Kekkonen

_MG_3267.CR2
Originally uploaded by anttia

Danske bankin (entinen sampopankki-sampo-leonia-postipankki) riskinhallintayksikkö on vihdoin keksinyt ratkaisun pankkia pitkään vaivanneisiin tietotekniikkaongelmiin.

Kun kerran tietojärjestelmää ei saada kuntoon, täytyy asiakkaiden luottamus voittaa takaisin jollain muulla tavoin. Pankkikorttien pintaan on painettu kuva edesmenneestä hallitsijastamme Urho Kaleva Kekkosesta, ja valittavana on koko sarja kansallisia ikoneita.

Sinänsä mukavaa huomata että kansallistunteelle on kansainvälinen kapitalismikin löytänyt käyttöä, harvan arkipäivään se näin EU-aikana kuuluu.

Mutta on se mielestäni kuitenkin hieman liian härskiä ratsastaa kansallisilla ikoneilla heti ulkomaiseen omistukseen siirtymisen jälkeen.

Ja vielä kekkosella, Mannerheimin olisin ehkä vielä hyväksynyt.

Monarkistipuolueesta työväenpuolueeksi

Kokoomuksen tänään julkistetussa vaalijulisteessa on kaksi työkalua, maalipensseli ja kasvimaalle sopivalla käsihara-kuokka, ristissä kuin Neuvostoliitossa sirppejä. Teksti kehottaa kaikkien kuntien tekeviä ihmisiä liittymään yhteen. Työkalujen vieressä on nauravainen, hieman pilapiirrosmainen kuva puoluejohtaja Jyrki Kataisesta.

- Vaalimainokset kuvaavat tekemistä, kuntapalvelut tarvitsevat tekijöitä. Jos me käytämme seuraavat neljä vuotta katteettomien toiveiden esittämiseen tai ruikuttamiseen, palvelut jäävät uudistamatta. Työkalut kuvaavat tekemistä, puoluejohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi aamupäivän tiedotustilaisuudessa.

(MTV3, 15.9.2008)

katu ja taide

Julkisten tilojen alituinen sotkeentuminen on yksi urbaanin elämäntavan väistämättömiä seurauksia. Vuosisaatojen varrella ihmiskunta on vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt erilaisia strategioita järjestyksen palauttamiseksi kaduille ja toreille.

Helsingissä on yleensä luotettu Amerikan yhdysvalloista ostettuun ohjelmalliseen suvaitsemattomuuteen (eng. zero tolerance). Suvaitsemattomuusaate perustuu siihen, että maailma jaetaan asioihin joita suvaitaan, sekä asioihin joita ei suvaita. Asioita joita on päätetty suvaita puolustetaan julistamalla sota kaikille asoille joita on päätetty olla suvaitsematta.

Idea on yksinkertainen ja toimiva, tosin varastettu islamista joka jo pitkään on jakanut maailman kahtia islamin alueeseen (dar-al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-har). Sen soveltaminen vaan on hieman monimutkaista erilaisissa kulttuureissa.

Meillä suomessa on skandinaavisen perinteen mukaan ollut tapana luottaa ennemmin suvaitsevaisuuteen kuin suvaitsemattomuuteen. Kun graffiti aikoinaan tänne saapui, pyrittiin ilmiötä hallitsemaan järjestämällä laillisia maalauspaikkoja, jopa maalauskursseja. Maalarit haluttiin mieluummin ohjata taidekouluihin, kuin rankaisulaitoksiin.

Kun muutin Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, muistan miten ihastelin itäisen kantakauopungin sähkökaappejen laillisia graffiteja. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota siihen, että nämä nimenomaiset kaapit tuntuivat pysyvän kovin puhtaina, kun taas puhtaat sähkökaapit keräsivät pintaansa nopeasti monenlaista sotkua.

Nykyään ainuttakaan laillista graffitia ei tästä kaupungista löydy. Helsinki on selvästi saavuttanut tavoitteensa maan suvaitsemattomimpana kaupunkina. Jotain muuta on kuitenkin tullut tilalle. Sähkökaappien tasaiset pinnat ovat saaneet pintaansa kaunotaidetta.

