Monday, May 22, 2006

Hardrock ja hallelujaa

Käsittelin Lordia jo edellisessä kirjoituksessani, mutta joudun vielä palaamaan aiheeseen. Puhunhan nyt aivan eri ilmiöstä, viimeksi keskustelunalaisena oli suomen euroviisuehdokas Lordi, nyt keskustelussa on euroviisuvoittaja Lordi. Ero on huomattava.

Aloitetaan subjektiivisesti. Miltä minusta tuntui katsoessani euroviisuja? Ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin euroviisuja kiinnostuneena. Pystyin katsomaan useimmat esitykset, vaikka yleensä pitkästyn kuoliaaksi viimeistään toisen esityksen kohdalla. Lordi tavallaan viritti olemassaolollaan koko kilpailun toimivaksi viihdepaketiksi. Toisaalta olin melko ymmälläni itse esityksestä, toisaalta esityksen aikana ruudulla pyörivät suomennetut sanat vaikuttivat aika ihmeellisiltä, ja toisaalta koko show oli jotenkin hämmästyttävän hyvin euroviisuissa toimiva.

Yleensähän euroviisut ovat olleet pitkästyttävä särmätön iskelmäparaati, joka kiinnostaa vain eläkeläisiä ja seksuaalisia vähemmistöjä. Nyt euroviisut ovat olleet ykköspuheenaihe kaikkialla. Tietenkin suomen menestyminen on suomalaisia kiinnostava ilmiö, mutta myös laajemmin Lordin voitto oli laajuudessaan ennennäkemätön.

Mitä siis on tapahtunut? Keskustelin lyhyesti kollegani Lauri Olavin kanssa ilmiöstä, ja hänellä oli asiasta jo teoria. Eurovision laulukilpailut ovat tähänasti olleet liian pinnallinen, sisällötön, mutta silti mahtipontinen tapahtuma jotta suuret massat sitä oikeasti arvostaisivat. Nyt Lordin myötä länsimainen kulttuurimme on vihdoin saavuttanut eurovision laulukilpailujen tason.

Lordi myös kauniisti huipentaa Rock-musiikin kehityskulun kapinallisesta ja yllätyksellisestä katu-musiikista lopulliseen muotoonsa hiottuun, loppuunasti meikattuun staattiseen euroviisumuottiin.

Mutta mistä se hallelujaa tulee? Lordin kappalehan on nimeltään Hard Rock Hallelujah, kappaleen asetelma on hieman perinteisestä metallimusiikista poikkeava. Uskonnollinen symboliikka on aina kuulunut raskaaseen rokkiin, mutta yleisin asetelma on ollut se, että esitetään suoraan kristinuskon vastaisia sanoituksia. (poikkeuksena white metal).

Lordi ei euroviisukappaleessaan esitä uskonnonvastaista kantaa, vaan kappaleessa käytetään kristillistä termistöä Hard Rock:in nostamiseksi palvonnan kohteeksi. Lordi siis toisinsanoen käyttää hyväkseen kristillistä rituaalitermistöä, niiltäosin kuin se on yhteensopivaa hard rock rituaalitermistön kanssa. Tältäosin Lordi siis selkeästi täyttää pseudomorfoosin tunnusmerkit, kristilliset muodot on täytetty Hard Rockilla.

Kiinnostavinta kuitenkin juuri nyt on pohtia sitä, miksi Lordi nimenomaan voitti Euroviisut. Kukaanhan ei varsinaisesti uskonut bändin noin hyvään suoritukseen, ei edes bändi itse. Olen itse pohtinut löytyisikö ratkaisu toisen uskonnollisuuden käsitteestä. Toinen uskonnollisuus tarkoittaa varsinaisen uskonnollisen vaiheen jälkeen kulttuurissa heräävää kaipuuta uskonnonkaltaiseen toimintaan, ilman kuitenkin elossaolevaa uskonnollista traditioa.

Olisiko tässä avain Lordin menestykseen: eurooppalaiset ovat niin etääntyneitä kristinuskosta ettemme pysty varsinaista uskontoa omaksumaan, mutta Lordin kaltainen esiintyjä pystyy herättämään meissä samoja tunteita, rock kliseiden kautta hyväksytymmässä muodossa kuin pelkkä uskonto pystyisi tarjoamaan.

4 comments:

Rauno Rasanen said...

Hyvä huomio. Olen itsekin - aika vakavasti - ajatellut asiaa hieman samasta näkökulmasta, vaikken maltakaan pitää näppejäni irti parodiasta ja satiirista.

Koen Lordissa (hyvin) etäistä sukulaisuutta da Vinci koodin aiheuttamaan hämmennykseen ja närkästykseen tiukkapipoisimmissa uskovaisissa ja kirkollisissa piireissä.

Pelätään virallisen, kanonisoidun uskonharjoituksen puolesta.
Osin syystäkin, sillä dV-koodi oli melkoisen mielikuvituksellista kerrontaa verrattuna viralliseen ja dokumentoituun käsitykseen Jeesuksesta.

