Kekkonen

_MG_3267.CR2
Originally uploaded by anttia

Danske bankin (entinen sampopankki-sampo-leonia-postipankki) riskinhallintayksikkö on vihdoin keksinyt ratkaisun pankkia pitkään vaivanneisiin tietotekniikkaongelmiin.

Kun kerran tietojärjestelmää ei saada kuntoon, täytyy asiakkaiden luottamus voittaa takaisin jollain muulla tavoin. Pankkikorttien pintaan on painettu kuva edesmenneestä hallitsijastamme Urho Kaleva Kekkosesta, ja valittavana on koko sarja kansallisia ikoneita.

Sinänsä mukavaa huomata että kansallistunteelle on kansainvälinen kapitalismikin löytänyt käyttöä, harvan arkipäivään se näin EU-aikana kuuluu.

Mutta on se mielestäni kuitenkin hieman liian härskiä ratsastaa kansallisilla ikoneilla heti ulkomaiseen omistukseen siirtymisen jälkeen.

Ja vielä kekkosella, Mannerheimin olisin ehkä vielä hyväksynyt.

Monarkistipuolueesta työväenpuolueeksi

Kokoomuksen tänään julkistetussa vaalijulisteessa on kaksi työkalua, maalipensseli ja kasvimaalle sopivalla käsihara-kuokka, ristissä kuin Neuvostoliitossa sirppejä. Teksti kehottaa kaikkien kuntien tekeviä ihmisiä liittymään yhteen. Työkalujen vieressä on nauravainen, hieman pilapiirrosmainen kuva puoluejohtaja Jyrki Kataisesta.

- Vaalimainokset kuvaavat tekemistä, kuntapalvelut tarvitsevat tekijöitä. Jos me käytämme seuraavat neljä vuotta katteettomien toiveiden esittämiseen tai ruikuttamiseen, palvelut jäävät uudistamatta. Työkalut kuvaavat tekemistä, puoluejohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi aamupäivän tiedotustilaisuudessa.

(MTV3, 15.9.2008)

katu ja taide

Julkisten tilojen alituinen sotkeentuminen on yksi urbaanin elämäntavan väistämättömiä seurauksia. Vuosisaatojen varrella ihmiskunta on vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt erilaisia strategioita järjestyksen palauttamiseksi kaduille ja toreille.

Helsingissä on yleensä luotettu Amerikan yhdysvalloista ostettuun ohjelmalliseen suvaitsemattomuuteen (eng. zero tolerance). Suvaitsemattomuusaate perustuu siihen, että maailma jaetaan asioihin joita suvaitaan, sekä asioihin joita ei suvaita. Asioita joita on päätetty suvaita puolustetaan julistamalla sota kaikille asoille joita on päätetty olla suvaitsematta.

Idea on yksinkertainen ja toimiva, tosin varastettu islamista joka jo pitkään on jakanut maailman kahtia islamin alueeseen (dar-al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-har). Sen soveltaminen vaan on hieman monimutkaista erilaisissa kulttuureissa.

Meillä suomessa on skandinaavisen perinteen mukaan ollut tapana luottaa ennemmin suvaitsevaisuuteen kuin suvaitsemattomuuteen. Kun graffiti aikoinaan tänne saapui, pyrittiin ilmiötä hallitsemaan järjestämällä laillisia maalauspaikkoja, jopa maalauskursseja. Maalarit haluttiin mieluummin ohjata taidekouluihin, kuin rankaisulaitoksiin.

Kun muutin Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, muistan miten ihastelin itäisen kantakauopungin sähkökaappejen laillisia graffiteja. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota siihen, että nämä nimenomaiset kaapit tuntuivat pysyvän kovin puhtaina, kun taas puhtaat sähkökaapit keräsivät pintaansa nopeasti monenlaista sotkua.

Nykyään ainuttakaan laillista graffitia ei tästä kaupungista löydy. Helsinki on selvästi saavuttanut tavoitteensa maan suvaitsemattomimpana kaupunkina. Jotain muuta on kuitenkin tullut tilalle. Sähkökaappien tasaiset pinnat ovat saaneet pintaansa kaunotaidetta.

Varmaankin sekin ajaa saman asian. Kaunotaiteen vaikutuksesta epätoivoittuihin nuorisokulttuureihin on musiikin puolella olemassa selkeää näyttöä. Kauppakeskukset ovat pitkään soittaneet ongelmapaikoissa klassista musiikkia. Tämä tutkitusti vähentää kaikkea katu-uskottavaa toimintaa alueella huomattavasti.

Kuvataiteen puolella vastaavaa näyttöä tosin ei ole. Toisin kuin musiikissa, kuvataiteessa kun luotetaan vahvasti matalan ja korkean kulttuurin ainesten luovaan sekoitteluun.

Nettipokerisaluuna

_MG_8093.JPG
Originally uploaded by anttia

Naapuriini muutti jokin aika sitten nettipokerisaluuna. Valitettavasti en henkilökohtaisesti sitä ehtinyt kokeilla, liikeidea jäi varsin lyhytikäiseksi.

Akateeminen graffititaide

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 29.6.2008 otsikolla "Vanhat graffitimaalarit löysivät korkeakulttuurin" Kiasman Urb-festivaaliin liittyvää graffitinäyttelyä. Näyttelyssä on esillä taiteen korkeakoulututkinnon suorittaneita entisiä graffitimaalareita. 

Lehden kuvassa akateemiset vandaalit esiintyvät vallatun talon seinään maalaamansa teoksen edessä jonka nimeksi on ilmoitettu "Suprematistinen pastissi". Toimittaja kuvailee teosta näin: "Siinä on suorakulmioita, palloja ja viivojavalkoisella taustalla. Tältä näyttää moderni taide Aku Ankassa."