Varmaankin sekin ajaa saman asian. Kaunotaiteen vaikutuksesta epätoivoittuihin nuorisokulttuureihin on musiikin puolella olemassa selkeää näyttöä. Kauppakeskukset ovat pitkään soittaneet ongelmapaikoissa klassista musiikkia. Tämä tutkitusti vähentää kaikkea katu-uskottavaa toimintaa alueella huomattavasti.

Kuvataiteen puolella vastaavaa näyttöä tosin ei ole. Toisin kuin musiikissa, kuvataiteessa kun luotetaan vahvasti matalan ja korkean kulttuurin ainesten luovaan sekoitteluun.

Nettipokerisaluuna

_MG_8093.JPG
Originally uploaded by anttia

Naapuriini muutti jokin aika sitten nettipokerisaluuna. Valitettavasti en henkilökohtaisesti sitä ehtinyt kokeilla, liikeidea jäi varsin lyhytikäiseksi.

Akateeminen graffititaide

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 29.6.2008 otsikolla "Vanhat graffitimaalarit löysivät korkeakulttuurin" Kiasman Urb-festivaaliin liittyvää graffitinäyttelyä. Näyttelyssä on esillä taiteen korkeakoulututkinnon suorittaneita entisiä graffitimaalareita. 

Lehden kuvassa akateemiset vandaalit esiintyvät vallatun talon seinään maalaamansa teoksen edessä jonka nimeksi on ilmoitettu "Suprematistinen pastissi". Toimittaja kuvailee teosta näin: "Siinä on suorakulmioita, palloja ja viivojavalkoisella taustalla. Tältä näyttää moderni taide Aku Ankassa."

Pseudomorfoosiharrastajan näkökulmasta juuri tässä kiteytyy akateemisen graffititaiteen ongelma: graffiti on elävää, muodoiltaan rikasta alakulttuuria. Kun alakulttuurista noustaan kaunotaiteen pariin, riskinä on nimenomaan pastissien tekeminen. Kun tehdään pastisseja kaunotaiteen traditioon liittyvistä aiheista alakulttuurin välineillä, on lopputulos helposti jähmeä ja epä-aito. Lopputulos saattaa helposti näyttää juuri siltä miltä moderni taide näyttää Aku Ankassa.

uusi aalto

Kävellessäni bussipysäkin ohi, katseeni kiinnittyi tuttuun muotoon. Kansallinen ikoni, Aalto-maljakko oli päässyt koristamaan mainosta. Mainoksen esittelemä televisio ei ollut kuitenkaan aaltovaasin muotoinen, vaasi oli mainoksessa vain muistuttamassa siitä että televisiokin on muotoiltu. 

Lukiessani lehteä taas huomasin että Aalto korkeakoulua puuhaava säätiö on saanut runsaasti rahoitusta.  Kyseessä on yksityinen säätiö, joka ottaa johdettavakseen Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun.  

Projekti on lähtenyt liikkeelle siitä, että teollisuuden piirissä on havaittu muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Perinteiset teollisuuden muodot metsä ja metalliteollisuus eivät oikein pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Nykyaikaiset teollisuudenmuodot kuten elektoniikkateollisuus taas pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa juuri siksi niitä ei harjoiteta suomessa. 

Tämän takia suomeen täytyy keksiä jokin teollisuuden muoto jota täällä voisi harjoittaa. Tälläkertaa on päädytty innovaatioteollisuuteen.

Ongelmana on kuitenkin reaktionopeus. Innovaatiotalous oli yltäkylläisen nousukauden tuote. Suunnitelmatalouden viisivuotissuunnitelmat liikkuvat kvartaalitaloutta hitaammin. Ne viisaat suut jotka viimeaikoina ovat yliviljelleet innovaatio sanaa, ovat juuri samoja jotka aiemmin   toistivat mantranaan tiimiä. Pian mantra taas vaihtuu, mutta koulujärjestelmän kaltaiset jähmeät rakenteet pysyvät. 

Aivan kuten kenraalit valmistautuvat edelliseen sotaan, liike-elämä valmistautuu edelliseen lamaan. Pseudomorfoosiblogi suosittelee kuitenkin menneen nousukauden sijaan valmistautumaan tuleviin koviin aikoihin.

