matalan ja korkean kulttuurin ainesten luovaan sekoitteluun.

Nettipokerisaluuna

2008-08-04T12:07:00.001-07:00

_MG_8093.JPG
Originally uploaded by anttia

Naapuriini muutti jokin aika sitten nettipokerisaluuna. Valitettavasti en henkilökohtaisesti sitä ehtinyt kokeilla, liikeidea jäi varsin lyhytikäiseksi.

Akateeminen graffititaide

2008-06-29T11:07:00.000-07:00

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 29.6.2008 otsikolla "Vanhat graffitimaalarit löysivät korkeakulttuurin" Kiasman Urb-festivaaliin liittyvää graffitinäyttelyä. Näyttelyssä on esillä taiteen korkeakoulututkinnon suorittaneita entisiä graffitimaalareita.

Lehden kuvassa akateemiset vandaalit esiintyvät vallatun talon seinään maalaamansa teoksen edessä jonka nimeksi on ilmoitettu "Suprematistinen pastissi". Toimittaja kuvailee teosta näin: "Siinä on suorakulmioita, palloja ja viivojavalkoisella taustalla. Tältä näyttää moderni taide Aku Ankassa."

Pseudomorfoosiharrastajan näkökulmasta juuri tässä kiteytyy akateemisen graffititaiteen ongelma: graffiti on elävää, muodoiltaan rikasta alakulttuuria. Kun alakulttuurista noustaan kaunotaiteen pariin, riskinä on nimenomaan pastissien tekeminen. Kun tehdään pastisseja kaunotaiteen traditioon liittyvistä aiheista alakulttuurin välineillä, on lopputulos helposti jähmeä ja epä-aito. Lopputulos saattaa helposti näyttää juuri siltä miltä moderni taide näyttää Aku Ankassa.

uusi aalto

2008-06-27T03:37:00.000-07:00

Kävellessäni bussipysäkin ohi, katseeni kiinnittyi tuttuun muotoon. Kansallinen ikoni, Aalto-maljakko oli päässyt koristamaan mainosta. Mainoksen esittelemä televisio ei ollut kuitenkaan aaltovaasin muotoinen, vaasi oli mainoksessa vain muistuttamassa siitä että televisiokin on muotoiltu.

Lukiessani lehteä taas huomasin että Aalto korkeakoulua puuhaava säätiö on saanut runsaasti rahoitusta. Kyseessä on yksityinen säätiö, joka ottaa johdettavakseen Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun.

Projekti on lähtenyt liikkeelle siitä, että teollisuuden piirissä on havaittu muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Perinteiset teollisuuden muodot metsä ja metalliteollisuus eivät oikein pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Nykyaikaiset teollisuudenmuodot kuten elektoniikkateollisuus taas pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa juuri siksi niitä ei harjoiteta suomessa.

Tämän takia suomeen täytyy keksiä jokin teollisuuden muoto jota täällä voisi harjoittaa. Tälläkertaa on päädytty innovaatioteollisuuteen.

Ongelmana on kuitenkin reaktionopeus. Innovaatiotalous oli yltäkylläisen nousukauden tuote. Suunnitelmatalouden viisivuotissuunnitelmat liikkuvat kvartaalitaloutta hitaammin. Ne viisaat suut jotka viimeaikoina ovat yliviljelleet innovaatio sanaa, ovat juuri samoja jotka aiemmin toistivat mantranaan tiimiä. Pian mantra taas vaihtuu, mutta koulujärjestelmän kaltaiset jähmeät rakenteet pysyvät.

Aivan kuten kenraalit valmistautuvat edelliseen sotaan, liike-elämä valmistautuu edelliseen lamaan. Pseudomorfoosiblogi suosittelee kuitenkin menneen nousukauden sijaan valmistautumaan tuleviin koviin aikoihin.

Mantrat vaihtuvat, Itse uskoisin seuraavan mantran olevan kuri. Kuriyliopiston voisi muodostaa esimerkiksi maanpuolustuskorkeakoulusta, kuvataideakatemiasta, humanistisesta tiedekunnasta ja tietysti teologisesta tiedekunnasta. Tässä tulevaisuuden huippuyksikössä nykyaikaisimpien joukonhallintaoppien mukaisesti piiskattaisiin niin taiteilijoista kuin runoilijoistakin parhaat tulokset irti.

Nimeksi laitokselle sopisi esimerkiksi Mannerheim-korkeakoulu.

Ainiin ja piti vielä Matti vanhaselle mainita, että korkeakoulu ei ole englanniksi High school. Aalto Highschool tosin voisi olla parempi idea kuin korkeakoulu, ei tarvitsisi sekoittaa koko korkeakoulujärjestelmää.

Vänrikki Stoolin korkeajännitys

2008-06-23T03:24:00.001-07:00

_MG_5596.CR2
Originally uploaded by anttia

Sarjakuvakaupan ikkunassa oli tarjouksessa. Kauppa oli kiinni, joten en valitettavasti päässyt lähemmin analysoimaan.

ei perustuslaki

2008-06-11T21:50:00.000-07:00

Euroopan Unioni on merkillinen kokonaisuus. Se ei ole esikuvansa Amerikan Yhdysvaltojen kaltainen selkeä valtiotason toimija, muttei myöskään enää mikään aivan vapaamuotoinen valtioyhtisökään.

EU:n suunnasta ja missiosta on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä. Euroopan kovaan ytimeen kuuluvilla suurilla jäsenvaltioilla tuntuu olevan visiona vahva yhtenäinen Eurooppa, jolta löytyy niin poliittiista, sotilaallista kuin taloudellistakin muskelia. Täällä periferiassa tavataan puhua EU:sta jonkinlaisena byrokratisena kerhona, joka standardisoi asioita, mutta puuttuu mahdollisimman vähän kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin.

Unionin tiivistämistä ajavat ovat pyrkineet tuomaan EU:hun mahdollisimman paljon erilaisia valtiollisia elementtejä. Oma raha meillä jo on, vaikkakin sitä ei kaikissa jäsenmaissa käytetä. Armeijaa on pitkään puuhattu, jonkinlainen aihio siitäkin on kriisinhallintajoukkojen muodossa. Vahvalle unionille kaivataan tietenkin myös vahvaa johtajaa; presidenttiä, pääministeriä, kuningasta, keisaria tai muuta keulakuvaa.

Niin, ja sitten tietysti kaivataan perustuslakia.

Sellainen on jo kertaalleen tehtykin. Suurella vaivalla pitkän väännön jälkeen perustuslaiksi kutsuttu asiakirja hyväksyttiin suomenkin eduskunnassa vuonna 2006. Perustuslakia oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa kuollut. Asiasta kansaäänestyksen järjestäneet maat joutuivat taipumaan kansan tahtoon, perustuslaki kuopattiin.

Nyt perustuslaki kuitenkin on palannut paranneltuna. Nimenä on nyt Lissabonin sopimis. Kyseessä on perustuslain kaltainen dokumentti, jota ei kuitenkaan enää voi kutsua perustuslaiksi. Itse kutsuisin sitä ei perustuslaiksi.

Ainakin kahteen asiaan on löydetty parannus: se ei enää ole perustuslaki, eikä siitä enää järjestetä kansanäänestyksiä, paitsi Irlannissa, jossa asiasta päätetään tänään. Perustuslaistahan Irlannissa järjestettiin kaksikin kansanäänestystä, sillä ensimmäisellä kerralla vastaus oli väärä.

Ei perustuslaista arvellaan Irlannissakin äänestettävän vainkerran, joten panokset ovat kieltämättä kovat.

Mutta mitä tämä ei perustuslaki sitten pitää sisällään? Selkeää vastausta on mahdollista saada, sillä asiakirja on kaikkea muuta kuin selkeä. Jokainen voi toki itse käydä siihen tutustumassa, asiakirja on julkinen, mutta harva sen kapulakieltä ymmärtää tai jaksaa yli kahtasataa sivua kahlata läpi.

Lehdistökään ei asiaa mitenkään jäsenneltävästi ole summannut. Tänään hesarissa lipsahti sopimuksen tuovan EU:lle myös kaivatut "pääministerin" ja "presidentin". Lainausmerkit eivät ole siksi että lainasin sanat lehdestä, myös siellä sanat oli esitetty lainausmerkeissä.

Voi siis olla että pian EU:lla on "raha", "armeija", "presidentti", "pääministeri" ja "perustuslaki". Voi myös olla että ei ole, Irlanti päättää.

Uusi kalevala

2008-06-09T22:49:00.000-07:00

Kun Jari Halonen kertoo jotain olevan työn alla, herättää se aina oman kiinnostukseni. Kun Helsingin Sanomat (10.6.2008) kertoo Jari Halosen takovan uutta Kalevalaa, herättää se väistämättä myös pseudomorfoosiblogin kiinnostuksen.

Kalevalaa käsittelin tässä blogissa jo vuonna 2005. Perusajatukseni tuolloin oli, että Elias Lönnrot pakotti karjalaisen runonlauluperinteen kansalliseepoksen muotoon väkisin poliittisin perustein. Sivistyskansalla täytyi kansalliseepos olla, ja karjalaisesta runonlaulusta se sitten väännettiin koska uutakaan ei ollut saatavilla.

Lönnrotin menetelmiä on kritisoitu jonkin verran muuallakin, mutta mitään suurta tai radikaalia asian tiimoilta ei toistaiseksi ole esitetty. Nyt Halosella on pyrkimyksenä tuulettaa kalevalakuvaamme oikein ykköskanavalla televisiossa.

Halonen selvittää itse Helsingin Sanomien mukaan asiaa näin: "Tarkoituksenamme on löytää alkuperäinen Kalevala, se spirit, tietoisuus, tämän kansan menneisyys ja elämää ylläpitävä voima omista sydämistämme vähän samaan tapaan kuin Jeesus puhui kirkosta."

Pseudomorfoosiblogia jäi ainakin tuosta pohdituttamaan se, mitä Jeesus oikein puhui kirkosta. Hänen elinaikanaan kun sellaista vielä ei vielä ollut. Halonen jatkaa muinaissuomalaisuuteen:

"Suomalaisillahan on vielä hankalampi tilanne kuin Amerikan intiaaneilla. Heillä alkuperäinen kulttuuri on tuhottu, mutta he tietävät että sellainen oli. Meidän tietomme suomalaisten varhaiskulttuurista on ohut ja moninkertaisesti vääristeltylty"

Pseudomorfoosiblogi on toki huomannut saman seikan, mutta tehnyt asiasta erisuuntaisia päätelmiä. Yleisin tapa vääristellä suomalaista muinaiskulttuuria kun on perinteisesti ollut suomalaiseen varhaiskulttuuriin varsinaisesti liittymättömien asioiden esittäminen sellaisena.

Kuten itse joskus karjalan palauttamista käsitelleessäkin jutussa mainitsin, on tämä muinaissuomalaisuus hankala käsite. Suomi kansallisvaltiona kun on moderni konstruktio, ja taas Suomi heimoalueena on vanhempi, mutta huomattavasti rajallisempi käsite.

Kansallisvaltiota edeltänyt suomi kun on suunnilleen nykyisen varsinaissuomen alueelle asettunut Suomalaisten heimo. Esimerkiksi Matti Klinge väitti aikoinaan Muinaisuutemme merivallat teoksessaan, että muinaiset (varsinais)suomalaiset olivat kulttuuriltaan kiinteämmin yhteydessä nykyisiin viroilaisiin, kuin nykyisiin suomalaisiin.

Lönnrotin ja muiden isänmaallisten totuudenvääristelijöiden ansiota kuitenkin on, että me uskomme, olevan olemassa yhteinen Suomi, jolla on historia (jopa esihistoria), kulttuuri perinteet ja jollaintapaa määriteltävissä oleva identiteetti.

Vaikka siis kaikki tämä moderni nationalistinen vääristely pystyttäisiin riisumaan Kalevalalaisuuden päältä, niin minua ainakin vaivaa kysymys siitä, mitä sitten jää jäljelle?
Hanhensulka kommentoi aikoinaan kalevalatekstiäni muistuttamalla miten kamalaa runoutta tämä ns. aito kansanrunous oli, mutta silti väistämättä meitä kaikkia aikamme kasvatteja kiehtooa ajatus paluusta johonkin elinvoimaisempaan alkuperäisempään. Onneksemme emme tavoitettamme yleensä saavuta.

Jari Halonen on kuitenkin ehdottomasti oikea ihminen tarttumaan kalevalan myytteihin. Tehtävä ei ole helppo, odotan innolla miten hän niistä selviytyy. Tämäntyyppisissä produktioissa on aina riskinä ns. Kivisset ja soraset-ilmiö, eli se että käsitellään historiallista aikaa modernilla termistöllä. Kokonaanhan emme sitä voi välttää, sillä moderni termistä on ainut joka meillä on.

Hyvin kiinnostavia ovat myöskin itse muodon asettamat haasteet; Lönnrot teki eniten väkivaltaa kansanrunoudelle juuri valitsemalla muodokseen kansalliseepoksen. Kun muoito oli päätetty, materiaali oli taivuteltava siihen sopivaksi. Jari Halonen on valinnut muodoikseen nykyaikaisesti TV-sarjan ja elokuvan. Saa nähdä kuinka hyvin kansanrunous näihin formaatteihin taipuu.

karvahattuja

2008-06-03T02:37:00.000-07:00

karvahattuja

Gangstagrass

2008-05-15T22:41:00.000-07:00

Levyllinen nluegrassin muotoon puristettua hiphoppia, vai onko se sitten hiphopin muotoon puristettua bluegrassia. En tiedä, mutta löytyy täältä.

2008-05-06T02:59:00.000-07:00

Tietokone lehti uutisoi otsikolla Nettikirjoittelu uhkaa viedä vankilaan Tamperelaisesta miehestä jota syytetään useista kunnianloukkauksista internetissä.

Pseudomorfoosiblogia jäi askarruttamaan, ettei kyseessä olisi ykköskommentaattorimme, itse Tampereen joulupukki Seppo Lehto.

Pari artikkelin kohtaa tuntuisivat viittaavan tähän suuntaan:

" Syyttäjän mukaan osansa ovat saaneet myös presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen"

ja

"Syytetty kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa joku muu on syyllistynyt tekoihin hänen nimissään, esimerkiksi KGB"

Mitään nimiä ei jutussa mainita, mutta kuulostaisi kovasti Lehdon profiiliin menevältä.

Pseudomorfoosiblogilla on toki ollut Lehdon kanssa erimielisyyksiä asiakysymyksissä, mutta meitä molempia yhdistää kiinnostus moniin pseudomorfoottisiin ilmiöihin, kuten vaikka joulupukkeihin ja alueluovutuksiin.

Netistä en selkeämpää tietoa asiasta löytänyt, mutta jäämme seuraamaan asiaa.

Vappu

2008-04-30T00:34:00.000-07:00

Vappu lienee yksi muodoiltaan rikkaimmista vuotuisista pseudomorfoosijuhlistamme. Vappua juhlivat lähes kaikki samalla tavoin, eli juomalla liikaa alkoholia. Kaikilla on jonkinlainen käsitys juhlinnan syistä, juhla mielletään jonkinlaiseksi työläisten ja opiskelijoiden juhlaksi. Varsin pieni osa juhlijoista tosin mieltää itsensä kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi, mutta juhlinta tuntuu maistuvan kaikille.

Wikipedian mukaan vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin mukaan. Juhla tosin on nimetty nimenomaan pseudomorfoottisin perustein jäljittelemään hedelmällisyyden jumalattaren Waldburgin nimeä, jota pakanat juhlivat Beltane juhlassaan samoihin aikoihin.

Kirkon kannatuksen kannalta varmasti hyvä veto aikoinaan, mutta aiheutti väistämättä sen että juhlinnan muodoista muodostui sekava rihmasto näennäiskristilliseen muotoon pakotettuja vanhoja pakanallisia traditioita.

Työväen juhlaksi vapun julisti sosiaalidemokraattinen toinen internationaali vuonna 1889. Työväen juhlintaan ovat perinteisesti kuulunut marssit ja puheet, erona useimpiin juhlinnan muotoihin on se että tämä liittyy kiinteästi raittiusliikkeen historiaan, vaikka kaikki työläiset eivät toki lasiin sylkeneetkään. Perusajatuksena on kurinalaisuus: vappuaattona marssimalla haluttiin näyttäytyä ryhdikkäinä järjestyneinä ja moraalisesti ylempiarvoisina kuin samoihin aikoihin koteihinsa aaton itrstailuista raahautuvat krapulaiset porvarit.

Kun viime vappuna satuin kulkemaan perinteisen työläisvapun keskuksen hakaniemen torin läpi, oli näky varsin säälittävä: muutama yksinäinen ilmapallokauppias ja muutama harhaileva työläinen. Eräs vanhempi vastaantulija katsoi jopa tarpeelliseksi avautua minulle siitä miten massiivisia työläisten vaput ovat joskus (ilmeisesti 70-luvulla) olleet, ja miten surkeita ne nykyään ovat. Ei ihme että Erkki Tuomioja vappuhaastattelussaan kertoi olevansa itse valmis tämän perinteen (ja tarpeettomaksi käyneen vasemmiston muutenkin) jo lopettamaan.

Toisaalta vappu on ollut viimeaikoina se päivä vuodesta, jolloin demaritkin ovat voineet kokea itsensä aatteellisiksi, puhutella toisiaan tovereiksi ja kuunnella taistelulauluja. Tietenkin voidaan kysyä onko tuo tarkoituksenmukaista sosiaalidemokratian ollessa muodoiltaan ja sisällöiltään sellainen kuin se tänäpäivänä on, mutta luulisi että ainakin vanhoille mensevikeille tällä on ollut ainakin terapeuttista merkitystä.

Työläisten vapun muotoja yleensä pyrkivät jäljittelemään myös anarkistit, luonnonsuojelijat, feministit ja muut punavihreään ilmiökenttään kuuluvat toimijat. En tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta 90-luvulla vappumarsseilla oli aina sama marssijärjestys: ensimmäisenä kulki vanhat kommunistit joilla oli vielä neuvostoajan lippuja ja osastoviirejä tallella, seuraavana vasemmistonuoret. Perässä tuli sitten anakristien punamustat liput, eko-anarkistien musta-vihreät ja viimeisenä aina anarkofeministit.

Pitkään vapppua ovat juhlineet myös opiskelijat. Wikipedian mukaan Turussa jo 1700-luvulla. Modernia opiskelijavappua on vietetty jo 1800-luvun lopulla. Perinteisesti ylioppilaat ovat mieltäneet itsensä porvareiksi, ja näinollen opiskelijoiden ja työläisten vapunviettoon on liittynyt monenlaisia konflikteja.

Nykyään kun puolet kansasta pakkokorkeakoulutetaan, tuskin opintotuella elävät mieltävät statustaan kauhean porvarilliseksi. Opiskelijat kun ovat yksi oikeasti huonoimmin toimeentuleva ryhmä, ja jostain syystä vailla perustuslain takaamaa minimitoimeentuloa.

Silti porvarillinen ullanlinnanmäen piknik on muodostumassa siksi suosituimmaksi vapputraditioksi. Ei tarvitse kuunnella puheita, paitsi ehkä maljapuheita, eikä tarvitse seisoa torilla.

Vastakkainasettelun aika on ainakin tällä saralla loppu, katsotaan löytääkö uusvasemmisto jotain itselleen ja ajalle luontaisia juhlintamuotoja, vai jääkö kyseinen päivä puhtaasti oikoistolaisen kulutuskulttuurin dominoimaksi.

Ainiin, puhtaan pseudomorfoottinen Jeesus-marssi on myös hyvin suosittu, varmasti suosityumpi kuin vasemmiston marssit, joista se muotonsa on varastanut.

"Vuosittaisen ”Jeesus marssin” sanotaan saavan liikkeelle miljoonia kristittyjä n. 200 maassa. Mikäs siinä, mutta marssin kansainväliset järjestäjät pitävät sitä välineenä ”hengelliseen sodankäyntiinsä” kaupunkien demoneita vastaan. Christian Research Network sanoo: ”Marssin johtajat tarkoittavat hengellisellä sodankäynnillä suoraa hengellistä sotaa maantieteellisiä “paikallisia henkiä” vastaan, jotka heidän mukaansa pitävät vallassaan kaupunkejamme… Tämä on todellinen persoonallinen velvoite jokaisen marssiin osallistujan takana. Pääasiallinen tarkoitus on muuttaa marssin kautta alueen hengellinen ”ilmapiiri” vaatimalla voittoa alueen demonihengistä…”."

Otis, Wagner and the Transformations Revival, prof. J. S. Malan

Jos puhutaan sodankäynnin termein, niin voidaan todeta ainakin tämä taistelu voitetuksi, siis jos demonina on vanha vasemmisto. Jos Demonina on kaduilla irstaana vellova immoralistinen enemmistö, niin marssi on aikalailla pisara meressä.

Olympian kisat

2008-04-28T23:15:00.000-07:00

Olympian kisojen järjestäminen Kiinassa on herättänyt paljon keskustelua. On puhuttu paljon siitä, onko kyseisen maan tämänhetkinen ihmisoikeustilanne sopusoinnussa kisojen ylevien arvojen ja perinteiden kanssa.

Pseudomorfoosiblogi haluaa nyt nostaa esille kysymyksen siitä, mitä nämä ylevät arvot ja perinteet sitten ovat?

Lähdetään perusasioista: modernit olympialaiset ovat luonteeltaan ensisijaisesti pseudomorfoottinen ilmiö. Antiikin Kreikan kulttuurista irrotettu kulttuurin fragmentti, joka on istutettu moderniin yhteiskuntaan ilman että sen alkuperäistä merkitystä olisi ymmärretty, tai edes syvällisemmin pohdittu.

Antiikin olympialaisten ylevyys perustui tapahtuman kulttuurilliseen ja uskonnolliseen kontekstiin. Kisat järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi, ja kisojen yhteydessä oli paljon erilaisia uskonnollisia rituaaleja. Kulttuurillisesti olympialaisia on vaikeaa ymmärtää ilman muutamia perustietoja antiikista.

Antiikin Kreikka oli monessa suhteessa erikoislaatuinen korkeakulttuuri, meitä nykyihmisiä ehkä eniten hämmentää oli kreikkalainen pedagogia. Olennaisin Kreikkalaisen kulttuurin infrastruktuuri oli nimittäin pederastialaitos. Pederastia sekoitetaan usein moderneihin ilmiökenttiin, kuten homoseksuaalisuuteen tai pedofiliaan. Osin aiheestakin, liittyihän pederastialaitokseen paljon samoja piirteitä. Monet nykyhomot ja pedofiilit myös perustelevat elämäntapaansa kreikkalaisvaikutteilla, mikä on tietenkin mös pseudomorfoottista. Kreikkalaiset eivät suinkaan hyväksyneet kumpaakaan, pelkästään tarkasti määritellyssä kulttuurillisessa kontekstissa tapahtuvan pederastian.

Peruajajatushan pederastiassa oli, että vanhempi mies ottaa suojatikseen nuoren pojan, jolle pyrkii välittämään tälle kulttuuritraditioonsa liittyviä tietoja ja taitoja. Suhteeseen kuului kuitenkin myös erilaista eroottista kanssakäymistä, tosin erityyppistä kuin nykyään kuvitellaan. Esimerkiksi penetraatiota ei juurikaan harrastettu, mutta esim. reisienväliin rakastelu oli varsin yleistä. Tämän ohella sitten opiskeltiin taiteita, filosofiaa ja ennenkaikkea urheiltiin.

Nämä vahvasti eroottiset suhteet olivat sekä kulttuurillisesti hyväksyttäviä, että tärkeä osa kreikkalaista kullttuuritraditioa. Se löi leimansa niin taiteisiin, tieteisiin kuin urheiluunkin. Pederastia on välillisesti tai välittömästi läsnä kaikessa kulttuurinsa tuotannossa Platonin filosofiasta veistostaiteeseen.

Niin se oli myös Olympian kisoissa, missä nuoret miehet kisailivat alasti vanhempien miesten himokkaiden silmien alla. En tietenkään väitä että tämä olisi ollut ainut motivaattori, mutta merkittävä kulttuurillinen taustatekijä.

Pakanallisten ja pederastisten vaikutteiden ylevyydestä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta ylevämpiä ne ainakin ovat kuin modernien kisojen isän Pierre De Coubertin. Hänelle Olympian kisat olivat lähinnä pyrkimys kasvattaa nuorisosta tehokkaampia tappajia modernin armeijan käyttöön. Tuohon aikaan schauvinismiä pidettiin varsin ylevänä aatteena, mutta ns. Moderneja olympialaisia jatketaan vielä tänäpäivänäkin, vaikka kansallisuusaate on jo vahvasti marginalisoitunut.

Nykytilannetta kuvannee se, että haulla olympialaisten arvot ensimmäinen hitti tulee Coca Colan sivuille. Mitään kovin selkeää tekstiä aiheesta en löytänyt. Olympialaisten arvoihin ja niitten levittämiseen tuntuu monet olevan sitoutuneita, mutta mistään ei täsmällisesti selviä mitä nämä arvot ovat.

Sinänsä tyypillinen tilanne pseudomorfoottisia rakenteita tarkasteltaessa, eri aikakausilta periytyneet hyvin erilaiset perinteet ovat sekoittuneet nykykäytäntöjen kanssa hyvin sekavaksi vyyhdeksi erilaisia muotoja ja sisältöjä.

Nykyäänhän kilpailut ovat silkkaa bisnestä, niinkuin kaikki muukin.

Arjalainen miesmaku

2008-04-22T09:18:00.000-07:00

Nelosen urheilu-uutisista tuttu Viivi Avellan on taas päässyt otsikoihin. Tälläkertaa viivi on avautunut miesmaustaan ehkä hivenen liikaa. Suorassa lähetyksessä radio Rock (kyllä sen niminnen radiokanava tosiaankin on olemassa) kanavalla hän kertoi seuraavaa:

"- Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät "

Pseudomorfoosiblogi kuitenkin haluaa muistuttaa että jos katsotaan asiaa suomalaisesta näkökulmasta, niin arjalaisethan ovat nimenomaan etelän hedelmiä. Arjalainen rotu on tietenkin monella tavalla määriteltävissä, aivan käyttötarkoituksesta riippuen.

Käydään kuitenkin muutamia faktoja läpi. Ensinnäkin varsinaiset arjalaiset löytyvät intiasta, jonne he joskus 1300-1900 eaa ovat asettuneet. Nämä arjalaiset ovat iholtaan jonkinverran meitä tummempia.

Toki arjalaisella rodulla voidaan tarkoittaa myös joko myyttisiä valkoisen rodun esi-isiä, mutta näistä on nykyään hankalampaa löytää varsinaisia todisteita.

Useimmiten termillä viitataan nykyään viime vuosisadan saksalaiseen rotukäsitykseen. Kansallisssosialistit puhuivat paljon arjalaisesta rodusta, ja sen ylemmyydestä. Saksalaisille arjalaisuus kuitenkin oli vahvasti sidoksissa saksalaiseen verenperintöön.

Suomalaiset eivät tähän kategoriaan suinkaan mahtuneet. Suomalaiset lajiteltiin ennemmin mongoleiksi kuin arjalaisiksi. Pohjoisista kansoista saksalaiset toki olivat romattisesti viehättyneitä, mutta tämä tarkoitti lähinnä Norjalaisia ja muita viikinkien jälkeläisiä. Suhtautumista suomalaisiin kuvaa parhaiten Molotov-Ribbentropp sopimuksen lisäpöytäkirja.

Arjalaisesta meiningistä monet tietenkin suomessakin pitivät. Monet lähtivät siitä jopa vapaaehtoisina saksaan nauttimaan. Sitä tosiseikkaa se ei kuitenkaan muuta, että saksalaista verenperintöä suurin osa meistä ei suinkaan edusta.

Nykyään termi onkin muodostunut aikalailla abstraktiksi, kukaan ei tarkemmin osaa määrittää mitä se pitää sisällään, vain sen mitä se ei pidä. Viivi Avellanin tapaan monet käsittävät sen vain jonkinlaiseksi toiseuden vastakohdaksi. Arjalaisia olemme me ei värilliset, rodullisesta taustasta riippumatta. Toiseutta edustaa sitten mokkakikkelit ja muut etelän hetelmät.

Pseudomorfoosiblogi jää innolla odottamaan Viivin tulevia pyrkimyksiä korjailla lausuntojaan. Blogissaan hän jo ehti pyydellä anteeksi, mutta valitettavan tylsästi. Teksitin kommenteissa sensijaan on melko hauskoja tekstejä joukossa.

Mokkakikkelihän ei ole varsinainen kielellinen uutuus, olen itse kuullut kyseisen sanan käytöstä jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Harvinainen se kuitenkin tähänasti on ollut. Blogikommenteissa oli kuitenkin yksi uudissanalta vaikuttava termi, blondipillu. Ilmeisesti blondipillu tarkoittaa blondia joka tapaa käyttää mokkakikkelin kaltaisia ilmauksia.

Hyvä Viivi, hyvä Suomi, eläköön suomalainen urheilu-ja rock journalismi.

Mekan aika

2008-04-21T23:14:00.000-07:00

BBC uutisoi sivullaan että muslimitiedemiehet haluaisivat luopua nykyisestä Greenwitchin ajasta, ja siirtyä käyttämään Mekan aikaa. Heidän mukaansa nykyinen aikajärjestelmä on kolonialismin jäänteitä, ja sietää siirtyä historiaan (muslimi)tieteellisemmän ajanmäärittämisen tieltä.

"A prominent cleric, Sheikh Youssef al-Qaradawy, said modern science had at last provided evidence that Mecca was the true centre of the Earth; proof, he said, of the greatness of the Muslim "qibla" - the Arabic word for the direction Muslims turn to when they pray."

Jutussa esitellään myös muslimikello, joka käy takaperin ja jonka avulla mekan suunta voidaan määrittää missäpäin maailmaa tahansa.

BB-talon etnokuume

2008-04-10T22:08:00.000-07:00

Muistan jossain Godardin elokuvassa aikoinaan olleen kohtauksen jossa joku käyttää kirjainyhdistelmää BB; vastanäyttelijä toteaa kysyvästi Brigitte Bardot, ja saa vastaukseksi Bertolt Brecht.

Nykyään meillä ei ole vastaavaa erehtymisriskiä, kirjainyhdistelmä BB viittaa aina suosittuun ylikansalliseen tosi-TV konseptiin nimeltä Big Brother. Täytyy myöntää että konsepti on erittäin toimiva, otetaan joukko nuoria ihmisiä, eristetään heidät ulkomaailmasta täysin ja ruokitaan heidän turhautumistaan runsaalla alkoholitarjoilulla. Talon kaikki tilat, erityisesti suihku ja sauna-tilat ovat jatkuvassa kameratarkkailussa, ja leikkaajat pitävät huolen siitä että tissejä ja perseitä on esillä juuri sopivasti muuhun materiaaliin nähden (tissi/perse-suhde varmasti määritellään lisenssisopimuksissa). Itsekin katsoin muutaman kauden sarjaa varsin tiiviisti, silloin kun minulla vielä TV-vastaanotin oli.