Pseudomorfoosiharrastajan näkökulmasta juuri tässä kiteytyy akateemisen graffititaiteen ongelma: graffiti on elävää, muodoiltaan rikasta alakulttuuria. Kun alakulttuurista noustaan kaunotaiteen pariin, riskinä on nimenomaan pastissien tekeminen. Kun tehdään pastisseja kaunotaiteen traditioon liittyvistä aiheista alakulttuurin välineillä, on lopputulos helposti jähmeä ja epä-aito. Lopputulos saattaa helposti näyttää juuri siltä miltä moderni taide näyttää Aku Ankassa.

uusi aalto

Kävellessäni bussipysäkin ohi, katseeni kiinnittyi tuttuun muotoon. Kansallinen ikoni, Aalto-maljakko oli päässyt koristamaan mainosta. Mainoksen esittelemä televisio ei ollut kuitenkaan aaltovaasin muotoinen, vaasi oli mainoksessa vain muistuttamassa siitä että televisiokin on muotoiltu. 

Lukiessani lehteä taas huomasin että Aalto korkeakoulua puuhaava säätiö on saanut runsaasti rahoitusta.  Kyseessä on yksityinen säätiö, joka ottaa johdettavakseen Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun.  

Projekti on lähtenyt liikkeelle siitä, että teollisuuden piirissä on havaittu muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Perinteiset teollisuuden muodot metsä ja metalliteollisuus eivät oikein pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Nykyaikaiset teollisuudenmuodot kuten elektoniikkateollisuus taas pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa juuri siksi niitä ei harjoiteta suomessa. 

Tämän takia suomeen täytyy keksiä jokin teollisuuden muoto jota täällä voisi harjoittaa. Tälläkertaa on päädytty innovaatioteollisuuteen.

Ongelmana on kuitenkin reaktionopeus. Innovaatiotalous oli yltäkylläisen nousukauden tuote. Suunnitelmatalouden viisivuotissuunnitelmat liikkuvat kvartaalitaloutta hitaammin. Ne viisaat suut jotka viimeaikoina ovat yliviljelleet innovaatio sanaa, ovat juuri samoja jotka aiemmin   toistivat mantranaan tiimiä. Pian mantra taas vaihtuu, mutta koulujärjestelmän kaltaiset jähmeät rakenteet pysyvät. 

Aivan kuten kenraalit valmistautuvat edelliseen sotaan, liike-elämä valmistautuu edelliseen lamaan. Pseudomorfoosiblogi suosittelee kuitenkin menneen nousukauden sijaan valmistautumaan tuleviin koviin aikoihin.

Mantrat vaihtuvat, Itse uskoisin seuraavan mantran olevan kuri. Kuriyliopiston voisi muodostaa esimerkiksi maanpuolustuskorkeakoulusta, kuvataideakatemiasta, humanistisesta tiedekunnasta ja tietysti teologisesta tiedekunnasta. Tässä tulevaisuuden huippuyksikössä nykyaikaisimpien joukonhallintaoppien mukaisesti piiskattaisiin niin taiteilijoista kuin runoilijoistakin parhaat tulokset irti. 

Nimeksi laitokselle sopisi esimerkiksi Mannerheim-korkeakoulu.

Ainiin ja piti vielä Matti vanhaselle mainita, että korkeakoulu ei ole englanniksi High school. Aalto Highschool tosin voisi olla parempi idea kuin korkeakoulu, ei tarvitsisi sekoittaa koko korkeakoulujärjestelmää.

Vänrikki Stoolin korkeajännitys

_MG_5596.CR2
Originally uploaded by anttia

Sarjakuvakaupan ikkunassa oli tarjouksessa. Kauppa oli kiinni, joten en valitettavasti päässyt lähemmin analysoimaan.

ei perustuslaki

Euroopan Unioni on merkillinen kokonaisuus. Se ei ole esikuvansa Amerikan Yhdysvaltojen kaltainen selkeä valtiotason toimija, muttei myöskään enää mikään aivan vapaamuotoinen valtioyhtisökään. 

EU:n suunnasta ja missiosta on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä. Euroopan kovaan ytimeen kuuluvilla suurilla jäsenvaltioilla tuntuu olevan visiona vahva yhtenäinen Eurooppa, jolta löytyy niin poliittiista, sotilaallista kuin taloudellistakin muskelia. Täällä periferiassa tavataan puhua EU:sta jonkinlaisena byrokratisena kerhona, joka standardisoi asioita, mutta puuttuu mahdollisimman vähän kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin.

Unionin tiivistämistä ajavat ovat pyrkineet tuomaan EU:hun mahdollisimman paljon erilaisia valtiollisia elementtejä. Oma raha meillä jo on, vaikkakin sitä ei kaikissa jäsenmaissa käytetä. Armeijaa on pitkään puuhattu, jonkinlainen aihio siitäkin on kriisinhallintajoukkojen muodossa. Vahvalle unionille kaivataan tietenkin myös vahvaa johtajaa; presidenttiä, pääministeriä, kuningasta, keisaria tai muuta keulakuvaa.

Niin, ja sitten tietysti kaivataan perustuslakia.

Sellainen on jo kertaalleen tehtykin. Suurella vaivalla pitkän väännön jälkeen perustuslaiksi kutsuttu asiakirja hyväksyttiin suomenkin eduskunnassa vuonna 2006. Perustuslakia oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa kuollut. Asiasta kansaäänestyksen järjestäneet maat joutuivat taipumaan kansan tahtoon, perustuslaki kuopattiin.

Nyt perustuslaki kuitenkin on palannut paranneltuna. Nimenä on nyt Lissabonin sopimis. Kyseessä on perustuslain kaltainen dokumentti, jota ei kuitenkaan enää voi kutsua perustuslaiksi. Itse kutsuisin sitä ei perustuslaiksi. 