Mantrat vaihtuvat, Itse uskoisin seuraavan mantran olevan kuri. Kuriyliopiston voisi muodostaa esimerkiksi maanpuolustuskorkeakoulusta, kuvataideakatemiasta, humanistisesta tiedekunnasta ja tietysti teologisesta tiedekunnasta. Tässä tulevaisuuden huippuyksikössä nykyaikaisimpien joukonhallintaoppien mukaisesti piiskattaisiin niin taiteilijoista kuin runoilijoistakin parhaat tulokset irti. 

Nimeksi laitokselle sopisi esimerkiksi Mannerheim-korkeakoulu.

Ainiin ja piti vielä Matti vanhaselle mainita, että korkeakoulu ei ole englanniksi High school. Aalto Highschool tosin voisi olla parempi idea kuin korkeakoulu, ei tarvitsisi sekoittaa koko korkeakoulujärjestelmää.

Vänrikki Stoolin korkeajännitys

_MG_5596.CR2
Originally uploaded by anttia

Sarjakuvakaupan ikkunassa oli tarjouksessa. Kauppa oli kiinni, joten en valitettavasti päässyt lähemmin analysoimaan.

ei perustuslaki

Euroopan Unioni on merkillinen kokonaisuus. Se ei ole esikuvansa Amerikan Yhdysvaltojen kaltainen selkeä valtiotason toimija, muttei myöskään enää mikään aivan vapaamuotoinen valtioyhtisökään. 

EU:n suunnasta ja missiosta on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä. Euroopan kovaan ytimeen kuuluvilla suurilla jäsenvaltioilla tuntuu olevan visiona vahva yhtenäinen Eurooppa, jolta löytyy niin poliittiista, sotilaallista kuin taloudellistakin muskelia. Täällä periferiassa tavataan puhua EU:sta jonkinlaisena byrokratisena kerhona, joka standardisoi asioita, mutta puuttuu mahdollisimman vähän kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin.

Unionin tiivistämistä ajavat ovat pyrkineet tuomaan EU:hun mahdollisimman paljon erilaisia valtiollisia elementtejä. Oma raha meillä jo on, vaikkakin sitä ei kaikissa jäsenmaissa käytetä. Armeijaa on pitkään puuhattu, jonkinlainen aihio siitäkin on kriisinhallintajoukkojen muodossa. Vahvalle unionille kaivataan tietenkin myös vahvaa johtajaa; presidenttiä, pääministeriä, kuningasta, keisaria tai muuta keulakuvaa.

Niin, ja sitten tietysti kaivataan perustuslakia.

Sellainen on jo kertaalleen tehtykin. Suurella vaivalla pitkän väännön jälkeen perustuslaiksi kutsuttu asiakirja hyväksyttiin suomenkin eduskunnassa vuonna 2006. Perustuslakia oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa kuollut. Asiasta kansaäänestyksen järjestäneet maat joutuivat taipumaan kansan tahtoon, perustuslaki kuopattiin.

Nyt perustuslaki kuitenkin on palannut paranneltuna. Nimenä on nyt Lissabonin sopimis. Kyseessä on perustuslain kaltainen dokumentti, jota ei kuitenkaan enää voi kutsua perustuslaiksi. Itse kutsuisin sitä ei perustuslaiksi. 

Ainakin kahteen asiaan on löydetty parannus: se ei enää ole perustuslaki, eikä siitä enää järjestetä kansanäänestyksiä, paitsi Irlannissa, jossa asiasta päätetään tänään. Perustuslaistahan Irlannissa järjestettiin kaksikin kansanäänestystä, sillä ensimmäisellä kerralla vastaus oli väärä.

Ei perustuslaista arvellaan Irlannissakin äänestettävän vainkerran, joten panokset ovat kieltämättä kovat. 

Mutta mitä tämä ei perustuslaki sitten pitää sisällään? Selkeää vastausta on mahdollista saada, sillä asiakirja on kaikkea muuta kuin selkeä. Jokainen voi toki itse käydä siihen tutustumassa, asiakirja on julkinen, mutta harva sen kapulakieltä ymmärtää tai jaksaa yli kahtasataa sivua kahlata läpi.

Lehdistökään ei asiaa mitenkään jäsenneltävästi ole summannut. Tänään hesarissa lipsahti sopimuksen tuovan EU:lle myös kaivatut "pääministerin" ja "presidentin". Lainausmerkit eivät ole siksi että lainasin sanat lehdestä, myös siellä sanat oli esitetty lainausmerkeissä.