Nyt BB-talossakin puhaltavat uudet tuulet, ainakin Metro Liven 11.4 uutisen mukaan. "Otsikolla tervemenoa BB-taloon" on kuvaava alaotsikko "Muslimeja ja juutalaisia toivotaan hakijoiksi".

Jutusta löytyy oheinen lainaus: "Olisi hienoa nähdä talossa esimerkiksi etnoperäisyyttä ja eri uskontokuntia. Olisi mielenkiintoista joa mukana olisi sekä kristittyjä, islaminuskoisia että juutalaisia"

Hienoahan se minunkin mielestäni olisi, mutta kuinka ihmeessä se olisi toteutettavissa? Ateistis luterilaisessa maassamme jo kristityt ovat siinämäärin harvinaisia. Jos tuottaja sattuisikin löytämään kristityn, niin epäilempä että hänen suostuttelemisensa tosi-TV kilpailuun olisi varsin hankalaa. Jos Jeesus tulisi uudestaan ajoissa esikarsintoihin, niin hän ehkä voisi kyseistä mediaa sanomansa levittämiseen käyttää, mutta varsinaista kristittyä en oikein osaa kyseiseen ohjelmaan kuvitella. Muslimeita suomessa alkaa olla jo huomattavasti, mutta en oikein usko että monikaan innostuisi tissiensä esittelystä televisiossa. Voin tietenkin olla väärässäkin. Juutalaispopulaatio taas on siinämäärin pieni, että tuskin sieltä on suurta ryntäystä odotettavissa.

Oletettavasti tuttajalta on mennyt vain termit hieman sekaisin. Samoja bailublondejahan sinne halutaan, nyt vain toivotaan että bailublondien taustoista löytyisi hieman muodikasta monikulttuurista taustaväriä. Ehkä suomesta löytyy jo riittävästi nuoria sekularistimuslimeja ja sekularistijuutalaisia jotta yksi tosi-tv ohjelma saadaan pyörimään.

No saa nähdä, tai minä tietenkään en saa nähdä koska en omista televisiota.

kokojyvä

2008-04-10T01:23:00.000-07:00

Nouseva terveystietoisuus on nostanut yleiseen keskusteluun erilaisia vaihtuvia iskusanoja. Yksi niistä on kokojyvä. Useimmat laipähyllyn ns. kokojyväleivistä ovat kuitenkin aivan samaa prosessoitua pullaa kuin muutkin, niihin on vain lisätty pieni määrä hieman vähemmän kuorituista jyvistä jauhettuja jauhoja sekaan.

Pseudomorfoosiblogin toiminta-alueelle päästään, kun tehdään täysjyvätuotteita jotka nimenomaan pyrkivät muistuttamaan mahdollisimman pitkälle vaalennettuja esikuviaan.

Esimerkiksi Foxnewsin jutussa "Five foods you should eat every day" löytyy amerikkalaisten kuluttajine valistukseksi seuraava suora lainaus Ellie Kriegeriltä:

"There are whole wheat burger buns out there that I’m really excited about because they’re soft, tender and mild-tasting. They don’t taste like whole wheat. There are also whole wheat tortillas and wraps."

Näitä ameriikanherkkuja näkee nykyään suomalauistenkin markettien hyllyissä. Olen nähnyt ainakin täysjyväspagettia, jonka pakkaus lupasi tuotteen nimenomaan maistuvan halvemmilta valkaistuilta kilpailijoiltaan.

Sinänsä tämä on tyypillistä amerikkalaista ongelmanratkaisua. Kun todetaan jokin rakenteellinen ongelma (esim. hampurilaispohjainen ruokavalio ja siitä seuraavat terveysongelmat), niin ongelmaan puuttumisen sijaan mietitään erilaisia kosmeettisia parannuksia joilla ongelma ratkeiaisi ilman että kenenkään tarvitsisi muuttaa tapojaan.

Sinänsä on totta, että jos amerikkalaiset siirtyisivät edes täysjyvähampuriklaisiin, olisi sillä varmasti jonkinlaisia kansanterveydellisiä vaikutuksia, mutta toistaiseksi tämä ajattelutapa on tuottanut vain hyvin merkillisiä pseudomorfoottisia elintarvikkeita.

muilta asioilta näyttävät asiat

2008-03-30T09:15:00.000-07:00

Yleensä ei ole ollut tapana postittaa tänne huumorilinkkejä, olenhan vakaumuksellinen tosikko, mutta kun joku kerran harrastaa bloginpitoa asioista jotka näyttävät muilta asioilta, niin kai se täytyy pseudomorfoosiblogissakin huomioida.

viimeinen nakki

2008-03-24T01:23:00.001-07:00

_MG_7328
Originally uploaded by anttia

Jo jonkin aikaa sitten huomasin erään usein ohittamani nakkikioskin seinässä kopion viimeisestä ehtoollisesta. Tarkoituksenani oli esitellä se blogissani, mutta olin aina muka liian kiireinen nappaamaan valokuvaa.

Jossain vaiheessa kuva oli sitten poistettu, mutta nyt huomasin ilokseni että se oli korvattu entistä kiinnostavammalla asialla. Ilmeisesti jostain lehdestä kopioidulla viimeisiä aterioita käsittelevällä jutulla.

Jutun otsikkona on viimeinen nakki, ja kuvituksena sarjakuvatyylinen versiointi viimeisestä ehtoollisesta.

San precario

2008-03-23T11:50:00.001-07:00

_MG_7015
Originally uploaded by anttia

Tässä esimerkki Italialaisesta nykypyhäikuvakulttuurista, pyhä prekariaatti.

syntinen rouske

2008-03-23T09:28:00.000-07:00

Tässä vuosien varrella minulle on pikkuhiljaa muodostunut tiettyjä suosikkiaiheita. Pikaruokakulttuurin kummallisista muodoista ja sisällöistä löytyy alituisesti jotain uutta. Toinen ehtymätön lähde on black metal, ja erityisesti sen kerrannaisvaikutukset populaarikulttuurissa laajemmin, erityisesti nykyisin suosittu pop-satanismi.

En olisi aivan vielä odottanut näkeväni näitten ilmiökokonaisuuksien yhdistyvän, mutta sitten näin tämän Kentucky fried chicken ketjun kanadan mainoksen. KFC on suomessa toistaiseksi tuntematon ketju, mutta amerikassa niitten suurimpien joukossa.

Mainoksessa Helvetica niminen mainosbläkkisyhtye soittaa keikkaa täysissä maskeissa, ja takahuoneessa tietenkin mässää firman kampanjatuotetta. En tiedä miten hyvin norjalaiskulttuurin muodot myyvät kentuckyläistä kana-ateriaa, mutta pseudomorfoosiharrastajalle kampanja tarjoaa runsaasti tarttumapintoja.

Ainiin, huomasitko että kyseinen kana-ateria oli puristettu nimenomaan hampurilaisen muotoon.

Renesanssi

2008-03-22T14:02:00.000-07:00

Sattui silmään dekadenssiblogin puolelta, että Britanniassa on aluillaan taiteen uusi renesanssi. Guardianissa sitä on oikein ministeritasolla luvattu. Kotimaassa taas on julkaistu ensimmäiset suomalaiset Mangat. Metro Lehti uutisoi 19.3 otsikolla "Vartijat ehti ensin" näin:

"Vartijat sarjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja ennenkaikkea sen metsiin... kun ollaan Suomessa, mitään ei voi tehdä kytkemättä siihen vähän kalevalaista meininkiä"

Myös ylioppilaslehdestä löytyi juttu aiheesta.

Ehkä tässä olisi suomenkin urheilu ja kulttuuriministerille paikka, perustuihan se ns. suomalaisen taiteen kultakausikin aikoinaan pitkälle juuri Gallen-Kallelan Japanifetisismin ympärille. Useimmat asiat mitä nykyään käsitämme taiteessa perisuomalaisena ovat nimenomaan seurausta japanismin ja kalevalan yhdistelemisestä. Kalevalaa olen jo joskus käsitellytkin, Gallen-Kallela, japanismi ja sen nykymuodot kaikki varmasti ansaitsisivat omat tekstinsä, mutta pointti kuitenkin oli se, että suomalainen taide on viimeksi kukoistanut edellisellä japanismin kultakaudella, opportunistisen ministerin kannattaisi nyt julistaa samantien suomalaisen taiteen uusi kultakausi. Onhan meillä kalevalaista mangaa, Jadesoturi ja melkein jokainen nykyteini tuottaa jotakin japanilaisvaikutteista taidetta.

Sääli että ne kyseessäolevat sarjakuvat ovat ainakin näkemieni näytteiden perusteella aikamoista kuraa, mutta tuskin se nyt siitä jää kiinni.

Markkinointikysymyshän tämä lähinnä on.

Euro sisu

2008-03-12T02:38:00.001-07:00

_MG_5290.CR2
Originally uploaded by anttia

Bongasin tämän kiintoisan brändin erään sammuttimen kyljestä.

Entistä uudempi maalaus

2008-02-19T00:17:00.000-08:00

Yle uutisoi Lahden taidemuseon uusi maalaus (linkki) näyttelyn otsikolla
Uusi maalaus kyseenalaistaa maalaustaiteen olemuksen. Ohessa lainaus tekstistä:

"Valokuvakin voi olla maalaus

Vaikka näyttelyn nimi on Uusi maalaus, esillä on myös valokuvia. Sampsa Virkajärven mielestä myös valokuvaa voidaan tarkastella maalauksena.

- Minulle henkilökohtaisesti riittää, että teoksessa otetaan kantaa maalaustaiteen historiaan tavalla tai toisella, tai että teos on ylipäänsä jonkinlaisessa loogisessa suhteessa maalaustaiteeseen, oli tekniikka sitten mikä tahansa. En siis pidä maalauksen ainoana kriteerinä sitä, että kaksiulotteiselle pinnalle levitetään väriä. Maalaus on mielestäni ilman muuta myös käsitteellinen asia, ja jollain muulla välineellä toteutettuna teos saattaa avautua tehokkaammin, Virkajärvi maalailee."

Varsin kiinnostava näkökulma mielestäni. Jäin miettimään sitä, että jos esimerkiksi oma blogini ottaisi kantaa maalaustaiteen historiaan, tai olisi jossain loogisessa suhteessa maalaustaiteeseen, olisiko blogini silloin maalaus, ja voisiko sitä esitellä maalaustaidetta esittelevissä näyttelyissä.

Mangaraamattu

2008-02-18T15:09:00.000-08:00

No nyt sekin on sitten tehty. Raamatun saa kätevästi Mangana. Eli siis eurooppalainen sarjakuvapiirtäjä Siku on katsonut aiheelliseksi esittää kristinuskon pyhän kirjan kokonaisuudessaan japanilaisella sarjakuvatyylillä.

Luomuvalokuvaus

2008-02-16T23:59:00.000-08:00

Radiossa keskusteltiin luomuvalokuvauksesta.

Jäin itse miettimään miten valokuvaus voisi olla luonnonmukaista. Luonnonmukainen viljeleminenhän onnistuu teoriassa pelkällä paskalla, mutta valokuvaaminen vaatii aina hyvin monimutkaista kemiaa, mekaniikkaa, elektroniikkaa tai muuta vahvasti teollista sivilisaatiota edustavaa.

Siitä puhe mistä puute, esimerkiksi Susan Sontag käytti aikoinaan valokuvausta äärimmäisenä esimerkkinä sivilisoituneen ihmisen vieraantuneisuudesta: kun ei maailmassa enää osata elää, jäljelle jää vain pakonomainen tarve mekaanisesti jäljentää kaikkea sitä mitä voi vielä kuvitella aidoksi.

Toisaalta voidaan myös perustellusti kysyä voiko maanviljelys puolestaan olla luonnonmukaista. Monet sivilisaatiokriittiset ajattelijat tapaavat jäljittää hyppäyksen "luonnollisesta" elämäntavasta "luonnottomaan" nimenomaan maanviljelyn aloittamiseen.

Luonnostaanhan kasvit eivät siihen tapaan kasva kuin me sivilisoidut ihmiset olemme tottuneet. Paljon on täytynyt kasketa, kääntää ja raivata ennenkuin viljavainiot lainehtivat. Viljeleminen myös mahdollisti järjestäytyneen yhteiskunnan muodostumisen.

Täytyy siis todeta, että siitä puhe mistä puute. Ehkä seuraavaksi näemme vaikka luomukaupunkimaasturin luomunahkaverhoilulla ja hamppupenkintäytteillä.

Lihava kirkkoherrajumala

2008-02-13T12:39:00.000-08:00

LAinaus 100 lehdestä 13.2.2008

"Tuomas Holopainen sanoo, että hänen jumalansa on pullukka, suvaitsevainen ja huumorintajuinen. Kuvaus tuo mieleen Holopaisen vaarin, muun muassa Kiteellä ja Lahdessa kirkkoherrana vaikuttaneen Martti Nortian.
-No sieltähän se nimenomaan tulee. Martti-Ukki oli mahtava ja sympaattinen hahmo joka ei koskaan korottanut ääntään."

Uusi Suomi

2008-01-26T10:34:00.000-08:00

Vieraillessani valokuvataiteen museon journalisminäyttelyssä huomasin hauskan yksityiskohdan. Avajaispuheessa kiitettiin sekä perinteikästä suomalaista sanomalehteä Uutta Suomea negativikokoelmansa lahjoittamisesta, että uutta verkkojulkaisua uusisuomi.fi näyttelyn sponsoroinnista.

Uusi suomi on siis noussut haudastaan uudessa, nykyaikaisen verkkolehden muodossa. Ensimmäisenä tulee mieleen satu kissasta räätälinä:

Hiiri oli kerran kissan räätälinä. Kissa käski tehdä takin. Hiiri lupasi.
Kissa meni takkiaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä takkia tullut."
"No, mikäs siitä tulisi?"
"Housut."
"No, tee ne!"

Kissa meni housujaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä housuja tullut."
"No, mikäs siitä tulisi?"
"Tulisi liivit."
"No, tee ne!"

Kissa meni liivejään noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä liivejä tullut."
"Mikäs siitä sitten tulisi?"
"Tulisi lakki."
"No, tee se!"

Kissa meni lakkiaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä lakkia tullut."
"No, mikäs sitten tulisi?"
"Tulisi kintaat."

Kissa meni kintaita noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä kintaita tullut."
"No, mikäs sitten tulisi?"
"Tulisi tuppi."
"No, tee se!"

Kissa meni tuppeaan noutamaan.
Mutta kun silloin kaikki kangas oli loppunut, hyppäsi kissa hiiren niskaan ja söi sen. Siitä alkaen ovat kissa ja hiiri vihoissa keskenään.

Suo

2008-01-26T01:09:00.000-08:00

Jos minulta kysyttäisiin mikä on suomalaisuuden alkusymboli, vastaisin todennäköisesti suo. Suolla, ja ennenkaikkea sen tuhoamisella on aivan oma erityisasemansa suomalaisessa historiassa ja kansallisessa alitajunnassamme.

Suomalaisen identiteetin rakennuspalaset on redusoitavissa kolmeen peruselementtiin: suohon, kuokkaan ja Jussiin.

Suo on aikoinaan ollut se suomalaisuudelle ominainen maisema, hankalasti hyödynnettävä, hankalasti kuljettava, vaarallinen ja täynnä pelottavaa toiseutta edustavia kosteita onkaloita.

Kuokka taas edustaa tekniikkaa, maa ja metsätaloutta. Kuokalla aseistautuneena sankarimme jalostaa suon toiseuden turvalliseksi ja hyödylliseksi pelloksia tai metsäksi (eli puupelloksi). Innostus tekniikasta on aina ollut suomalaisille ominaista (lue vaikka Angel Ganivetin "Kirjeitä Suomesta", jos et minua usko), ja vaikka kuokasta on suuri aikamoinen harppaus nykyaikaiseen turpeennostotekniikkaan, niin kuokka silti vieläkin pysyy mielissämme tämän ilmiön alkusymbolina.

Jussi taas on pinnallisesti tarkasteltuna moderni fiktiivinen hahmo Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla romaanista, mutta syvällisemmin kyseinen hahmo kiteyttää suomalaisen identiteetin. Samaan tapaan kuin amerikkalaiset haluavat nähdä itsensä lehmipoikina preerialla, suomalaiset haluavat nähdä itsensä Jussina suonlaidassa. Siksi jokaisella toimistorotalla on kesämökki. Vain valloittaessaan perunamaalleen elintilaa villiltä luonnolta kokee suomalainen mies todella olevansa suomalainen mies.

Tästä suomalaisessa identiteetissä on pohjimmiltaan kysymys: Suomalaisesta miehestä hyökkäämässä alkeellisin välinein ylivoimaisen diversiteetin omaavaa toiseutta vastaan, pikkuhiljaa kangistaen sen omia intressejään palvelemaan.

En sano että tässä olisi sinänsä mitään vikaa. Eikä suomalaisen identiteetin pohjaksi oikein ole paljoa muuta kuin suo ja muutama hävitty sota. Esimerkiksi keski-ikäisen konttorirotan tapauksessa suokuokkajajussi-identiteetti toimii positiivisenä voimavarana.

Ongelmalliseksi kyseinen suuntautuminen kuitenkin muodostuu silloin, kun siitä kärsivät päättävissä asemissa olevat ihmiset. Parhaiten tämä ilmiö on nähtävissä Amerikkalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Siellä lehmipaimen-identiteetin ollessa (messiaskompleksin ohella) tärkein vapaan maailman johtajan maailmankuvan raaka-aine, johdetaan nykyaikaistasuurvaltaa kuin erämaalinnaketta.

Suomessa taas Keskustapuolueen noustua valtaan, on suokuokkajajussi-identiteetti noussut merkittäväksi poliittiseksi muuttujaksi. Tänään Yle uutisoi suomen haluavan muuttaa Turpeen luokittelun uusiutuvaksi energiamuodoksi, jotta voisimme täyttää EU:n tavoitteet uusiutuvien energiamuotojen osuuden lisäämisestä.

Sinänsä pyrkimys on linjassa suomen ympäristopolitiikan kanssa. Siis siihen että kaikkiin ympäristövelvoitteisiin vastataan mieluummin muuttamalla velvoitteita vastaamaan nykykäytäntöjä, kuin nykykäytäntöjä vastaamaan velvoitteita. Esimerkiksi jos keskustalaiset päättäjät pitävät yksityisautoilusta uusilla autoilla, niin verotusratkaisuissa ympäristötietoisuutena esitetään uusien autojen verotuksen laskemista.

Keskustelu turpeen uusiutumisesta on kuitenkin vellonut jo pitkään. Muistan mieten suomen tutkivan journalismin aisankannattaja MOT ohjelma jo muutama vuosi sitten teki jutun turpeen ekologisuudesta.

Nyt Turve haluttaisiin siis EU-tasolla uudelleenmäärittää uusiutuvaksi. Teoriassahan se sitä onkin, todellisuudessa kuitenkin turve uusiutuu äärimmäisen hitaasti. Luonnonvarasia soita on nytkin hyvin vähän jäljellä, jo tärveltyjen turvepeltojen biodiversiteetti ei enää palaudu.

Veganismista

2008-01-23T23:25:00.000-08:00

Kuulun niihin, jotka jo nuorella iällä jättivät lihan pois ruokavaliostaan . Näin vanhemmiten useimmat nuoruuden idealisimiin liittyneet asiat ovat jo aikaa sitten kadonneet, mutta ruokavalioni olen säilyttänyt.

Olen minä sitä toki lukemattomilla tavoilla muuttanut. Olen kokeillut ainakin kiilalaisvaikutteista, japanilaisvaikutteista, lähi-itäistä vähä/hyvä-hiilihydraattista, sekä sovelletua Oxfordilaistyyppistä kasvisruokavaliota.

Kaikki ovat tietenkin enemmän tai vähemmän pseudomorfoottisia, sillä ensinnäkään kyseessä ei ole varsinaiset kasvisruokavaliot, vaan erilaisista ei kasvisruokakulttuureista sovelletut ruokavaliot, ja toisekseenkin koska minä en koskaan ole kyseisiin ruokakulttureihin perehtynyt riittävän syvällisesti, jotta pystyisin edes lähestulkoon oikeaoppisia ruokia valmistamaan.

Nyt olen kuitenkin löytänyt perinpohjaisimmin pseudomorfoottisimman ruokavalion tähänmennessä. Ryhdyin nimittäin Vegaaniksi. Tähän ruokavalioon minut johti kaksi toisistaan riippumatonta seikkaa. Ensinnäkin lapsellani ilmeni maito-allergia, enkä käytännöllisenä ihmisenä jaksa laittaa useampia erilaisia ruokia. Toisenakin luin Antti Nylenin esseekokoelman vihan ja katkeruuden esseet, jonka luettuaan tusin kukaan vähääkään tunteva ihminen voi olla ryhtymättä vegaaniksi.

Aloittelevana vegaanina (ja pitkänlinjan pseudomorfoosiharrastajana) minua hieman ihmetytty muutama seikka. Itse olin luullut Veganismin perustuvan siihen, että ruokavaliosta jätetään eläinperäiset tuotteet pois. Luettuani hieman vegaaniruokien reseptejä, ja vierailtuani vegaanikaupassa huomasin että vegaaniruokavaliossa onkin kysymys siitä, että eläinperäiset tuotteet korvataan näitten tuotteiden ominaisuuksia jäljittelevillä teollisesti valmistetuilla tuotteilla.

Törmäsin samaan ilmiöön jo ryhtyessäni kasvissyöjäksi. Monet kasvisruuat ovat itseasiassa liharuokajäljitelmiä. Räikeimpinä näistä erilaiset lihajäljitelmät. Useimmat epäonnistuvat jäljittelypyrkimyksissään surkeasti, mutta tämä kuitenkaan ei ole vielä pahinta. Pahinta on se, että jotkut tuotteet tässä tehtävässä onnistuvat.

En tiedä teistä muista, mutta itse en ainakaan halua syödä lihaa. Ryhdyin kasvissyöjäksi jotta minun ei tarvitsisi syödä lihaa, en siksi että voisin syödä huonoja lihajäljitelmiä. Jos haluaisin syödä lihaa niin söisin lihaa, en lihajäljitelmiä.

Näin vegaanina huomaan että tämä samainen ilmiö tuntuu eskaloituvan. Varmaankin kaikesta mitä elintarviketeollisuus on vuosisatojen aikana keksinyt eläimistä prosessoida on olemassa jonkinlainen vegaaninen jäljitelmä.

Kuten jäljitelmät yleensä, nämä eivät maultaan tai laadultaan yleensä vastaa esikuviaan, ja hinta on huomattavasti kalliimpi. Erityisen selvästi ongelmat näkyvät, jos tehdään perinteisiä ruokia (Vaikkapa lasagnea soijajuustosta) tai leivotaan tai tehdään jotain muuta ruokaa jossa ainekset reagoivat toisiin aineisiin.

Koska veganismi ei ole vain ruokailutottumuksiin vaikuttava valinta, vaan kokonaisvaltainen elämäntapa, vaikuttaa se siis myös sellaisten asioiden kuin keinonahkakenkien (Näistä Nylen kirjoittaa enemmän Dandyveganismi esseessään) ja tekoturkisten kysyntään.

Innokkaimmat lihansyöjien tapoja jäljittelevät voivat jopa ostaa seinilleen vegaanisia eläimenpääjäljennöksiä, kuten tuon jutun kuvituksena esitetyn hirvenpään.

Itse haluaisin nähdä kasvissyönnin nimenomaan luopumisena näistä kestämättömistä elämäntavoista. En myöskään ole suuri prosessoitujen elintarvikkeiden ystävä, haluan suosin mieluummin yksinkertaisista raaka-aineista itse valmistettuja asioita (varmaankin jäänyt mieleen lyhyestä vähähiilihydraattisen ravinnon kaudestani, muuten typerä ruokavalio varsinkin kasvissyöjälle).

Toisaalta täytyy kyllä tunnustaa että syön erilaisia korviketuotteita, lasta varten niitä on kuitenkin ollut tapana ostaa ja tulee siinä sivussa sitten syötyä itsekin. Monet ovat aivan syötäviä.

Niin ja oikeastaan rupesi kyllä tässä kirjoittaessa vähän tekemään mieli tuollaista hirvenpäätäkin.

Tofupallid

2008-01-22T10:25:00.001-08:00

_MG_2510.CR2
Originally uploaded by anttia

Virolaista tuotantoa. Näyttävät kanapyöryköiltä ja maistuvat lihapiirakalta.

Hobo chic

2008-01-21T00:41:00.000-08:00

Nyt kun heroin chic on jo niin passe, on muotialan aina haistella uusia tuulia. Virkistävä tuulahdus käy tälläkertaa katuojan suunnasta. Taas kerran ylemmän sosiaaliluokan pysähtyneisyyyttä pyritään piristämään alemman sosiaaliluokan ilmiöitä jäljittelemällä. Tälläkertaa ilmiön nimenä on Hobo chic.

Perusajatuksena on siis design vaatteet, joiden tyyli on kopioitu kodittomien ja muiden vähempiosaisten pakonsanelemasta asustuksesta.

En itse seuraa muotimaailmaa kovinkaan tarkasti, mutta ilmeisesti kyseessä on melko näkyvä ilmiö, ainakin Helsingin sanomat on kokenut tarkoituksenmukaiseksi kirjoittaa asiasta parikin artikkelia.

Helsingin sanomissa on esitetty ilmiön taustaksi Naomi Klainin No Logo kirjassa esitetyn huomion lökäpöksyistä; slummeissa housut periytyvät isommilta veljiltä pienemmille, ja näinollen ovat siis useimmiten vääränkokoisia. Slummeissa noisevia trendejä spottailevat coolhunterit ovat sitten tulkinneet tämän tyyliksi, ja markkinoineet ostokykyiselle keskiluokalle.

Havaintoa voisi myös laajentaa, monet nuorisokulttuurit ovat ammentaneet elinvoimansa samasta lähteestä. Lökäpöksyt tietenkin liittyvät olennaisesti hiphop-kulttuuriin, mutta myös esimerkiksi Rock and roll on syntynyt varsin samaan tapaan.

Alaluokkaiset rasvatukkaiset nuorisorikolliset soittivat neekerimusikkia pukeutuneena kullankaivajahousuihin ja lentäjätakkeihin. Tämä ei vielä itsessään ollut mitenkään skandalöösiä, vasta kun kyseinen tyyli alkoi houkutella laajemmin jäljittelijöitä keskiluokasta, aikana jolloin yleisesti seurattiin perinteistä pukeutumis ja musiikki-kulttuuria, silloin törmättiin ongelmiin.

Tästä perimyslinjasta pulpahti ulos myös eräs kiinnostava pseudomorfoosi: Design-farkut, jotka Calvin Klain keksi seitsemänkymmentäluvulla, ja jotka kahdeksankymmentäluvulla rantautuivat City-kulttuurin mukana myös Helsingin yöelämään. Kullankaivajan työasusta nuorisorikollismuodin kautta muodin huipulle.

Viisikymmenttäluvulla kuitenkin vielä pukeuduttiin perinteisiin miesten tai naisten vaatteisiin. Esimerkiksi rokkia hieman varhaisemmat Beatnikit kuuntelivat kyllä mustaa musiikkia jatsia, mutta pukeutuivat perinteisiin miestenvaatteisiin. Huomattavasti keskimääräistä resuisempiin tosin.

Jazz itsessään on myös nimenomaan Hobo chic, kyseisen musiikinlajin kehityksestä 1900-luvun alun mustilta clubeilta nykyiseksi keskiportaanjohtajien sikarinpolttomusiikiksi (kts. Pori Jazz) voisi kirjoittaa useampiakin tekstejä.

Beatnikitkin olivat Hobo chic. He olivat yläluokkaisista tai vähintään keskiluokkaisista oloista kotoisin olevia ihmisiä (esim William S. Burroughs oli erittäin merkittää mekaanisia laskimia valmistavasta Burroughsin sukua).

He ihannovat kulkurielämää, ja myös toteuttivat sitä itse käytännössä. Resuisissa haisevissa miestenvaatteissaan he vaelsivat benzendriinipäissään rannikolta rannikolle. Erotuksena todellisiin kodittomiin tosin oli se, että ylä tai keskiluokkaisen taustansa ansioista ansiosta he pystyivät aina vetäytymään tarvittaessa johonkin rauhaisaan paikkaan kirjoittamaan seikkailuistaan, ja tietenkin se että he pystyivät aina antamaan jäsentyneitä (tai jäsentyneen epäjäsentyneitä) haastatteluja medialle.

Beatnikkejä seurasi sitten hippiliike, joka monin tavoin sekä muistutti edeltäjäänsä, että poikkesi siitä. Molemmat edustivat jonkinlaista transendettiä etsintää, tai vähintään pakoa edellisen sukupolven normeista. Luonteeltaan ilmiöt olivat kuitenkin erityyppisiä; Beatnikit olivat pieni kulttuurisesti valveutunut joukko, hippiliikkeeseen verrattuna voidaan käyttää termiä elitistinen. Hippiliike taas oli vastakulttuuria, valtakulttuurin negaatio. Suurten ikäluokkien nuorison äkillisestä massamobilisaatiosta.

Keskiluokan vaelluksesta San Fransiskoon kukat hiuksistaan kommentoi aikoinaan Milan Melvin, yksi Height-Ashburyn kanta-asukkaista näin: se oli "todella vimeinen naula arkkuun. Juntit ottivat sen tosissaan ja potkivat mummojen puutarha-aidat nurin, jotta saisivat kukkia tukkaansa ja voisivat saapua asianmukaisesti pukeutuneina ja niin kuin lehdissä oli kuvailtu".

Mitä tulee pukeutumiseen, niin hippiliike asettuu aika tarkasti perinteisen miesten/naisten pukeutumisen lopulliseen murtumiskohtaan. Näin jälkikäteen hippiliikkeen voisi helposti kuvitella edustaneen pukeutumisen suhteen hobo romantiikkaa, näyttiväthän resuiset hipit lähinnnä kulkureilta. Pyrkimykset kuitenkin olivat ilmeisesti toisenlaiset, Alice Echols sivuaa aihetta kirjassaan Uhoa ja unelmia:"Pukeutumisellaan kauniit ihmiset (Tom Wolfen hipeistä käyttämä termi) korostivat erilaisuuttaan ja omaksuivat siksi muiden aikakausien ja kulttuurien asuja: Davy Crockettin nahkahousut, armeijan ylijäämävaatteet, buddhalaiset kaavut, Edvardiaaniset puvut, Erroll Flynnin merirosvopaidat, intiaanien otsanauhat, viitat, cowboy-ja beatlessaappaat, oudot päähineet - knallit, silinterit, lännenhatut, eskimohuput, mikä tahansa kelpasi - sekä tietenkin helminauhat."