Ainakin kahteen asiaan on löydetty parannus: se ei enää ole perustuslaki, eikä siitä enää järjestetä kansanäänestyksiä, paitsi Irlannissa, jossa asiasta päätetään tänään. Perustuslaistahan Irlannissa järjestettiin kaksikin kansanäänestystä, sillä ensimmäisellä kerralla vastaus oli väärä.

Ei perustuslaista arvellaan Irlannissakin äänestettävän vainkerran, joten panokset ovat kieltämättä kovat. 

Mutta mitä tämä ei perustuslaki sitten pitää sisällään? Selkeää vastausta on mahdollista saada, sillä asiakirja on kaikkea muuta kuin selkeä. Jokainen voi toki itse käydä siihen tutustumassa, asiakirja on julkinen, mutta harva sen kapulakieltä ymmärtää tai jaksaa yli kahtasataa sivua kahlata läpi.

Lehdistökään ei asiaa mitenkään jäsenneltävästi ole summannut. Tänään hesarissa lipsahti sopimuksen tuovan EU:lle myös kaivatut "pääministerin" ja "presidentin". Lainausmerkit eivät ole siksi että lainasin sanat lehdestä, myös siellä sanat oli esitetty lainausmerkeissä.

Voi siis olla että pian EU:lla on "raha", "armeija", "presidentti", "pääministeri" ja "perustuslaki". Voi myös olla että ei ole, Irlanti päättää.

Uusi kalevala

Kun Jari Halonen kertoo jotain olevan työn alla, herättää se aina oman kiinnostukseni. Kun Helsingin Sanomat (10.6.2008) kertoo  Jari Halosen takovan uutta Kalevalaa, herättää se väistämättä myös pseudomorfoosiblogin kiinnostuksen.

Kalevalaa käsittelin tässä blogissa jo vuonna 2005. Perusajatukseni tuolloin oli, että Elias Lönnrot pakotti karjalaisen runonlauluperinteen kansalliseepoksen muotoon väkisin poliittisin perustein. Sivistyskansalla täytyi kansalliseepos olla, ja karjalaisesta runonlaulusta se sitten väännettiin koska uutakaan ei ollut saatavilla.

Lönnrotin menetelmiä on kritisoitu jonkin verran muuallakin, mutta mitään suurta tai radikaalia asian tiimoilta ei toistaiseksi ole esitetty. Nyt Halosella on pyrkimyksenä tuulettaa kalevalakuvaamme oikein ykköskanavalla televisiossa. 

Halonen selvittää itse Helsingin Sanomien mukaan asiaa näin: "Tarkoituksenamme on löytää alkuperäinen Kalevala, se spirit, tietoisuus, tämän kansan menneisyys ja elämää ylläpitävä voima omista sydämistämme vähän samaan tapaan kuin Jeesus puhui kirkosta."

Pseudomorfoosiblogia jäi ainakin tuosta pohdituttamaan se, mitä Jeesus oikein puhui kirkosta. Hänen elinaikanaan kun sellaista vielä ei vielä ollut.  Halonen jatkaa muinaissuomalaisuuteen:

"Suomalaisillahan on vielä hankalampi tilanne kuin Amerikan intiaaneilla. Heillä alkuperäinen kulttuuri on tuhottu, mutta he tietävät että sellainen oli. Meidän tietomme suomalaisten varhaiskulttuurista on ohut ja moninkertaisesti vääristeltylty"

Pseudomorfoosiblogi on toki huomannut saman seikan, mutta tehnyt asiasta erisuuntaisia päätelmiä. Yleisin tapa vääristellä suomalaista muinaiskulttuuria kun on perinteisesti ollut suomalaiseen varhaiskulttuuriin varsinaisesti liittymättömien asioiden esittäminen sellaisena. 

Kuten itse joskus karjalan palauttamista käsitelleessäkin jutussa mainitsin, on tämä muinaissuomalaisuus hankala käsite. Suomi kansallisvaltiona kun on moderni konstruktio, ja taas Suomi heimoalueena on vanhempi, mutta huomattavasti rajallisempi käsite.

Kansallisvaltiota edeltänyt suomi kun on suunnilleen nykyisen varsinaissuomen alueelle asettunut Suomalaisten heimo. Esimerkiksi Matti Klinge väitti aikoinaan Muinaisuutemme merivallat teoksessaan, että muinaiset (varsinais)suomalaiset olivat kulttuuriltaan kiinteämmin yhteydessä nykyisiin viroilaisiin, kuin nykyisiin suomalaisiin.

Lönnrotin ja muiden isänmaallisten totuudenvääristelijöiden ansiota kuitenkin on, että me uskomme,  olevan olemassa yhteinen Suomi, jolla on historia (jopa esihistoria), kulttuuri perinteet ja jollaintapaa määriteltävissä oleva identiteetti.

Vaikka siis kaikki tämä moderni nationalistinen vääristely pystyttäisiin riisumaan Kalevalalaisuuden päältä, niin minua ainakin vaivaa kysymys siitä, mitä sitten jää jäljelle?
Hanhensulka kommentoi aikoinaan kalevalatekstiäni muistuttamalla miten kamalaa runoutta tämä ns. aito kansanrunous oli, mutta silti väistämättä meitä kaikkia aikamme kasvatteja  kiehtooa ajatus paluusta johonkin elinvoimaisempaan alkuperäisempään. Onneksemme emme tavoitettamme yleensä saavuta. 

Jari Halonen on kuitenkin ehdottomasti oikea ihminen tarttumaan kalevalan myytteihin. Tehtävä ei ole helppo, odotan innolla miten hän niistä selviytyy. Tämäntyyppisissä produktioissa on aina riskinä ns. Kivisset ja soraset-ilmiö, eli se että käsitellään historiallista aikaa modernilla termistöllä. Kokonaanhan emme sitä voi välttää, sillä moderni termistä on ainut joka meillä on.