Voi siis olla että pian EU:lla on "raha", "armeija", "presidentti", "pääministeri" ja "perustuslaki". Voi myös olla että ei ole, Irlanti päättää.

Uusi kalevala

Kun Jari Halonen kertoo jotain olevan työn alla, herättää se aina oman kiinnostukseni. Kun Helsingin Sanomat (10.6.2008) kertoo  Jari Halosen takovan uutta Kalevalaa, herättää se väistämättä myös pseudomorfoosiblogin kiinnostuksen.

Kalevalaa käsittelin tässä blogissa jo vuonna 2005. Perusajatukseni tuolloin oli, että Elias Lönnrot pakotti karjalaisen runonlauluperinteen kansalliseepoksen muotoon väkisin poliittisin perustein. Sivistyskansalla täytyi kansalliseepos olla, ja karjalaisesta runonlaulusta se sitten väännettiin koska uutakaan ei ollut saatavilla.

Lönnrotin menetelmiä on kritisoitu jonkin verran muuallakin, mutta mitään suurta tai radikaalia asian tiimoilta ei toistaiseksi ole esitetty. Nyt Halosella on pyrkimyksenä tuulettaa kalevalakuvaamme oikein ykköskanavalla televisiossa. 

Halonen selvittää itse Helsingin Sanomien mukaan asiaa näin: "Tarkoituksenamme on löytää alkuperäinen Kalevala, se spirit, tietoisuus, tämän kansan menneisyys ja elämää ylläpitävä voima omista sydämistämme vähän samaan tapaan kuin Jeesus puhui kirkosta."

Pseudomorfoosiblogia jäi ainakin tuosta pohdituttamaan se, mitä Jeesus oikein puhui kirkosta. Hänen elinaikanaan kun sellaista vielä ei vielä ollut.  Halonen jatkaa muinaissuomalaisuuteen:

"Suomalaisillahan on vielä hankalampi tilanne kuin Amerikan intiaaneilla. Heillä alkuperäinen kulttuuri on tuhottu, mutta he tietävät että sellainen oli. Meidän tietomme suomalaisten varhaiskulttuurista on ohut ja moninkertaisesti vääristeltylty"

Pseudomorfoosiblogi on toki huomannut saman seikan, mutta tehnyt asiasta erisuuntaisia päätelmiä. Yleisin tapa vääristellä suomalaista muinaiskulttuuria kun on perinteisesti ollut suomalaiseen varhaiskulttuuriin varsinaisesti liittymättömien asioiden esittäminen sellaisena. 

Kuten itse joskus karjalan palauttamista käsitelleessäkin jutussa mainitsin, on tämä muinaissuomalaisuus hankala käsite. Suomi kansallisvaltiona kun on moderni konstruktio, ja taas Suomi heimoalueena on vanhempi, mutta huomattavasti rajallisempi käsite.

Kansallisvaltiota edeltänyt suomi kun on suunnilleen nykyisen varsinaissuomen alueelle asettunut Suomalaisten heimo. Esimerkiksi Matti Klinge väitti aikoinaan Muinaisuutemme merivallat teoksessaan, että muinaiset (varsinais)suomalaiset olivat kulttuuriltaan kiinteämmin yhteydessä nykyisiin viroilaisiin, kuin nykyisiin suomalaisiin.

Lönnrotin ja muiden isänmaallisten totuudenvääristelijöiden ansiota kuitenkin on, että me uskomme,  olevan olemassa yhteinen Suomi, jolla on historia (jopa esihistoria), kulttuuri perinteet ja jollaintapaa määriteltävissä oleva identiteetti.

Vaikka siis kaikki tämä moderni nationalistinen vääristely pystyttäisiin riisumaan Kalevalalaisuuden päältä, niin minua ainakin vaivaa kysymys siitä, mitä sitten jää jäljelle?
Hanhensulka kommentoi aikoinaan kalevalatekstiäni muistuttamalla miten kamalaa runoutta tämä ns. aito kansanrunous oli, mutta silti väistämättä meitä kaikkia aikamme kasvatteja  kiehtooa ajatus paluusta johonkin elinvoimaisempaan alkuperäisempään. Onneksemme emme tavoitettamme yleensä saavuta. 