Tästä pakonomaisesta yrityksestä sulloutua minkä tahansa muun kulttuurin muotoihin kuin omiinsa syntyi sitten amerikkalaiselle kulttuurille, ja ajalleen 60-luvulle luonteenomaisin ilmiökokonaisuus: hippi.

Yrityksestä pukeutua mihin tahansa muuhun, kuin parhaillaan hiipuvan länsimaisen pukeutumiskulttuurin muotojen rippeisiin syntyy oma muotonsa. Nykyäänhän me tunnistamme välittömästi hippivaatteen kun sellaisen näemme. Ruotsalaiset halpavaateketjutkin tarjoavat meille omat versionsa teemasta aina hippeuden ollessa muotia.

Mutta mikä näissä meitä sitten viehättää, miksi me länsimaisen keskiluokan edustajat etsimme aina jotain rosoisempaa, rajumpaa, aidompaa, ja aina sieltä vähempiosaisten keskuudesta. Johtuuko se siitä, että oma kulttuurimme(jos sitä on) on niin tylsää ja vähäveristä, ettemme jatsa sitä itsekkään haukottelematta, vai onko kenties kyse ilkeästä kolonialistisesta luonteestamme.

Siis siitä että onnistuneesti riistettyämme erilaisia väestöryhmiä materialistisesti vuosisatoja, loogisena jatkumona tälle haluamme myös riistää heitä myös henkisesti. Esimerkkinä mainitsemani mustan musiikin lajit on aika hyvin valkaistu. Jazz täysin, Rock suurimmaksi osin ja Hip Hop osittain.

Nyt viedään kodittomilta viimeinen asia mitä heillä on enää jäljellä, heidän tyylinsä. Kodittomilla itselläänhän ei kodittomien muotiin ole varaa, pian varmasti kaikki kodittomuustyyliin liittyvät tekijänoikeudet siirtyvät erilaisille kansainvälisillä muotitaloilla, samaan tapaan kuin peritneisten kasvilajien siementen oikeudet siirtyvät kansainvälisille maatalousyrityksille sitä mukaa kun ne niitä keksivät.

Nude religion

2008-01-06T11:10:00.000-08:00

Törmäsin tälläiseen sivustoon, itselleni ei oikein auennut tuo uskontopuoli asiassa, mutta toisaalta tyydyttänee nykyihmisen uskonnollisen kaipuun siinä missä salonkibudhalaisuuskin.

We are the fishermen

2008-01-01T13:32:00.000-08:00

No, tästä en edes yritä kirjoittaa mitään syvällistä.

convenience store

2007-12-26T02:31:00.001-08:00

_MG_8102.CR2
Originally uploaded by anttia

tandoori

2007-12-23T10:37:00.000-08:00

Tandoori on Intiasa ja Pakistanissa yleisesti käytetty saviuuni. Tandooriruuat kuuluvat myös meidän länsimaisten ihmisten herkkuihin, ja niitä saakin lähes kaikista kyseisen alueen ruokakulttuuria edustavista ravintoloista.

Olen joskus miettinyt löytyykö jokaisesta tandooriruokia tarjoavasta ravintolasta tosiaan tandooriuuni, ja miltä pienen tai keskisuuren helsinkiläisravintolan tandooriuuni yleensä näyttää.

Eräänä päivänä helsingin kaduilla kulkiessani sain kuitenkin pseudomorfoottisesta diskurssista katsottuna kiinnostavampaa pohdittavaa. Kansainvälinen hampurilaisketju MC.Donalds mainosti ikkunassaan tandoorikanahampurilaista.

Jos olisin niinktsuttu vittumainen asiakas (joka tietenkin sisim,mässäni haluaisn aina olla), niin olisin välittömästi sännännyt sisään ravintolaan tivaamaan minkälaisessa uunissa heidän kanahampurilaisensa paistetaan, ja tietenkin vähintään valittanut kuluttajavalituslautakuntaa, jos en sitten suoranaisiin oikeustoimiin ryhtynyt, jos kyseiset paistovälineet eivät perinteisen tandooriuunin vähimmäisvaatimuksia täyttäisi.

En sitten käynyt, mutta ajatus jäi pyörimään mielessäni. Hampurilainen on hyvin kiinnostava ilmiökokonaisuus, minkä väliin voidaan jauhaa mitä tahansa materiaaleja ja kulttuurillisia konventioita ilman että kokonaisuus ratkaisevasti muuttuisi. Oli kyseessä sitten tandoorikana, tai vaikka kalakukkohampurilainen, lpputulos on aina sama: hampurilainen joka maistuu vähän omituiselta.

Kuoropojat

2007-12-07T14:20:00.001-08:00

Juuri kun luulin nähneeni kaiken, jaksaa maailma vieläkin yllättää minua. Matkustaessani kaikessa rauhassa metrossa yhtäkkiä huomioni kiinnitti erikoinen mainos. Mainoksessa oli joukko viimeisenpäälle stailattuja nuoria miehiä, ja yläpuolella luki teksti Choirboys.

Oletin tietenkin kyseessä olevan jonkinlainen Chippendales tyyppinen tanssiryhmä, mutta ei. Pienellä googlaamisella huomasin kyseessä olevan katolinen poikabändi.

Täsmällisestiottaen kyseessä ei ole pseudomorfoosi. Pseudomorfoosissahan vanha muoto puristaa uuden ilmiön väkisin omaan muotoonsa. Viimeaikoina olen huomannut jonkinverran ilmiöitä, joissa vanha perinne pakotetaan erilaisiin nykyaikaisiin muotoihin.

Olen hieman kahden vaiheilla sen suhteen, miksi tämäntyyppisiä ilmiöitä tulisi kutsua. Pitäisikö pseudomorfoosi käsittää jonkinlaiseksi yläkäsitteeksi, joka pitää sisällään erityyppisiä epä-aitoja muotoja, vai tulisiko tälläisten ilmiöiden kyseessäollessa käyttää esimerkiksi termiä käänteispseudomorfoosi? Se kertoisi täsmällisesti kysessä olevan pseudomoprfoosin kaltainen, mutta käänteinen ilmiö. Ongelmaksi tässä vain helposti muodostuu se, että kun puhutaan käänteisestä ilmiöstä, niin voidaan saada hyvin erityyppisiä tuloksia riippuen siitä, mihin nähden käänteiseksi ilmiö käsitetään.

Ehkä olisi parasta määritellä tämänkaltaiset ilmiöt jollain omalla termillään, täytynee pohtia asiaa.

Mutta tosiaan, jos alttaripoikapoikabändi kiinnostaa niin käykää ihmeessä tsekkaamassa. Tarkemmat keikkatiedot löytyy ainakin sieltä metrojunan seinältä.

Itsenäisyydestä ja tonttuilusta

2007-12-06T10:27:00.000-08:00

Nyt kun vietämme itsenäisyytemme 90-vuotisjuhlaa, lienee hyvä hieman pohtia mitä juhlitaan.

Useimmille meistä lienee nykyään vähintään hämärää mitä valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa. Itsekään en pysty asiaan täsmällisesti vastaamaan. Muistan tosin hämärästi kuoluajoilta 80-luvulta asian minulle opetetun. Jos oikein muistan niin valtiollisen itsenäisyyden määritteet olivat ainakin itsenäinen hallinto, oma raha ja tietysti rajat piti olla. Perustuslakikin taisi asiaan liittyä.

Kuinka suuri osa noista yhdeksästäkymmenestä vuodesta voidaan sitten itsenäisiksi laskea?
Esimerkiksi Ns. suomettumisen aika täyttänee itsenäisyyden määritelmän kirjaimen, mutta ei juurikaan sen henkeä. Hallinnon päätökset tehtiin periaatteessa itsenäisesti, mutta kaikessa päätöksenteossa ykköskysymyksenä oli mitä itänaapurin miellyttäminen.

Pitäisikö pahimmat suomettumisen vuodet vähentää tuosta itsenäisyysajan kokonaissaldosta? Entä niin mihin asti itsenäisen Suomen historiaa voidaan uskottavasti jatkaa?

Jatkuuko se esimerkiksi 1.1.1995 asti, jolloin liityimme Euroopan unioniin, vuoteen 1998, jolloin liityimme EMU:uun tai vuoteen 2002 jolloin otimme euron käyttöön. Vai voidaanko katsoa Suomen olevan itsenäinen valtio vielä mahdolliseen perustuslain ratifiointiin asti.

Toisaalta voin olla täysin väärässä. Ehkä minua vain rasittaa se epämääräinen muistijälki kouluajoilta, joka väittää itsenäisyden olevan selkeästi määriteltävissä. Ehkä se ei sitä ole, google ai ainakaan mitään selkeää vastausta asiasta antanut.

Ehkä itsenäisys on enemmän abstrakti asia, kuten suomalaisen ruuan puhtaus tai suomalaisen työn korkea laatu, tai muut samantapaiset paradoksaaliset väittämät jotka muuttuvat vain sitä todemmiksi mitä vähemmän niillä on varsinaista todellisuuspohjaa.

Esimerkiksi Jukka Tarkka selittää Lapin Kansassa Suomen olevan EU:n jäsenenä itsenäisempi kuin se olisi EU:n ulkopuolella: "Unionista erossa pysyminen ei takaisi nykyistä laajempaa liikkumatilaa, ei uusia vaihtoehtoja unionin tarjoamien rinnalle, eikä siis nykyistä laajempaa valinnan mahdollisuutta. Mikään valtio ei voi olla ympäristöstään riippumaton ja siis itsenäinen sanan äärimmäisessä merkityksessä. Ero on lähinnä siinä, että unionin ulkopuolien ei voi vaikuttaa sen päätöksiin, jäsen voi sentään edes vähän. Jäsenyys tarjoaa siis enemmän itsenäisyyttä kuin ulkopuolella pysyttely."

Kiinnostava näkökulma, perustuu vallallaolevaan pöytäperiaatteeseen, eli siihen että pienen maan etuja ajetaan parhaiten istumalla niissä pöydissä joissa asioista päätetään. Oli pöydässäistujan vaikutusmahdollisuudet miten pienet tahansa, ne ovat aina suuremmat kuin niillä jotka eivät istu kyseisissä pöydissä. Ja vaikka ei olisikaan, niin vähintäänkin tarjoilu on parempaa.

Lisäksi Tarkka puhuu kolumnissaan "yhteisestä tahtotilasta", hänen mielestään suomi on EU:n osana itsenäinen luovuttaessaan päätösvaltaansakin, koska päätösvalta luovutetaan yhteisen tahtotilan vallitessa.

Mielestäni hyvin kiintoisa ajatusrakenne, jota voimme hyvin peilata muihinkin historiallisiin valintoihin. Jos esimerkiksi aikanaan olisimme yhteisen tahtotilan vallitessa liittyneet johonkin muuhun valtioiden liittoon, Neuvostoliittoon, Natsisaksaan tai vaikka Amerikan yhdysvaltoihin, niin olisimmeko tämän jälkeen vielä olleet itsenäisiä?

Esimerkiksi Neuvostoliiton suhteen voidaan aiheellisesti kysyä, olisiko poliittinen liikkumavaramme ollut pienempi vai suurempi, jos olisimme kyseiseen organisaatioonkuuluneet, eli istuneet niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään, kuten nykyään on tapana sanoa.

Suomettumisen ajan päätöksehän olivat jokatapauksessa nimenomaan Neuvostoliiton sanelemia. Nykyään kun politiikan sanelee globaali kapitalismi, eikö nyt tulisi pyrkiä mieluummin Amerikan, kuin Euroopan yhdysvaltojen jäseneksi? Vai pitäisikö, nyt kun globaalin kapitalismin vetovastuu jo valunut Aasiaan, meidän mieluummin pyrkiä osaksi Kiinan Kommunistista Kansantasavaltaa? Siellä ne oikeasti tärkeät pöydät sijaitsevat, ja Suomalainen teollisuuskin hyötyisi kun jäljelläolevat tuotantolaitokset saataisiin siirrettyä Kiinaan ilman erillisiä logistiikkongelmia.

No mutta pidemmittä puheitta, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja kiitos vaan Leninillekin itsenäisyyden myöntämisestä. Se oli oikein kiva juttu, ainakin silloin 1900-luvulla kun se vielä oli muodissa, vaikka täytyy kyllä myöntää että oli siitä kyllä riesaakin.

Mutta niistä tontuista piti vielä puhua, olen jo jonkin aikaa ollut huolissani anarkismin nykytilasta. Anarkistit marssivat riveissä ja valtaavat taloja keskustellakseen naisten oikeuksista ja kuunnellakseen populaarmusiikkia. Ei sillä, että tässä olisi mitään sinällään tuomittavaa, toiminta vaan menee pahasti pseudomorfoottisen puolelle.

Eikös nuo kyseiset hommat ole sosiaalidemokraattien heiniä? Historiallisesti ottaen anarkistien ydinosaamisaluetta on aina ollut pommien räjäyttäminen ja valtionpäämiesten murhaaminen. Nämä yksinkertaiset perustoiminnot ovat luoneet sen maineen ja pelon jota anarkistit ovat ympäri maailma kylväneet.

Suosittelen siis suomen anarkisteja menemään itseensä, jättämään tonttuilun ja perehtymään kemiaan. Se anarkistin keittokirja ei sisällä ruokaohjeita siksi, että anarkismissa ei ole kyse kasvisruuan valmistamisesta roskistavarasta, vaan räjähteiden valmistamisesta ja niitten käyttämisestä yhteiskunnallisen ylärakenteen tuhoamiseen.

Toimikaa!

joulusaatana

2007-12-02T13:28:00.000-08:00

Näin joulun lähestyessä meillä kaikilla on omat traditiomme. Minulla pseudomorfoosiharrastajana on tapana jo hyvissäajoin ennen joulua alkaa seuraamaan joulu, ja ennenkaikkea joulupukkikeskustelua.

Joulpukki on vuosien saatossa muodostunut joulunvieton keskeiseksi hahmoksi, ja myös hänen pseudomorfoottiset ulottuvuutensa ovat mitä ilmeisimmät (lue vaikkapa viimevuonna kirjoittamani juttu paiheesta pohjiksi).

Meillä suomalaisilla on aina suunnaton tarve todistaa joulupukin asuvan suomessa, tai ensisijaisesti ei-asuvan muualla kuin suomessa. Suurin taistelu ihmisten mielistä käydään tässäkin asiassa Hollywoodin mielenmuokkauskoneiston kanssa.

Tänävuonna me suomalaiset olemme valinneet taisteluun Hollywoodin omat aseet. Joulutarina on Hollywoodin malliin tuotettu jouluelokuva. Todisteeksi Joulupukin suomalaisuudesta se sopiikin oikein hyvin. Fiktionaalisten hahmojen, erityisesti monista erilaisista perimyslinjoista koostuvien sellaisten fyysistä sijaintia on hyvin hankalaa perustella faktoilla (tosin joskus sitäkin näkee yritettävän). Tälläkertaa onkin elokuvan pohjaksi löydetty täysin faktavapaa toimintaympäristö; joulupukin lapsuus.

Joulupukin lapsuudesta kun ei ole minkäänlaista perimätietoa rasitteena, voi siitä tehdä aivan minkälaista fiktiota haluaa. Todennäköisesti seuraavaksi saamme sitten nauttia joulupukin rajuista nuoruusvuosista. Kuvitteelliset faktat todistavat parhaiten kuvitteellisia tosiasioita.

Mutta mitä tulee kansanperinteeseen, niin näin joulun alla esitellään myös paljon faktoja. Ilmaisjakelulehti Helsinki Info yllätti minut kiinnostavalla jutulla aiheesta Sarvipääpukeista rantajouluihin. Siinä Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen esittää seuraavanlaisen väitteen: "Joulupukin esikuva, sarvipäinen pukki, juontaa keskiaikaisista Pyhän Nikolauksen juhlakulkueista, joissa piispahahmon rinnalla kulki sarvipäinen, pukin näköinen paholainen. Kansa ihastui hilpeään pukinhahmoon, ja pukeiksi naamioituneet nuoret miehet kiersivät vuosisatojen ajan jouluisin kerjäämässä ruokaa ja varsinkin juomaa."

Tämä on mielestäni varsin kiintoisa näkökulma, olen itse aina pitänyt joulupukkia pakanallisena hahmona. Jos Jäppinen on oikeassa, niin kyseessä ei olekkaan hedelmällisyyttä symboloiva pakanapukki, vaan itse vanha vihtahousu.

Täytyy tietenkin muistaa, että kristillisen saatanan ilmiasu on koottu nimenomaan pakanallisista hedelmällisyyden ja muun epäsiveellisyyden symboleista. Siitä huolimatta, jos tosiaan nuuttipukkiperinne on alkanut vasta keskiajalla, on perinnettä pidettävä kristillisenä ja juhlinnan kohde siis itse saatanaksi.

Minusta tämä on erittäin kiinnostavaa, toivottavasti myös matkailunedistämiskeskuksessa huomataan tämä potentiaali. Joulupukkeja (siis eng Santa Claus) kun löytyy ihan jokapuolelta maailmaa aivan kiusaksi asti. Joulupukki (ehkä englanniksi sittenkin Christmass Satan eikä Jule Goat niinkuin olen joskus aikaisemmin ehdottanut) löytyy vain korvatunturilta.

Ravintolakulttuuri

2007-11-12T04:01:00.000-08:00

Tänään Helsingin aduilla kuljeskellessani kiinnitin huomiota erääseen pieneen arkipseudomorfoottiseen ilmiöön. Suomalaiset ravintolat tapaavat kutsua itseään ravintoloiksi, riippumatta siitä onko tarjolla varsinaista ravintoa keskioluen lisäksi vai ei.

Räkäisinkin olutkuppila ei häpeä kutsua itseään ravintolaksi, jotkut tosin nykyään mieluummin kahvilaksi. Jostain syystä nimitykset eivät kuitenkaan kerro siitä mitä liikkeessä oikeasti tarjoillaa, nimittäin keskiolutta. Sensijaan tietynlaisia anniskeluliikkeitä sensijaan kutsutaan räkälöiksi. En tiedä pohjautuuko nimitys paikkojen räkäiseen ulkoasasuun, vai siihen että niiden asiakaskunnan innostuessa erilaisia eritteitä tapaa lentää. Olen itsekin joskus saanut sylkeä päälleni tälläisessä paikassa, enkä niissä kauhean usein käy.

Puhekielessä puhutaan ravintolaan menosta silloin kun ollaan menossa juomaan. Syömään menenssä käytetään ennemmin sanontaa ulos syömään. Käytäntö lienee muotoutunut silloin kun suomalainen alkoholipolitiikka vielä pyrki vähentämään alkoholihaittoja. Tuolloin alkoholin jakelua pyrittiin häiritsemään monin tavoin, yksi oli se että alkoholia sai tarjoilla ainoastaan ruokailun yhteydessä. Uusliberalistinen realismi on tämänkin kansainvälisen kaupan rajoitteen kumonnut, mutta jälkensä se on kansalliseen piilotajuntaamme jättänyt.

Jokin aika sitten suurta kohua nosti erään tutkivan journalistin suuri paljastus siitä, että thai-hierontapaikoissa tarjotaankin perinteisen hieronnan lisäksi seksipalveluita. Tämä ei ehkä ole yhtä kuuma aihe, mutta joku tutkiva journalisti saisi kiertää esim helsingin ravintolat läpi, laskea monessako on edes ruokalista, ja monessako siltä pystytään jotain ravinnoksikelpaavaa pystytään valmistamaan. Luulen että prosentti jäisi aika pieneksi, ainakin jos selvitys aloitettaisiin täältä thaihierontapaikkojen ja keskiolutravintoloiden luvatusta kaupunginosasta Helsingin Kalliosta.

Uusvanha kaupunki

2007-08-14T06:23:00.000-07:00

Useimmissa euroopan metropoleissa on niinkutsuttu vanha kaupunki. Vanhoilla kaupungeilla on yleensä kaksi niille leimaa-antavaa piirrettä: vanhat rakennukset, ja erilaiset turistien rahoja kärkkyvät pikkuliikkeet.

Suomessa kaupunkikulttuuri on verrattain uutta, ja kaupunkimme siinämäärin grynderien mylläämät, ettei joitain rannikon pikkukaupunkeja lukuunottamatta varsinaista vanhaakaupunkia löydy mistään.

Nyt kuitenkin löytyy, nimittäin lempäälän Ideaparkista. Ideaparkin vanha kaupunki ei ole vanha, eikä kaupunki, vaan ostoskeskuksen kortteli joka on tuunattu vanhahtavaksi esimerkiksi tiilipintoja jäljittelevillä seinillä.

Täytyy myöntää että olin innostuneempi konseptista, kuin lopputuloksesta. En ole vielä omin silmin paikkaa nähnyt, mutta vähäiset netistä löytyvät valokuvat aiheesta olivat kyllä minulle hienoinen pettymys.

Koska simulaatio yleensä on aina täydellisempää kuin todellisuus: rakkauskohtaus elokuvassa on täydellisempi kuin rakkauskohtaus omassa elämässä, pyramidisimulaatio Las Vegasissa on täydellisempi kuin alkuperäisnen pyramidi ja niin edespäin.

Tähän perusoletukseen nähden ne harvat löytämäni kuvat kyseisestä nähtävyydestä olivat kyllä pettymys. Lempäälän vanha kaupunki kun ei eroa muusta ostoskeskusarkkitehtuurista muuten kuin pintamateriaaleiltaan.

Toisaalta en ole käynyt paikan päällä elämyksellisesti tätä kokemusta kokemassa, joten ehkä en pysty vielä mitään täsmällistä asiasta sanomaan. Pienen tuumailun jälkeen tulin myös siihen tulokseen, että tuomioni saattoi perustua turhan paljon esteettisiin perusteisiin. Vanhat kaupungithan ovat yleensä kauniin näköisiä, mutta miten on vanhojen kaupunkien toiminnallisuuden laita? Vanhoja lahoavia rakennuksia, ja ahtaita kujia, joilla nykyaikaisesti toimiva logistiikka on lähes mahdotonta järjestää.

Ehkä Lempäälän vanha kaupunki sittenkin edustaa juuri vanhankaupungin idean täydellistymää. Ehkä ulkonäkö on kuitenkin Ideaparin kuluttajalle toisarvoista, sukupolven kuluttua ehkä me kaikki oletamma vanhankaupungin näyttävän juuri tältä, ulkomaanmatkoillammekin arviomme euroopan metropolien vanhoja kaupunkeja ensisijaisesti sen suhteen mikä muistuttaa missäkinmäärin Lempääläläistä (siis suomalaista) versiotaan.

Ideaparkin kotisivut lötyvät täältä:, sieltä voi hankalasti käydä selaamassa yhden kappaleen kuvia kyseisestä nähtävyydestä.

Christafari

2007-08-10T05:51:00.001-07:00

Kaikkea sitä joutuukin vanha pseudomorfoosiharrastaja näkemään. Olen pitkään seuraillut kiinnostuksella Jamaikalaista kulttuuria, koska se on tuottanut monia kummallisia kristinuskon, paikallisten perinteiden ja modernien ilmiöiden sekoituksia. Luulin ettei minua enää mikään tällä saralla yllättäisi, mutta eilen sitten törmäsin kadulla yllättävään julisteeseen.

Urbaanin kaupunkiuskonnollisuuden festivaali Urbaani unelma on hankkinut Wildfire iltakubilleen pääesiintyjäkseen amerikkalaisen Christafari yhtyeen. Kyseessä on amerikkalaisen Mark Mohrin gospelreggae projekti, joka on kotisivujen mukaan kiertänyt maailmaa jo kohta kaksikymmentä vuotta.

Mohr ajautui nuoruudessaan Rastafariliikkeeseen tavalliseen tapaan, eli pilvenpolton ja reggae musiikin kautta. Mikään puristi hän ei koskaan ollut, vaan hänelle maistui kyllä kaikki muutkin päihteet alkoholista crackkiin. Rastafarithan eivät hyväksy muita päihteitä, joten hänen rastafarisminsa sinänsä oli jotakuinkin yhtä loogista kuin vaikkapa lasol-juopon kääntyminen kristinuskoon viinin takia (voisin vertailla enemmänkin kannabiksen asemaa rastafarismissa ja viinin asemaa kristinuskossa, mutta jätetään toiseen kertaan).

Kahdeksantoistavuotiaana Mohr sitten löysi Jeesuksen, mutta ei jostain syytä malttanut kuitenkaan jättää rastafaristisia tapojaan. Reggae musiikki vaan kiinnosti vieläkin, eikä dreadlocsejakaan sitten malttanut leikata. Pilven ja crackin käytön hän tosin väittää lopettaneensa.

Rastafarismi sinänsä on raamattuun pohjautuva uskomusjärjestelmä. Se vaan tulkitsee raamattua hyvin eritavalla. Jeesus ei rastafaristisesta diskurssista katsottuna ole kovinkaan kiinnostava hahmo, sensijaan on tapana palvoa Haile Selassieta.

Ilmeisesti projektin tarkoituksena on käännyttää rastafareja kristityiksi, tavoite jonka onnistumisesta olen itse ainakin hyvin skeptinen. Rastoilla on omat juurtuneet tapansa, tuskin he kääntyvät toiseen uskomusjärjestelmään vain sen vuoksi että heille tarjoillaan heidän omien tapojensa väärinymmärrettyjä muotoja.

Kristittyihin tai seurakuntanuoriin tuo taas voi purra huomattavasti paremmin. Seurauksena on sitten erilaisten rastatapojen; reggaemusiikin, dreadlocsien, ja pilvenpolton yleistyminen, tai mahdollisesti väärinymmärrettyjen tapojen, kuten sen crackinkäytön yleistyminen.

Ilmiö muistuttaa luonteeltaan hieman valkoista metallia jota aikaisemmin tässä blogissa olen käsitellyt, sillä erotuksella että metallimusiikki perustuu kristinuskon negaatioon, rastafarismi erilaiseen tulkintaan. Selvää kuitenkin on, että tälläisissä siirtymissä aina alkuperäinen informaatio kärsii, ja lopputulos on jollaintapaa keinotekoinen.

Jokatapauksessa, Christafari tänään 11.8.07 Helsingin jäähallissa. Musiikista en osaa sanoa mitään, kaikki netissä olleet kappaleet olisivat olleet maksullisia joten jätin lataamatta.

Kaupunkimaasturi

2007-08-01T02:05:00.000-07:00

Kaupunkimaasturi, tai City-maasturi on maastoauton muotoon rakennettu kaupunkiajoneuvo.
Termi on sinänsä kuvaava, tosin en tiedä miten se on suomenkieleen vakiintunut.

Amerikkalainen termi josta nimi on johdettu on S.U.V, Sports utility vehicle tai vaihtoehtoisesti
suburban utility vehicle. Suoraan suomennettuna tuo olisi suunnilleen urheiluhyöty-auto, tai
lähiöhyöty-auto. Koska Utility vehicle on suomeksi maastoauta, voisi termin suomentaa myös
muotoon urheilumaastoauto, tai lähiömaastoauto.

Hyötyauto sana tulee siis siitä, että autosta on käyttäjälleen jotain hyötyä: metsästäjä pääsee
ajamaan maastoautollaan vaikeakulkuisissa maastoissa, ja kuljettamaan saaliinsa avolavallaan.
Kaupunkimaastoajoneuvoissa vastaavaa hyötypositioa ei ole, hyötyjen sijasta kyseisestä
autotyypistä on pelkästään haittoja.

Haittoja on monenlaisia ja eritasoisia. Ekologiselta kannalta kyseinen autotyyppi
on haitallinen, koska tarpeettoman raskaat kulkuneuvot, tarpeettoman tehokkailla moottoreilla
kuluttavat tarpeettoman paljon polttoainetta, ja näinollen aiheuttavat tarpeettoman paljon
päästöjä.

Yhteiskunnalliselta kannalta ongelmana on liikenneturvallisuus: jokainen lisäkilo lisää
kulkunevon tuhovoimaa, mitä enemmän tarpeettoman raskaita kulkuneuvoja on liikenteessä,
sitä vaarallisempaa se on kaikille tiellä liikkujille. Yksilön tai perheen näkökulmasta
kaupunkimaastoauton hankkimista perustellaan usein juuri turvallisuusnäkokulmasta, mutta
tilastollisestiottaen tälle väitteelle ei löydy tukea.
Kaupunkimaastoautoilla ajetaan enemmän kolareita kuin pienemmillä autoilla, ehkä juuri siksi
että iso auto kuvitellaan turvalliseksi. Kolaritilanteissa kaupunkimaastoauto myös kaatuu
herkemmin korkeamman painopisteensä vuoksi.

Kaupunkimaastoautosta on pelkästään haittaa, niin omistajalleen, kuin yhteiskunnallekin.
Eikö töllöin autotyyppille kuvaavampi nimitys olisi kaupunkihaittaauto? Kaupunkimaastoauto
on kuitenkin mielestäni hieman liian järjetön nimitys edes tällä luonteeltaan järjettömälle
tuoteryhmälle. Kaupunki kaupunkina ja maasto maastona. Nykyinen termi saattaa sitäpaitsi
antaa kyseisten laitteiden omistajille väärän käsityksen siitä, että näillä voisi ajaa maastossa.
Keskiverto kaupunkihaittaauto ei todellakaan maastoajoon sovellu.

No tasapuolisuuden nimissä täytyy todeta että onhan kyseisen ajoneuvoryhmän kulkuneuvojen
hankinnasta tietenkin tiettyjä hyötyjäkin, mutta koska ne menevät enemmän psykologian
puolelle, ei niitä tule mielestäni laskea mukaan ns. konkreettisiin hyötyihin ja haittoihin.

Tuohan kyseisen kulkuneuvon hankinta omistajalleen mielikuvan turvallisuudesta, omien
teiden kulkemisesta (mielikuva kaupunkioloissa varmasti konkreettisia maastoominaisuuksia
tarkoituksenmukaisempi) ja ennenkaikkea omasta miehekkyydestä.

Nuo kaksi ensimmäistä syytä ovat ne, joilla kaupunkihaittaauton ostamista perustellaan, tuo
viimeinen on se syy, miksi niitä ostetaan. Sinänsä kiinnostavaa, että yhdysvaltojen markkinoilla
yli puolet kaupunkihaittaautoilijoista on naisia. Oliko niin epäajankohtainen Freud sittenkin
oikeassa joissain asioissa?

Salmiakkisuklaa

2007-07-02T02:43:00.001-07:00

IMG_9577.JPG
Originally uploaded by anttia

Kevään suuri elintarvikeuutuus on selkeästi ollut salmiakkisuklaa. Se on kerättänyt keskustelua niin kaduilla, netissä kuin lehtien yleisönosastoillakin. Se missämäärin on kyse spontaanista kansalaisaktiivisuudesta, ja missämäärin sissimarkkinoinnista, jäänee arvoitukseksi, mutta selvää on että kyseessä on tuote joka herättää kiinnostusta.