Hyvin kiinnostavia ovat myöskin itse muodon asettamat haasteet; Lönnrot teki eniten väkivaltaa kansanrunoudelle juuri valitsemalla muodokseen kansalliseepoksen. Kun muoito oli päätetty, materiaali oli taivuteltava siihen sopivaksi. Jari Halonen on valinnut muodoikseen nykyaikaisesti TV-sarjan ja elokuvan. Saa nähdä kuinka hyvin kansanrunous näihin formaatteihin taipuu. 

karvahattuja

karvahattuja

Gangstagrass

Levyllinen nluegrassin muotoon puristettua hiphoppia, vai onko se sitten hiphopin muotoon puristettua bluegrassia. En tiedä, mutta löytyy täältä.

Tietokone lehti uutisoi otsikolla Nettikirjoittelu uhkaa viedä vankilaan Tamperelaisesta miehestä jota syytetään useista kunnianloukkauksista internetissä.

Pseudomorfoosiblogia jäi askarruttamaan, ettei kyseessä olisi ykköskommentaattorimme, itse Tampereen joulupukki Seppo Lehto.

Pari artikkelin kohtaa tuntuisivat viittaavan tähän suuntaan:

" Syyttäjän mukaan osansa ovat saaneet myös presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen"

ja

"Syytetty kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa joku muu on syyllistynyt tekoihin hänen nimissään, esimerkiksi KGB"

Mitään nimiä ei jutussa mainita, mutta kuulostaisi kovasti Lehdon profiiliin menevältä.

Pseudomorfoosiblogilla on toki ollut Lehdon kanssa erimielisyyksiä asiakysymyksissä, mutta meitä molempia yhdistää kiinnostus moniin pseudomorfoottisiin ilmiöihin, kuten vaikka joulupukkeihin ja alueluovutuksiin.

Netistä en selkeämpää tietoa asiasta löytänyt, mutta jäämme seuraamaan asiaa.

Vappu

Vappu lienee yksi muodoiltaan rikkaimmista vuotuisista pseudomorfoosijuhlistamme. Vappua juhlivat lähes kaikki samalla tavoin, eli juomalla liikaa alkoholia. Kaikilla on jonkinlainen käsitys juhlinnan syistä, juhla mielletään jonkinlaiseksi työläisten ja opiskelijoiden juhlaksi. Varsin pieni osa juhlijoista tosin mieltää itsensä kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi, mutta juhlinta tuntuu maistuvan kaikille.

Wikipedian mukaan vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin mukaan. Juhla tosin on nimetty nimenomaan pseudomorfoottisin perustein jäljittelemään hedelmällisyyden jumalattaren Waldburgin nimeä, jota pakanat juhlivat Beltane juhlassaan samoihin aikoihin.

Kirkon kannatuksen kannalta varmasti hyvä veto aikoinaan, mutta aiheutti väistämättä sen että juhlinnan muodoista muodostui sekava rihmasto näennäiskristilliseen muotoon pakotettuja vanhoja pakanallisia traditioita.

Työväen juhlaksi vapun julisti sosiaalidemokraattinen toinen internationaali vuonna 1889. Työväen juhlintaan ovat perinteisesti kuulunut marssit ja puheet, erona useimpiin juhlinnan muotoihin on se että tämä liittyy kiinteästi raittiusliikkeen historiaan, vaikka kaikki työläiset eivät toki lasiin sylkeneetkään. Perusajatuksena on kurinalaisuus: vappuaattona marssimalla haluttiin näyttäytyä ryhdikkäinä järjestyneinä ja moraalisesti ylempiarvoisina kuin samoihin aikoihin koteihinsa aaton itrstailuista raahautuvat krapulaiset porvarit.

Kun viime vappuna satuin kulkemaan perinteisen työläisvapun keskuksen hakaniemen torin läpi, oli näky varsin säälittävä: muutama yksinäinen ilmapallokauppias ja muutama harhaileva työläinen. Eräs vanhempi vastaantulija katsoi jopa tarpeelliseksi avautua minulle siitä miten massiivisia työläisten vaput ovat joskus (ilmeisesti 70-luvulla) olleet, ja miten surkeita ne nykyään ovat. Ei ihme että Erkki Tuomioja vappuhaastattelussaan kertoi olevansa itse valmis tämän perinteen (ja tarpeettomaksi käyneen vasemmiston muutenkin) jo lopettamaan.

Toisaalta vappu on ollut viimeaikoina se päivä vuodesta, jolloin demaritkin ovat voineet kokea itsensä aatteellisiksi, puhutella toisiaan tovereiksi ja kuunnella taistelulauluja. Tietenkin voidaan kysyä onko tuo tarkoituksenmukaista sosiaalidemokratian ollessa muodoiltaan ja sisällöiltään sellainen kuin se tänäpäivänä on, mutta luulisi että ainakin vanhoille mensevikeille tällä on ollut ainakin terapeuttista merkitystä.

Työläisten vapun muotoja yleensä pyrkivät jäljittelemään myös anarkistit, luonnonsuojelijat, feministit ja muut punavihreään ilmiökenttään kuuluvat toimijat. En tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta 90-luvulla vappumarsseilla oli aina sama marssijärjestys: ensimmäisenä kulki vanhat kommunistit joilla oli vielä neuvostoajan lippuja ja osastoviirejä tallella, seuraavana vasemmistonuoret. Perässä tuli sitten anakristien punamustat liput, eko-anarkistien musta-vihreät ja viimeisenä aina anarkofeministit.