Jari Halonen on kuitenkin ehdottomasti oikea ihminen tarttumaan kalevalan myytteihin. Tehtävä ei ole helppo, odotan innolla miten hän niistä selviytyy. Tämäntyyppisissä produktioissa on aina riskinä ns. Kivisset ja soraset-ilmiö, eli se että käsitellään historiallista aikaa modernilla termistöllä. Kokonaanhan emme sitä voi välttää, sillä moderni termistä on ainut joka meillä on.

Hyvin kiinnostavia ovat myöskin itse muodon asettamat haasteet; Lönnrot teki eniten väkivaltaa kansanrunoudelle juuri valitsemalla muodokseen kansalliseepoksen. Kun muoito oli päätetty, materiaali oli taivuteltava siihen sopivaksi. Jari Halonen on valinnut muodoikseen nykyaikaisesti TV-sarjan ja elokuvan. Saa nähdä kuinka hyvin kansanrunous näihin formaatteihin taipuu. 

karvahattuja

karvahattuja

Gangstagrass

Levyllinen nluegrassin muotoon puristettua hiphoppia, vai onko se sitten hiphopin muotoon puristettua bluegrassia. En tiedä, mutta löytyy täältä.

Tietokone lehti uutisoi otsikolla Nettikirjoittelu uhkaa viedä vankilaan Tamperelaisesta miehestä jota syytetään useista kunnianloukkauksista internetissä.

Pseudomorfoosiblogia jäi askarruttamaan, ettei kyseessä olisi ykköskommentaattorimme, itse Tampereen joulupukki Seppo Lehto.

Pari artikkelin kohtaa tuntuisivat viittaavan tähän suuntaan:

" Syyttäjän mukaan osansa ovat saaneet myös presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen"

ja

"Syytetty kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa joku muu on syyllistynyt tekoihin hänen nimissään, esimerkiksi KGB"

Mitään nimiä ei jutussa mainita, mutta kuulostaisi kovasti Lehdon profiiliin menevältä.

Pseudomorfoosiblogilla on toki ollut Lehdon kanssa erimielisyyksiä asiakysymyksissä, mutta meitä molempia yhdistää kiinnostus moniin pseudomorfoottisiin ilmiöihin, kuten vaikka joulupukkeihin ja alueluovutuksiin.

Netistä en selkeämpää tietoa asiasta löytänyt, mutta jäämme seuraamaan asiaa.

Vappu

Vappu lienee yksi muodoiltaan rikkaimmista vuotuisista pseudomorfoosijuhlistamme. Vappua juhlivat lähes kaikki samalla tavoin, eli juomalla liikaa alkoholia. Kaikilla on jonkinlainen käsitys juhlinnan syistä, juhla mielletään jonkinlaiseksi työläisten ja opiskelijoiden juhlaksi. Varsin pieni osa juhlijoista tosin mieltää itsensä kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi, mutta juhlinta tuntuu maistuvan kaikille.

Wikipedian mukaan vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin mukaan. Juhla tosin on nimetty nimenomaan pseudomorfoottisin perustein jäljittelemään hedelmällisyyden jumalattaren Waldburgin nimeä, jota pakanat juhlivat Beltane juhlassaan samoihin aikoihin.

Kirkon kannatuksen kannalta varmasti hyvä veto aikoinaan, mutta aiheutti väistämättä sen että juhlinnan muodoista muodostui sekava rihmasto näennäiskristilliseen muotoon pakotettuja vanhoja pakanallisia traditioita.

Työväen juhlaksi vapun julisti sosiaalidemokraattinen toinen internationaali vuonna 1889. Työväen juhlintaan ovat perinteisesti kuulunut marssit ja puheet, erona useimpiin juhlinnan muotoihin on se että tämä liittyy kiinteästi raittiusliikkeen historiaan, vaikka kaikki työläiset eivät toki lasiin sylkeneetkään. Perusajatuksena on kurinalaisuus: vappuaattona marssimalla haluttiin näyttäytyä ryhdikkäinä järjestyneinä ja moraalisesti ylempiarvoisina kuin samoihin aikoihin koteihinsa aaton itrstailuista raahautuvat krapulaiset porvarit.

