jatkosotaan varautuminen

Sodanjohto perinteisesti varautuu aina edelliseen sotaan. Näinhän se on myös suomessa, vaikka edellisestä sodasta on jo vierähtänyt aikaa.

Helsingin sanomat uutisoi 19.5.05 kotimaan uutisisssaan seuraavaa: "Pääesikunta haluaa nykysotilaista kunnoltaan jatkosodan taistelijoiden veroisia". Artikkelissa eversti Erkki Nordberg kertoo puolustusvoimien suunnitelmista kukistaa länsimaisen elämäntavan aiheuttama rappio, ja koulia aikamme nuorisosta isoisiensä vertaisia sankareita. Haaveena on siis kouluttaa jatkosotamaisissa olosuhteissa pärjääviä taistelijoita.

Ei ole mikään uutinen että puolustusvoimat on ajastaan jäljessä, mutta kiinnostavaa on että laitoksen sisällä tapahtuu selvästi myös kulttuurimorfologista ajattelua:

"Varusmiesten huonosta kunnosta on Nordbergin mukaan marmatettu jo vuosikymmenet. Puolustusvoimien käytössä ovat vihdoin opit, joita toteuttamalla länsimaiselle elämänmenolle tyypillinen rappeutuminen ja kunnon lasku voidaan kääntää nousuun."

Puolustusvoimat siis pystyy huomioimaan sivilisoitumiskehityksen aiheuttamia muutoksia, muttei tekemään niistä oikeita johtopäätöksiä. Sodanajan suomalaisten nuorten miesten kunto oli useiden tekijöiden summaa.

Suomessa elettiin tuolloin pääosin agraariyhteiskunnassa, miehet olivat tottuneet kovaan työhön ja luonnossa liikkumiseen. Myöskin motivaatiolla on ollut tietty vaikutus myös fyysisiin suorituksiin, sodan aikaan oli suomessakin vallalla hyvin vahva kansallisuusaate. Suomen kansa oli myös uskonnollisesti varsin heterogeenistä, joten sotaretkessä ateistiseen neuvostoliittoon voidaan nähdä myös ristiretkimäisiä piirteitä. Risteissä tosin oli eroja, joillekin se oli siniristi, toisille ihan perinteinen, mutta myös hakasilla varustettu ns. saksalaismalli oli suosittu.

Tärkeää osaa jatkosodan sankariteossa näytteli tietenkin myös saksalainen amfetamiini, joka paransi rivimiesten kestävyyttä ja piti sodanjohtomme hereillä. Helsinginsanomien artikkelista ei valitettavasti selviä amfetamiinin rooli suhteessa nykyvarusmiesten jatkosotakuntoistamisprojektiin.

Sodan jälkeen, ja osittain sen seurauksena, maailma on muuttunut. Teollistuminen on vetänyt ihmiset maalta kaupunkeihin, sekä muuttanut työn ja vapaa-ajan konventioita.Moderni elämä on myös luonut uudenlaisen ihmisen, urbaanin suurten sarjojen ihmisen, jonka olemassaolo aina elintarvikkeista aatemaailmaan ja uskomuksiin asti perustuu sarjatuotettuihin hyödykkeisiin.

Modernin kriisin kautta on syntynyt jälkimoderni ihminen. Häntä leimaa kaikessa toiminnassaan epävarmuus. Se ilmenee niin työssä, vapaa-ajassa, uskomusjärjestelmässä, kuin koko hänen olemassaolossaan. Uskonto on muuttunut mikrotason elämäntapashoppailuksi, jonka ainekseksi kelpaa mikä tahansa Zenistä scifi elokuviin. Isänmaa on muuttunut tiiviistä kansallisvaltiosta Euroopan Unionin periferiaksi.

Työ ja vapaa-aika tapahtuu entistä suuremmassa määrin tietokoneen ääressä istuen, mikä väistämättä vaikuttaa niin kuntoon kuin vireystilaankin.

Maailma on muuttunut, elämäntavat ovat muuttuneet, myös sodankäynti on muuttunut. Jos pääesikunnasta löytyisi hitunen analyyttistä ajattelua, niin siellä mietittäisiin nimenomaan kuinka jalostaa jälkimoderneja ilmiöitä sodankäynnin tarpeisiin. Tietotekninen sodankäynti, tiedotussota, kulttuurisota, jopa nuorisokulttuurisota. Siinä esimerkkejä alueista joilla saattaa olla jotain merkitystä seuraavan sodan tuloksen kannalta.

Pyrkimys muokata ihmisiä jatkosodan taistelijoiden mallin mukaan, ja kuvitelma sen vaikutuksesta tulevien sotien lopputulokseen, ovat syvästi pseudomorfoottisia ajatuksia. Se on sinänsä huvittavaa, mutta myös osaltaan myös pelottavaa. Onhan Suomen armeija vielä vastuussa alueemme puolustamisesta, ja olisi mukavaa jos he seuraisivat hieman mitä maailmassa tapahtuu.

Kulttuurimorfologiset prosessit eivät ole kumottavissa, sivilisaatioprosessi etenee väistämättömästi. Meidän valinnanmahdollisuutemme on joko osallistua niihin tai olla osallistumatta. Päämäärään emme voi vaikuttaa.