Pitkään vapppua ovat juhlineet myös opiskelijat. Wikipedian mukaan Turussa jo 1700-luvulla. Modernia opiskelijavappua on vietetty jo 1800-luvun lopulla. Perinteisesti ylioppilaat ovat mieltäneet itsensä porvareiksi, ja näinollen opiskelijoiden ja työläisten vapunviettoon on liittynyt monenlaisia konflikteja.

Nykyään kun puolet kansasta pakkokorkeakoulutetaan, tuskin opintotuella elävät mieltävät statustaan kauhean porvarilliseksi. Opiskelijat kun ovat yksi oikeasti huonoimmin toimeentuleva ryhmä, ja jostain syystä vailla perustuslain takaamaa minimitoimeentuloa.

Silti porvarillinen ullanlinnanmäen piknik on muodostumassa siksi suosituimmaksi vapputraditioksi. Ei tarvitse kuunnella puheita, paitsi ehkä maljapuheita, eikä tarvitse seisoa torilla.

Vastakkainasettelun aika on ainakin tällä saralla loppu, katsotaan löytääkö uusvasemmisto jotain itselleen ja ajalle luontaisia juhlintamuotoja, vai jääkö kyseinen päivä puhtaasti oikoistolaisen kulutuskulttuurin dominoimaksi.

Ainiin, puhtaan pseudomorfoottinen Jeesus-marssi on myös hyvin suosittu, varmasti suosityumpi kuin vasemmiston marssit, joista se muotonsa on varastanut.

"Vuosittaisen ”Jeesus marssin” sa­notaan saavan liikkeelle miljoonia kristittyjä n. 200 maassa. Mikäs siinä, mutta marssin kansainväliset järjestäjät pitävät sitä välineenä ”hengelliseen sodankäyntiinsä” kaupunkien demoneita vastaan. Christian Research Network sa­noo: ”Marssin johtajat tarkoittavat hen­gellisellä sodankäynnillä suo­raa hengellistä sotaa maantieteel­lisiä “paikallisia henkiä” vastaan, jotka heidän mukaansa pitävät vallassaan kaupunkejamme… Tämä on todelli­nen persoonalli­nen velvoite jokai­sen marssiin osallistujan takana. Pääasiallinen tarkoitus on muuttaa marssin kautta alueen hengellinen ”ilma­piiri” vaatimalla voittoa alueen demonihengistä…”."

Otis, Wagner and the Transformations Revival, prof. J. S. Malan

Jos puhutaan sodankäynnin termein, niin voidaan todeta ainakin tämä taistelu voitetuksi, siis jos demonina on vanha vasemmisto. Jos Demonina on kaduilla irstaana vellova immoralistinen enemmistö, niin marssi on aikalailla pisara meressä.

Olympian kisat

Olympian kisojen järjestäminen Kiinassa on herättänyt paljon keskustelua. On puhuttu paljon siitä, onko kyseisen maan tämänhetkinen ihmisoikeustilanne sopusoinnussa kisojen ylevien arvojen ja perinteiden kanssa.

Pseudomorfoosiblogi haluaa nyt nostaa esille kysymyksen siitä, mitä nämä ylevät arvot ja perinteet sitten ovat?

Lähdetään perusasioista: modernit olympialaiset ovat luonteeltaan ensisijaisesti pseudomorfoottinen ilmiö. Antiikin Kreikan kulttuurista irrotettu kulttuurin fragmentti, joka on istutettu moderniin yhteiskuntaan ilman että sen alkuperäistä merkitystä olisi ymmärretty, tai edes syvällisemmin pohdittu.

Antiikin olympialaisten ylevyys perustui tapahtuman kulttuurilliseen ja uskonnolliseen kontekstiin. Kisat järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi, ja kisojen yhteydessä oli paljon erilaisia uskonnollisia rituaaleja. Kulttuurillisesti olympialaisia on vaikeaa ymmärtää ilman muutamia perustietoja antiikista.

Antiikin Kreikka oli monessa suhteessa erikoislaatuinen korkeakulttuuri, meitä nykyihmisiä ehkä eniten hämmentää oli kreikkalainen pedagogia. Olennaisin Kreikkalaisen kulttuurin infrastruktuuri oli nimittäin pederastialaitos. Pederastia sekoitetaan usein moderneihin ilmiökenttiin, kuten homoseksuaalisuuteen tai pedofiliaan. Osin aiheestakin, liittyihän pederastialaitokseen paljon samoja piirteitä. Monet nykyhomot ja pedofiilit myös perustelevat elämäntapaansa kreikkalaisvaikutteilla, mikä on tietenkin mös pseudomorfoottista. Kreikkalaiset eivät suinkaan hyväksyneet kumpaakaan, pelkästään tarkasti määritellyssä kulttuurillisessa kontekstissa tapahtuvan pederastian.

Peruajajatushan pederastiassa oli, että vanhempi mies ottaa suojatikseen nuoren pojan, jolle pyrkii välittämään tälle kulttuuritraditioonsa liittyviä tietoja ja taitoja. Suhteeseen kuului kuitenkin myös erilaista eroottista kanssakäymistä, tosin erityyppistä kuin nykyään kuvitellaan. Esimerkiksi penetraatiota ei juurikaan harrastettu, mutta esim. reisienväliin rakastelu oli varsin yleistä. Tämän ohella sitten opiskeltiin taiteita, filosofiaa ja ennenkaikkea urheiltiin.

Nämä vahvasti eroottiset suhteet olivat sekä kulttuurillisesti hyväksyttäviä, että tärkeä osa kreikkalaista kullttuuritraditioa. Se löi leimansa niin taiteisiin, tieteisiin kuin urheiluunkin. Pederastia on välillisesti tai välittömästi läsnä kaikessa kulttuurinsa tuotannossa Platonin filosofiasta veistostaiteeseen.