Kun viime vappuna satuin kulkemaan perinteisen työläisvapun keskuksen hakaniemen torin läpi, oli näky varsin säälittävä: muutama yksinäinen ilmapallokauppias ja muutama harhaileva työläinen. Eräs vanhempi vastaantulija katsoi jopa tarpeelliseksi avautua minulle siitä miten massiivisia työläisten vaput ovat joskus (ilmeisesti 70-luvulla) olleet, ja miten surkeita ne nykyään ovat. Ei ihme että Erkki Tuomioja vappuhaastattelussaan kertoi olevansa itse valmis tämän perinteen (ja tarpeettomaksi käyneen vasemmiston muutenkin) jo lopettamaan.

Toisaalta vappu on ollut viimeaikoina se päivä vuodesta, jolloin demaritkin ovat voineet kokea itsensä aatteellisiksi, puhutella toisiaan tovereiksi ja kuunnella taistelulauluja. Tietenkin voidaan kysyä onko tuo tarkoituksenmukaista sosiaalidemokratian ollessa muodoiltaan ja sisällöiltään sellainen kuin se tänäpäivänä on, mutta luulisi että ainakin vanhoille mensevikeille tällä on ollut ainakin terapeuttista merkitystä.

Työläisten vapun muotoja yleensä pyrkivät jäljittelemään myös anarkistit, luonnonsuojelijat, feministit ja muut punavihreään ilmiökenttään kuuluvat toimijat. En tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta 90-luvulla vappumarsseilla oli aina sama marssijärjestys: ensimmäisenä kulki vanhat kommunistit joilla oli vielä neuvostoajan lippuja ja osastoviirejä tallella, seuraavana vasemmistonuoret. Perässä tuli sitten anakristien punamustat liput, eko-anarkistien musta-vihreät ja viimeisenä aina anarkofeministit.

Pitkään vapppua ovat juhlineet myös opiskelijat. Wikipedian mukaan Turussa jo 1700-luvulla. Modernia opiskelijavappua on vietetty jo 1800-luvun lopulla. Perinteisesti ylioppilaat ovat mieltäneet itsensä porvareiksi, ja näinollen opiskelijoiden ja työläisten vapunviettoon on liittynyt monenlaisia konflikteja.

Nykyään kun puolet kansasta pakkokorkeakoulutetaan, tuskin opintotuella elävät mieltävät statustaan kauhean porvarilliseksi. Opiskelijat kun ovat yksi oikeasti huonoimmin toimeentuleva ryhmä, ja jostain syystä vailla perustuslain takaamaa minimitoimeentuloa.

Silti porvarillinen ullanlinnanmäen piknik on muodostumassa siksi suosituimmaksi vapputraditioksi. Ei tarvitse kuunnella puheita, paitsi ehkä maljapuheita, eikä tarvitse seisoa torilla.

Vastakkainasettelun aika on ainakin tällä saralla loppu, katsotaan löytääkö uusvasemmisto jotain itselleen ja ajalle luontaisia juhlintamuotoja, vai jääkö kyseinen päivä puhtaasti oikoistolaisen kulutuskulttuurin dominoimaksi.

Ainiin, puhtaan pseudomorfoottinen Jeesus-marssi on myös hyvin suosittu, varmasti suosityumpi kuin vasemmiston marssit, joista se muotonsa on varastanut.

"Vuosittaisen ”Jeesus marssin” sa­notaan saavan liikkeelle miljoonia kristittyjä n. 200 maassa. Mikäs siinä, mutta marssin kansainväliset järjestäjät pitävät sitä välineenä ”hengelliseen sodankäyntiinsä” kaupunkien demoneita vastaan. Christian Research Network sa­noo: ”Marssin johtajat tarkoittavat hen­gellisellä sodankäynnillä suo­raa hengellistä sotaa maantieteel­lisiä “paikallisia henkiä” vastaan, jotka heidän mukaansa pitävät vallassaan kaupunkejamme… Tämä on todelli­nen persoonalli­nen velvoite jokai­sen marssiin osallistujan takana. Pääasiallinen tarkoitus on muuttaa marssin kautta alueen hengellinen ”ilma­piiri” vaatimalla voittoa alueen demonihengistä…”."

Otis, Wagner and the Transformations Revival, prof. J. S. Malan

Jos puhutaan sodankäynnin termein, niin voidaan todeta ainakin tämä taistelu voitetuksi, siis jos demonina on vanha vasemmisto. Jos Demonina on kaduilla irstaana vellova immoralistinen enemmistö, niin marssi on aikalailla pisara meressä.

