Kantasana synthetic käännetään yleensä synteettiseksi, mutta sana on myös lähellä termiä keinotekoinen. Synteettinen viittaa johonkin ihmisen tekemään, sekä jonkin luonnollisen jäljittelyyn. Synteettinen moottoriöljy jäljittelee luonnonöljyä, keinonahka jäljittelee nahkaa.
Syntetisaaattori on siis jotain keinotekoista tuottava laite. Yleensä syntetisaattoreista puhuttaessa tarkoitetaan ääntä-tuottavia laitteita, mutta on olemassa myös esimerkiksi videosignaalia tai orgaanista materiaalia tuottavia syntetisaattoreita. Periaatteessa syntetisaattori voi tuottaa mitä tahansa, kunhan kyse on keinotekoisesti tuotetusta ja jäljittelevästä.
Syntetisoiminen jo ilmiönä siis muistuttaa jonkinverran pseudomorfoosia. Erona mainittakoon että pseudomorfoosissa muodot määräytyvät ulkoisen paineen takia johonkin vanhaan muottiin, synteesissä nimenomaan tavoitteellisesti pyritään tuottamaan kopioita valituista kohteista.
Syntetisaattorimaailmasta löytyy kuitenkin myös selkeästi pseudomorfoottisia ilmiöitä. Tärkein lienee syntetisaattorin nykyinen muoto kosketinsoittimena. Nykyisin suurin osa syntetisaattoreista myydään pianon koskettimistoa jäljittelevällä koskettimistolla varustettuna.
Koskettimia on syntetisaattoreissa ollut niin pitkään, että olemme jo oppineet ottamaan ne itsestäänselvyytenä, mutta näin ei suinkaan ole. Kosketinsoittimena syntetisaattorin teki tunnetuksi Bob Moog, lähinnä markkinointiteknisistä syistä. Moog kaipasi asiakkaikseen yksinkertaisia Rock muusikoita, ja heille tuotetta täytyi ymmärrettävästi yksinkertaistaa huomattavasti.
Esimerkiksi Don Buchla yhdysvalloissa, ja Erkki Kurenniemi suomessa suunnittelivat syntetisaattoreita paljon kiinnostavammilla käyttöliittymillä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Kurenniemen Dimi-S, lempinimeltään seksofoni. Siinä oli anturit neljälle soittajalle, jotka pystyivät ohjaamaan laitetta koskettelemalla toisiaan. Laite vaatii ihokosketusta, joten sen soittaminen sujuu parhaiten mahdollisimman vähissävaatteissa.
Ajatusleikkinä voidaan pohtia miten erilainen popmusiikin historia olisi, jos koskettimien sijaan esimerkiksi kosketteluun perustuva käyttöliittymä olisi muodostunut standardiksi. Ajatusleikiksihän se nimenomaan jää, sillä tiedämmehän me kaikki ettei populaarimusiikin jatkumoon voi lisätä mitään radikaaleja aineksia.
Syntetisaattorin piti nimenomaan mukautua urun muotoon tullakseen ymmärretyksi. Urkurin asennot ja eleet olivat jo popmusiikissa tuttuja, joten uusi soitin oli helppo sijoittaa vanhan tilalle.
Moog myi syntetisaatoreitaan paljon. Erityisesti yksinkertaiset keikkamallit, kuten Minimoog menivät Rock ja pop markkinoilla kaupaksi. Buchla ja Kurenniemi myivät taas tuotteitaan pienelle määrälle avantgarde-taiteilijoita.
Tänäpäivänä usein kuulee usein jopa väitettävän Bob Moogia syntetisaattorin keksijäksi. Sitähän hän ei suoinkaan ole, syntetisaattoreita on ollut ainakin 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Silti väittämässä on myös tiettyä todellisuuspohjaa, onhan hän tuottanut sen asian minkä me, suuri yleisö ymmärrämme tänäpäivänä syntetisaattoriksi. Bobille kaikki kunnia siitä, valitettavasti samalla valitettavasti tosin rajatonta potentiaalia omaava kiinnostava ilmiö puristui itselleen vieraaseen urkurin rooliin.
2 comments:
Älä toki unohda, että urutkin, siis nimenomaan perinteiset kirkkourut, on varhainen syntetisaattori, joilla oli tarkoitus jäljitellä kokonaista orkesteria. Tietysti sen ajan tekniikalla kovin hyvää jäljitelmää ei saatu, mutta kyllähän (kirkko)uruilla saa aikaan vaikutelman useasta soittimesta koostuvasta orkesterista. Ja sitten taas sähköurut pyrkivät matkimaan kirkkourkujen soundia. Voisi hyvinkin sanoa, että nykyinen syntetisaattori on vain palannut takaisin juurilleen, sen tehtävänä populäärimusiikissa on korvata taustabändi. Ainakin näin on asianlaita tri-muotoisissa tanssiorkestereissa.
Kiitos tuosta täsmennyksestä, tosiaankin tuo kirkkourku on hyvin tärkeä tekijä syntetisaattorin historialle. Itseltäni tuo näkökulma jäi tälläkertaa huomioimatta.
Kiitos täsmennyksestä.
Post a Comment