Niin se oli myös Olympian kisoissa, missä nuoret miehet kisailivat alasti vanhempien miesten himokkaiden silmien alla. En tietenkään väitä että tämä olisi ollut ainut motivaattori, mutta merkittävä kulttuurillinen taustatekijä.

Pakanallisten ja pederastisten vaikutteiden ylevyydestä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta ylevämpiä ne ainakin ovat kuin modernien kisojen isän Pierre De Coubertin. Hänelle Olympian kisat olivat lähinnä pyrkimys kasvattaa nuorisosta tehokkaampia tappajia modernin armeijan käyttöön. Tuohon aikaan schauvinismiä pidettiin varsin ylevänä aatteena, mutta ns. Moderneja olympialaisia jatketaan vielä tänäpäivänäkin, vaikka kansallisuusaate on jo vahvasti marginalisoitunut.

Nykytilannetta kuvannee se, että haulla olympialaisten arvot ensimmäinen hitti tulee Coca Colan sivuille. Mitään kovin selkeää tekstiä aiheesta en löytänyt. Olympialaisten arvoihin ja niitten levittämiseen tuntuu monet olevan sitoutuneita, mutta mistään ei täsmällisesti selviä mitä nämä arvot ovat.

Sinänsä tyypillinen tilanne pseudomorfoottisia rakenteita tarkasteltaessa, eri aikakausilta periytyneet hyvin erilaiset perinteet ovat sekoittuneet nykykäytäntöjen kanssa hyvin sekavaksi vyyhdeksi erilaisia muotoja ja sisältöjä.

Nykyäänhän kilpailut ovat silkkaa bisnestä, niinkuin kaikki muukin.

Arjalainen miesmaku

Nelosen urheilu-uutisista tuttu Viivi Avellan on taas päässyt otsikoihin. Tälläkertaa viivi on avautunut miesmaustaan ehkä hivenen liikaa. Suorassa lähetyksessä radio Rock (kyllä sen niminnen radiokanava tosiaankin on olemassa) kanavalla hän kertoi seuraavaa:

"- Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät "

Pseudomorfoosiblogi kuitenkin haluaa muistuttaa että jos katsotaan asiaa suomalaisesta näkökulmasta, niin arjalaisethan ovat nimenomaan etelän hedelmiä. Arjalainen rotu on tietenkin monella tavalla määriteltävissä, aivan käyttötarkoituksesta riippuen.

Käydään kuitenkin muutamia faktoja läpi. Ensinnäkin varsinaiset arjalaiset löytyvät intiasta, jonne he joskus 1300-1900 eaa ovat asettuneet. Nämä arjalaiset ovat iholtaan jonkinverran meitä tummempia.

Toki arjalaisella rodulla voidaan tarkoittaa myös joko myyttisiä valkoisen rodun esi-isiä, mutta näistä on nykyään hankalampaa löytää varsinaisia todisteita.

Useimmiten termillä viitataan nykyään viime vuosisadan saksalaiseen rotukäsitykseen. Kansallisssosialistit puhuivat paljon arjalaisesta rodusta, ja sen ylemmyydestä. Saksalaisille arjalaisuus kuitenkin oli vahvasti sidoksissa saksalaiseen verenperintöön.

Suomalaiset eivät tähän kategoriaan suinkaan mahtuneet. Suomalaiset lajiteltiin ennemmin mongoleiksi kuin arjalaisiksi. Pohjoisista kansoista saksalaiset toki olivat romattisesti viehättyneitä, mutta tämä tarkoitti lähinnä Norjalaisia ja muita viikinkien jälkeläisiä. Suhtautumista suomalaisiin kuvaa parhaiten Molotov-Ribbentropp sopimuksen lisäpöytäkirja.

Arjalaisesta meiningistä monet tietenkin suomessakin pitivät. Monet lähtivät siitä jopa vapaaehtoisina saksaan nauttimaan. Sitä tosiseikkaa se ei kuitenkaan muuta, että saksalaista verenperintöä suurin osa meistä ei suinkaan edusta.

Nykyään termi onkin muodostunut aikalailla abstraktiksi, kukaan ei tarkemmin osaa määrittää mitä se pitää sisällään, vain sen mitä se ei pidä. Viivi Avellanin tapaan monet käsittävät sen vain jonkinlaiseksi toiseuden vastakohdaksi. Arjalaisia olemme me ei värilliset, rodullisesta taustasta riippumatta. Toiseutta edustaa sitten mokkakikkelit ja muut etelän hetelmät.

Pseudomorfoosiblogi jää innolla odottamaan Viivin tulevia pyrkimyksiä korjailla lausuntojaan. Blogissaan hän jo ehti pyydellä anteeksi, mutta valitettavan tylsästi. Teksitin kommenteissa sensijaan on melko hauskoja tekstejä joukossa.

Mokkakikkelihän ei ole varsinainen kielellinen uutuus, olen itse kuullut kyseisen sanan käytöstä jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Harvinainen se kuitenkin tähänasti on ollut. Blogikommenteissa oli kuitenkin yksi uudissanalta vaikuttava termi, blondipillu. Ilmeisesti blondipillu tarkoittaa blondia joka tapaa käyttää mokkakikkelin kaltaisia ilmauksia.

Hyvä Viivi, hyvä Suomi, eläköön suomalainen urheilu-ja rock journalismi.

Mekan aika

BBC uutisoi sivullaan että muslimitiedemiehet haluaisivat luopua nykyisestä Greenwitchin ajasta, ja siirtyä käyttämään Mekan aikaa. Heidän mukaansa nykyinen aikajärjestelmä on kolonialismin jäänteitä, ja sietää siirtyä historiaan (muslimi)tieteellisemmän ajanmäärittämisen tieltä.

"A prominent cleric, Sheikh Youssef al-Qaradawy, said modern science had at last provided evidence that Mecca was the true centre of the Earth; proof, he said, of the greatness of the Muslim "qibla" - the Arabic word for the direction Muslims turn to when they pray."