Olympian kisat

Olympian kisojen järjestäminen Kiinassa on herättänyt paljon keskustelua. On puhuttu paljon siitä, onko kyseisen maan tämänhetkinen ihmisoikeustilanne sopusoinnussa kisojen ylevien arvojen ja perinteiden kanssa.

Pseudomorfoosiblogi haluaa nyt nostaa esille kysymyksen siitä, mitä nämä ylevät arvot ja perinteet sitten ovat?

Lähdetään perusasioista: modernit olympialaiset ovat luonteeltaan ensisijaisesti pseudomorfoottinen ilmiö. Antiikin Kreikan kulttuurista irrotettu kulttuurin fragmentti, joka on istutettu moderniin yhteiskuntaan ilman että sen alkuperäistä merkitystä olisi ymmärretty, tai edes syvällisemmin pohdittu.

Antiikin olympialaisten ylevyys perustui tapahtuman kulttuurilliseen ja uskonnolliseen kontekstiin. Kisat järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi, ja kisojen yhteydessä oli paljon erilaisia uskonnollisia rituaaleja. Kulttuurillisesti olympialaisia on vaikeaa ymmärtää ilman muutamia perustietoja antiikista.

Antiikin Kreikka oli monessa suhteessa erikoislaatuinen korkeakulttuuri, meitä nykyihmisiä ehkä eniten hämmentää oli kreikkalainen pedagogia. Olennaisin Kreikkalaisen kulttuurin infrastruktuuri oli nimittäin pederastialaitos. Pederastia sekoitetaan usein moderneihin ilmiökenttiin, kuten homoseksuaalisuuteen tai pedofiliaan. Osin aiheestakin, liittyihän pederastialaitokseen paljon samoja piirteitä. Monet nykyhomot ja pedofiilit myös perustelevat elämäntapaansa kreikkalaisvaikutteilla, mikä on tietenkin mös pseudomorfoottista. Kreikkalaiset eivät suinkaan hyväksyneet kumpaakaan, pelkästään tarkasti määritellyssä kulttuurillisessa kontekstissa tapahtuvan pederastian.

Peruajajatushan pederastiassa oli, että vanhempi mies ottaa suojatikseen nuoren pojan, jolle pyrkii välittämään tälle kulttuuritraditioonsa liittyviä tietoja ja taitoja. Suhteeseen kuului kuitenkin myös erilaista eroottista kanssakäymistä, tosin erityyppistä kuin nykyään kuvitellaan. Esimerkiksi penetraatiota ei juurikaan harrastettu, mutta esim. reisienväliin rakastelu oli varsin yleistä. Tämän ohella sitten opiskeltiin taiteita, filosofiaa ja ennenkaikkea urheiltiin.

Nämä vahvasti eroottiset suhteet olivat sekä kulttuurillisesti hyväksyttäviä, että tärkeä osa kreikkalaista kullttuuritraditioa. Se löi leimansa niin taiteisiin, tieteisiin kuin urheiluunkin. Pederastia on välillisesti tai välittömästi läsnä kaikessa kulttuurinsa tuotannossa Platonin filosofiasta veistostaiteeseen.

Niin se oli myös Olympian kisoissa, missä nuoret miehet kisailivat alasti vanhempien miesten himokkaiden silmien alla. En tietenkään väitä että tämä olisi ollut ainut motivaattori, mutta merkittävä kulttuurillinen taustatekijä.

Pakanallisten ja pederastisten vaikutteiden ylevyydestä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta ylevämpiä ne ainakin ovat kuin modernien kisojen isän Pierre De Coubertin. Hänelle Olympian kisat olivat lähinnä pyrkimys kasvattaa nuorisosta tehokkaampia tappajia modernin armeijan käyttöön. Tuohon aikaan schauvinismiä pidettiin varsin ylevänä aatteena, mutta ns. Moderneja olympialaisia jatketaan vielä tänäpäivänäkin, vaikka kansallisuusaate on jo vahvasti marginalisoitunut.

Nykytilannetta kuvannee se, että haulla olympialaisten arvot ensimmäinen hitti tulee Coca Colan sivuille. Mitään kovin selkeää tekstiä aiheesta en löytänyt. Olympialaisten arvoihin ja niitten levittämiseen tuntuu monet olevan sitoutuneita, mutta mistään ei täsmällisesti selviä mitä nämä arvot ovat.