Koska suomalaiset elintarvike-innovaatiot ovat perinteisesti olleet harvassa, syystäkin uusi idea kiinnittää huomiota. Tässähän tosin ei varsinaisesti ole kysymys uudesta innovaatiosta, vaan kahden vanhan tuotteen yhdistämisestä. Jopa mekanismi jolla se on tehty on sinänsä käytetty, otetaan kaksi suomalaisten paljon kuluttamaa massatuotetta ja sekoitetaan ne yhdeksi tuotteeksi. Näin teki kansanperinteen mukaan Jari Sillanpää ruotsinlaivan baarissa 90-luvulla, ja tuloksena oli salmiakkikossu.

Salmiakkisuklaa on myös luonteeltaan hyvin samantyyppinen kuin salmiakkikossu. Kun itse maistoin tuotetta, ensimmäinen kokemuksen nostattama mielikuva oli volyymituote, Fazerin perussuklaata, yhdistettynä perus salmiakkiin. Tuo mieleen ruotsinlaivan, hotelli vantaan, ehkä puuhamaan, Kimi Räikkösen, Itäkeskuksen kauppakeskuksen jouluruuhkassa.

Tätä varmaan myydään laivalla mäyräkoiraa jäljittelevissä monipakkauksissa, pitäisi ainakin myydä.

Ei sinänsä pahanmakuinen tuote, maistuu hyvältä koska siinä on paljon sokeria. Aivan niinkuin salmiakkikossussakin. Ei silti kumpikaan mitään kauhean hienostuneita tuotteita, tai lopulta edes mitenkään kauhean kekseliäitä.

No jos elää pienessä ruokakulttuurin suhteen välinpitämättömässä maassa, niin täytyy tyytyä siihen mitä on. Edellisistä elintarvikeinnovaatioista ruisleiväst ja mämmistä on kuitenkin jo jonkinverran aikaa.

Aloittelevan pseudomorfoosiharastajan näkökulmasta salmiakkisuklaa on tietysti varma bongaus, täyttäähän se geologisen pseudomorfoosin tunnusmerkit täyttämällä olemassaolevan muodon jollakin sinne sopimattomalla.

Itse kuitenkin koen kiinnostavana tuotteen lanseeraamisen. Tuote lanseerattiin ensimmäisenä IRC-gallerian kautta. Kyseinen nettipalvelu on sinällään kaunis esimerkkis siitä miten jotain tarvetta täyttämään luotu palvelu voi täyttää täysin yllättäviä tarpeita, eikä lopulta juurikaan alkuperäistä funktiotaan.

Toisin kuin yleisesti luullaan, irc ei tarkoita irc galleriaa, vaan Internet relay chat oli varhainen nettichattailyohjelma, jonka käyttäjien tarpeisiin myöhemmin myös IRC-Galleria perustettiin, jotta irccaajat voisivat halutessaan tarkistaa minkänäköisten tyyppien kanssa ovat chattailleet.

Koska oman naaman jakaminen internetissä on kuitenkin huomattavasti irccaamista suositumpaa, kasvoi galleria pikkuhiljaa aina vain suositummaksi, ja etääntyi varsinaisesta käyttötarkoituksestaan.

Nykyään nuoriso käyttää galleriaa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, se onnistuu koska niin monet seuraavat sitä niin tihasti.

Fazerin salmiakkisuklaan lanseeraaminen oli ensimmäinen suuri tuotelanseeraus jonka tiedän totetutetun tällätavoin, ei varmasti jää viimeiseksi.

Vanhemman ikäpolven on varmasti hankalaa ymmärtää miten vahva rooli nimenomaan tällä nimenomaisella palvelulla on nuorison elämässä. Meille elämä on jossain muualla, ja netistä haemme jotain mitä satumme tarvitsemaan, ja taas palaamme elämään elämäämme, nuoret taas nimenomaan elävät irc-galleriassa.

Gallerian pääasiallinen funktio nykyään on se, että se avulla nuoret voivat arvottaa oman katu-uskottavuutensa. Minun nuoruudessani se piti vielä tehdä kadulla, mutta Galleria kertoo nopeasti jokaiselle teinille miltä hän näyttää.

Jatkossa se tulee myös kertomaan yrityksille tuotteiden uskottavuudesta. Jos jokin asia toimii galleriassa, se toiminee myös kaupassa.

Internet Relay Chat on muuten suomalainen ohjelma, IRC-galleria on nykyään Sulakkeen brändi, josta pyritään tekemään kansainvälistä menestystuotetta.

Tietotekniikan saralla suomalaiset ovat selvästi innovatiivisempia kuin ruokakulttuurin suhteen.

Pääsiäismuna

2007-04-08T00:13:00.000-07:00

Klassisen pseudomorfoottinen aihe näin pääsiäispyhinä on tietenkin pääsiäismuna. Muodoltaan se vastaa hyvin geologista pseudomorfoosikäsitettä, onhan siinä otettu olemassaoleva muoto, muna ja täytetty se suklaalla ja leluilla.

Luettuani Helsingin sanomien suuren pääsiäismunavertailun, huomioin kuitenkin muutaman kiinnostavan muutoksen. Vertailuraati kiinnitti huomioita siihen, että pääsiäismunat olivat pääsääntöisesti menettäneet kaikki viitteensä pääsiäiseen. Aikaisemminhan munia ovat koristaneet noidat, pääsiäispuput ja muu pakanallinen pääsiäiskuvasto (jostain syystä jeesusmunia on ollut aina huonosti saatavilla, vaikka Jeesus kiinteästi pääsiäiskuvastoomme liittyykin). Nyt munia hallitsee kansainvälisen viihdeteollisuuden volyymihahmot, vailla minkäänlaisia vuodenaikaan liittyviä viittauksia. Jutussa todetaankin munien olevan selkeästi suunnattuja ympärivuotiseen myyntiin. Toinen todennäköinen motiivi jota jutussa ei mainita, on se että kansainvälinen viihdeteollisuus pyrkii myös karsimaan viittauksia tiettyihin perinteisiin jotka segmentoivat yleisöä, esimerkiksi muslimiasiakkaat saattavat vierastaa pakanallisia tuotteita.

Kyseisiä tuotteita ei siis oikein voi kutsua pääsiäismuniksi. Tuoteryhmästä on ajoittain käytetty myös kutsumanimeä suklaamuna. Jutusta selviää ettei sekään enää ole mahdollista. Läheskään kaikki munat kun eivät sisällä kaakaovoita, eivätkä ne näinollen ole EU-säädösten mukaan suklaata, vaan jotain aivan muuta.

Kutsukaamme niitä jatkossa siis vaikka kansainvälinenviihdeteollisuushahmomuniksi.

Niin ja hyvää pääsiästä kaikille.

Raamatun parittaminen

2007-02-26T11:12:00.001-08:00

IMG_6935.JPG
Originally uploaded by anttia.

Tänään kaupungilla käydessäni silmääni sattui erikoinen juliste. Isossa punaisessa julisteessa kehoitettiin parittamaan jonkun raamattua.

Asia jonkinverran ihmetytti minua, ensin ajattelin että tässä täytyy olla jokin virhe. Eihän raamattu ole huora, miten kummassa sitä voisi parittaa.

Asiaa kuitenkin hieman tarkemmin mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että siitähän tässä on itseasiassa kysymys. Mainosmiesten ammattikuntahan on tunnetusti umpikieroa, ja kaikkein kieroin mainosmies on ehkä ollut jo niin kiero että hän on kertonut meille totuuden.

Siitähän nimenomaan on kysymys, että Kotimaa konserni on halunnut myydä raamatun sanomaa laajemmalle kuluttajakunnalle, kuin mihin se perinteisten kanavien kautta pystyy. Tämä sitten onnistuu palkkaamalla mainostoimisto Alkuvoima, joka on varmasti tottunut myymään tuotteita kuin parittajat myyvät huoria.

Analogiassa on kuitenkin muutamia ongelmia, tai siis lähinnä analogian nostamissa mielleyhteyksissä. Parittamisessa on liiketoimintana muutamia pr-ongelmia. Parittamista on
ollut tapana paheksua feministisestä diskurssista käsin, naisen mysteerisimmän ruumiinosan alistaminen kaupalliselle vaihdolle on katsottu olevan naiselle alentavaa. Myös uskonnollollisten ilmiöiden ja seksin yhdistäminen yleensä on, varsinkin kristillisessä traditiossa koettu ongelmalliseksi ja välteltäväksi.

Mainostoimistossa taas tiedetään että tavaraa pitää myydä, mainostoimistolle ei sinänsä ole merkityksellistä onko kyseessä raamattu, konekivääri vai jokin poliittinen ajatussuuntaus.

Asioiden myymiseen on taas olemassa kolme asiaa: Seksi, väkivalta ja huumori. Tässä kampanjassa onkin sitten käytetty ensimmäistä ja viimeistä, jäljelle jää enää vain väkivalta, toisaalta historiallisesti katsoen raamatun markkinointiin on sitä käytetty siinämäärin runsaasti, ettei ehkä ole vielä sen aika.

Mitä seksiin tulee, niin sillä saralla on vielä runsaasti käyttämätöntä potentiaalia. Ehkä luterilainen seurakunta alkaa pikkuhiljaa tulla ulos kaapista, ja aktiivisemmin ottaa osaa hedonistiseen normaalidiskurssiin.

Perinteisestihän luterilaiset ovat suhtatuneet varsin kiusaantuneesti kaikkeen seksuaalisuuteen liittyvään, nyt muutoksen tuulet puhaltavat, ja Kotimaa konserni näyttää tietä.

Kun mallia on lähdetty ameriikasta etsimään, niin etsimättä tulee mieleen toinen amerikkalainen uskontoa ja parittamista yhdistellyt projetki, David Moseksen (ent. Berg) johtaman Jumalan lapset yhteisö, joka ilmeisesti toimii vielä tänäpäivänäkin nimellä Jumalan perhe.

Bergin projektina oli nimenomaan yhdistää kaksi intohimoaan uskonto ja seksi. Eräs näitä asioita yhdistävä projekti oli hänen varain, ja jäsen-hankinnassa käyttämänsä "Jeesuksen iloiset huorat", happy hookers for Jesus.

Jeesuksen iloiset huorat sitten kalastelivat uusia jäseniä, ja seksuaalisin keinoin suostuttelivat kuluttajia avaamaan sydämensä Jeesukselle, ja rahapussinsa kirkolle.

Tuo lienee seuraava askel, odotellessa voi käydä vaikka pimpmybible sivustolla tutustumassa Andy McCoyn parittamaan raamattuun, tai mainostoimiston sivulle jossa nimettömäksi jäävä henkilö poseeraa ilmeisesti kristillisen nuortenlehden kanssa tehden perinteistä pukinsarvitervehdystä, juuri sitä samaa josta satanistit ja keskustajohtajat ovat tunnettuja.

Salvador Dali

2007-01-18T03:58:00.000-08:00

Uutislehti 100 uutisoi t'n''n 18.1.2007 viihdesivuillaan, ett' Espoon modernin taiteen museon Emman t'm'n vuoden klassikkotaiteilija on itse Salvador Dali. Dali onkin kiist'm'tt', jos ei merkitt'vimpi', niin ainakin tunnetuimpia moderneja maalareita.

Me pseudomorfoosiharrastajat emme kuitenkaan ole h'nest' kiinnostuneita sen takia, vaan toisaalta h'nen tyylins', toisaalta h'nen taidehistoriallisen positionsa johdosta.

Dali tunnetaan p''asiallisesti surrealistina, ja k''nt'en voisi jopa sanoa ett' surrealismi tunnetaan Dalista. Itse'ni t'm' on aina ihmetytt'nyt, olihan Dali luonteeltaan hyvin erilainen kuin surrealistisen liikkeen ydinryhm'. Erilaisuutensa vuoksi Dali my;s surrealisteista aikoinaan erotettiin.

Surrealistinen liike oli ensisijaisesti poliittinen liike, t'sm'llisestiottaen radikaalin vasemmistolainen liike, aikana jolloin radikaalivasemmistoliikkeill' oli konkreettista kumouksellista potentiaalia. Dali taas oli ensisijaisesti perinteinen maalari, politiikka ei ollut h'nelle yht' t'rke'', ja poliittiselta suuntautumiseltaan h'n itse oli enemm'n kallellaan oikealle, fasismin ja monarkian suuntaan.

Surrealistiset taiteilijat suosivat nopeita ja ilmavia tekemisen tapoja, automaattikirjoitusta valokuvaamista ja elokuvaamista. Paljon uusia tekniikoita, ja uusia teknisi' innovaatioita kokeiltiin uudenlaisten taideteosten tuottamiseksi. Dali taas oli hyvin perinteinen maalari, joka k'ytti hyvin raskaita v'lineit', ja klassisia menetelmi' visioidensa toteuttamiseen. Totta on, ett' uransa aikana h'n kokeili monenlaisia medioita, mutta h'nen ydinosaamisensa oli aina perinteisess' maalauksessa. Dali itseh'n koki itsens' renesanssineroksi, varsin pseudomorfoottinen ajatus 1900luvun modernismin myrskyn silm'ss' el'neelt' taiteilijalta.

Jos minulta kysyt''n mist' Dalin taiteessa on kysymys, niin minusta pohjimmiltaan kyse on perinteisen eurooppalaisen laatukuvamaalauksen toisinnossa, niin ett' perinteinen kristillinen tematiikka on korvattu freudilaisella. Samaan tapaan kuin klasisessa pseudomorfoosiesimerkiss' poishapertuneen vuorikristallin paikan t'ytt'' valuva uusi aines, t'ss' nimenomaan yritet''n t'ytt'' kristillisten arvojen murenemisen j'tt'm'' aukkoa.

Lopputulos valitettavasti on v''r''n muotoon j'ykistynyt muoto, surrealismi menett'' Dalin my;t' poliittisen ter'ns', ja taantuu eksentriseksi laatukuvamaalaukseksi. N'it' laatukuvia taas nykyp'iv'n surrealistit toisintavat, viel'kin ulkokohtaisemmin tuloksin.

Dalin teoksia siis esill' Espoon nykytaiteenmuseo Emmassa 3. lokakuuta alkaen.

jouluistuminen leviää

2007-01-01T09:17:00.000-08:00

Joulun alla kirjoittelin paljon joulunvietosta. Huomasin vielä näin uutenavuotena helsingin sanomien sunnuntainumerossa 31.12.2006 jutun otsikolla "Joulupukki juhlii uuttavuotta Turkissa". Siinä kerrotaan Turkin muslimien juhlivan vuodenvaihdetta, ja uhrijuhla Eid al-Adhaa varsin joulumaisin menoin.

On koristeltua uudenvuodenpuu, uudenvuodenlahjoja ja jopa joulupukkeja tonttuineen. Jouluituminen siis selvästikkin leviää, myös venäläinen pakkasukko nähdään nykyään usein punaisessa nutussa.

Jouluistuminen siis etenee, samalla murskaavalla vauhdilla kuin muukin amerikkalaistyyppinen konsumerismi.

Joulupukista vielä

2006-12-20T00:13:00.000-08:00

Joulun yhä vaan lähestyessä, olen pohtinut lisääntyvässä määrin tätä pukkiasiaa.
Kuten edellisessä kirjoituksessa tulin jo sivunneeksi, joulupukin hahmoon liittyy hyvin elementtejä eri aikakausilta. On pakanallinen joulupukki, kristillinen Santa Klaus, ja tietenkin tämä nykyinen sekularistinen versio näistä molemmista.

Siinä missä pakanallinen joulupukki voidaan selittää hedelmällisyysriiteillä, ja näin määritellä sille jokin yhteiskunnallinen funktio, on kristillinen joulupukki, Santa Klaus paljon hankalampi. Santa klaus on koottu muunmuassa Pyhästä Nikolaoksesta, myran piispasta, joka oli tunnettu anteliaana ja hyvänä ihmisenä, Kris Kinglestä, amerikkalaisesta versiosta Martin Lutherin aloittamasta Christkind, eli jeesuslapsi perinteestä, jossa jeesuslapsen kerrotaan tuoneen lapsille lahjoja, ilman että lapset koskaan jeesusta tapaavat.

Pakanallinen joulupukki on syntynyt koska keskitaven juhlaan on täytynyt kehittää erilaisia hedelmällisyysrituaaleja. Kristillinen joulupukki taas on syntynyt koska on haluttu selittää uudelleen pakanalliset traditiot kristillisiksi. Ei siis kristillisen kulttuurin omien tarpeitten mukaan, vaan reaktiona pakanallisuuteen.

Reaalipoliittisesti pakanallisten muotojen omaksuminen oli varmasti järkevää, sillä saatiin monet epäivlevällä kannalla olevat kääntymään uuteen uskontoon, ja vältettiin monia konfliktejä. Kysymys kuitenkin kuuluu, kuinka hyvin reaalipolitiikka ja messiaaninen uskonto sopivat yhteen?

Nykyisen sekularistisen joulun kanssa aivan samanlaista ristiriitaa ei ole. Markkinatalous vetoaa rehellisesti ihmisen alimpiin vaistoihin, näin joulun aikaan ahneuteen. On siis aivan loogista, että markkinatalous omaksuu jouluperinteestä kaiken taloudellisesti hyödynnettävissäolevan.

Kiinnostavaa on kuitenkin tutkia minkälaisiin muotuihin kaupallinen joulu vakiintuu, ja miksi. Voiko kaupalliselle joulupukille löytää tarkoituksen, vai onko se vain olosuhteiden summa?

Joulupukki on kiistämättä merkittävä hahmo, selkeästi kaupallisen joulunvieton tärkein elementti. Jo kauan ennen joulua TV, lehdet, mainokset ja ostoskeskukset täyttyvät muhkeista punanuttuisista joulupukeista. Mutta mikä ihme tämän hahmon tarkoitus on?

Joulupukki tuntuisi yhteiskunnallisesti vastaavan kahdenlaiseen tarpeeseen. Päällimmäisenä on tietenkin behavioristinen puoli, kurkistelevat tontut ja palkitseva pukki ovat varmasti hyvin käytönnöllisiä jokaiselle lapsia kasvattavalle. Mielestäni kuitenkin tärkeämpi ulottuvuus joulupukissa on sen suhde uskoon. Joulupukkihan on hahmo, johon uskotaan, ja täsmällisemmin johon uskominen kuuluu tiettyyn ikäkauteen.

Lapsilta on tapana tentata uskovatko he joulupukkiin, käytäntö on että vanhemmat ihmiset yleensä eivät tämän olennon olemassaoloon usko, mutta silti joka vuosi näkevät saman vaivan luodakseen lapsille mahdollisimman kokonaisvaltaisen illuusion kyseisen olennon olemassaolosta.

Joulupukkiuskon voisi tulkita esimerkiksi siirtymäriitiksi lapsenuskosta materialistisen nihilistiseen aikuisuuteen. Joulupukki on sekularistiselle yhteiskunnalle hyvä tapa osoittaa, että uskominen on hyvä asia, ja suositeltavaa, mutta kuuluu tiettyyn ikään ja tiettyihin tilanteisiin. Näin tehdään vaarattomaksi sekularistisen elämänmuodon kanssa ristiriidassa olevat uskomukset.

Tänäpäivänä törmää monesti kristittyihin jotka kyräilevät joulun markkinahumua. Englanniksi on tapana sanoa "Put Christ back to christmas", suomeksihan tuota ei oikein voi kääntää. Itse en usko joulun jeesuistamisen ratkaisevan ongelmaa, vaan sen nimenomaan olevan sen ydin. Kristinuskon tapa juhlia auringonkiertoon liittyviä sapatteja perinteisillä pakanallisislla menoilla, mutta päälleliimatulla evankelisella sanomalla on nimenomaan tehnyt helpoksi sekularisteille juhlia joulua sekularistisin tavoin, mutta kuvitella asioiden liittyvän jotenkin kristinuskoon. Muut yksijumalaiset uskonnot ovat olleet huomttavasti varovaisempia tämän asian suhteen, esimerkiksi muslimit eivät juhli joulua millään tavalla.

Mutta toisaalta kyseessä on asia johon ei mitenkään pysty vaikuttamaan, joten ei tässä muuta kuin jatketaan samaa rataa. Sisällöltään ja muodoiltaan sekavassa juhlassa on kieltämättä monia etujakin. Onhan se hienoa että kaikki ihmisryhät voivat juhlia joulua samoilla menoilla,(muslimeja, juutalaisia ja muita uskonnostaan tarkempia ryhmiä lukuunottamatta tietysti) ja kuvitella niitten merkitykset ja alkuperän erilaisiksi.

Ehkä tästä aukeaa sekularistinen yhtenäiskulttuuri, ei siis muuta kuin sekularistista joulua kaikille pseudomorfoosiblogin lukijoille. Muistakaa ostaa, syödä ja juoda tarpeeksi, ja tehdä tämän kaiken asiaankuuluvan hartaalla mielellä.

Joulupukki

2006-12-15T10:30:00.000-08:00

Suomen katajaista kansaa ei ole siunattu loputtomalla määrällä kansallisia ylpeydenaiheita. Maailma tuntee ranskalaiset perunat, ruotsalaiset bikinitytöt, skotlantilaisen viskin ja lukuisan määrän muita kansallisia erikoisuuksia, mutta mitä suomalaista on ikinä päässyt murtautumaan kansainvälisen yleisön tietoisuuteen?

Lähinnä kansainvälistä läpimurtoa suomalaisena ilmiönä lienee joulupukki. Suomalainen matkailunedistäminen on ainakin pistänyt rahansa tähän hevoseen. Sinänsä varmasti järkevää, mitä muutakaan promotoisimme, mämmiäkö?

Vaikka lähtökohta on varmasti matkailualan kannalta järkevää, niin kulttuurin muotoihin huomiotaan kiinnittävä väistämättä törmää tässä muutamaan ongelmaan. Kun sanotaan joulupukin asuvan suomessa, ja täältä säntäävän jouluaattona maailman lapsille lahjoja toimittamaan, niin törmätään muutamaan ongelmaan.

Ensinnäkin maailman lapset juhlivat erityyppisiä juhlia. Suomessa juhlitaan joulua, perinteistä keskitalven kekrijuhlaa, esimerkiksi monissa englanninkielisissä maissa taas samaan aikaan on menossa Christmas, Jeesuksen syntymäpäivä. Joulupukkiakaan ei ei ole aivan niin universaali asia kuin tapaamme kuvitella.

Suomalainen joulupukki on pukki. Tämä liittyy vanhoihin hedelmällisyysriitteihin, suomalainen joulupukki oli pukiksi pukeutunut mies joka harmaassa tai mustassa koltussa kierteli taloja juomassa viinaa ja pelottelemassa lapsia.

Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, amerikkalainen kulttuuri ei tunne joulupukkia. Santa Claus hahmo on saanut jonkinverran piirteitä skandinaavisist jouluperinteistä, mutta pukkimaisuutta on tähän joulun isään välittynyt hirveän vähän.

Periaatteessa joulupukki on hyvin helppoa erottaa Santa Clausesta. Santa pukeutuu punaiseen nuttuun ja Santan parta on valkoinen ja pöyheä. Joulupukki taas pukeutuu harmaaseen tai mustaan, yleensä nurinkäännettyyn turkikseen ja pukinsarviin. Periaatteessa hyvin helppoa, mutta käytännössä asiasta tekee ongelmallisen se, että kaikki suomalaiset joulupukkiyrittäjät ovat omaksuneet täysin amerikkalaisen Santa Clausen muodon.

Pseudomorfoosiharrastajallekkin ilmiö on hankala. Kyseessä on kyllä väärennettyyn muotoon puristettu uusi nuorempi kulttuuri, mutta nyt jostain käsittämättömästä syystä vanhempi kulttuuri on puristunut nuoremman muotoihin.

Miten on mahdollista, että pidämme toisaalta yllä suurta kansallista ylpeyttä joulupukin suomalaisuudesta, mutta emme ole säilyttäneet mitään piirteitä omasta traditiostamme. Tai ehkä sitten kuitenkin jotain, suomalainen joulupukki, punaisesta nutusta ja kuuraparrasta huolimatta vielä tänäpäivänäkin on useimmiten vahvassa humalassa ja pelottelee lapsia.

Ehkä tämä on juuri se pseudomorfoosi, ei humalainen joulupukki, vaan drunken santa claus.

Suomirock

2006-12-15T07:02:00.000-08:00

Jokin aikaa sitten mietin pitkään suomirokin nykytilan analysoimista pseudomorfoosiblogin tiimoilla. Kipinän pohdinnoilleni sain huomatessani rockmusiikin kentälle ilmestyneen uniklubin kaltaisia rock-kliseisiin pukeutuneita iskelmäyhtyeitä.

Siis yhtyeitä jotka selvästi näyttävät rokkareilta, mutta kuulostavat iskelmämusiikilta. Ajattelin tietenkin heti, että tässähän on selkeä pseudomorfoosi, uudehko ilmiö kangistuneena vanhaan muottiin.

Ongelma tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kyn yritin verrata ilmiötä historiaansa. Yleensä pseudomorfoottiset ilmiöt palautuvat johonkin vanhempaan aitoon ilmiöön. Suomirock ei kuitenkaan oikein tunnu palautuvan mihinkään aitoon ilmiöön.

Hard-rockkia suomessa edusti Kirka, punk-rockkia Eppu normaali, ja ja puhtaimmillaan varhainen suomi-rock oli dynaamisen duon, Juice Leskisen ja Mikko Alatalon musiikissa. Myönnettäköön, että jokaisessa genressä on ollut paikoitellen rock uskottavampiakin yrittäjiä, mutta tällöin on aina se suomalaisuuspuoli väistämättä kärsinyt.

Rockhan ei ole suomalainen ilmiö, vaan amerikkalainen. Suomirokin syntymän aikoihin emme suinkaan olleet kulttuurillisesti amerikkalaisessa vaikutuspiirissä, vaan enemmänkin neuvostoliiton. Ja kyllähän sen myös kuulee, suomirock kuulostaa enemmän neuvostorokilta kuin amerikkalaiselta esikuvaltaan.

Tarkoitukseni ei ole sinänsä kiistää Juicen kykyjä lauluntekijänä, mutta mikä siinä Juicessa siiten on nimenomaan rock? Juicen kappaleet ovat varmasti koskettaneet laajasti suomalaisia, mutta miksi ne luetaan rokiksi. Eiväthän ne kuulosta lainkaan amerikkalaisilta esikuviltaan.

Juicen kuoltua eräässä muisteluohjelmassa kollegat muistelivat juicea miehenä joka kirjoitti
kaikki ne iltanuotiokappaleet. Mielestäni erinomainen tiivistelmä. Mutta Soitetaanko rokkia iltanuotiolla? Ei tietenkään soiteta, mutta Juicen slaavilaissäviset melankoliset iskelmät sopivat tunnelmaan erinomaisesti. Eikö rock-musiikissa ollut kysymys seksistä, huumeista, väkivallasta, määrittelemättömästä kapinasta, tai vähintäänkin näiden asioiden uskottavasta esittämisestä?

Juice aikanaan uudisti suomalaista rock-musiikkia huomattavasti, aiemminhan kyseinen musiikinlaji koostui pääasiassa käännösiskelmistä. Täytyy kuitenkin kysyä onko rock sellainen asiakokonaisuus, jota voi muuttaa? Asiaa voisi havainnollistaa vertauksella: kuinka paljon esimerkiksi blueskaavasta voi poiketa, niin että soittaa vieläkin bluesia?

Pseudomorfoosiblogi haluaakin nyt nostaa ilmaan kysymyksen: oliko suomirokkia olemassa ollenkaan, vai pitäisikö ilmiöstä kenties puhua jollain asiaa paremmin kuvaavalla termillä?

Hyvää itsenäisyyspäivää

2006-12-06T03:01:00.000-08:00

Pseudomorfoosiblogi haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää itsenäisyyspäivää. Juhlaa vietettäneen taas perinteisin menoin, mediamme ovat taas tupaten täynnä spekulaatioita linnan kutsujen asuista ja pareista sekä sotamuistoja.

Kiinnostavana poikkeuksena uutisvirrasta pistää silmiin suomen eduskunta. Suomen eduskunta päätti juuri itsenäisyyspäivän alla hyväksyä Euroopan unionin perustuslain. Hyväksynnän ajoitus oli hyvin kiinnostava. Itse olen viimeaikoina paljon miettinyt tätä identiteettikysymystä: mikä on euroopan unioni, olenko minä suomalainen vai eurooppalainen, onko Suomi olemassaoleva valtio, onko suomalaisuus olemassaoleva identiteetti?

Ehkä eduskunnan toimi oli kannanotto nimenomaan näihin kysymyksiin. Perustuslaiksihan tästä perustuslaista ei tule olemaan. Se ei voi tulla voimaan, sillä Ranska ja Hollanti jo hylkäsivät sen aikaisemmin. Päätökselle jää siis puhdas signaaliarva. Ylöspäin Euroopan unionille viestitään kuuliaisuutta. Jos euroopan unionille voitaisiin kirjoittaa perustuslaki, niin Suomi sen varmasti ratifioisi. Olemmehan EU:n mallioppilas, ja onhan meillä ollut aina tapana noudattaa kaikkia sopimuksia pilkuntarkasti riippumatta yleisistä käytännöistä.

Signaali kulkee tietenkin myös alaspäin, varsinkin kun hyväksymisen ajankohta on valittu näin itsenäisyyspäivän tienoille. Oli suomalaisen identiteetin tila sitten mikä tahansa, suomen eduskunta ainakin pelaa isommassa liigassa.

Karjalan palautus

2006-11-15T04:03:00.000-08:00

Lupailin jo aikoja sitten käsitellä karjalan palautusta pseudomorfoosiblogissa, mutta aiheen monimutkaisuuden vuoksi se on jäänyt odottamaan vuoroaan. Aiheen toi mieleeni taas Paavo Havikon kirja “Erään opportunistin iltapäivä”, jossa Haavikko aiheellisesti kysyy miten on voitu karjalaisten maat ottaa neljä kertaa, muttei kertaakaan antaa takaisin?

Karjalan palautusta nykyäänkin vaatii joukko ihmisiä, internetissä etujoukkonaan Tamperelainen Seppo Lehto. Virallisessakin poliittisessakin keskustelussa aihe on vuosikymmenten varrella aina sillointällöin putkahdellut erilaisissa muodoissa esille.

Toistaiseksi en ole Haavikkoa lukuunottamatta kohdannut analyyttistä pohdintaa siitä, kenelle Karjala tulisi palauttaa ja miksi. Useimmiten karjala halutaan palautettaman Suomelle.

Asia on kuitenkin melko monimutkainen. Mikä ensinnäkin on suomi? Suomella yleensä viitataan samannimiseen kansallisvaltioon (1917-1995), mutta termi on itseasiassa vanhempi, ja se tarkoittaa vanhaa heimorajaa, aluetta jonka nykyään tunnemme varsinaissuomena.