Jutussa esitellään myös muslimikello, joka käy takaperin ja jonka avulla mekan suunta voidaan määrittää missäpäin maailmaa tahansa.

BB-talon etnokuume

Muistan jossain Godardin elokuvassa aikoinaan olleen kohtauksen jossa joku käyttää kirjainyhdistelmää BB; vastanäyttelijä toteaa kysyvästi Brigitte Bardot, ja saa vastaukseksi Bertolt Brecht.

Nykyään meillä ei ole vastaavaa erehtymisriskiä, kirjainyhdistelmä BB viittaa aina suosittuun ylikansalliseen tosi-TV konseptiin nimeltä Big Brother. Täytyy myöntää että konsepti on erittäin toimiva, otetaan joukko nuoria ihmisiä, eristetään heidät ulkomaailmasta täysin ja ruokitaan heidän turhautumistaan runsaalla alkoholitarjoilulla. Talon kaikki tilat, erityisesti suihku ja sauna-tilat ovat jatkuvassa kameratarkkailussa, ja leikkaajat pitävät huolen siitä että tissejä ja perseitä on esillä juuri sopivasti muuhun materiaaliin nähden (tissi/perse-suhde varmasti määritellään lisenssisopimuksissa). Itsekin katsoin muutaman kauden sarjaa varsin tiiviisti, silloin kun minulla vielä TV-vastaanotin oli.

Nyt BB-talossakin puhaltavat uudet tuulet, ainakin Metro Liven 11.4 uutisen mukaan. "Otsikolla tervemenoa BB-taloon" on kuvaava alaotsikko "Muslimeja ja juutalaisia toivotaan hakijoiksi".

Jutusta löytyy oheinen lainaus: "Olisi hienoa nähdä talossa esimerkiksi etnoperäisyyttä ja eri uskontokuntia. Olisi mielenkiintoista joa mukana olisi sekä kristittyjä, islaminuskoisia että juutalaisia"

Hienoahan se minunkin mielestäni olisi, mutta kuinka ihmeessä se olisi toteutettavissa? Ateistis luterilaisessa maassamme jo kristityt ovat siinämäärin harvinaisia. Jos tuottaja sattuisikin löytämään kristityn, niin epäilempä että hänen suostuttelemisensa tosi-TV kilpailuun olisi varsin hankalaa. Jos Jeesus tulisi uudestaan ajoissa esikarsintoihin, niin hän ehkä voisi kyseistä mediaa sanomansa levittämiseen käyttää, mutta varsinaista kristittyä en oikein osaa kyseiseen ohjelmaan kuvitella. Muslimeita suomessa alkaa olla jo huomattavasti, mutta en oikein usko että monikaan innostuisi tissiensä esittelystä televisiossa. Voin tietenkin olla väärässäkin. Juutalaispopulaatio taas on siinämäärin pieni, että tuskin sieltä on suurta ryntäystä odotettavissa.

Oletettavasti tuttajalta on mennyt vain termit hieman sekaisin. Samoja bailublondejahan sinne halutaan, nyt vain toivotaan että bailublondien taustoista löytyisi hieman muodikasta monikulttuurista taustaväriä. Ehkä suomesta löytyy jo riittävästi nuoria sekularistimuslimeja ja sekularistijuutalaisia jotta yksi tosi-tv ohjelma saadaan pyörimään.

No saa nähdä, tai minä tietenkään en saa nähdä koska en omista televisiota.

kokojyvä

Nouseva terveystietoisuus on nostanut yleiseen keskusteluun erilaisia vaihtuvia iskusanoja. Yksi niistä on kokojyvä. Useimmat laipähyllyn ns. kokojyväleivistä ovat kuitenkin aivan samaa prosessoitua pullaa kuin muutkin, niihin on vain lisätty pieni määrä hieman vähemmän kuorituista jyvistä jauhettuja jauhoja sekaan.

Pseudomorfoosiblogin toiminta-alueelle päästään, kun tehdään täysjyvätuotteita jotka nimenomaan pyrkivät muistuttamaan mahdollisimman pitkälle vaalennettuja esikuviaan.

Esimerkiksi Foxnewsin jutussa "Five foods you should eat every day" löytyy amerikkalaisten kuluttajine valistukseksi seuraava suora lainaus Ellie Kriegeriltä:

"There are whole wheat burger buns out there that I’m really excited about because they’re soft, tender and mild-tasting. They don’t taste like whole wheat. There are also whole wheat tortillas and wraps."

Näitä ameriikanherkkuja näkee nykyään suomalauistenkin markettien hyllyissä. Olen nähnyt ainakin täysjyväspagettia, jonka pakkaus lupasi tuotteen nimenomaan maistuvan halvemmilta valkaistuilta kilpailijoiltaan.

Sinänsä tämä on tyypillistä amerikkalaista ongelmanratkaisua. Kun todetaan jokin rakenteellinen ongelma (esim. hampurilaispohjainen ruokavalio ja siitä seuraavat terveysongelmat), niin ongelmaan puuttumisen sijaan mietitään erilaisia kosmeettisia parannuksia joilla ongelma ratkeiaisi ilman että kenenkään tarvitsisi muuttaa tapojaan.

Sinänsä on totta, että jos amerikkalaiset siirtyisivät edes täysjyvähampuriklaisiin, olisi sillä varmasti jonkinlaisia kansanterveydellisiä vaikutuksia, mutta toistaiseksi tämä ajattelutapa on tuottanut vain hyvin merkillisiä pseudomorfoottisia elintarvikkeita.

muilta asioilta näyttävät asiat

Yleensä ei ole ollut tapana postittaa tänne huumorilinkkejä, olenhan vakaumuksellinen tosikko, mutta kun joku kerran harrastaa bloginpitoa asioista jotka näyttävät muilta asioilta, niin kai se täytyy pseudomorfoosiblogissakin huomioida.

viimeinen nakki

_MG_7328
Originally uploaded by anttia

Jo jonkin aikaa sitten huomasin erään usein ohittamani nakkikioskin seinässä kopion viimeisestä ehtoollisesta. Tarkoituksenani oli esitellä se blogissani, mutta olin aina muka liian kiireinen nappaamaan valokuvaa.