Kirkon on joka tapauksessa kyettävä vastaamaan tällaisiin ilmiöihin joustavammin.

Muuten suuret massat erkaantuvat siitä lopullisesti ja muodostavat omia "heimokulttiyhteisöjään", jotka vieraantuvat vallitsevasta uskonnosta jo pelkästään sen torjuvan suhtautumisen vuoksi.
Tämä olisi kirkolta karkea strategiavirhe.

Väitteeni taustalla on kieltämättä ajatus siitä, että vaikka tietynlainen uskonnon pseudomorfoosi on nyt tapahtumassa, se ei saisi olla täysin kontrolloimatonta.

Sanon näin silläkin uhalla, että minut leimataan konservatiiviksi.

Toisin sanoen - kirkko voi kääntää tilanteen itselleen edes hieman edullisemmaksi, jos se kykenee avoimeen keskusteluun ja kanssakäymiseen näiden uusien ilmiöitten kanssa.

Katolisen kirkon jyrkkä ei da Vinci-koodin suhteen ja tiukkapipo-uskovaisten/-ortodoksien jyrkkä ei Lordille ei edistä kirkon asiaa - päinvastoin!

*
Taidan siirtää tämän myös omaan päreeseeni.

anttia said...

Itse en päässyt aivan tuohon kirkon suhtatutumiseen asti. Kiintoisa aihe sekin. Periaatteessa kirkolla on paha ongelma: tämäntyyppisten ilmiöiden tuomiteseminen iskee väistämättä tiukkapipon leiman otsaan, mutta taas toisaalta tälläisten ilmiöiden suvaitseminen on myös kirkon kannalta ongelma. Käytetäänhän tässä hyväksi kirkon termistöä ja kuvastoa aivan muun tuotteen myymiseen. Eihän kukaan enää tarvitse kirkkoa, jos Hard Rock tyydyttää samat tarpeet.

Sven Laakso said...

"Eihän kukaan enää tarvitse kirkkoa, jos Hard Rock tyydyttää samat tarpeet."

No jos kirkko ajatellaan pelkästään viihteeksi ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi, niin minusta on ihan ok tämä hard rock vaihtoehto.

Kuka rehellinen kirkkoa on koskaan tarvinnut?

Kirkko on sielunpelastuksestaan huolestuneen mitättömän vähemmistön tapa pakottaa vieraat ainekset, eli tuo keskiaikaisessa vilpittömässä irstailevassa karnevaalissa elävä maallinen maailma, omiin normeihinsa, jotka ovat pitkälti tuon ulkopuolisen maailman sanelemat, ja edellyttävät sitä.

Luostarilaitoksessa jonka Luther tuomitsi epäilyttävänä, teeskenetelynä, oli vielä jotain järkeä, kun askeesin harjoittajat saattoivat vetäytyä sinne maailmasta... vaikka ei siinäkään mikään maanpäälle tullut Juumalan uudestisyntyneiden sielujen seurakunta toteutunut puolueen kaltaisena miesvahvuutena... mutta se oli mahdollisuus, yhtä kaikki.

Parasta on kai vihdoin tunnustaa että todellisen kristityn tie maailmassa on aina helvetillinen, eikä hänen kamppailuaan oikeastaan yhtään helpota se, että karnevaalikansaa kuritetaan ja nöyryytetään ulkonaisesti teeskenetelmään samaa kokemusta. Kokemusta joista heillä ei ole eikä milloinkaan voi olla mitään aavistusta.

Eivät nämä lähinnä tuotemerkeistä kiinnostuneet ja niiden näkemisestä "sydänjuuriaan myöten" liikuttuvat olennot mitään Kristuksen heimoveljiä ole. Tämän planeetan väki vain sattuu olemaan matkojen päässä mistään kristillisestä armontilasta.

Nykyajan erikoisuus verrattuna aiempiin aikoihin on se, että kristittyjen, joita aina on vain muutama, häviävä määrä, ja jotka aiemmin olivat uskontojen ja lahkojen perustajia, täytyy vain ymmärtää joitain todella ahdistavia tosiasioita, joita he vuosisadasta toiseen ovat kieltäytyneet ymmärtämästä. Täytyy siis ymmärtää se, että kristuksenseuraaminen ei ole mikään demokraattinen lahkopuolue, jossa epäselektiivisesti - ilman kovaa objektiivista näyttöä kunkin sielun uudelleensyntymisestä - kootaan joukkoja toisia joukkoja vastaan ja kilpaillaan äänestäjistä.

*
Tämä siis kristinuskon puolustuspuheena.

Sven Laakso said...

"Kiinnostavinta kuitenkin juuri nyt on pohtia sitä, miksi Lordi nimenomaan voitti Euroviisut. "

Vitsi on kai vain yksinkertaisesti siitä, että kukaan ei ole aiemmin keksinyt käyttää ulkomusiikillisena tehona äärimmäistä rumuutta seksikkyyden sijaan.

Lordi ikään kuin joidenkin mielestä maskillaan paljastaa peruseurotrashin todelliset kasvot.