Kaikki Suomen kansallisvaltiossa asuneet eivät suinkaan kuuluneet suomalaisten heimoon, esimerkiksi Tamperelaiset kuuluivat hämäläisten heimoon, lapissa asuivat lappalaiset, karjalaiset olivat taas oma heimonsa ja niin edelleen.

Suomen kansallisvaltion alueella on ollut monenlaista miehittäjää. Vanha sanonta: “ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme koskaan tule, olkaamme siis suomalaisia” kuvastaa erinomaisesti alueen asukkaiden opportunistista luonnetta. Lausetta voisi vielä nykyaikaistaa lisäämällä “tai no ollaan sittenkin eurooppalaisia”.

Suomi on varsinaissuomea lukuunottamatta ollut alueella miehittäjä aivan siinä missä Ruotsi tai Venäjäkin. Tätä on monien vielä vaikea mieltää, liityimmehän euroopan unioniin vasta aivan hiljattain, ja onpa vielä hengissä ihmisiä jotka ovat Suomen aluetta ja identiteettiä asein puolustaneet. Se on kuitenkin tosiseikka, vaikkakin suomalaiseen identiteettiin on ehkä samaistuttu paremmin kuin muihin aikanaan.

Karjala ja Suomi ovat hyvin vanhoja heimoalueita. Alueet olivat melko vakiintuneet jo keskiajan alussa, jolloin esimerkiksi Tampereen seutua asuttivat vielä lappalaiset.

kts oheinen kuva

Karjalan ja Suomen suhde on historiallisesti hyvin kiinnostava. Kun suomalainen identiteetti aikoinaan päätettiin rakentaa, niin hyvin suuri osa rakennuspalikoista haettiin nimenomaan karjalasta. Ymmärrettävää sinänsä, varsinaissuomalaisesta kulttuurista ei koko kansan identitetiksi riittänyt, kierojen savolaisten tai jurojen pohjalaisten perinteitä ei sellaisiksi haluttu, lappalaisista puhumattakaan. Karjalaisuus oli juuri sopivalla tavalla alkuvoimaista, ylevää, riittävän tuttua mutta tarpeeksi eksoottista.

Karjalasta sitten naaratytiinkin kaikki runoista patoihin. Kalevalasta olen kirjoittanut aikaisemminkin (http://pseudomorfoosi.blogspot.com/2005/04/kalevala.html), karjalan palauttamisesta puhuttaessa usein maalaillaan mielikuvia karjalan laulumaista, ja se esitetään nimenomaan suomalaisen identiteetin kannalta elintärkeänä.

Tämä puhe on kuitenkin syvästi pseudomorfoottista, maalailemalla nationalistismin ajalta peräisin olevilla kielipeleillä jo kauan siten arkitodellisuudesta kadonneisiin tunteisiin vetoavia mielikuvia, yritetään esittää aivan muita tarkoitusperiä palvelevia alueliitoksia.

Se karjala josta unelmoimme on ajat sitten kadonnut, jäljellä on vain luonnonvarojen karjala, potentiaalisia taloudellisia voittoja.

Karjalaista kulttuuriahan siellä vielä on paikoitellen jäljellä, mutta miten se oikeuttaa hämäläiset tai suomalaiset kyseistä aluetta vaatimaan? Miten se että että aikaisemmin olemme onnistuneet viemään heidän kulttuurinsa, oikeuttaisi meidän viemään myös nykyisen karjalan maantieteellisen alueen? Oikeuttaako samallatavoin nykyään omaksumamme amerikkalainen kulttuuri aluevaatimuksiin valtameren toisella puolella?

Jos Neuvostoliitto on aikoinaan vääryydellä karjalan vienyt, niin miksi Venäjän pitäisi luovuttaa se euroopan unionille? Venäjä ei ole sitä vienyt, eikä Euroopan unioni koskaan omistanut. Miten luovutus tulisi käytännössä järjestää, korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö alueluovutukset yleensä hoideta hyökkäyssodalla?

Olen hieman skeptinen Euroopan unionin innokkuudesta hykätä taktisen partnerinsa venäjän kimppuun, kauppasuhteet kärsisivät.

Ja miksi juuri nuo tietyt rajat ovat ne pyhät, jos lähdemme ajatuksesta että vääryydellä siirretyt rajat tulee palauttaa, niin mihin pysähdymme? Joka ikinen rajansiirto maailmanhistoriassa on toteutettu vääryydellä.

Ehkä Tamperelaiset voisivat näyttää hyvää esimerkkiä luovuttamalla alueensa lappalaisille.

Kuvia metallimessusta

2006-06-29T14:18:00.000-07:00

Tässä muutamia kuvia tämänpäiväisestä metallimessusta:

Tilaisuus oli erittäin suosittu, ovella joutui jonottamaan hyvin pitkään, eivätkä silti kaikki halukkaat mahtuneet sisälle.

Kyseessä oli ihan oikea messu, ehtoollisineen ja kaikkineen.

Kitarasankareita luonnollisestikin tarvitaan myös metallimessun järjestämiseen.

Pappi lopetti osuutensa kysymyksen: eikö tämä olekin se hard rock halleluja? Ilmeisesti viittasi arkkitehtonisiin seikkoihin.

Olen hyvin hämmentynyt tästä kaikesta, nyt menen nukkumaan ja pyrin analysoimaan asiaa myöhemmin.

Valkoinen messu

2006-06-29T02:17:00.000-07:00

Päivän pseudomorfoottinen menovinkki on Metallimessu temppeliaukion kirkossa tänään kello 18.00. Pohdin asian käsittelemistä jo jonkin aikaa sitten, kun satuin vahingossa metalliunioni nimiselle kristilliselle metallisivustolle. Tuolloin en kuitenkaan uskonut kyseisen tapahtuman toteutumisen mahdollisuuksiin, joten asia unohtui.

Nyt kuitenkin Helsingin sanomien NYT-liite uutisoi metallimessun toteutuvan, ja vielä yhdessä maamme merkittävimmistä kirkoista.

Olen ehkä vanhanaikainen, nuoremman täysin moniarvoisessa yhteiskunnassa kasvaneen polven voi olla minua vaikea ymmärtää, mutta kun itse lapsena aloin kuuntelemaan Heavy Metallia, niin tein sen nimenomaan luettuani Leo Mellerin ja hänen kollegoidensa hyökkäyksiä kyseistä taiteenlajia vastaan.

Jos minulta kysytään, niin metallimusiikki on luonteeltaan satanistinen kulttuurin muoto. Ehkä täsmällisestiottaen sekularistisatanistinen. Maallistuneen yhteiskunnan jälkikasvu, joka on menettänyt kosketuksensa todelliseen elävään uskonnollisuuteen, kääntyy kuluttamaan tuotteita jotka sisältävät riittäviä uskonnollisia viittauksia täyttämään jäljelläolevan uskonnollisen tyhjiön.

Kun esimerkiksi Jyrki69 vertaa pääkallonkeräilyharrastustaan uskontoon, se voi päällisin puolin vaikuttaa huvittavalta, mutta kiteyttää lopulta jotain ajallemme olennaista. Ihminen kuitenkin aina kaipaa uskontoa, uskonnollisen tradition puuttuessa kaipaus vain kanavoituu pseudomorfoottisiin muotoihin.

Metallimessu on yritys pakottaa tämä kaipaus takaisin luterilaisen messun kaavaan. Minkälainen tämä muoto sitten tulee olemaan, ja voiko tämä yritys onnistua? Metallimusiikin perinteisenä innoittajanahan on ollut niisanottu musta messu, katollisen messun nurinpäin käännetty versio. Nyt kun tämä käänteinen muoto sitten käännetään taas uudestaan, saadaan valkoinen messu. Luterilainen metallijumalanpalvelus. Tästä käännettävyyden periaatteestahan kirjoitin jo joskus aikaisemmin White-metallia käsitelleessä kirjoituksessani.

Tuolloin ilmiö tuntui vielä hyvin kaukaiselta, nyt vaikuttaa siltä että asian ympärille on rakentunut suomalainenkin skene. Olen miettinyt miksi ilmiötä pitäisi kutsua, ja olen tullut siihen tulokseen että termi satanisti-kristitty (satanisti ei tässä yhteydessä sanan La-Vey:läisessä nihilistisen hedonistisessa merkityksessä, vaan sanan Toynbeeläisessä merkityksessä tietyn kulttuurikauden ilmiönä) voisi kuvata hyvin metallimusiikkia harrastavaa luterilaista. Kyseessä on tietenkin paradoksi, mutta se myös sopii erinomaisesti kehityksessä edellisen paradoksin, sekularistikristityn käsitepariksi.

Muistakaa siis kaikki metallimessu tänään klo 18.00 Temppeliaukion kirkossa.

Hard rock hallelujah

2006-06-28T01:48:00.000-07:00

Keskikesän pseudomorfoosibakkanaalit

2006-06-23T00:20:00.000-07:00

Pseudomorfoosiblogi tahtoo toivottaa kaikille lukijoillee hyvää juhannusta. Juhannusta käsittelin enemmän viimevuonna, tuskin vuodessa on huomattavaa kehitystä tapahtunut juhannuksenvieton muodoissa ja sisällöissä.

Pyhästä vituksesta, jonka käsittely jäi viimevuonna valitettavan vähälle, löytyy mainio Arno Forsiuksen kirjoittama teksti täältä. Kyseessä oli tanssitautisten ja vuoteenkastelijoiden oma suojelupyhimys, joten muistaa pyhä Vitus jos tanssiminen karkaa käsistä, tai virtsanpidätyksen kanssa tulee ongelmia.

Keräilyuskonto

2006-06-20T08:56:00.000-07:00

"Ei sitä voi oikein kuvailla. Se kulttuuri on elämää suurempi uskontoon verrattavissa oleva juttu"

-Jussi 69 kommentoi iltalehdessä 17.6.2006 pääkallo ja Kiss aiheisten esineiden keräilyharrastustaan.

syntetisaattori

2006-06-07T03:36:00.001-07:00

Olen jo aikaisemminkin käsitellyt pseudomorfoosiblogissa analogimallintavia syntetisaattorieita. Pohdiskeltuani aihetta hieman olen tullut siihen tulokseen, että myös syntetisaattori itsesssään kaipaa tarkempaa käsittelyä.

Kantasana synthetic käännetään yleensä synteettiseksi, mutta sana on myös lähellä termiä keinotekoinen. Synteettinen viittaa johonkin ihmisen tekemään, sekä jonkin luonnollisen jäljittelyyn. Synteettinen moottoriöljy jäljittelee luonnonöljyä, keinonahka jäljittelee nahkaa.

Syntetisaaattori on siis jotain keinotekoista tuottava laite. Yleensä syntetisaattoreista puhuttaessa tarkoitetaan ääntä-tuottavia laitteita, mutta on olemassa myös esimerkiksi videosignaalia tai orgaanista materiaalia tuottavia syntetisaattoreita. Periaatteessa syntetisaattori voi tuottaa mitä tahansa, kunhan kyse on keinotekoisesti tuotetusta ja jäljittelevästä.

Syntetisoiminen jo ilmiönä siis muistuttaa jonkinverran pseudomorfoosia. Erona mainittakoon että pseudomorfoosissa muodot määräytyvät ulkoisen paineen takia johonkin vanhaan muottiin, synteesissä nimenomaan tavoitteellisesti pyritään tuottamaan kopioita valituista kohteista.

Syntetisaattorimaailmasta löytyy kuitenkin myös selkeästi pseudomorfoottisia ilmiöitä. Tärkein lienee syntetisaattorin nykyinen muoto kosketinsoittimena. Nykyisin suurin osa syntetisaattoreista myydään pianon koskettimistoa jäljittelevällä koskettimistolla varustettuna.

Koskettimia on syntetisaattoreissa ollut niin pitkään, että olemme jo oppineet ottamaan ne itsestäänselvyytenä, mutta näin ei suinkaan ole. Kosketinsoittimena syntetisaattorin teki tunnetuksi Bob Moog, lähinnä markkinointiteknisistä syistä. Moog kaipasi asiakkaikseen yksinkertaisia Rock muusikoita, ja heille tuotetta täytyi ymmärrettävästi yksinkertaistaa huomattavasti.

Esimerkiksi Don Buchla yhdysvalloissa, ja Erkki Kurenniemi suomessa suunnittelivat syntetisaattoreita paljon kiinnostavammilla käyttöliittymillä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Kurenniemen Dimi-S, lempinimeltään seksofoni. Siinä oli anturit neljälle soittajalle, jotka pystyivät ohjaamaan laitetta koskettelemalla toisiaan. Laite vaatii ihokosketusta, joten sen soittaminen sujuu parhaiten mahdollisimman vähissävaatteissa.

Ajatusleikkinä voidaan pohtia miten erilainen popmusiikin historia olisi, jos koskettimien sijaan esimerkiksi kosketteluun perustuva käyttöliittymä olisi muodostunut standardiksi. Ajatusleikiksihän se nimenomaan jää, sillä tiedämmehän me kaikki ettei populaarimusiikin jatkumoon voi lisätä mitään radikaaleja aineksia.

Syntetisaattorin piti nimenomaan mukautua urun muotoon tullakseen ymmärretyksi. Urkurin asennot ja eleet olivat jo popmusiikissa tuttuja, joten uusi soitin oli helppo sijoittaa vanhan tilalle.

Moog myi syntetisaatoreitaan paljon. Erityisesti yksinkertaiset keikkamallit, kuten Minimoog menivät Rock ja pop markkinoilla kaupaksi. Buchla ja Kurenniemi myivät taas tuotteitaan pienelle määrälle avantgarde-taiteilijoita.

Tänäpäivänä usein kuulee usein jopa väitettävän Bob Moogia syntetisaattorin keksijäksi. Sitähän hän ei suoinkaan ole, syntetisaattoreita on ollut ainakin 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Silti väittämässä on myös tiettyä todellisuuspohjaa, onhan hän tuottanut sen asian minkä me, suuri yleisö ymmärrämme tänäpäivänä syntetisaattoriksi. Bobille kaikki kunnia siitä, valitettavasti samalla valitettavasti tosin rajatonta potentiaalia omaava kiinnostava ilmiö puristui itselleen vieraaseen urkurin rooliin.

Cargo Cults

2006-06-06T03:50:00.000-07:00

Viime talvena kuulin eräällä luennolla puhuttavan englanninkielisestä termistä "Cargo cult". Termi voidaan vapaasti suomentaa "Rahtikultiksi", tosin suomenkielisenä siihen harvoin törmää.

Termi viittaa tyynellämerellä viime vuosisadalla tapahtuneeseen kiintoisaan kulttuurien kohtaamiseen. Valkoisten, lähinnä yhdysvaltalaisten sotilaiden laajentaessa tukikohtaverkostoaan eristyneemmille saarille, pääsivät paikalliset alkuasukkaatkin osalliseksi saarille pudotetusta lentorahdista.

Sotien loputtua tukikohdat purettiin, ja lentorahti loppui. Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan luovuttaneet näin helpolla. Koska he olivat jo aikansa seuranneet valkoisten miesten rituaaleja, he alkoivat jäljitellä niitä. Lentokoneita ja muuta ilmailukalustoa rakennettiin heinäpaaleista, radioita kookospähkinöistä ja uniformuja ja muuta asustusta jäljiteltiin niin hyvin kuin paikallisilla materiaaleilla pystyttiin.

Myös rituaaleja jäljiteltiin mahdollisimman tarkasti: Kiitoradan vieressä heilutettiin lippuja, puhuttiin kookospähkinäradioihin ja marssittiin.

Ajatuksena oli että toistamalla samat rituaalit joita valkoiset suorittivat, päästään samaan lopputulokseen. Ilmarahtia ei tullut, cargo cult termi on nimenomaan esimerkki siitä, ettei jonkin ilmiön muotoja ulkoisesti noudattamalla saavuteta samoja etuja kuin niillä alkuperäisessä asiayhteydessään suoritettuna on saavutettu.

Kyseessähän ei ole aivan pseudomorfoosi. Pseudomorfoosissa vanhempi kulttuuri pakottaa nuoremman omiin kangistuneisiin muotoihinsa, Cargo Cultissahan ennemminkin uusi kulttuuri sekoittaa vanhemman vakiintuneet toimintatavat. Kyseessä on kuitenkin pseudomorfoosille rinnakkainen ilmiö, ja näinollen erinomainen apuväline myös kyseisen termin peilaamiseen ja havainnollistamiseen.

Cargo cult ilmiö on erinomainen keino peilata myös länsimaista uskonnonharjoittamista. Lännessä on nykyään vallalla niinsanottu supermarketuskonnollisuus. Individualismin nimissä haluamme valikoida juuri itsellemme soveltuvan kokoelman uskontoa: Ehkä juhlapäivänvieton tutusta luterilaisuudesta, katolisuudesta hieman juhlavuutta, maustettuna intialaisella sielunvaelluksella ja ehkä väritettynä budhalaisittain.

Emme enää hahmota uskontoa yhdeksi järjestemäksi, johon kuuluu tietyt menot. Uskontokin on muuttunut estetiikaksi. Toimitamme mitä tahansa rituaaleja, jotka vain näyttävät meistä kiinnostavilta, ilman minkäänlaista kokonaiskäsitystä minkälaiseen kokonaisuuteen ne kuuluvat, tai mikä niiden osuus on tässä kokonaisuudessa.

Ajatus yksinkertaisesta alkuasukkaasta heiluttamassa lippuja tyhjällä kiitoradalla kookospähkinäradio päässään tietenkin huvittaa meitä sekularistisen yhteiskunnan asukkeja, Tiedämmehän me miten sekularistinen yhteikunta toimii. Ilmarahti vaatii ensin toimivan logistiikan, rituaalit ovat vain toimituksen näkyvä osa.

Kannattaa miettiä miltä esimerkiksi Intialaisesta ihmisestä vaikuttavat länsimaiset rastanuoret jotka vaeltavat ympäri Intiaa opettelemassa erilaisia rituaaleja, meditaatiota ja Jooga-asentoja. He ovat nähneet joogien saavuttavan valaistuksensa tekemällä jotain, ja haluavat saavuttaa saman toistamalla samoja riittejä.

Toisaalta jälkimodernista diskurssista katsoen asioita voidaan tiertysti katsoa toisinkin. Ehkä tärkeää ei ole se saavatko alkuasukkaat ilmarahtiansa, tai nuoret valaistumistaan, ehkä tärkeitnä on että kaikilla on hyvä meininki ja yhteistä tekemistä. Ja ehkä ne Cargo Cultitkin lopulta toivat paikalle tutkijat ja turistit.

06.06.06

2006-06-05T00:38:00.000-07:00

Juhlakausi senkuin jatkuu. Huomenna kuudentena kesäkuuta 2006 vietetään harvinaista kolmen kuutosen päivämäärää. Luku 666 periytyy ilmestyskirjasta, jossa se mainitaan ns. pedon lukuna (number of the beast).

Tänäpäivänä 666 lienee populaarein numeromystiikan luku, tosin enemmänkin populaarikulttuurin kuin raamatun ansiosta. Numero esiintyy hyvin tiuhaan niin heavy-yhtyeiden sanoituksissa kuin kauhuelokuvissakin.

Kuudennen kuukauden kuudetta päivää vuonna kuusi on on siis kovasti odotettu, ketkä odottavat maailmanloppua, ketkä julkaisevat levyjään, kirjojaan tai mitä tahansa muita tästä nimenomaisesta päivästä lisäarvoa ammentavia tuotteita.

Toiset taas ovat löytäneet puhtaasti pseudomorfoottisia juhlinnan muotoja, kuten vaikka Amerikkalaiset Slayer yhtyeen kannattajat. He ovat älynneet julistaa huomisen kansalliseksi Slayer-päiväksi.

Tapahtuman idea lähtee tietenkin siitä, että slayer sana rimmaa prayer sanan kanssa, ja Amerikassa vietetään tänää 5.kesäkuuta kansallista rukouspäivää (National day of prayer), jollain poeettisen oikeuden nimissä huomenna kuudes kuudetta täytyy viettää Kansallista Slayer-päivää (National day of slayer).

Kiinnostavaa jälkimmäisessä on se, että tapahtuman sivusto löytyy useilla kielillä,myös suomeksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole kansainvälinen Slayer-Päivä, vaan nimenomaan kansallinen. Aluksi luulin siis kohderyhmän olevan amerikansuomalaiset,mutta tarkemmin sivua luettuani havaitsin siinä käytettävän kertaalleen Suomi sanaa. Päivää on siis ilmeisesti tarkoitus tarkoitus juhlia myös suomessa.

Kuinka siis kansallista Slayerpäivää juhlitaan? Tietenkin soittamalla kovaa Salyeriä. Myös kirkkojen ja synagogien häpäisemistä suositellaan (huomaa ero norjalaiseen perinteeseen jossa kirkot on tapana polttaa), mellakointia ja pieneläinten uhraamista suositellaan.

Ei siis mitään kovin kekseliästä. Hauskinta sivustolla on slayeriin viittaava urli, joka viittaa osoitteeseen anus.com.

Onko Jeesus Lordi?

2006-05-29T07:20:00.000-07:00

Poiketessani perjantaina Lordin euroviisumenestyksen kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa, huomasin alueen laitamalle pysäkäidyn bussin, jonka ikkunassa luki isoilla kirjaimilla Jesus is lord.

Olen nähnyt vastaavia julistuksia ennenkin, mutta nyt tuo jotenkin pisti silmään tilaisuudessa jónka pääesiintyjänä oli Lordi niminen orkesteri. Onko Jeesus siin Lordi?

Lause Jesus is lord on useimmiten käännetty suomeksi Jeesus on herra. Käännös on melko pätevä, se pitää sisällään useita samankaltaisia viittauksia: molemmat viittaavat toisaalta juutalaiskristilliseen jumalla, toisaalta maalliseen esivaltaan, ja ilmaisevat myös valtaapitävän miehisen sukupuolen. Lord sana on toisaalla käännetty myös muotoon loordi, mutta täss tapauksessa sanalla viitataan vain tiettyihin brittiläisiin kunnianimikkeisiin.

Hard rock yhtyeen nimeksi Loordi on siinämielessä oivaltava, että se toisaalta leikittelee näiden käännösten merkityksillä, toisaalta sillä tosiseikalla että kristinuskon muotoja palvovalla metalliyleisöllä ei ole yhtä syvää suhdetta suomenkieliseen uskonnolliseen termistöön, kuin englanninkieliseen. Onhan suurin osa kristillistä kuvastoa kierrättävää metallimusiikkia englanninkielistä, vaikka tietysti myös norjankielellä on merkittävä asemansa.

Kuka siis on herra ja kuka loordi? Jeesuksen kohdalla käytetään usein myös soumenkielistä termiä kuningas, täsmällisemmin Juutalaisten kuningas. Olihan hän kauan ennustettu juutalaisten vapahtaja, sekä maallinen hallitsija. Juutalaisten valtavirta ei häntä tosin koskaan hyväksynyt kummaksikaan, mutta oman yleisönsä hän kuitenkin löysi. Tähänpäivään mennessä ei kaikkia Juutalaisia tyydyttävää messiasta ole löytynyt, mutta useita potentiaalisia vaihtihtoehtoja löytyy Israelista nytkin.

Jeesuksen messiaanisuuteen sinänsä liittyy tiettyjä pseudomorfoottisia piirteitä. Monia ennustettuja asioita on kirjoitettu jeesuksen elämäntarinaan juuri siksi että näin on ennustettu, riippumatta siitä kuinka asiat historiallisesti ovat tapahtuneet (esim Jeesuksen syntyminen jouluaattona).

Muistaakseni raamatussa sanotaan jotain siitä, miten Jumala on Herra sinun jumalasiisi, eikä muita jumalia tulisi pitää. Voidaan siis myös kysyä onko Jeesuksen pitäminen herrana aivan sopivaa. Tiedän kyllä että kristillinen teologia pitää Isää, poikaa ja pyhää henkekeä yhtenä jumalana, mutta samalla perusteellahan voisi väittää vaikka panteistia yksijumalaiseksi, jos hän uskoo kaiken olevan yhtä ja kaiken olevan jumalaa.

Mutta palataksemme vielä kauppatorille, kauppatorilla poseerasi Lordi yhtye noin 80000 ihmisen yleisölle. Kauppahallin takana Jesus is Lord bussi jakoi sanomaansa muutamille kymmenille WC jonossa kärvisteleville.

Mikä siis on marginaalia ja mikä valtavirtaa? Porvoon vanha puukirkko paloi viimeyönä, vanha tekee tilaa uudelle vähän niinkuin 20-luvun modernismissä konsanaan. Saisikohan Lordista Herran ihan vaan kirjoittamalla, monia ennustuksiahan Lordi varmasti täyttää muutenkin, loput voidaan keksiä.

Kansasta ja juhlimisesta

2006-05-26T05:40:00.000-07:00

Tänään on myös meillä psudomorfoosiharrastajilla julapäivä. Kansainvälisen iskelmäkilpailuvoiton kunniaksi tänään Helsingissä järjestetään kansanjuhla.

Kuinka kansanjuhla siis järjestetään? Kukaanhan ei ole koskaan tullut pohtineeksi kuinka suomalaiset juhlisivat euroviisuvoittoa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että malli haetaan jääkiekko-otteluiden voittamisesta.

Jääkiekko-ottelun juhliminen kuitenkin on hyvin lähellä kansan kokemusmaailmaa. Tämä juhlimisen muoto perustuu vahvasti perustuu vahvasti viinan juomiseen ja huutamiseen. Myös käsien tai muiden asioiden heiluttamisella ilmassa ja hassuihin hattuihin pukeutumisella on oma osuutensa tässä juhlimismuodossa.

Kontrastiksi voisi mainita vaikkapa kansainväliset kuvataiteen tai klassisen musiikin kilpailujen voitot. Niitä juhlitaan yleensä kilistämällä kuohuviinilasia ja kättelemällä. Tämä juhlinnan muoto ei ole lähellä kansaa.

Lordi itse ei ainakaan ole pyrkinyt jääkiekkoanalogioita välttämään. Yhtye on itse koko kilpailn ajan erilaisissa tiedotustilaisuuksissa viljelleet laajalti jääkiekkotermistöä, ja suoraan rinnastaneet oman projektinsa ja sen mahdollisen menestyksen jääkiekkomenestykseen. Pitipä yhtyeen laulusolisti jopa esiintyessään jääkiekkopäähinettä päässään.

Kansanjuhlan paikka on määräytynyt kauppatorille siksi, että kyseisellä paikalla on juhlittu joskus jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Ihan hyvä paikka spontaanille kansanjuhlinnalle, mutta ei kauhean hyvä paikka järjestetylle konsertille.

Kapea, satama-altaisiin rajautuva kaistale sopii hyvin pienille ja keskikokoisille konserteille, mutta jos tilaisuudesta todella kasvaa kansanjuhla niin paikka käy hyvin ahtaaksi. Esimerkiksi Kaivopuisto miellyttävinen nurmi-alueineen olisi soveltunut tarkoitukseen huomattavasti paremmin.

Meitä pseudomorfoosiharrastajia toisaalta lämmittää se että kansanjuhla pidetään aivan helsigin pseudomorfoosikeskustassa. Harmi vain että Hard Rock Hallelujaa ei raikaa pseudomorfoosikeskustan ytimestä, suurkirkon portailta.

No kaikkea ei voi saada, tärkeintä on että saamme kansanjuhlan. Aion itsekin olla paikalla tutkimassa kansan juhlinnan muotoja ja välineitä. Laulammeko "lordi on uusi euroviisuvoittaja" perinteisellä jääkiekkonuotilla, tai missä roolissa salainen saatanallinen käsimerkki on näissä menoissa (lue lisää käsimerkeistä Käymälästä).

Ei siis muut kuin Hard rock Hallelujaa, kansanjuhlakin alkaa aivan näillä minuuteilla.

madonna

2006-05-24T12:39:00.000-07:00

Puhuin muutama teksti takaperin metallimusiikin ja uskonnollisten muotojen suhteista. Uskonnollisten muotojen käyttö tuntuu olevan nousussa myös perinteisen populaarimusiikin puolella.

Madonna, joka jo taiteilijanimensä valinnastaan lähtien on ollut konfliktissa uskonnon kanssa, on päässyt taas otsikoihin aiheella. Tällä kertaa lavashowssaan Los Angelesissa hän antoi uutislehti 100:n mukaan "kuvainnollisesti naulita itsensä ristille."

Hyvin raamattunsa lukeneet saattavatkin muistaa, että Madonnaa, Jeesuksen äitiä, ei kirjassa naulattu ristiin, vaan Jeesus itse kahden ryövärin kera. Ilmeisesti tämä asiavirhe ei kuitenkaan ole se varsinaisesti se skandalöösi seikka, vaan popmusiikin ja uskonnollisen kuvaston yhdisteleminen yleensä on Yhdysvalloissa hyvin herkkä aihe.

CNN kuvailee uutisessaan aiheesta shown sisältäneen uskonnollisen symboliikan lisäksi myös sadomasokististä kuvastoa.

Itse pidin tätä sinänsä triviaalia seikkaa varsin kiinnostavana, sillä olen iltapuhteinani pohdiskellut näitä moderninjälkeisen uskonnollisuuden ilmaisumuotoja enemmänkin.

Mielestäni on varsin kiehtovaa pohtia minkälaisia muotoja uskonnonharjoittaminen ottaa länsimaisen kulttuurin pikkuhiljaa saavuttaessa fellahistisen tilan.

Palvotaanko esimerkiksi Elviksen, tai Che Quevaran kuvaa rock-konserttimaisin menoin kristillisen messun sadomasokistisellä versiolla? Tehdäänkö se hirviönaamari naamalla, vai esimerkiksi norjalaishenkisessä pingviinimaskissa?

Entä löytääkö performanssitaiteen, uuden sirkuksen tai muiden esittävän taiteen marginaali-ilmiöiden uusritualistisuus tiensä taiteen marginaalista uudenlaisen uskonnonharjoittamisen keskiöön?

Vai palataanko sittenkin perusasioihin, voisiko Roomalaiskatolinen kirkko lunastaa paikkansa universaalina kirkkona, vai mennäänkö vielä pidemmälle yksinkertaiseen vuodenaikojen vaihtumiseen perustuvaan arkaaiseen taikauskoon?

Tulevaisuudestahan emme voi varsinaisesti tietää mitään, mutta on ihan hedelmällistä seurailla erilaisia kehityskulkuja ja pohtia minkälaisiin suuntiin asiat saattavat olla menossa.

kaksoismarginaalisuudesta vielä

2006-05-24T01:06:00.000-07:00

Huomasin että edellisessä kirjoituksessani käsittelemäni kaksoismarginaalisuuden käsite tuli käsiteltyä varsin ylimalkaisesti. Käsittelen sitä siin nyt havainnollisesti muutaman tapausesimerkin kautta.

