Viime talvena kuulin eräällä luennolla puhuttavan englanninkielisestä termistä "Cargo cult". Termi voidaan vapaasti suomentaa "Rahtikultiksi", tosin suomenkielisenä siihen harvoin törmää.
Termi viittaa tyynellämerellä viime vuosisadalla tapahtuneeseen kiintoisaan kulttuurien kohtaamiseen. Valkoisten, lähinnä yhdysvaltalaisten sotilaiden laajentaessa tukikohtaverkostoaan eristyneemmille saarille, pääsivät paikalliset alkuasukkaatkin osalliseksi saarille pudotetusta lentorahdista.
Sotien loputtua tukikohdat purettiin, ja lentorahti loppui. Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan luovuttaneet näin helpolla. Koska he olivat jo aikansa seuranneet valkoisten miesten rituaaleja, he alkoivat jäljitellä niitä. Lentokoneita ja muuta ilmailukalustoa rakennettiin heinäpaaleista, radioita kookospähkinöistä ja uniformuja ja muuta asustusta jäljiteltiin niin hyvin kuin paikallisilla materiaaleilla pystyttiin.
Myös rituaaleja jäljiteltiin mahdollisimman tarkasti: Kiitoradan vieressä heilutettiin lippuja, puhuttiin kookospähkinäradioihin ja marssittiin.
Ajatuksena oli että toistamalla samat rituaalit joita valkoiset suorittivat, päästään samaan lopputulokseen. Ilmarahtia ei tullut, cargo cult termi on nimenomaan esimerkki siitä, ettei jonkin ilmiön muotoja ulkoisesti noudattamalla saavuteta samoja etuja kuin niillä alkuperäisessä asiayhteydessään suoritettuna on saavutettu.
Kyseessähän ei ole aivan pseudomorfoosi. Pseudomorfoosissa vanhempi kulttuuri pakottaa nuoremman omiin kangistuneisiin muotoihinsa, Cargo Cultissahan ennemminkin uusi kulttuuri sekoittaa vanhemman vakiintuneet toimintatavat. Kyseessä on kuitenkin pseudomorfoosille rinnakkainen ilmiö, ja näinollen erinomainen apuväline myös kyseisen termin peilaamiseen ja havainnollistamiseen.
Cargo cult ilmiö on erinomainen keino peilata myös länsimaista uskonnonharjoittamista. Lännessä on nykyään vallalla niinsanottu supermarketuskonnollisuus. Individualismin nimissä haluamme valikoida juuri itsellemme soveltuvan kokoelman uskontoa: Ehkä juhlapäivänvieton tutusta luterilaisuudesta, katolisuudesta hieman juhlavuutta, maustettuna intialaisella sielunvaelluksella ja ehkä väritettynä budhalaisittain.
Emme enää hahmota uskontoa yhdeksi järjestemäksi, johon kuuluu tietyt menot. Uskontokin on muuttunut estetiikaksi. Toimitamme mitä tahansa rituaaleja, jotka vain näyttävät meistä kiinnostavilta, ilman minkäänlaista kokonaiskäsitystä minkälaiseen kokonaisuuteen ne kuuluvat, tai mikä niiden osuus on tässä kokonaisuudessa.
Ajatus yksinkertaisesta alkuasukkaasta heiluttamassa lippuja tyhjällä kiitoradalla kookospähkinäradio päässään tietenkin huvittaa meitä sekularistisen yhteiskunnan asukkeja, Tiedämmehän me miten sekularistinen yhteikunta toimii. Ilmarahti vaatii ensin toimivan logistiikan, rituaalit ovat vain toimituksen näkyvä osa.
Kannattaa miettiä miltä esimerkiksi Intialaisesta ihmisestä vaikuttavat länsimaiset rastanuoret jotka vaeltavat ympäri Intiaa opettelemassa erilaisia rituaaleja, meditaatiota ja Jooga-asentoja. He ovat nähneet joogien saavuttavan valaistuksensa tekemällä jotain, ja haluavat saavuttaa saman toistamalla samoja riittejä.
Toisaalta jälkimodernista diskurssista katsoen asioita voidaan tiertysti katsoa toisinkin. Ehkä tärkeää ei ole se saavatko alkuasukkaat ilmarahtiansa, tai nuoret valaistumistaan, ehkä tärkeitnä on että kaikilla on hyvä meininki ja yhteistä tekemistä. Ja ehkä ne Cargo Cultitkin lopulta toivat paikalle tutkijat ja turistit.
2 comments:
Loistomerkintä.
Juuri tuon ottamasi esimerkin (rastapäät) takia pidän tätä ilmiötä melkein kiinnostavampana kuin pseudomorfoosia.
Lapsena muistan olleeni usein cargokulttiin uppoutunut, soittaneeni mattopiiskakitaraa... monet santakuoppasotaleikit olivat sodan rituaalien imitaatioon pohjautuvia yrityksiä palauttaa (mielikuvituksen tasolla)sotatilan aineelliset edellytykset.
Merkintäsi ilmaisi hienosti, että tämä "kultti" ei länsimaissa olekaan vain lasten juttu, vaan päin vastoin ehkä suurimmanosan aikuisväestöä. Ihmisethän harrastavat mielin määrin kaikenlaisia juttuja (ehkä hyvinkin täydellisillä aineellisilla resursseilla), joiden todellinen henkinen sisältö on heiltä kätkeytynyt.
He ovat ikään kuin noita alkuasukkaita, joilla on kaikki jenkkien tekniset laitteet, ja joiden logistiikka toimii kaikissa vaiheissaan täydellisesti, mutta jotka ovat unohtaneet, mitä pitikään kuljettaa, ja siksi kuljettavat vain tyhjiä siirtokontteja paikasta toiseen. Leikkivät kuin Michael Jackson lentokapteenia tai rahtilaivanperämiestä, mitä milloinkin. Simuloivat elämän muotoa, jossa joskus oli mieli ja henki, mutta jotka ovat muuttuneet heille vapaaehtoiseksi, ja kaikesta välttämättömyydestä irti olevaksi viihteeksi.
Tämä "vapaaehtoinen", ja "kaikesta välttämättömyydestä irti oleva"
ovat tässä avainkäsitteitä.
On paljon maailmankirjallisuuteen kirjoitettua omantunnonkysymyksiin, tunteisiin ja rakkauteen liittyvää pakkomielteistä rituaalikuvastoa, joka nykyisin koetaan länsimaissa "vapaaehtoisena" tai "välttämättömyydestä irti olevana".
Tällainen "vapautuminen",
"kehitys", "sivistys" on kovin epäilyttävää.
Post a Comment