Sinänsä tyypillinen tilanne pseudomorfoottisia rakenteita tarkasteltaessa, eri aikakausilta periytyneet hyvin erilaiset perinteet ovat sekoittuneet nykykäytäntöjen kanssa hyvin sekavaksi vyyhdeksi erilaisia muotoja ja sisältöjä.

Nykyäänhän kilpailut ovat silkkaa bisnestä, niinkuin kaikki muukin.

Arjalainen miesmaku

Nelosen urheilu-uutisista tuttu Viivi Avellan on taas päässyt otsikoihin. Tälläkertaa viivi on avautunut miesmaustaan ehkä hivenen liikaa. Suorassa lähetyksessä radio Rock (kyllä sen niminnen radiokanava tosiaankin on olemassa) kanavalla hän kertoi seuraavaa:

"- Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät "

Pseudomorfoosiblogi kuitenkin haluaa muistuttaa että jos katsotaan asiaa suomalaisesta näkökulmasta, niin arjalaisethan ovat nimenomaan etelän hedelmiä. Arjalainen rotu on tietenkin monella tavalla määriteltävissä, aivan käyttötarkoituksesta riippuen.

Käydään kuitenkin muutamia faktoja läpi. Ensinnäkin varsinaiset arjalaiset löytyvät intiasta, jonne he joskus 1300-1900 eaa ovat asettuneet. Nämä arjalaiset ovat iholtaan jonkinverran meitä tummempia.

Toki arjalaisella rodulla voidaan tarkoittaa myös joko myyttisiä valkoisen rodun esi-isiä, mutta näistä on nykyään hankalampaa löytää varsinaisia todisteita.

Useimmiten termillä viitataan nykyään viime vuosisadan saksalaiseen rotukäsitykseen. Kansallisssosialistit puhuivat paljon arjalaisesta rodusta, ja sen ylemmyydestä. Saksalaisille arjalaisuus kuitenkin oli vahvasti sidoksissa saksalaiseen verenperintöön.

Suomalaiset eivät tähän kategoriaan suinkaan mahtuneet. Suomalaiset lajiteltiin ennemmin mongoleiksi kuin arjalaisiksi. Pohjoisista kansoista saksalaiset toki olivat romattisesti viehättyneitä, mutta tämä tarkoitti lähinnä Norjalaisia ja muita viikinkien jälkeläisiä. Suhtautumista suomalaisiin kuvaa parhaiten Molotov-Ribbentropp sopimuksen lisäpöytäkirja.

Arjalaisesta meiningistä monet tietenkin suomessakin pitivät. Monet lähtivät siitä jopa vapaaehtoisina saksaan nauttimaan. Sitä tosiseikkaa se ei kuitenkaan muuta, että saksalaista verenperintöä suurin osa meistä ei suinkaan edusta.

Nykyään termi onkin muodostunut aikalailla abstraktiksi, kukaan ei tarkemmin osaa määrittää mitä se pitää sisällään, vain sen mitä se ei pidä. Viivi Avellanin tapaan monet käsittävät sen vain jonkinlaiseksi toiseuden vastakohdaksi. Arjalaisia olemme me ei värilliset, rodullisesta taustasta riippumatta. Toiseutta edustaa sitten mokkakikkelit ja muut etelän hetelmät.

Pseudomorfoosiblogi jää innolla odottamaan Viivin tulevia pyrkimyksiä korjailla lausuntojaan. Blogissaan hän jo ehti pyydellä anteeksi, mutta valitettavan tylsästi. Teksitin kommenteissa sensijaan on melko hauskoja tekstejä joukossa.

Mokkakikkelihän ei ole varsinainen kielellinen uutuus, olen itse kuullut kyseisen sanan käytöstä jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Harvinainen se kuitenkin tähänasti on ollut. Blogikommenteissa oli kuitenkin yksi uudissanalta vaikuttava termi, blondipillu. Ilmeisesti blondipillu tarkoittaa blondia joka tapaa käyttää mokkakikkelin kaltaisia ilmauksia.

Hyvä Viivi, hyvä Suomi, eläköön suomalainen urheilu-ja rock journalismi.