Kaikki 90 luvun alussa eläneet varmaankin muistavat Vanilla Icen. Vanilla Ice oli 1990-luvun alun menestyksekkäin rappari. Hänen levynsä to the extreme möi aikoinaan 11 miljoonaa kappaletta, tehden hänestä genrensä menestyneimmän artistin.

Voidaan kysyä osasiko hän rapata paremmin kuin muut, vai oliko hän kenties muita rappareita parempi tanssimaan? Itse luulen että ratkaisu löytyy nimenomaan kaksopismarginaalisuusteoriasta.

Tässä on kyse rodullisesta marginaalisuudesta: musta hiphop-kulttuuri on valkoiselle valtakulttuurille liian marginaalista. Kun syntyy tuplamarginaali, valkoinen rap, ollaan palattu valtavirran ymmärtämään muotoon.

Keskiluokkaiselle kuluttajalle on helpompaa ymmärtää urheilullisen valkoisen miehen lauluja omasta cooliudestaan, kuin vaikka Public Enemyn mustia vallankumouslauluja.

Musta Hip-hopkulttuuri edusti amerikassa selkeää uhkaa, samoihin aikoihin Vanilla Icen kanssa länsirannikon lähiöissä oli nousemassa väkivaltaa, rikollisuutta ja huumeidenkäyttöä ihannoiva gangsta rap. Vanilla Ice ei kiroillut, ei puhunut huumeista tai politiikasta, ja näyttikin enemmän Elvikseltä kuin hip-hopparilta.

Myös Elvishän oli rodullisen marginaalin marginaalissa valkoisena rock-laulajana. Tosin asetelma ei ole aivan yhtä selkeä, onhan rockilla juuria myös valkoisessa musiikissa. Samalla tavalla esimerkiksi Bob Marley oli puoliksi valkoisena mustan Reggae musiikin marginaalissa.

Marginaalisuutta on myön muunlaista, otetaan esimerkiksi vaikkapa poliittinen marginaalisuus. 1990-luvulla suomessa oli melko laaja punk-skene. Skene oli poliittisesti yhtenäinen, anarkistisen punavihreä. Skeneen sinänsä kuului hyvin monenlaisia alaryhmiä, mutta nihilistisimmätkin niistä boikotoivat samoja tuotteita ja suhtautuivat hyvin vakavasti rauhanasiaan, eläintenoikeuksiin ja kaikkeen mikä oli havaittu punkkiin kuuluvaksi. Skenessä oli kuitenkin yksi repeämä, Levy-yhtiön teinipunk orkesterit jakelivat pienlehdistössä poliittisesti epäkorrekteja lausuntoja tyyliin "tulispa pian se anarkia, niin pääsis ajaa pantsukilla".

Vuosia vieri, skenen punkbändit kiertävät edelleen samoja keikkapaikkoja kiljupalkalla. Apulanta on suomen ykkösrivin bändejä, niinkuin Tehosekoitinkin oli kunnes lopetti huipulla. Nykyään Toni Virtanenkin antaa valtalehdistölle mielellään poliittisesti punavihertäviä kannanottoja erilaisista häntä koskettavista aiheista. Onhan hän nyt päässyt pois marginaalista itse.

Ilmiö ei sinänsä rajoitu musiikkiin, esimerkiksi surrealistinen liike aikoinaan rekuuperoitiin muutosvoimaisesta poliittisesta liikkeestä vaarattomaksi taideilmiöksi Salvador Dalin kautta. Taiteilijan joka ei koskaan surrealismiä ymmärtänyt, tuli siksi myös heitetyksi ulos koko surrealistisesta liikkeestä, mutta taidehistoriassa mainitaan aina tärkeimpänä, usein ainoana surrealistina. Salvador Dali on myös yksi niitä harvoja 1900-luvun taiteilijoita, joista on tullun ns. kotitalous nimiä, nimiä jotka useimmassa kotitaloudessa tunnetaan. Kaikki tämä siksi, että hänen persoonansa oli oiva väline tekemään epäilyttävästä marginaali-ilmiöstä vaaratonta koko kansan huvia.

Näin siis toimii kaksoismarginaalisuus, työkalu marginaali-ilmiöiden rekuuperointiin valtavirran ymmärtämään muotoon.

Hirviö-iskelmä

2006-05-22T13:35:00.000-07:00

Nettiä selatessani satuin törmäämään tähän visuaaliseen tutkielmaan Lordin ja Vesa-matti Loirin ulkoisista yhteneväisyyksistä, ja mieleeni palasi vanha tuplamarginaalisuusteoria.

Idea on yksinkertainen. Ensin syntyy marginaalikulttuuri, joka poikkeaa valtakulttuurista. Valtakulttuuri ei pysty marginaalikulttuurin muotoja sellaisenaan sulattamaan, vasta kun marginaalikulttuurin sisälle syntyy marginaalikulttuurin marginaalikulttuuri, ovat muodot yhtäkkiä lähempänä valtavirtaa kuin alkuperäistä marginaalia.

Lordi on julistanut olevansa metallikentän marginaalissa, ja sitä se epäilemättä onkin. Metallimusiikissa, varsinkin Norjalaisen vaikutuspiirin alaisessa sellaisessa, on ensisijaisen tärkeää olla pelleilemättä. Voisi jopa käyttää termiä elintärkeää, sillä pelleileminen on vienyt monta muusikkoa ennenaikaiseen hautaan.

Norjalaista vakavuutta voi näin postmodernin ironia läpitunkemassa yhteiskunassa olla vaikeaa ymmärtää. Lähestymistä voi ehkä helpottaa klassinen peliteoria: kuvittele tilanne jossa ryhmä raavaita miehiä on pukeutunut nahkaan, piikkeihin ja pingviinimaskeihin. Jos kaikki ovat tosissaan, niin silloin kyseessä on kova juttu jonka kanssa ei parane pelleillä. Jos kaikki ovat liikkeellä huumorilla, niin kyseessä on postmodernistisen ironinen tilanne. Jos kuitenkin osa on tosissaan, ja osa pelleilee, niin silloin tilanne asiaan tosissaan suhtautuville hyvin nöyryyttävä.

Esimerkiksi Burzumia tai Mayhemiä ei voisi lähettää euroviisuihin, heidän marginaalikulttuurinsa ei ole mitenkään valtakulttuurin kanssa yhteensovitettavissa. Hard Rock Hallelujah taas kuulostaa enemmän muilta euroviisuilta kuin vaikka Burzumilta. Lordi kutsuu musiikkiaan Monster Rockiksi. Toivottavasti nyt kansainvälisen iskelmämenestyksen myötä he ymmärtävät päivittää nimityksen täsmällisempään Monster schlageriin. Tämä helpottaisi myös yhtyeen kansainvälistä markkinointia, ja vähentäisi riskiä itsensä vakavasti ottavan norjalaisen koulukunnan kohtaamiseen.

Hyvä suomi, Hyvä Lordi, elämme suomalaisen iskelmämusiikin parasta aikaa. Tästä kelpaa lapsenlapsillekin kertoa aikanaan. Tuskin maltan odottaa mitä näemme seuraavaksi: Lordi elokuvan, Lordi tietokonepelin, Lordi kirjan vai kenties Lordi elämyspuiston?

Hardrock ja hallelujaa

2006-05-22T01:28:00.000-07:00

Käsittelin Lordia jo edellisessä kirjoituksessani, mutta joudun vielä palaamaan aiheeseen. Puhunhan nyt aivan eri ilmiöstä, viimeksi keskustelunalaisena oli suomen euroviisuehdokas Lordi, nyt keskustelussa on euroviisuvoittaja Lordi. Ero on huomattava.

Aloitetaan subjektiivisesti. Miltä minusta tuntui katsoessani euroviisuja? Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin euroviisuja kiinnostuneena. Pystyin katsomaan useimmat esitykset, vaikka yleensä pitkästyn kuoliaaksi viimeistään toisen esityksen kohdalla. Lordi tavallaan viritti olemassaolollaan koko kilpailun toimivaksi viihdepaketiksi. Toisaalta olin melko ymmälläni itse esityksestä, toisaalta esityksen aikana ruudulla pyörivät suomennetut sanat vaikuttivat aika ihmeellisiltä, ja toisaalta koko show oli jotenkin hämmästyttävän hyvin euroviisuissa toimiva.

Yleensähän euroviisut ovat olleet pitkästyttävä särmätön iskelmäparaati, joka kiinnostaa vain eläkeläisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä. Nyt euroviisut ovat olleet ykköspuheenaihe kaikkialla. Tietenkin suomen menestyminen on suomalaisia kiinnostava ilmiö, mutta myös laajemmin Lordin voitto oli laajuudessaan ennennäkemätön.

Mitä siis on tapahtunut? Keskustelin lyhyesti kollegani Lauri Olavin kanssa ilmiöstä, ja hänellä oli asiasta jo teoria. Eurovision laulukilpailut ovat tähänasti olleet liian pinnallinen, sisällötön, mutta silti mahtipontinen tapahtuma jotta suuret massat sitä oikeasti arvostaisivat. Nyt Lordin myötä länsimainen kulttuurimme on vihdoin saavuttanut eurovision laulukilpailujen tason.

Lordi myös kauniisti huipentaa Rock-musiikin kehityskulun kapinallisesta ja yllätyksellisestä katu-musiikista lopulliseen muotoonsa hiottuun, loppuunasti meikattuun staattiseen euroviisumuottiin.

Mutta mistä se hallelujaa tulee? Lordin kappalehan on nimeltään Hard Rock Hallelujah, kappaleen asetelma on hieman perinteisestä metallimusiikista poikkeava. Uskonnollinen symboliikka on aina kuulunut raskaaseen rokkiin, mutta yleisin asetelma on ollut se, että esitetään suoraan kristinuskon vastaisia sanoituksia. (poikkeuksena white metal).

Lordi ei euroviisukappaleessaan esitä uskonnonvastaista kantaa, vaan kappaleessa käytetään kristillistä termistöä Hard Rock:in nostamiseksi palvonnan kohteeksi. Lordi siis toisinsanoen käyttää hyväkseen kristillistä rituaalitermistöä, niiltäosin kuin se on yhteensopivaa hard rock rituaalitermistön kanssa. Tältäosin Lordi siis selkeästi täyttää pseudomorfoosin tunnusmerkit, kristilliset muodot on täytetty Hard Rockilla.

Kiinnostavinta kuitenkin juuri nyt on pohtia sitä, miksi Lordi nimenomaan voitti Euroviisut. Kukaanhan ei varsinaisesti uskonut bändin noin hyvään suoritukseen, ei edes bändi itse. Olen itse pohtinut löytyisikö ratkaisu toisen uskonnollisuuden käsitteestä. Toinen uskonnollisuus tarkoittaa varsinaisen uskonnollisen vaiheen jälkeen kulttuurissa heräävää kaipuuta uskonnonkaltaiseen toimintaan, ilman kuitenkin elossaolevaa uskonnollista traditioa.

Olisiko tässä avain Lordin menestykseen: eurooppalaiset ovat niin etääntyneitä kristinuskosta ettemme pysty varsinaista uskontoa omaksumaan, mutta Lordin kaltainen esiintyjä pystyy herättämään meissä samoja tunteita, rock kliseiden kautta hyväksytymmässä muodossa kuin pelkkä uskonto pystyisi tarjoamaan.

Mörkö-ooppera

2006-05-18T09:15:00.000-07:00

Viimeaikoina on puhuttu paljon suomen euroviisu-ehdokkaasta Lordista, ja sen mahdollisesta sopivuudesta tai sopimattomuudesta suomen edustamiseen. On totta että ensivaikutelma Lordista on hieman erilainen, kuin mielikuva tyypillisestä euroviisu-esiintyjästä. Jos kuitenkin tarkastelemme hieman asiaa hieman laajemmin, Lordin asema selviää paremmin.

Eurovision Song contest alkoi aikoinaan (1956) kansainvälisenä iskelmäkilpailuna. Kansainvälisyyden ideanahan on se, että on olemassa kansoja jotka valitsevat itseään parhaiten edustavan kilpailijan kilvoittelemaan muiden kansojen edustajien kanssa.

Alkuun ehdokkaissa olikin nähtävissä erilaisia kansallisia erityispiirteitä, vähintäänkin esityskielen osalta. Nykyään lauletaan kansainvälistä iskelmää englanniksi. Kansalliset särmät ovat hioutuneet, ja mahdolliset tyylilliset eroavaisuuudet tulevat siitä, minkä muun musiikkikulttuurin vaikutteita esittäjä sattuu omaamaan.

Lordi edustaa hirviömetallia, joka kansainvälisesti ei ole mikään kauhean laaja ilmiö. Ainut laajemmin tunnettu hirviömetalliyhtye lienee Gwar,, joka sekin on tunnettu varsin pienissä piireissä. Wikipedia lajittelee Gwarin musiikkityylin osastoon "Shock Rock"

Vaikkakin Lordi on ottanut paljon vaikutteita Shock Rockista, erityisesti Alice Cooperilta, ei lordia voida mielestäni sijoittaa kyseiseen kategoriaan. Lordihan ei pyri shokeeraamaan, vaan viihdyttämään. Toisaalta Shock rock on rockmusiikin kategoria, joten on myös perusteltua näin rockinjälkeisenä aikana määritellä kategorioita puhtaasti esteettisesti, mieluummin kuin pyrkimysten tai sisältöjen perusteella.

Lordi on luonteeltaan ensisijaisesti pastissi. Se on valikoima erilaisia musiikkiin, kauhuelokuviin, ja uskontoon liittyviä kliseitä. En sano tätä mitenkään moitteena, päinvastoin juuri tässä on Lordin voima. Lordi on erittäin kauniisti täydellistänyt edustamansa ilmaisutavan, ja vienyt koko genren paljon pidemmälle kuin rockin luovalla kaudella olisi ollut mahdollista.

Jotkut ovat arvelleen Lordin olevan aivan väärässä paikassa euroviisuissa, itse olen erimieltä. Luulen että Euroviisut ovat nimenomaan täsmällisesti oikea ympäristö Lordille, toisin kuin useimmille suomen edustajille tähänmennessä. Mielestäni Lordia voi hyvin verrata Boney M:män suoritukseen aikoinaan. Sekin otti hyvin erikoisen raakatuotteen, seksuaalisten vähemmistöjen huumehuuruisen rytmimusiikin, Discon ja työsti sen kokoperheen viihdemusiikiksi. Lordi tekee saman shock Rockille.

Onhan Lordi tietysti kauhea, mutta omalla vaarattomalla kauhuelokuvista tutulla kliseisyydellä. Lordista puuttuu kaikki vaaran, yllätyksen ja arvaamattomuuden elementit, jotka Rock musiikkiin sen luomisvoimaisella kaudella liitettiin. Lordin osallistuminen iskelmäkilpailuihin on merkki nimenomaan rockin iskelmällistymisestä. Parikymmentä vuotta sitten ei kyseiset ilmiöt olivat vielä luonteeltaan täysin toisistaan poikkeavia, nykyään ei rokkaria meinaa iskelmälaulajasta tunnistaa millään (kuunnelkaa vaikka uutta CMX:ää).

Oli miten oli, nyt kuitenkin menen TV:n ääreen odottamaan Lordin esiintymistä semifinaalissa. Empä ole koskaan odottanut suomen euroviisuedustusta näin innokkaasti.

Hyvä Suomi

katse.org

2006-05-16T06:20:00.000-07:00

Aikoinaan suomessa oli kaksi valokuvaus-aiheista lehteä. Oli Kamera-lehti kameroista kiinnostuneille, ja Valokuva-lehti valokuvasta kiinnostuneille. Valokuva lopetettiin 90-luvulla,Kamera-lehti jatkaa vielä tänäpäivänäkin. Valokuva-lehteä kuulee aina sillointällöin haikailtavan takaisin, puuttuuhan suomesta vieläkin valokuva, erityisesti taidevalokuva-aiheinen media.

Media, ja median lukutavat ovat tosin muuttuneet kymmenen vuoden aikana. Internet on tuonut monenlaisia uusia mahdoillisuuksia erilaisille harrastajaryhmille. Nykyään tyypillinen media on nettiportaali.

Valokuvausportaaleiden sisältö on yleensä aikalailla samantyyppinen: jotain vaihtuvaa "toimitettua" sisältöä, alaan liittyviä uutisia tai aiheeseen liittyvä blogi, vuorovaikutteisuutta, yleensä keskustelupalsta ja linkkejä alan sivuille ja palveluihin.

Periaatteessa elementit ovat aivan samat kuin lehdessä aikanaan: uutiset ja artikkelit, ilmoitukset ja myyntipalsta ja yhteystitoja alan palveluihin ym. Vain suhteet ovat erilaiset, lehti painottaa toimitettuun sisältöön, nettiportaalissa painottuu keskustelupalsta.

Valokuvausportaaleissa oli pitkään olemassa samantyyppinen jako, kuin lehdistössä aikanaan. Oli digikamera.net digikameraharrastajille, ja valokuva.net valokuvaharrastajille. Valokuva.net myös lopetettiin maksamattomien nettilaskujen takia, digikamera.net toimii vieläkin.

Yhtä selkeää eroa portaaleiden välillä ei ehkä ollut kuin lehtien välillä aikoinaan. Suurin osahan sisällöstä syntyy keskustelujen perusteella, ja monet keskustelijat keskustelivat yhtä aktiivisesti molemmissa portaaleissa. Ero oli ehkä enemmänkin keskustelun sävyssä, ja muissa hienovaraisemmissa seikoissa.

Valokuvauksen kentällä on siis ollut valokuvan ja valokuvataiteen käsittelyyn liittyen aukko, niin printtimedian kuin nettiportaalinkin osalta. Tätä aukkoa paikkaamaan imeisesti perustettiin katse.org. Sivuston tekijät ovat omissa tiedotteissaan ilmoittaneet tavoitteekseen valokuvauksen ammattilehden puutteen korjaamisen, ja edesmenneen valokuva.net:in sivulla on kuulemma ilmoitettu sisältöä siirtyvän katseen sivustolle.

Katse.org on muodoltaan melkoinen erikoisuus. Yleensä valokuvausportaalit rakennetaan yhden tai useamman innokkaaan harrastastajan puuhasteluna, rahaa yritetään sitten saada myöhemmin mainostajilta. Katse.org taas startattiin opetusministeriön tietoyhteiskuntaohjelman kulttuurinen tietoyhteiskunta -hankkeen 19000 euron avustuksella. Töitä on tekemässä ammattilaiset, ja puitteista vastaa valokuvakeskus peri ja valokuvataiteen museo.

Puitteet siis ainakin ovat niinsanotusti kunnossa. Sivusto saatiin pystyynkin hetkeksi, nyt tosin löytyy vain googlen välimuistista. Itse ehdin käydä vilkaisemassa ennen sivuston katoamista. Oma ensivaikutelmani oli ristiriitainen. Jos tavoitteena oli tuottaa Valokuva-lehden korvaaja, niin toistaiseksi tuo vaikutti enemmänkin valokuvalehtiseltä. Artikkelit olivat ihan hyviä, ja ihan hyvin kirjoitettuja, mutta kokonaisuudesta jäi hieman epäselväksi mitä tässä ollaan hakemassa. Kuviakin oli vain yhdeltä tekijältä. Jos tuolla sisällöllä lehti olisi kaupan hyllyssä, niin en usko että maksaisin siitä.

Jos tavoitteena oli tuottaa valokuva.net:in korvaaja, niin vuorovaikutteisuuden puuttuminen kyllä häiritsee jonkinverran. Valokuvaportaalit pyörivät nimenomaan keskustelupalstojensa ympärillä, ja kun ei kirjoituksia tai kuviakaan pääse kommentoimaan, poikkeaa käyttökokemus aikalailla totutusta. Sivusto jää helposti kovin elottomaksi, jos ei siellä voi tehdä mitään.

Kun olen seuraillut erilaisilla valokuvausfoorumeillakäytyä keskustelua aiheesta, muutkin sivustoon tutustuneet ovat olleet melko hämmentyneitä. Useimmat kai odottivat jotain enemmän valokuva.net:in tapaista.

Luulen että ongelmana tässä on ristiriita erityyppisten ilmiöiden ja lähestymistapojen välillä. Valokuvataide on luonteeltaan vertikaalinen ilmiö, siinä jokin auktoriteetti jakelee hierarkista ketjua alaspäin pitkällemietittyjä, taiteellisesti korkeatasoisia sisältöjä, melko pienelle yleisölle.

Valokuvausharrastus taas on luonteeltaan horisontaalinen ilmiö, jossa laaja joukko mahdollisimman samanarvoisesti kommunikoivia ihmisiä kommunikoi keskenään, vaihdellen suuria määriä tietoa ja kuvia ilman suurempaa stressiä taiteellisista tai muista syvällisemmistä sisällöistä.

Kun nämä ilmiöt törmäytetään, kohdataan väistämättä ongelmia. Ylhäältäjohdettu valokuvataidesivusto ei voi saavuttaa sellaista elinvoimaa, joka aidostatarpeesta syntyneillä valokuvaportaaleilla on. Toisaalta valokuvausharrastajien portaaleissa ei juuri koskaan pystytä monisäikeisemmistä asioista, kuten taiteesta juuttumatta triviaaliin tekniikkakeskusteluun.

Itse olen pohtinut sitä, onko taiteesta keskusteleminen yleensä mahdollista internetissä, yhtään toimivaa taidekeskusteluun tarkoitettua palstaa en ole toistaiseksi nähnyt, esimerkiksi kamerakeskusteluun olen löytänyt lukuisia erinomaisia portaaleja.

Katse.org sivustoa halusin käsitellä näin pseudomorfoosiblogin yhteydessä, sillä kysessä on nettisivun muotoon puserrettu yritys tehdä valokuvauslehteä. Mielestäni lähtökohtaon huono; jos halutaan tehdä lehteä, niin silloin kannattaa tehdä lehteä. Jos tehdään nettisivua, silloin pitäisi miettiä mikä toimii nettisivuna.

Tilanne muistuttaa hieman vanhaa satua räätälistä. Ei tullut ammattilehteä, mutta tuli nettisivu.

Pseudomorfoosiblogi jää kiinnostuneena odottamaan mihin suuntaan portaali kehittyy jatkossa. Pyritäänkö vuorovaikutukseen, vai entistä määrätietoisemmin lehteä jäljittelevään muotoon. Uskalletaanko yrittää valokuvasta, ja valokuvataiteesta keskustelua netissä, vai uskotaanko jatkossakin hierarkiseen informaation jakelemiseen.

Katse.org Ei toimi nyt, mutta valokuvakeskus Perin mukaan pitäisi palata piakkoin.
Ylen uutinen asiasta
Arsnetin uutinen
Digikamera.netin uutisia aiheesta

Nuorisokulttuurin lopulliset muodot

2006-04-20T05:19:00.000-07:00

Tiistaina 18.4 kaupunkilehti 100 uutisoi lyhyesti viimeisimpiä nuorisotutkimuksen tuloksia. Nykynuoret eivät kuulemma enää sitoudu nuorisokulttuureihin, tai luo nuorisokulttuureja, vaan pelkästään entistä tehokkaammin käyttävät hyväkseen olemassolevia.

Pieni ja triviaali asia sinänsä, mutta liittyy suurempaan asiakokonaisuuteen. Nuorisokulttuuri pysyi jonkinaikaa elävänä ja muuntautumiskykyisenä, senkin jälkeen kun muu länsimainen kulttuuri kokonaisuudessaan oli lopulliset muotonsa löytänyt. Uusia tyylisuuntia muodostui, ja vanhatkin muuttivat muotoaan vähintään kymmenen vuoden sykleissä.

Nyt nuorisokulttuurikin siis on lopulta löytänyt valmiit muotonsa, joita sitten jatkossa toistetaan niin kauan kuin nuorisokulttuuria tulee esiintymään.

Vielä minun nuoruudessani 1990-luvulla nuorisokulttuurit olivat hyvin vakava asia, joka vaati pitkää ja syvää sitoutumista. Noihin aikoihin myös syntyivät viimeiset uudet nuorisokulttuurin muodot, Tekno ja Grunge (tuo viimeinen tosin on hieman kyseenalainen, paljolti jo olemassaolevien muotojen yhdistelmä). Meilläpäin jokainen valitsi jonkin tyylin, ja tiukasti pysyi siinä. Muitten kulttuurien keikoillasaaatettiin käydä, tai musiikkia kuunnella, mutta tyylin suhteen ei lipsumista suvaittu.

Nykyään nuorisokulttuurin historia on yksi suuri vaatekaappi, josta joka aamu valitaan jokin kiinnostavalla tavalla ironinen tyyli, tai tyylien sekoitus. Näkeenhän tuon jo uusista musiikkivideoistakin. Vanhemmat naiset, niinkuin madonna saattavat pitää valitsemansa retrotyylin jopa koko levyllisen ajan. Muitten musiikkivideoissa tyylit vaihtuvat joka kohtauksessa.

Ainut mikä säilyy on artistin suupielille jähmettynyt jäljitelmä postmodernin ironisesta virnistyksestä.

Nuorisokulttuurimme on nyt täydellistynyt, mitään emme enää voi lisätä, mitään emme voi poistaa.

photoshop-realismi

2006-04-15T11:03:00.000-07:00

Viime vuosisata synnytti laajan kirjon realismejä. Oli fotorealismiä, neorealismiä, sosiaalista ja sosialististä realismiä, voidaanpa vielä surrealismikin niin haluttaessa laskea erilaisten realismijärjestelmien kirjoon.

Nyt kun mahdollisuus muodostaa ismejä ja suuntauksia on jäänyt taidehistorian hämärään, jäljellä on vain teknologiamme. Digikamera.netin kautta löysin mainion linkin photoshop-realistiseen teokseen.

Kyseessä on Bert Monroen digitaalinen maalaus", jotan hän on 2000 tuntia Photoshopissa maalaillut. Olen aikaisemmin nähnyt samantyyppisen projektin, joku oli maalannut paint ohjelmalla maalausta jäljittelevän kuvan, myös hyvin työläästi ja loppuunasti hiotusti.

Epäilemättä tämäntyyppiset projektit tulevat yleistymään. Monilla digitaalisilla välineillä kuvia työstävillä tuntuu olevan kova tarve jäljitellä maalaustaidetta. Lisäksi tämä "realistinen" ilmaisu selvästi koskettelee laajoja joukkoja, aivan niinkuin sosialistinen realismikin aikoinaan eräässä toisessa kulttuuripiirissä.

Hyvää pääsisäistä

2006-04-15T01:35:00.000-07:00

Pseudomorfoosiblogi haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen iloista pääsiäistä. Vaikka pitkänperjantain kärsimysnäytelmä nykyäänkin tuntuu olevan suomalaisille varsin tuttu, kärsimykset ovat entistä useammin itseaiheutettuja helatorstain juhlinnalla.

Pääsiäinen on selvästi kokenut saman kohtalon kuin muutkin kausittaiset juhlamme: maatalouskulttuurin käytäntöihin liittyvät pakanalliset uskomukset ovat unohtuneet, eivätkä kristilliset menot oikein todella juurtuneet suomalaiseen juhlaperinteeseen. Meillä on jäljellä juhlan abstraktio, tyhjä kohta kalenterissa jolloin ei tarvitse mennä töihin.

Jokin määrittelemätön tyhjyys sitten pakottaa meidät taas pitkinä jonoina alkoholimonopolin ovelle, niin jouluna, juhannuksena, pääsiäisenä kuin pyhäinmiestenpäivänäkin.

Koska kulttuuriahan se on se juomakulttuurikin, aikojen saatossa varmasti rakentuu oma pääsiäijuopotteluperinne omine menoineen ja perinteineen. Nähtäväksi jää minkäverran se ottaa elementteja vanhemmista traditioista, pääsiäisen munatematiikka varmasti tulee jatkamaan keskeisessä roolissa. Nähtäväksi jää myöskin löytyykö pääsiäisjuopotteluun yhtä selkeää johtavaa teemaa, kuin Juhannukseen olennaisesti kuuluva sepalus auki hukkuminen.

Ei muuta kuin hyvää pääsiäistä, ja olkaa luovia noiden konventioiden kanssa.

Korpisen Pantheon

2006-03-04T03:11:00.000-08:00

Helsingin sanomat uutisoi kaupunkipalstallaa 4.3.2006 Kampin rakennussuunnitelmia otsikolla "Kamppiin ei tule kappelia, mutta ehkä luistinrata". Siinä Pekka korpinen kommentoi seurakunnan päätöstä olla rakentamatta kappelia alueelle:

"Pekka korpinen pitää päätöstä ikävänä takaiskuna. Hän toivoisi vielä, että paikalle voisi tulla helsingin Pantheon, uskontoja yhdistävä kaikkien jumalien temppeli."

Korpinen ei lyhyessä jutussa tarkemmin määrittele mitä hän tarkoittaa kaikilla jumalilla, ilmeisesti hän viittaa rooman Pantheon nimiseen temppeliin, jonka Agrippa vuonna 25 eaa omisti kaikille jumalille.

En tiedä kuinka hyvin temppeli aikoinaan palveli kaikkia jumalia, mutta ainakin joittenkin yksijumalaisten uskontojen oli hieman hankalaa yleistemppeliin sopeutua. Myöhemmin käyttöalue rajattiinkin sitten pelkästään kristillisen jumalan palvomiseen.

Jutusta ei käy ilmi, mikä taho Pantheonin rahoittaisi, miten eri jumalien palvojat sinne sopeutuisivat, tai mitä tarkoitusta tälläinen pseudomorfoottinen temppelikopio ylipäätään palvelisi. Ensivaikutelma itselläni ainakin oli se, että joko Korpinen on kadottanut loputkin suhteellisuudentajustaan, tai sitten omat havaintoni nykypäivän uskonnonharjoittamisesta ovat pahasti vääristyneitä.

Omien havaintojeni perusteella Jumalien palvojille tuntuisi olevan varsin tärkeässä asemassa nimenomaan oma tila ja omat tunnukset. Myös arkkitehtuuri on perinteisesti ollut varsin jumalakohtaista. Apollonia palvottiin klassisessa kreikkalaisessa temppelissä, Kristillistä katollista jumalaa goottilaisessa katedraalissa ja suomalaista Luterilaista jumalaa minimalistisessa betonisessa lähiökirkossa.

Katollista messua ei voi kuvitella betoniseen lähiökirkkoon, eikä luterilaista jumalanpalvelusta apolloniseen temppeliin, ja nämä ovat kuitenkin kulttuurisesti hyvin toisiaan lähellä olevia esimerkkejä. Jos laajennetaan ajatus kaikkiin jumaliin, kohdataan huomattavasti jyrkempiäkin ristiriitoja.

Kaikesta huolimatta Korpisen ajatus on hyvin kiinnostava. Toivottavasti hän joskus intoutuu kuvailemaan visioitaan tarkemminkin. Toimiva sovellus kaikkien jumalien palvontaan rauhanomaisesti samassa tilassa ratkaisisi helsinkiläisen kaupunkisuunnittelun lisäksi vakavampiakin globaaleja ongelmia.

