Tuesday, July 26, 2005

kengistä ja nuorisokulttuureista

Nuorisovaateliikkeessä poiketessani en voinut olla kiinnittämättä huomiota erääseen kummalliseen muotoon. Liikkeessä myyty rullalautailukenkä oli rakennettu muistuttamaan niinkutsuttua läskipohjakenkää.



Monikaan teistä arvoisat lukiani ei varmastikaan tiedä mikä on läskipohjakenkä, kyseinen jalkine liittyy 1900 luvun puolivälissä suosittuun Rock nimiseen nuorisokulttuuriin. Kyseinen alakulttuuri on sittemmin vaihtanut kenkämalliaan tiuhaan, ollen huhujen mukaan tänäpäivänä jo purjehduskengissä.

Itse muistan läskipojamuodin hyvin, ei siksi että olisin vanha, vaan siksi että satuin asumaan nuoruuteni 1990-luvulla eräässä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa jossa nuorisomuoti oli jostainsyystä pysähtynyt 1950-luvulle.

Kyseisessä kaupungissa lähes jokainen nuorimies kulki tälläisissä jalkineissa, kullankaivuuhousut jalassa ja päällään repaleinen nahkatakki. Hiukset rasvattuna suureksi ylöspäinsojottavaksi tötteröksi.



Tämä siis tapahtui 1990 luvulla, ja kyseessä oli valtakulttuuri, ei vastakulttuuri.

Rullalautailukulttuuri on rock-kulttuuria nuorempi ilmiö, joten sen ominaispiirteiden lainailemisessa tulisi olla varovainen. Voimakkaiden kulttuurien muodot ovat usein kovin määrääviä.

Toisaalta molempien muotojen muutospotentiaalin voi kyseenalaistaa. Rullalautailukulttuurissa ei ole tapahtunut sisällöllistä kehitystä kymmeneen vuoteen. Rockissa sensijaan tapahtuu jatkuvasti pienempiä muutoksia, mutta ne rajoittuvat aiemman kertaamiseen. Viimeinen jollaintapaa tuore ilmiö lienee punk rock 1970 luvulla.

No comments: