Monday, November 12, 2007

Ravintolakulttuuri

Tänään Helsingin aduilla kuljeskellessani kiinnitin huomiota erääseen pieneen arkipseudomorfoottiseen ilmiöön. Suomalaiset ravintolat tapaavat kutsua itseään ravintoloiksi, riippumatta siitä onko tarjolla varsinaista ravintoa keskioluen lisäksi vai ei.

Räkäisinkin olutkuppila ei häpeä kutsua itseään ravintolaksi, jotkut tosin nykyään mieluummin kahvilaksi. Jostain syystä nimitykset eivät kuitenkaan kerro siitä mitä liikkeessä oikeasti tarjoillaa, nimittäin keskiolutta. Sensijaan tietynlaisia anniskeluliikkeitä sensijaan kutsutaan räkälöiksi. En tiedä pohjautuuko nimitys paikkojen räkäiseen ulkoasasuun, vai siihen että niiden asiakaskunnan innostuessa erilaisia eritteitä tapaa lentää. Olen itsekin joskus saanut sylkeä päälleni tälläisessä paikassa, enkä niissä kauhean usein käy.

Puhekielessä puhutaan ravintolaan menosta silloin kun ollaan menossa juomaan. Syömään menenssä käytetään ennemmin sanontaa ulos syömään. Käytäntö lienee muotoutunut silloin kun suomalainen alkoholipolitiikka vielä pyrki vähentämään alkoholihaittoja. Tuolloin alkoholin jakelua pyrittiin häiritsemään monin tavoin, yksi oli se että alkoholia sai tarjoilla ainoastaan ruokailun yhteydessä. Uusliberalistinen realismi on tämänkin kansainvälisen kaupan rajoitteen kumonnut, mutta jälkensä se on kansalliseen piilotajuntaamme jättänyt.

Jokin aika sitten suurta kohua nosti erään tutkivan journalistin suuri paljastus siitä, että thai-hierontapaikoissa tarjotaankin perinteisen hieronnan lisäksi seksipalveluita. Tämä ei ehkä ole yhtä kuuma aihe, mutta joku tutkiva journalisti saisi kiertää esim helsingin ravintolat läpi, laskea monessako on edes ruokalista, ja monessako siltä pystytään jotain ravinnoksikelpaavaa pystytään valmistamaan. Luulen että prosentti jäisi aika pieneksi, ainakin jos selvitys aloitettaisiin täältä thaihierontapaikkojen ja keskiolutravintoloiden luvatusta kaupunginosasta Helsingin Kalliosta.