Bob Helsingin presidentti

2006-01-23T03:16:00.000-08:00

Mikä yhdistää Hitlerin aivoja, paviaanijohtaja Repeä ja työväenluokan ideologiaa? Tietenkin Bob Helsinki.

Bob-Helsinki on mainostoimisto. Sen tehtävänä on tehdä tuotteista houkuttelevampia, Hitlerin aivoilla on tarkoitus myydä enemmän iltapäivälehtiä, Työväenideologialla on tarkoitus auttaa Sauli Niinistöä pärjäämään vaalikamppailussa, mutta ennen kaikkea noiden kaikkien tarkoitus on nostaa Bob Helsingin brändin tunnettavuutta.

Vaikka niinistön mahdollisuudet vaalivoittoon ovatkin varsin pienet, Bob Helsinki tulee olemaan vaalin selkein voittaja. Rohkea ja poleeminen kampanja on ärsyttänyt monia, mutta varmasiti jäänyt kaikkien mieleen. Jatkossa varmasti kaikki elähtäneet poliitikot, jotka haluavat uutta terää kampanjaansa keräytyvät jonoksi BOB Helsingin ovelle.

Kyseinen toimisto olisi sinänsä jo aiemmin ansainnut tulla esitellyksi pseudomorfoosiblogissa. Onhan se lanseerannut muunmuassa Saarioisten "Äitien tekemmä ruokaa" mainoksen, jossa onnistuneesti käännetään kotiruuan ja einesruuan brändeihin liittyneet arvotukset päälaelleen.

Mainostoimiston palaverissa oivaltavuutta arvostetaan. Jonkun äitejähän ne tehdastyöläiset on, ja hei Saulihan tekee työtä, miksi se ei olis niinku työväen presidentti? Jo aikaisemmin olen ounastellut mainostoimistoajattelun käyttökelpoisuutta poliittisessa markkinoinnissa. Mikko Metsämäki kommentoi asiaa Markkinointi & mainionta sivulla lokakuussa näin:

"Myös uskottavuudessa mainostoimistot voisivat ottaa oppia puolueilta. Maalaisliitto perustettiin sata vuotta sitten ajamaan suomalaisen maajussin asiaa, mitä sen seuraaja Suomen Keskusta edelleen linjakkaasti tavoittelee. Kuinka uskottava olisi puolue, joka nostaisi ensin valtavan metelin muutaman sukurutsaisen paviaanin kohtalosta ja kehottaisi seuraavaksi kaikkia ostamaan mahdollisimman paljon Saarioisten lihajalosteita? Tai puoluetta joka taistelisi toisella kädellä ankarasti tupakointia vastaan ja tekisi toisella kaikkensa oluen kulutuksen kasvattamiseksi?"

Ja päättää kirjoituksensa: "Ja mitä tulee Bob Helsinkiin ja työväenjohtaja Sauli Niinistön kampanjaan, olen aika varma, että henkselinpaukuttelustaan huolimatta Bob ei uskalla kierrättää Niinistölle Zoubida Bob Benkhellatin pari vuotta sitten M&M:ssä esittämää ideaa: "Jos olisin itse ehdokas, voisin laittaa vaalijulisteeseeni aina paljon ääniä saavan kirkkoveneen ja iskulauseen 'kerrankin sillä on oma numero'"."

http://www.marmai.fi/doc.te?f_id=798467

Ehkä tuo kirkkovene toimii kampanjan loppukirittäjä.

Vielä poiminta pohdiskelevan liftarin blogista työväen presidenttien historiasta:

"Mutta ketä muita oikeistolaisia “työväen presidenttejä” te muistatte Niinistön lisäksi? Minulle tulee mieleen lähinnä 1930-luvun Keski- ja Etelä-Eurooppa; Mussolini ja Hitlerhän julistautuivat työväen edunvalvojiksi poliittisen kentän oikeasta laidasta."

http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/01/19/oikeistolaiset-tyovaen-presidentit/#comments

En tiedä ovatko Bob-helsingin pojat ajatelleet tuota puolta asiassa, mutta toimisto on aikaisemminkin Hitleriä kampanjoinnissaan käyttäneet,ja hyvin kuulemma myi iltalehtiä.

Köyhien presidentti

2006-01-21T16:28:00.000-08:00

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola tukee presidentinvaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä.

Terttu Savola perustelee valintaansa sillä, että vaikka "köyhien ja hätääkärsivien asema on vuosi vuodelta huonontunut, presidentin taholta emme ole kuitenkaan havainneet vakavaa suhtautumista suomalaisten hätään".

Savola toteaa tiedotteessaan, että puolueen jäsenillä on täysi vapaus valita ehdokkaansa.

Savola paheksuu Tarja Halosta siitä, että hän hyväksyy SAK:n jäsenmaksujen käytön omaan kampanjaansa.

- Pieniä ihmisiä tulisi puolustaa eikä käyttää näin heitä ja heidän rahojaan hyväksi kaikin tavoin.

(Iltalehti, 21.1.2006)

Sauli Niinistöön liittyvien messiaanisten epiteettien lukumäärä kasvaa päivä päivältä: työväen presidentti, talonpoikien presidentti, köyhien presidentti... On myönnettävä ettei tämä viimeisin ollut suoraan kampanjatoimiston suunnittelema, mutta tuli silti varmaan kuin tilauksesta.

Mitään yhteyttä demografisiin tosiasioihin näiden arkaaisten käsitteiden esiinmanaamisella ei juuri ole. Niin työväki, talonpojat kuin "köyhällistökin ovat jälkiteollisessa nyky-Suomessa itse asiassa melko marginaalisia väestöryhmiä, toisin kuin sata tai vielä viisikymmentä vuotta sitten. Oikeita "työläisiä" sanan varsinaisessa merkityksessä on suomalaisista alle kolmasosa, "talonpoikia" taas vain kolmisen prosenttia, ja köyhyysrajan alapuolella elää ehkä korkeintaan kymmenen prosenttia. Ei sinänsä riitä kummoiseksi vaalikarjaksi, mutta edellä mainittuihin käsitteisiin näyttää yhä liittyvän politiikassa jonkinlaista symboliarvoa, vaikkeivat ne mihinkään konkreettiseen enää viitaisikaan.

Epäilen että Niinistön kohtaloksi koituu liiallinen tuotteliaisuus presidenttibrändien ja mediaslausuntojen saralla. Se tulee vaalien alla aiheuttamaan massoissa kyllästymisreaktion ja siten varmistamaan Halosen voiton. SDP:n strategia on nimittäin sittenkin parempi. Niinistö yrittää hyödyntää arkaaisten käsitteiden voimaa piittaamatta niiden alkuperäisen merkityksen suhteesta nykymaailmaan. Halosen paljon nerokkaampi diskurssi taas perustuu käsitteisiin, joiden käyttöä on mahdotonta kritisoida, koska ne eivät ole alun perinkään tarkoittaneet yhtään mitään. Paras esimerkki on tietysti "hyvinvointiyhteiskunta". Lieneekö Halosella niitä avainsanoja edes kovin monta? Hän kai hyvin tietää, ettei niitä loppuen lopuksi tarvita. Halonen on Niinistöä paremmin sisäistänyt liike-elämän perusperiaatteen: minimipanoksella maksimihyöty.

Loppuen lopuksi juuri SDP edustaa politiikan tulevaisuutta, jossa valehtelun ja läpinäkyvyyden spektaakkeli korvautuu mitäänsanomattomuuden puoleensavetävyydellä. Perinteisen politiikan tarkastelun kannalta katsoen voimme sanoa, että Niinistö häviää, koska on hän valehtelija eikä vakuuta äänestäjiä. Uuden, radikaalimman ajattelun näkökulmasta Niinistö häviää, koska hän ylipäänsä yrittää sanoa jotakin, asettaa itsensä paikkoihin, liittää merkityksiä itseensä. Niinistö tuottaa pakonomaisesti syitä ja perusteita valinnalleen, vaikka hänen pitäisi päin vastoin tehdä siitä täysin perusteeton ja arvoituksellinen, kuten Halosen presidenttiys on ollut ja on. Niinistön valinta presidentiksi ei pitäisi näyttää voitolta vaan katastrofilta - silloin se myös tapahtuisi.

Kuvainnollisesti puhuen: jos politiikka on ollut kuin elokuvaa tai saippuaoopperaa, siitä tulee etenevässä määrin jotain tosi-tv:n kaltaista. Valehtelun, pahuuden ja illuusioiden henkilödraaman tilalle tulee absoluuttisen, rivon latteuden perverssi kiinnostavuus. Valehtelu ei ole politiikassa ketään kaatanut. Poliitikoilta on päin vastoin vaadittu tiettyä roistomaisuutta, ja entiset talousrikolliset on säännöllisesti äänestetty uudelleen eduskuntaan pelkän dramaattisen efektin vuoksi. Mutta nyt vaikuttaa siltä kuin pahuuden teatteria ei enää edellytetäkään - enemmänkin, se jopa tympäisee. Tulee aika, jolloin mitään ei enää edellytetä, ja sen aavistaa SDP.

Miksi Niinistö? Oikea vastaus olisi: ei mistään syystä, pikemminkin päin vastoin, ja juuri siksi. Mutta tämä uudentyyppinen poliittinen ajattelu on Suomessa yhä SDP:n yksinoikeus. Mielestäni Blairin, Berlusconin, Bushin ja muiden kehityksen kärjestä pudonneiden amatöörien kannattaisi käydä Suomessa SDP:n opissa näkemässä, mitä on nykyinen politiikan avantgarde.

Talonpoikain resitentti

2006-01-19T02:28:00.000-08:00

Kyllä, joudun valitettavasti taas kirjoittamaan Sauli Niinistöstä. Alan minäkin jo kyllästyä aiheeseen, mutta ei näitä lausuntoja vaan voi ohittaa.

Tänään Kokoomuksen hiljan työväenpuolueeksi brändännyt Sauli Niinistö julisti puolueensa talonpoikaispuolueeksi. Metro lehdessä 19.1.06 kirjoitetaan aiheesta näin: "Niinistö sanoo näkevänsä keskustan ja kokoomuksen arvopohjan paljolti yhteisenä. Molemmat puolueet ovat pitkälti myös talonpoikaisen tahdon ilmentymiä, eivätkä ne ole siltä osin kovin eri teille kulkeneet."

Itse tunnen poliittista historiaamme huonosti, mutta mitkään epäluotettavista internetlähteistäni eivät listaa talonpoikaista tahtoa Kokoomuspuolueen alkusyyksi.

Ymmärtääkseni Kokoomus syntyi vuonna 1918 reaktiona Nuorsuomalaisten ja Vanhasuomalaisten parlamentaristien perustamalle Edistyspuolueelle. Täytyihän saksalaismielisillä monarkisteillakin olla oma puolueensa. Nimeksi ei tullut kuitenkaan Taantumuspuolue, vaan Kokoomuspuolue.

Talonpojat eivät käsittääkseni olleet monarkiasta lainkaan innostuneita, eivätkä saksalaisuudestakaan samassamäärin kuin Kokoomus. Maalaisliitto jopa kieltäytyi tulemasta samaan hallitukseen monarklistien kanssa 1918.

Kokoomus oli alkuaikoinaan konservatiivipuolue, jonka saavutuksia on muunmuassa progressiivinen verotus.

Vuosien varrella Keskustan ja Kokoomuksen tiedetään tehneen ajoittain ns. porvariyhteistyötä, (kirjoitin aiheesta muutama päivä sitten), mutta talonpoikaisyhteistyötä ei käsittääkseni ole aikaisemmin yritetty.

Kunnia tästä uhkarohkeasta loikasta tietenkin Sauli Niinistölle. Hän on ennennäkemättömän vikkeläliikkeinen poliitikko, häntä eivät rajoita aatteelliset, historialliset tai muutkaan seikat (ehkä nikotiiniriippuvuutta lukuunottamatta). Hän tietää että historia on sellaista kuin miksi se kirjoitetaan, ja historian kirjoittavat voittajat ja johtajat. Hitaammat seuraajat voivat ihmetellä viimeviikolla vastakkainasettelujen aika oli ohi, toissapäivänä olikin pystyssä perinteinen porvaririntama, ja tänään ilmaantuu ennennäkemätön talonpoikaisyhteistyö. Jos esimerkiksi islaminuskoiset olisivat riittävän suuri poliittinen ryhmä, ei Sauli empisi hetkeäkään julistaa puolueensa olleen aina vahvasti islamin asialla.

Sauli on ymmärtänyt ehdokkaista syvällisimmin jälkimodernin toimitaympäristön luonteen. Parhaiten se on kiteytettävissä Habban Y Sabbahin lyhyeen elämänohjeeseen: "Mikään ei ole totta, kaikki on sallittua". Kun normatiivisiä totuuksia ei enää ole, voittaja on se joka esittää mieleenpainuvimpia väitteitä. Räikeillä, valheellisilla ja naurettavilla väitteillä saadaan varmasti jokaisen huomio kiinnitettyä. Riittävän räikeästi valheelliset väittämät saattavat jopa provosoida lukijan selvittämään asioita.

Tähän ansaan minä itse ainakin menin, tässä on koko päivä vietetty kokoomuspuolueen historiaa selatessa. Niin, ja tietystyi tiedän että kaikki kirjoittelua aiheesta lisää Saulin medianäkyvyyttä.

Huonoa julkisuuttahan ei olekaan, on vain julkisuutta.

Voisinhan minä tietysti tasapuolisuuden nimissä kirjoittaa Halosestakin, paljonhan demariaatteestakin löytyy pseudomorfoottisuutta. Se vaan on niin tylsää, Sauli on pirun hyvä puheenaihe.

Vielä loppukevennys

"Nyt tasa-arvo on edennyt Suomessa niin pitkälle, että naiset voivat äänestää miestä presidentiksi." -Anneli Jäätteenmäki

Ja hesarista voi lukea professri Tuomo Martikaisen arvio vaaliasetelman innostavasta vaikutuksesta oikeistoon.

Eskapismiblogikin sivuaa vaaliteemaa:

Ja vielä historialinkkejä kiinnostuneille:
wikipedia
kokoomus
verkkouutiset

Nettisurffaus

2006-01-18T05:19:00.001-08:00

Olen aina ihmetellyt miksi nettisivujen selailemista kutsutaan surffaamiseksi. Surffaaminen on vanha vesiurheilumuoto, jota esimerkiksi Tahitilla ja Havaijilla on harrastettu vuosistoja. Moderni länsimainen surffauskin on iältään jo kohta 100 vuotta.

Surffaus on luonteeltaan tyypillinen elämäntapalaji. Siihen kuuluu kokonaisvaltaisesti niin pukeuttumistyyli, musiikkimaku, elämänasenne kuin erilaiset lieve-ilmiötkin.

Suomessa surffaamisesta puhumista vaikeuttaa se, että täällä surffaus termillä yleensä viitataan purjelautailuun (Winsurfing) ja surfausta kutsutaan suomenkielisellä termillä lainelautailu.

Nettisurffauksella tarkoitetaan yleennsä internetin WWW sivujen selailua. Termi periytyy 1990 luvun alkupuolelta, ajlta hieman ennen Webbiä:

"Here's a question: how do other people deal with users that they *think*
are doing no-nos around the net? One of our users had the habit of
occasionally going net-surfing and doing the hit-and-run type of
attempts (trying 'guest' usually), but I didn't have any real proof--only
through other people."

-Brendan Kehoe, comp.admin.policy keskustelupalstalla, Jun 7 1991, 12:30 am

Tähän usenet viestiin väitetään joskus sanan etymologian viittaavan. Kehoe ei puhu webbisurffauksesta, vaan telnetsurffauksesta. Ja kysymys siis kuului kuinka tälläiseen häiriköintiin tulisi järjestelmänvalvojien suhtautua.

Toiset antavat kunnian termistä Jean Armour Pollylle, ameriakkalaiselle kirjastonhiotajalle joka vuonna 1992 kirjoitti kirjan "Surfing the INTERNET". Kirja keskittyy pääasiassa internetin muiden palveluiden surffaamiseen, mutta esittelee lyhyesti myös Wolrd wide webin.

"All documents, whether real, virtual or indexes, look
similar to the reader and are contained within the same addressing scheme.
To follow a link, a reader clicks with a mouse (or types in a number if
he or she has no mouse)."

Kirja on kirjoitettu varsin edistysuskoiseen sävyyn. Kirjastoinhoitajana Polly näkee nettisurffauksessa suurtta potentiaalia esimerkiksi opiskelussa:

"A net connection in a school is like having multiple foreign
exchange students in the classroom all the time. It promotes
active, participatory learning. Participating in a discussion
group is like being at an ongoing library conference. All the
experts are Out There, waiting to be asked."

Nykyään tiedämme internetin muistuttavan enemmän pelihallia, pornokauppaa tai vessanseinää kuin kirjastokonferenssiä. On myöskin huomattu että monet lapsia verkossa odottelevat expertit eivät edista aivan sellaista asiantuntemusta kuin kirjastonhoitajat toivoisivat.

Käyttämäni lähteet eivät aivan selvitä miten netin selaamista on päädytty kutsumaan juuri surffaamiseksi. Ehkä tuo liittyy uuteen nopeaan tapaan liikkua erilaisten, maantieteellisesti kaukana toisistaan sijaitsevien palvelinten välillä. Tai sitten liikkumisen tapaan, pingahtelemiseen nopeasti yhdestä pisteestä toiseen. Ehkä surffareiden pseudouskonnollinen hehkutus pienen ihminen ja valtameren voiman kohtaamisesta on jotenkin kolahtanut internetpioneereihin, joita yhtäkkiä avautuneiden tiedon valtateiden volyymit ovat saattaneet yllättää.

Muistan kyllä itsekin miten mahtavaa oli ensimmäistä kertaa käyttää telnettiä. Yhtäkkiä saattoi kytkeytyä tietokoneeseen missäpäin maailmaa tahansa. Nykyäänhän tuollaiset maantieteelliset kuriositeetti ovat muuttuneet täysin merkityksettömiksi. Ei ketään kiinnosta missä maassa mikäkin sivusto sijaitsee.

Surffaamiseen ja nettisurffaamiseen kuuluu molempiin leimallisesti etsiminen. Surffaaja etsii ehkä koko elämänsä sitä täydellistä aaltoa. Nettisurffaajan etsintä on tavallaan tämän antiteesi. Nettisurfaaja etsii kokoajan ei mitään: Suosikkibändinsä singlejen B-puolten nimiä, suosikkinäyttelijänsä bikinikuvia, mitä vaan. Ehkä yhteneväisyydet tulevat elämäntapaan kokonaivaltaisesti liittyvästä ajelehtimisesta.

Oli miten oli, minua ärsyttaa se, että surffaamisesta puhuttaessa puhutaan kaikesta muusta, paitsi surffaamisesta. Webbiä selataan, ja purjelaudalla purjelautaillaan.

Saatanan presidentti

2006-01-17T01:50:00.000-08:00

On mukavaa huomata Sauli Niinistön sittenkin noudattaneen pseudomorfoosiblogin neuvoa uskonnollisen tematiikan käytöstä vaalimainonnassa. Uusi slogani kuuluu:"Siinä on piru mieheksi ajamaan Suomen etua".

Uuden sloganin etuna edelliseen verrattuna on uskottavuus. Kukaan ei usko Saulin olevan työväen peresidentti, mutta piruksi hänet on hyvin helppo kuvitella. Katsokaa nyt vaikka miehen valokuvia, tuohon ylläolevaan myönnän lisänneeni pienet sarvet, mutta kuva näyttää muutenkin varsin demoniselta. Käsittelemättömiä kuvia voi katsella vaikka Googlella. Saulin edustamaa politiikkaakin on huomattavasti uskottavampaa selittää saatanasta kuin työväenaatteesta lähteväksi. Myöskin kokoomuksen puolueena on perinteisesti mielletty ajavan enemmän sielunvihollisen, kuin työväestön asiaa.

Ainoa ongelma kampanajassa on oikeastaan sen päällekkäisyys jo aloitetun työväenluokan sankari kampanjan kanssa. Ne kuitenkin vetoavat varsin erilaisiin kansankerroksiin.

Porvariyhteistyö

2006-01-16T16:36:00.000-08:00

Kun nyt porvariyhteistyöstä mediassa puhutaan, niin lienee aika pseudomorfoosibloginkin lyhyesti taustoittaa asiaa.

Porvari sana periytyy sääty-yhteiskunnan ajalta. Tuolloin yhteiskunta jakaantui neljään säätyyn: aatelistoon, papistoon, porvaristoon ja talonpoikiin. Porvaristo koostui pääasiassa kauppiaista, ja keskittyi kaupunkeihin.

Säätypäivät lakkautettiin hieman reilut sata vuotta sitten. Suomenkin politiikassa on ehditty nähdä monenlaista myllerrystä. Kylmä sotakin on käyty, sen voitti kapitalismi . Silti (tai juuri siksi) porvarin brändi rypee ehkä pahimmassa alennustilassaan. Jopa kokoomus, ainut varsinainen porvaripuolue, on päättänyt yrittää nyt brändätä itseään työväenpuolueeksi.

Sauli Niinistön kampanja on rakentunut täysin sloganin "Työväen presidentti" ympärille, ja samalla linjalla kokoomus aikoo jatkaa myös vaalien jälkeen.

Tottahan se on, prole ja työväki tihkuu voimaa, seksikkyyttä ja neuvostonostalgiaa. Porvari kalskahtaa tylsällä tavalla vanhanaikaiselta, ummehtyneelta ja vanhan irstaan miehen tavoin dekadentiltä.

Porvari sana kelpaa nykyään vain pilkkaamiseen.

Ainut väestöryhmä joka pitää porvariutta arvossaan ovat talonpojat, jotka eivät koskaan sellaisiksi voi tulla. Keskustalaisilla on tietenkin rahaa ja omaisuutta, mutta ei se vielä tee heistä porvareita. Ei raha tee porvareistakaan aatelisia.

On hyvin kiinnostavaa nähdä minkälaista porvariyhteistyötä on luvassa, nyt kun meillä on porvaripuolue joka kuvittelee olevansa työväenpuolue ja talonpoikaispuolue joka kuvittelee olevansa porvaripuolue.

Väestönvaihdon välietappi: muslimienemmistöinen katolinen koulu

2006-01-16T06:12:00.000-08:00

An Islamic campaign group has called for a Catholic primary school to be based on the Muslim faith.

The Campaign for Muslim Schools said 90 per cent of pupils at St Albert's Primary, in the Pollokshields area of Glasgow, are Muslim, yet children are having to take part in Catholic rituals like saying the Lord's Prayer and attending mass.

Osama Saeed, co-ordinator of the alliance of Glasgow's main mosques and Muslim organisations, said he could see no reason why the main faith of the school should not change.

He said: "Clearly the parents of that area find a faith school, even if it is of another denomination, preferable to a secular one. But surely it should be possible for them to have one that is relevant to their own faith.

"To move towards this would be a fantastic example of good faith - in more ways than one - on the part of the Church."

The call came just days after Scotland's most senior Catholic, Cardinal Keith O'Brien, sparked controversy by stating that Scotland's core faith was Christianity and that other faiths should recognise they were "living in Scotland as a Christian country". A spokesman for the Catholic Church in Scotland was not available for comment tonight.

(Scotsman.com, 16.1.2006)

Huolimatta siitä mitä kaikkein vainoharhaisimmat kommentaattorit ennustavat, Euroopan islamisoituminen on hidas, useita sukupolvia kestävä prosessi monine välivaiheineen - joista yhtä havainnollistaa edellä siteerattu pikku-uutinen. Kehityksen lopputulos on tietysti väistämätön, mutta toistaiseksi yhä kaukana tulevaisuudessa. Eli eurooppalainen ihminen voi todeta saman mitä Itävalta-Unkarissa tavattiin sanoa ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina: "Tilanne on toivoton, mutta ei huolestuttava!"

Kuluvan vuosisadan aikana Eurooppa löytää uudelleen sen uskonnollisuuden, jonka 1800- ja 1900-luvun sekularisaatio työnsi ihmisten elämässä taka-alalle. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että nykyiset eurooppalaiset tulisivat uudelleen kristityiksi, kuten amerikkalaiset, vaan väestönvaihdosta, jossa uskonnosta vieraantuneet eurooppalaiset kuolevat vuosisadan mittaan vähitellen sukupuuttoon antaen tietä uskonnollisemmalle ja siksi elinvoimaisemmalle muslimiväestölle.

Tulevien vuosisatojen aikana Euroopan niemimaan uudet asukkaat, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän arabien jälkeläiset, omaksuvat eurooppalaisesta sivilisaatiosta sen, minkä heidän oma kulttuurinsa kykenee sulattamaan ilman oman ominaislaatunsa menetystä - luultavasti soveltavan tieteen ja siihen perustuvan tekniikan. Kaiketi nykyinen parlamentaarisen demokratian järjestelmä säilyy myös uusien väestöjen asuttamassa Euroopassa. Mitä tulevat islamilaiset eurooppalaiset eivät halua tai kykene omaksumaan, joko katoaa kokonaan tai säilyy yksittäisillä alueilla Pohjois-Amerikassa tai Uuden Seelannin kaltaisilla saarilla.

Historia ei tunne sotilaallisia, muttei myöskään uskonnollisia tyhjiöitä. Puolustamattomien rajojen yli kävelevät vieraat armeijat. Uskonnollisuuden romahtamisen myötä romahtaa myös halu jatkaa sukua. Uskonnottomat kansat kuolevat pois ja niiden tilalle tulee sellaisia, jotka vielä uskovat että lisääntyminen kannattaa. Sekularismi tappaa. Viimeisissä USA:n presidentinvaaleissa republikaani Bush menestyi parhaiten niissä osavaltioissa, jossa on korkein (valkoisten) syntyvyys. Demokraatti Kerry edusti syntyvyydeltään alhaisia sekularisoituneita osavaltioita. Ne ovat myös niitä osavaltioita, joissa parhaillaan ollaan korvaamassa evoluutioteorian opetus kreationismin opettamisella. Totean nämä ajan merkit jokseenkin katkerin mielin, koska olen itse vanhanaikainen rationalisti ja ateisti. Kuluvan vuosisadan perspektiivistä, edustan menneisyyttä ja osaksi vielä nykyhetkeä, mutta en missään nimessä tulevaisuutta.

On varmaankin turha olettaa, että ateistikollegani ymmärtäisivät, minne ollaan menossa. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että nykymaailmassa on uskonnollisuus monopolisoinut eloonjäämisen ja oikeistolaisuus ajattelun. Jos omaa mielipidettäni kysytään, sanoisin että maailmassa on 4-5 miljardia ihmistä liikaa. Mutta ne jotka ajattelevat kuten minä eivät ole enää sadan vuoden kuluttua täällä. Sekularismin vuosisadat ovat päättymässä, ja tulevaisuus kuuluu fundamentalismille - myös Euroopassa.

Uusmaalaus

2006-01-13T02:11:00.000-08:00

Elina Brotherus kuuluu menestyneimpiin nuoriin taiteilijoihimme. Hän kuuluu ns. Helsinki School koulukuntaan, joka koostuu Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvausta opiskelleista ja opettaneista.

Brotheruksen tyyliä voi kuvailla maalaukselliseksi. Teosten merkitykset rakentuvat yleensä eriolaisten taidehistoriallisten viittausten varaan. Nyt uudessa näyttelyssään hän on astunut askeleen pidemmälle tällä tiellä. Näyttelyn nimi on "New painting" ja hän kommentoi sen syntyä Metrolehdessä 13.1 näin:

"-Minulla oli näyttely Islannissa, ja galleristi heitti ilmoille ajatuksen, että valokuva on nykyajan maalaustaidetta. Olen aina tuntenut olevani lähempänä klassista maalaustaidetta kuin nykytaidetta, ja siksi ajatus ruveta tutkimaan valokuvaa maalauksen näkökulmasta tuntui erityisen osuvalta"

Lausunto on kulttuurimorfologisesti kiinnostava. Mieleeni tuli heti analogia: Keisariajan Roomalainen kuvanveistäjä, jonka työnä oli jäljentää Kreikkalaisia patsaita ja täydentää niitä aikansa julkkisten päillä olisi voinut antaa samantyyppisen lausunnon. Esimerkiksi: "Olen aina tuntenut olevani lähempänä klassista kreikkalaista veistotaidetta, kuin Roomalasita nykytaidetta."

Molemmissa esimerkeissä kulttuurin materialistisen myöhäiskauden toimija lainailee varhaisempia muotoja vailla kiinnostuista niiden alkuperäisestä, yleensä uskonnonharjoittamiseen liittyvästä käyttöyhteydestä.

Brotheruksesta on keskusteltu viimeaikoina paljon, hän kuuluu niihin harvoihin taiteilijoihin joiden julkisuus ulottuu ns. lööppitasolle. Kysymys on tietenkin ollut rahasta. Iltalehti keksi nimetä 8000e maksaneen Pekka Saurin muotokuvan suomen kalleimmaksi valokuvaksi. Vaikkakaan väite ei sinänsä ollut totta (lööpit eivät yleensä ole totta, ihan selvennykseksi jos joku ei tiennyt), niin silti se ehti nostaa varsin kiihkeän kansalaikjeskustelun.

Vaikkakin taidekentän sisällä Brotheruksen ansiot ovat kiistämättömät, ns. tavallisen kansan ja myös valokuvauksen harrastajien keskuudessa hän on varsin kiistelty hahmo. Tämä johtuu toisaalta juuri noista lööpeissä olleista tuloista, toisaalta hänen valitsemansa vaikeasti avautuvan tyylin vuoksi.

Paradoksaalista kyllä myös kansan suuhun sopisi muunnelma Elinan lausunnosta. He eivät pidä Brotheruksesta nimenomaan sen takia koska kokevat klassisen maalaistaiteen nykytaidetta koskettavammaksi. Kansan ja Brotheruksen konservatismi ei valitettavasti tunnu kohtaavan. Kansa näkee Brotheruksen nimenomaan nykytaiteilijana joka on etääntynyt liikaa klassisesta taiteesta.

Valokuvausharrastajat taas eivät tunnu ymmärtävän Brotheruksen valokuvien maalauksellisuutta. He haluavat valokuvansa valokuvina, ja arvottavat niitä pelkästään sellaisina. Taidehistorialliset viittaukset eivät tähän markkinasegmenttiin pure.

Myös Hellsinki Schoolin dominoiva osa suomen taidevalokuvauksessa tuntuu ärsyttävän monia. Monet harrastajat ovat omaksuneet erityyppisen estetiikan esimerkiksi luontokuvauksen puolelta.

Valokuvaharrastajienkin esteettiset mieltymykset ovat usein varsin konservatiisisia. Sen voi todeta itsekin selailemalla erilaisia harrastajien valokuvagallerioita, ja niiden saamia kommentteja. Valitettavasti myöskään valokuvaharrastajien ja Brotheruksen edustamat konservatiivisuuden lajit eivät tunnu kohtaavan.

Mieskuvaajien ongelmana on sitten vielä venuskateus. Brotherus käyttää työssään paljon omaa vartaloaan. Nykytaiteen yleisin maallikkokritiikki on: "Tuollaisenhan minä pystyisin tekemään itsekin". Mieskuvaajan alitajunta kommentoi välittömästi Brotheruksen tuotantoa: "Olisin minäkin kuuluisa taidevalokuvaaja tuolla vartalolla".

Elina Brotheruksen näyttely New painting Valokuvataiteen museoissa 26.maaliskuuta asti.

Brotherusaiheisiin nettikeskusteluihin voi osallistua esimerkiksi Jippii keskustelupalstalla

Uuspolitiikka

2006-01-12T07:22:00.000-08:00

Politiikka on pitkään ollut varsin huonossa huudossa, erityisesti nuorison keskuudessa. Kaukana ovat 70-luvun teinipolitiikka. Itse elin nuoruuttani 90-luvulla, silloin politiikka oli uskonnon jälkeen vähiten cool kuviteltavissaoleva asia maailmassa.

Syitä politiikan huonoon maineeseen oli monia. Kommunismin romahdus oli poistanut politiikasta jännitteen, ja tilalle tullut glogaali kapitalismi jätti politiikalle hyvin pienen toimintasäteen. Toisaalla amerikkalaisvetoinen nuorisokulttuuri tarjosi meille erilaisia cooleja asioita. Politiikka ei ollut Rock.

Nyt yllättäen nuorisopolitiikka tuntuisi olevan taas nousussa. Ruotsissa vastikään perustettu piraattipuolue, http://www.piratpartiet.se/ (lue esim tietokone lehden juttu asiasta) ja suomessa työn alla oleva "Teknologiapuolue"

Kyseessä on uuspolitiikka, perinteisestä puoluepolitiikasta irtaantunut tekijänoikeuslainsäädöntölähtöinen yhden asian politiikka. Ruotsalaset ovat päässeet ihan toimintaan asti,suomessa ollaan lähinnä ideointitasolla.

Jos minulle olisi sanottu 90-luvulla nuorison vielä joskus innostuvan politiikasta, olisin ollut varsin huvittunut. Toisaalta en tuolloin voinut ennakoida tulevia yhteiskunnallisia muutoksia.

Kiitos Suomen nuorison poliittisesta aktivoimisesta kuuluu tietenkin Tanja Karpelalle. Hänen lakiesityksensä onnistui koskettamaan nuorisoa sinne, minne yksikään aikaisempi poliittinen operaatio ei aikaisemmin ole koskenut. Heidän MP3 soittimiinsa.

Minun nuoruudessanihan ei tälläistä laitetta edes tunnettu. MP3 formaatti kyllä oli, jotkut ystäväni jopa tuossa muodossa vaihtelivat musiikkitiedostojaan. Itse katsoin että 170mb kokoisen kovalevyni tarvitaan aivan muihin asioihin. Soitellessani 14400bps modeemillanmillani erilaisiin BBS systeemeihin ei mieleeni tullut tuhlata kallista aikaa isojen musiikkitiedostojen lataamiseen.

Nyt kun hurjistunut nuoriso hioo parlamentaarisia kynsiään ja valmistautuu systeemin omia keinoja käyttäen hyökkäykseen sitä vastaan, nähtäväksi jää hukuttaako vaeltavien nörttien lauma kangistuneen perinteisen poliittisen järjestelmän, vai jääkö tämä myrskyksi internetin keskustelupalstoilla.

Parlamentaarinen järjestelmä on kuitenkin melkko hyvin varustautunut kaikenalaisia uhkia vastaan. Pienen puolueen vaikutusmahdollisuudet varsinaisiin asioihin ovat varsin pienet, omia puolueitaan ovat vuosien saatossa pyöritelleet niin joogalentäjät, eläkeläiset kuin vähemmistökommunisititkin.

Aikoinaan kun SKP potkittiin ulos puoluerekisteristä, uutterat kommumnistit valtasivat voimisteluseuran, muuttivat sen nimen SKP:ksi ja rekisteröivät puolueeksi. Vallankumousta ei toistaiseksi ole saatu voimisteluseurallakaan, mutta politiikan syrjässä kuitenkin pysytty.

Teknologiapuolueen etuna muihin pienpuolueisiin todettakoon potentiaalisesti laajempia kansankerroksia koskettava asia. Kaikkihan me käytämme teknologiaa, ja tuo tekijänoikeuslaki on närkästyttänyt todella monet. Tekijänoikeusasiat saattavat muodostua tulevaisuudessa hyvinkin tärkeäksi asiakokonaisuudeksi, ja edessä saattaa olla kovaa vääntöä kansainvälisen viihdeteollisuuden ja kuluttajien välillä.

Teollisuudella tuntuisi tällähetkellä olevan parempiote poliittisesta järjestelmästä.

Teoriassa olisi mahdollista saavuttaa teknologiapuolueella hyvinkin näkyvä asema suomen politiikan kentällä. Miinuspuolena vertailtaessa esim.kommunisteihin on poliittisen pohjan puuttuminen.

Kommunismi on oikea poliittinen suuntaus, teknologia ei ole. Kommunismille on määritelty valmiita teorioita ja käytäntöjä enemmän kuin kukaan kaaderi ehtii elinaikanaan lukea. Teknologiapuolueen täytyy lähteä nollasta linjaansa määritellessä.

Tämän suhteen ruotsalaiset ovat valinneet helpomman tien, piraattipuolueen on helpompi määrittää mikä on hyvää piraattipolitiikkaa koska on olemassa edes jonkinlaiset piraattiarvot.

Teknologia on vain infrastruktuuria vailla mitään poliittista suuntaa.

Teknologiapuolueen poliittinen potentiaali perustuu lähes pelkästään siihen, että kaikki vastustavat uutta tekijänoikeislakia. Mitä jos kampanja tuottaa tulosta, ja lain pahimman ylilyönnit korjataan? Onko teknologiapuolueella tämän jälkeen poliittista tulevaisuutta, vai hajaantuvatko vihaiset massat tyynesti koteihinsa MP3-soitentensa pariin?

Pseudomorfoosiblogi jää seuraamaan suomen uuspolitiikan kenttää.

Makeishyllyn muodot ja sisällöt

2006-01-12T04:23:00.000-08:00

Onko kukaan muu huomannut tälläistä arkista ilmiötä: Kauppojen makeishyllyt notkuvat nykyään tuotteita, joita myydään perinteisten suomalaisten tuotemerkkien nimellä, mutta aivan eri muodossa.

Esimerkiksi patukat ovatkin rakeita, keksejä tai vaikkapa kaakaojuomajauheita. Olen erilaisista syistä joutunut maistamaan useaa tälläistä tuotetta, ja aina on reaktioni on ollut sama: eihän tämä muistuta millään tavalla tuotemerkkiä jonka avulla se on myyty. Perinteiset suomalaset tuotemerkit ovat yleensä edustanmeet jonkinlaista laatua, ja huonomlaatuisempiinkin tuotteisiin olen tottunut, jolloin brändin lisäarvo perustuu puhtaasti tuotteen pysyvyyteen.

Tuotteiden markkinoinnissa saatetaan häpeilemättä käyttää esimerkiksi alkuperäinen termiä, kuten vaikkapa BIg Brother ohjelman piilomainonnassa käytetty Ex Fasupa, sittemmin Fanipala, kampanja ajan Big brother fanipala patukka, vai oliko se fanipatukka, no alkuperäinen kuitenkin.

Ymmärrän toki miksi näitä tuotteita tehdään: Perinteiset tuotteet ovat syntyneet aikanaan suomalaisen melko pienimuotoisen elintarviketeollisuuden käytettävissä olevien tekniikoiden ja materiaalejen sekä kansallisen tuotekehittelyn yhteisvaikutuksena. Nyt kun teollisuus on ulkomaisomistuksessa, kansainvälinen elintarviketeollisuus vaatii uusia kustannustehokkaampia menetelmiä ja materiaaleja.

Perinteiset kansalliset tuotteet ovat toisaalta rasite, hankalampien perinteisten valmistusmenelemiensä vuoksi, mutta toisaalta kilpailuetu koska kysyntä on korkeaa. Juuri tähän ongelmaan teollisuus on keksinyt nämä uustuotteet, ulosmittaamaan tuotteiden hyvää mainetta ja valmista kuluttajakuntaa.

Korporativismi, tule ulos kaapista!

2006-01-07T03:55:00.000-08:00

Runoilija Kaarlo Kramsu oli liberalismin näkökulmasta täysin oikeassa sanoessaan, ettei maassa oikeutta saa, ellei sitä itse hanki. Sosiaalidemokraatit ovat suosineet nyky-yhteiskunnassa korporatiivisia järjestelmiä, mutta he eivät halua nimittää niitä oikealla nimellä, koska he pyrkivät erottautumaan italialaisesta fascismista. Uusfascistit ovat taipuvaisia väittämään fascismia oikeistoideologiaksi, vaikka sen sijoittaminen oikeisto-vasemmistoakselille on hankalaa.

Onko kapitalismin ja sosialismin välistä kolmatta tietä korostava aatevirtaus oikeistolainen? Sosiaalidemokraattien tahallisten tai tahattomien tekojen vuoksi syntynyt nykykorporativismi kuuluu korporativismin moniarvoiseen tyyppiin pikemminkin kuin fascistiseen tyyppiin. Kun kerran fascismillakaan ei ehkä ole mitään tekemistä oikeistolaisuuden kanssa, onko enää syytä olla puhumasta korporativismista ammattiliittojen yhteydessä? Ei ole ainakaan, jos puhumattomuuden syynä on pelko oikeistolaiseksi leimaantumisesta. Voihan olla, että fascististyyppinen vasemmistolaisuus on sosiaalidemokraateille otollinen suunta ideologiansa kehittelyssä.

(Timo Andersson, "Korporativismi, liberalismi ja fascismi/valtiokorporativismi", http://www.valt.helsinki.fi/blogs/ttanders/post10.htm)

Kamelinkasvatusta Norjassa

2006-01-04T03:50:00.000-08:00

Norjalainen kunta aikoo helpottaa pakolaisten sopeutumista kuntaan ostamalla kameleita, norjalaisviestimet kertoivat tiistaina.

Kaakkois-Norjassa sijaitseva Lötenin kunta suunnittelee ostavansa parikymmentä eläintä, sillä monet pakolaisista ovat eläneet ennen paimentolaisina. Eläinten uskotaan luovan työpaikkoja pakolaisille ja hyödyttävän matkailua sen lisäksi, että niistä saadaan maitoa, lihaa ja nahkoja.

Kunta suunnittelee pyytävänsä Norjan valtiolta taloudellista apua kameleiden ostoon.

(STT, 3.1.2006)

pseudotietokannat

2005-12-20T04:40:00.000-08:00

Internettiä selaillessani olen huomannut muutaman uuden ilmiön. Vanhempi niistä liittyy
tekniikkaan, jo jonkin aikaa etsiskellessäni tietoja jostain tietystä laitteesta antaa google tuloksiksi pääasiassa shopping.com tyyppisiä sivustoja, josta ehkä löytyy ylimalkaiset tekniset tiedot, mutta jonka pääasiallinen tarkoitus on ohjata lukija ostamaan kyseinen tuote jostain sivulla linkitetyistä kauppapaikoista.

Tekniset tiedot on napattu valmistajan sivulta, ja jos ns. toimituksellista materiaalia on niin sen toimittavat sivun lukijat itse kirjoittelemalla arvioita omistamistaan laitteista.

Aikaisemmin etsiessäni tietoja jostain tietyistä välineistä pystyin usein löytämään arvioita, kunnolliset tekniset tiedot tai asiallisia artikkeleita aiheesta. Onhan niitä vieläkin internet pullollaan, Googlella niitä vain ei enää pysty löytämään kaikkien kauppapaikkojen seasta.

Myös etsiessäni ajureita erilaisille laitteille olen yleensä joutunut käymään läpi ajuriportaalien pitkällisiä nöytyyttäviä rekisteröintimanööverejä, ja saanut sähköpostini täyteen roskapostia.

Eilen etsiskellessäni verkosta mahdollisia uusia pseudomorfoosiaiheisia sivuja, löysin muutaman pseudotietokannan. Wikipedian kehittyminen siihenkin pisteeseen jossa se tänäpäivänä on, tarjoaa laajan tietokannan kaupallisesti hyödynnettäväksi.

Löysin kaksi sivustoa jotka kaappaavat wikipedian sisältöjä omille sivustoilleen, ilmeisesti suomalaisen alimanin ja monikielisen all2know palvelun.

All2know eli "Kaikki tietämisen arvoista Suomeksi" tarjoaa wikipedian sisältöjä mainittsematta niitten alkuperää muuten kuin osoiterivillä, esim: http://www.all2know.com/fi/wikipedia/e/es/esperantokulttuuri.html
Sivu tarjoaa myös helsinginsanomien uutisia, mutta mainitsee lähteen ja siirtyy otsikkoa klikkaamalla HS:sän omille sivuille.

Aliman mainitsee Wikipedian lähteenään. Sivut eivät oikein ulkoasunsa puolesta toimi, eikä skandit näy.

Molemmilla sivuilla on googlen mainoksia.

työväen presidentti

2005-12-19T04:03:00.000-08:00

Olen jonkinaikaa seuraillut sivusta Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa. Kampanja rakentuu sloganin "Työväen presidentti" ympärille, mikä on herättänyt jonkinverran keskustelua, edustaahan Niinistö Kokoomuspuoluetta joka historiallisesti on aina edustanut työväen arkkivihollista porvaria.

Niinistön mainostoimiston perusajatus on ollut se, että vastakkainasettelujen aika on nyt ohi, ja näinollen kaikki kaipallista potentiaalia omaavat brändit ovat kenen tahansa käytössä. Sinänsä oikea analyysi: vastakkainasettelut ovat kadonneet, politiikka on menettänyt lähes kaiken perinteisen poliittisen sisällön.

On myös totta että työvaenliikenostalgialla asiayhteydestään irrotettuna voidaan myydä monenlaisia asioita, tulemme varmasti lähitulevaisuudessa näkemään monenlaisia neuvosto/DDR/taistolais ym. kuvastoa lainailevaa mainontaa. Tälläkertaa mainostoimisto on kuitenkin ollut hieman liikaa edellä aikaansa. Työläiskuvaston markkina-arvo ei ole vielä täysin aktualisoitunut. Tällähetkellä se toimii vain edelläkävijäsektorin mainonnassa, esimerkiksi työväen trendbaari tai työväen kolajuoma olisivat aivan toimivia konsepteja. Presidentin kaltaisen tuotteen markkinoinnin pitäisi kuitenkin kosketella nimenomaan suuria massoja.

Suuren yleisön osalta ongelma on se, että he vielä muistavat politiikan sisällöt ja vastakkainasettelut. Porvarin myymistä työväen brändillä pidetään siksi arroganttina, tyhmänä ja valheellisena. Älykäs mainostaja olisi valinnut jonkin hieman kauemmin unohduksissa olleen asiakokonaisuuden, kuten uskonnon. Jos Niinistö olisi markkinoitu esimerkiksi Jeesuksena, ei kenenkään tunteita olisi loukattu. Toisaalta tilanteessa jossa Paavo Lipponen on jo markkinoitu Mooseksena, saattaa raamatullinen kuvasto olla ykkösrivin politiikan kannalta loppuun kalastettu.

Jättimäinen pseudomorfoosimoskeija Lontooseen?

2005-11-27T12:28:00.000-08:00

A MASSIVE mosque that will hold 40,000 worshippers is being proposed beside the Olympic complex in London to be opened in time for the 2012 Games.

The project’s backers hope the mosque and its surrounding buildings would hold a total of 70,000 people, only 10,000 fewer than the Olympic stadium.
Its futuristic design features wind turbines instead of the traditional minarets, while a translucent latticed roof would replace the domes seen on most mosques. The complex is designed to become the “Muslim quarter” for the Games, acting as a hub for Islamic competitors and spectators.

“It will be something never seen before in this country. It is a mosque for the future as part of the British landscape,” said Abdul Khalique, a senior member of Tablighi Jamaat, a worldwide Islamic missionary group that is proposing the mosque as its new UK headquarters.

(Times Online, 27.11.2005, http://www.timesonline.co.uk/article/0,,2087-1892780,00.html)

kristillinen jooga

2005-11-16T13:02:00.000-08:00

Tämä tuskin vaikuttaa kenestäkään ihmeelliseltä, asummehan kristillisessä maassa jossa jokainen saa uskoa jälleensyntymään, tonttuihin tai dollariin siististi jeesuksen ohessa.

Muotonsa puolesta kristillinen jooga kuitenkin on varsin pseudomorfoottinen ilmiö.

Mitä seuraavaksi; tantrinen lähetssaarnaaja-asentoko?

blogipörssi

2005-11-09T14:48:00.000-08:00

Blogien ympärillä toimii monenlaisia listoja, suomessa tunnetuin onblogilista.fi.

Koska amerikassa kaikki on suurempaa, löytyy sieltä blogipörssi. Kyseessä on kuvitteellinen pörssiympäristö, jossa kaikki blogit on määritelty jonkin arvoisiksi niihin linkittyvien blogien määrän ja laadun perusteella.

Blogien rahallisen arvon määrittäminen onkin juuri nyt ajankohtaista, kun suuret mediatalot ovat tekemässä tosissaan tuloa blogibisnekseen. Blogipörssi valitettavasti toimii kuvitteellisella rahalla, joten älkää vielä lopettako päivätyötänne.

Kysyä voi myös, onko blogien arvon mittaaminen rahassa tarkoituksenmukaista, ja onko pörssin muodon kopioiminen paras arvonmuodostusympäristö.

Jokatapauksessa uusi tapa tuhlata aikaa, ja siitähän me kaikki pidämme.

Erkkopenetraatio

2005-10-27T12:07:00.000-07:00

Aatos Erkon luotsaama Sanoma WSOY on viimeaikoina ollut liikkeellä aivan uusin haastein. Ensin yhtiö osti itselleen katu-uskottavuuden Radio Helsingin hankinnan myötä, asian jota se turhaan oli vuosia yrittänyt saavuttaa NYT-liitteen kautta.

Seuraavaksi tunkeuduttiin ihmisten arkitodellisuuteen ostamalla Huuto.net, suomen suosituin nettihuutokauppa. Ensimmäisessä haastattelussa Erkon edustaja spekuloi Huuto.netin kautta muudyn tavaran arvoa, ja sitä kuinka suuri osuus siitä jatkossa jää yhtiölle.

Melko ärsyttäviä seikkoja kumpikin. Olen pitkään kuunnellut Radio Helsinkiä, ja tehnyt kauppoja Huuto.net:issä. En oikein pitänyt Erkon soluttautumisesta näille alueille, mutta en ole asiasta viitsinyt kummempaa meteliäkään pitää.

Mielestäni Erkkopenetraatio on kuitenkin nyt mennyt askeleen liian pitkälle. Selaillessani blogilistaa olen jo jonkinaikaa sitten huomannut usean siellä listatun blogin edessä kirjaimet HS, mutta en ole sitten reagoinut asiaan tarkemmin.

Nyt vihdoin havahduin ilmiöön: suomen suurin mediatalo käyttää siekailematta blogi formaattia, ja sen ympärille kasvanutta epäkaupallista alakulttuuria itsensä mainostamiseen. Luulisi että suvereeni valtamedioiden hallinta riittäisi, mutta ilmeisesti ei riitä.

Blogia löytyy aiheesta jos toisesta, on kuukausiliiteblogia, kullttuuriblogia, ja huippuna kaikkein pseudomorfoottisin Retroblogi. Blogiyhteisö tyntyy olevan niin välinpitämätön, kuin kyvytönkin reagoimaan tähänkään uhkaan millään lailla.

Suuryritykset puristavat kaikista uusista formaaeista löysät pois, niin myös blogeista. Blogaajat eivät voi muuta tehdä kuin marista asiasta blogeissaan, mikä vain lisää yritysten saamaa ilmaista mainostilaa.

Joten tämäkin viesti siis loppupeleissä vain hyödyttää Erkkoimperiumia. Kuluttajalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tyynenä odottaa millä elämänalueella erkkopenetraatio etenee seuraavaksi.

Museon valtaaminen

2005-10-14T07:08:00.000-07:00

Kiasmassa on vielä muutaman päivän esillä nuorisokulttuuriaiheinen näyttely nimeltään "ensin valtaamme museot".

Valtaaminen on hyvä brändi. Siihen sisältyy kapinaa, vähän niinkuin "Rock and roll", mutta poliittisempi. Termin käyttäminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta: valtaamiseen määritelmällisesti sisältyy tilan ottaminen haltuun väkisin.

Kuratoidussa näyttelyssähän tila on päinmvastoin tarjottu siellä tapahtuvalle toiminnalle, oli sitten kyseessä vaikka rullalautailu tai graffitimaalaus.

Kun itse kävin näyttelyssä, oli se vetänyt paljon nuorta yleisöä. Hyvä saavutus sinänbsä, vaikka ilmaispäivä olikin. Nuorisoa on varsin vaikea vetää korkeataiteiden pariin.

Kuitenkin väkisin tulee mieleen, mitä jos museo todella vallattaisiin, esimerkiksi museon pihan kesäksi vallanneiden mustahuulinuorien toimesta. Hehän tarvitsevat nyt sisätilaa juopottelulle ilmojen viilentyessä.

Museoiden valtaaminen omille taideteoksille on myöskin Englannnissa nouseva trendi.
Banksy esimerkiksi on toimittanut teoksiaan luvatta useisiin suuriin museoihin niin kotimaassaan, kuin Ranskassa ja Yhdysvalloissakin.

Hänen haastattelunsa tuntuu ainakin varsin houkuttelevalta:

"how did you put up the works without being noticed by guards or
other visitors? was it easy?"
"As a graffiti artist its harder to paint subway trains in New York these
days than it is to paint your major public exhibition spaces.
You just have to glue on a fake beard and move with the times."

On siis olemassa teoreettinen riski aktuaalisesta museoiden valtaamisesta, silti itseäni ainakin jäi askarruttamaan kysymys: Miksi museot vallaattaisiin ensimmäisenä.

Suomalaisia makuja suomalaislle

2005-10-13T22:19:00.000-07:00

"Kaneliomena, karpalo, mansikka; suomalaisia makuja suomalaisille. Niitä tarjoaa tänä syksynä Suomen Nestlé, kun se tuo markkinoille uudet kauniit herkuttelukotipakkaukset. AINO jäätelö on tarkoitettu tarjoiltavaksi suoraan omasta rasiastaan, joka sopii kattaukseen kuin kattaukseen."

Kuten jo aiemmin valion baaria käsitelleessä jutussa mainitsin, suomen Nestle on valinnut pseudomorfoosin tien taistelussaan suomalaisten kuluttajien mielistä ja sydämistä. Ilmeisen hyvällä menestyksellä. Nestle yritti turhaan vuosikausia työntyä suomena markkinoille kansainvälisillä brändeillään. Suomessa ostetaan Valion ja Ingmanin jäätelöä, muille jää vain marginaalit.

Nyt kun Valiojäätelö on Nestlen brändi, tuotteet ovat korostetun suomalaisia. Nimet ovat suoraan kalevalasta ja mainosgrafiikat kansallisromanttisesta taiteesta. Mausta ei ole kokemusta, mutta yhtiön kuvaus "suomalaisia makuja suomalaisille" kuulostaisi suomalaisen yhtiön suusta jo kansankiihotukselta.

"- Uusi herkuttelujäätelöperheemme on suomalainen jo kalevalasta tuttua nimeään myöten. AINO jäätelöt on tehty suomalainen makumaailma mielessä pitäen. Siksi mauiksi on valittu muun muassa mansikkaa, kaneliomenaa ja raikkaankirpeää karpaloa, kertoo jäätelöryhmän markkinointijohtaja Liisa Pietarinen."

Taitaa nestlen suomettamisyksikkö nyt kärsiä ylikunnosta. Jos jäätelöhylly pysyisi staattisessa tilassa, suomen kansa hyvin nopeasti unohtaisi kuka minkäkin merkin omistaa. Tämäntyypppinen kikkailu väistämättä alleviivaa tuotemerkin ulkomaisuutta.

Haluatko epäjumalankuvaksi

2005-10-10T05:44:00.000-07:00

Lainaus englanninkielisestä wikipediasta:

"Idol: The term idol (derived from Greek eid-, videre, to see. Also related to eidos, a figure and eidea, an idea or imagination) Greek eidolon: Something visible but without substance, a hollow form."

"In religion, originally not used in Holy Scripture, Josephus the Jewish historian later used the term to mean man-made worshipped articles; their worship is called idolatry the worship of hollow forms. In the New Testament it is used to refer to heathen gods and their images and only found in Luke-Acts and certain Pauline epistles."

Jumalanpalvominenhan on out, sehän on sinänsä vanha juttu. Kiinnostavaa sensijaan on se että epäjumalankuvan (engl idol)palvonnan sijasta, tai vähintään lisäksi, haluamme kaikki tulla sellaiseksi.

Eikä siinä mitään, ajat muuttuu, tavat muuttuu ja niinedelleen.
Tsekatkaa vaikka Extreme elvis, tai älkää tsekatko jos ette pidä lihavista alastomista miehistä.

Itähelsinkiläionen Hip-Hop-kupletti

2005-10-06T04:10:00.000-07:00

Eräs ystäväni ehdotti joskus aiemmin pseudomorfoosiblogin käsiteltäväksi Notkea rotta nimistä hiphop projektia. Kyseinen projekti onkin ollut pseudomorfoosiblogin jatkuvassa erityistarkkailussa. En ole toistaiseksi kuitenkaan uskanltanut siitä kirjoittaa.

Syynä hitaaseen lähestrymiseeni on ollut lähinnä kulttuurimorfologinen varovaisuus: muoto-opilliset metodit kun soveltuvat huonosti nuorisokulttuureiden seurantaan, ne eivät ole muodossa vaan lähinnä virtaavat. Myöskään väärentyneiden muotojen löytäminen ei ole kovin helppoa, johtuen siitä ettei mitään aitoja tai alkuperäisiä muotoja ole olemassakaan. Kaikki syntyy loputtomista lainausten ja simulaatioiden kerroksista.

Rotan tuotannossa uudehko Amerikkalainen muoto, Rap on pakattu erikoisen lähiönäytelmän muotoon: äänessä on joukko Itä-helsinkiläiseen elämäntyyliin liittyviä hahmoja autovarkaista yksinhuoltaja-äiteihin. Uudella levyllä kuullaan jopa poliisivoimien edustajan, ja yhteiskunnan tukipylvään näkökulmaa käsiteltyihin aiheisiin.

Ympäristön kuvailussa on käytetty tarkkuus osoittaa Itä-helsinkiläisen toimintaympäristön varsin syvällistä tuntemusta, ainakin sellaisena kuin me jossain muualla asuvat kuvittelemme.

Notkean rotan Itähelsikiläiskabaree on muodoltaan erikoinen, muttei aivan ainutlaatuinen. Vaikka rapin puolelta ei oikein vastaavia artisteja löydy, niin iskelmästä kyllä.

Itäsuomalainen kuplettikuningas Jaakko Teppo rakensi aikoinaan hyvin samantyyppisen pienoisuniversumin Itäsuomalaisen maalaiselämän ympärille. Itä-Suomessa käsitellään yleisestiottaen samantyyppisiä teemoja kuin itä-Helsingissä: päihteitä, Kansaneläkelaitoksen etuuksia ja siinä sivussa miehen ja naisen välisen suhteen tematiikkaa ja perhettä. Molemmille artisteille on luonteenomaista jälkimmäisen aihepiirin epätavallisen karu ja epäromanttinen lähestyminen.

Aihepiireissä on myös hieman alueellisia eroja: Tepolla painottuu maa-ja metsätalouteen liittyvät kysymykset, Rotalla autovarkauksiin ja pöhisemiseen. Molemmat artistit myöskin rakastavat alueensa pukeutumiskulttuurin yksityiskohtien korostamista: Rotan tuotannossa toistuvana motiivina on karvapilotti, Tepon taas kumiteräsaapas. Molemmilla artisteilla on samansuuntainen fetisismiä lähentelevä suhde näihin nimenomaisiin asusteisiin, Rotalta löytyy jopa karvapilotin merkitystä syvä-analysoiva kappalekin.

Musiikillisesti rotta on selkeämmin Hip-hop-kaavan vanki, Teppo postmodernisti yhdistelee haluamiaan musiikillisia suuntauksia rokista kansanmusiikin eri tyylien kautta eksoottisempiin kaukomaiden tunnelmiin asti. Yhteistä tyylillisesti on tietty karuus ja suoruus asioiden käsittelyssä.

Teppo on itse Itä-suomesta kotoisin, notkea Rotta käsittääkseni itä-Helsingistä. Molemmat ovat kouluttautuneet, Teppo puualan insinööriksi, Rotta opiskelee Helsingin yliopistossa (oliko kirjallisuutta, joku paremmin tietävä voisi tarkentaa).

Molempien artistien musiikkia kuunnellessa tulee väistämättä mieleen kysymys kohderyhmästä: onko tämä jonkin ryhmän musiikkia, joka on tarkoitettu jonkin ryhmän yhteenkuuluvuuden nostattamiseksi, vai kenties tirkistelevää sosiaalipornoa, jossa eksoottisen pienryhmän puuhasteluista lauletaan vouyeristiselle ulkopuoliselle yleisölle.

Vai onko kyseessä nostalgiamusiikki, Tepon kunnian vuosina suomen maaseutu oli juuri muutettu isojen kaupunkien lähiöihin. Ehkä tämäntyyppinen musiikki toi lohtua juurettomalle maaltamuuttajaväestölle. Samalla tavalla nykyään on olemassa hyvin suuri määrä ihmisiä jotka ovat joskus asuneet lähiössä, mutta muuttaneet jossainvaiheessa muualle. Ehkä Notkea Rotta vetoaa nimenomaan tähän ryhmään.

Kysymykseen onko Notkea Rotta lopulta pseudomorfoottinen ilmiö vai ei, en ole vieläkään saanut yksiselitteistä vastausta. Selvää on, että teatteri ja kupletti perinne ovat kahlinneet jossainmäärin kyseisen projektin muotoa.

Toisaalta voi olla että vain teatteri on toteutettavissa oleva muoto katu-uskottavan Gangsta-rapin tekemiseen suomessa, yhteiskuntamme on kuitenkin vielä melko kaukana Amerikkalaisesta esikuvastaan, mitä tulee esimerkiksi sosiaaliseen epätasa-arvoon.

Suosittelen kaikille Notkean Rotan (erityisesti Itä Meidän levy) ja Jaakko Tepon tuotantoa. Erityisesti suosittelen Jaakko Teppoa Notkean Rotan ystäville ja päinvastoin. Ja tietysti itä-Suomalaisille tutustumista itä-Helsinkiin, ja päinvastoin.