Jossain vaiheessa kuva oli sitten poistettu, mutta nyt huomasin ilokseni että se oli korvattu entistä kiinnostavammalla asialla. Ilmeisesti jostain lehdestä kopioidulla viimeisiä aterioita käsittelevällä jutulla.

Jutun otsikkona on viimeinen nakki, ja kuvituksena sarjakuvatyylinen versiointi viimeisestä ehtoollisesta.

San precario

_MG_7015
Originally uploaded by anttia

Tässä esimerkki Italialaisesta nykypyhäikuvakulttuurista, pyhä prekariaatti.

syntinen rouske

Tässä vuosien varrella minulle on pikkuhiljaa muodostunut tiettyjä suosikkiaiheita. Pikaruokakulttuurin kummallisista muodoista ja sisällöistä löytyy alituisesti jotain uutta. Toinen ehtymätön lähde on black metal, ja erityisesti sen kerrannaisvaikutukset populaarikulttuurissa laajemmin, erityisesti nykyisin suosittu pop-satanismi.

En olisi aivan vielä odottanut näkeväni näitten ilmiökokonaisuuksien yhdistyvän, mutta sitten näin tämän Kentucky fried chicken ketjun kanadan mainoksen. KFC on suomessa toistaiseksi tuntematon ketju, mutta amerikassa niitten suurimpien joukossa.

Mainoksessa Helvetica niminen mainosbläkkisyhtye soittaa keikkaa täysissä maskeissa, ja takahuoneessa tietenkin mässää firman kampanjatuotetta. En tiedä miten hyvin norjalaiskulttuurin muodot myyvät kentuckyläistä kana-ateriaa, mutta pseudomorfoosiharrastajalle kampanja tarjoaa runsaasti tarttumapintoja.

Ainiin, huomasitko että kyseinen kana-ateria oli puristettu nimenomaan hampurilaisen muotoon.

Renesanssi

Sattui silmään dekadenssiblogin puolelta, että Britanniassa on aluillaan taiteen uusi renesanssi. Guardianissa sitä on oikein ministeritasolla luvattu. Kotimaassa taas on julkaistu ensimmäiset suomalaiset Mangat. Metro Lehti uutisoi 19.3 otsikolla "Vartijat ehti ensin" näin:

"Vartijat sarjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja ennenkaikkea sen metsiin... kun ollaan Suomessa, mitään ei voi tehdä kytkemättä siihen vähän kalevalaista meininkiä"

Myös ylioppilaslehdestä löytyi juttu aiheesta.

Ehkä tässä olisi suomenkin urheilu ja kulttuuriministerille paikka, perustuihan se ns. suomalaisen taiteen kultakausikin aikoinaan pitkälle juuri Gallen-Kallelan Japanifetisismin ympärille. Useimmat asiat mitä nykyään käsitämme taiteessa perisuomalaisena ovat nimenomaan seurausta japanismin ja kalevalan yhdistelemisestä. Kalevalaa olen jo joskus käsitellytkin, Gallen-Kallela, japanismi ja sen nykymuodot kaikki varmasti ansaitsisivat omat tekstinsä, mutta pointti kuitenkin oli se, että suomalainen taide on viimeksi kukoistanut edellisellä japanismin kultakaudella, opportunistisen ministerin kannattaisi nyt julistaa samantien suomalaisen taiteen uusi kultakausi. Onhan meillä kalevalaista mangaa, Jadesoturi ja melkein jokainen nykyteini tuottaa jotakin japanilaisvaikutteista taidetta.

Sääli että ne kyseessäolevat sarjakuvat ovat ainakin näkemieni näytteiden perusteella aikamoista kuraa, mutta tuskin se nyt siitä jää kiinni.

Markkinointikysymyshän tämä lähinnä on.

Euro sisu

_MG_5290.CR2
Originally uploaded by anttia

Bongasin tämän kiintoisan brändin erään sammuttimen kyljestä.

Entistä uudempi maalaus

Yle uutisoi Lahden taidemuseon uusi maalaus (linkki) näyttelyn otsikolla
Uusi maalaus kyseenalaistaa maalaustaiteen olemuksen. Ohessa lainaus tekstistä:

"Valokuvakin voi olla maalaus

Vaikka näyttelyn nimi on Uusi maalaus, esillä on myös valokuvia. Sampsa Virkajärven mielestä myös valokuvaa voidaan tarkastella maalauksena.

- Minulle henkilökohtaisesti riittää, että teoksessa otetaan kantaa maalaustaiteen historiaan tavalla tai toisella, tai että teos on ylipäänsä jonkinlaisessa loogisessa suhteessa maalaustaiteeseen, oli tekniikka sitten mikä tahansa. En siis pidä maalauksen ainoana kriteerinä sitä, että kaksiulotteiselle pinnalle levitetään väriä. Maalaus on mielestäni ilman muuta myös käsitteellinen asia, ja jollain muulla välineellä toteutettuna teos saattaa avautua tehokkaammin, Virkajärvi maalailee."

Varsin kiinnostava näkökulma mielestäni. Jäin miettimään sitä, että jos esimerkiksi oma blogini ottaisi kantaa maalaustaiteen historiaan, tai olisi jossain loogisessa suhteessa maalaustaiteeseen, olisiko blogini silloin maalaus, ja voisiko sitä esitellä maalaustaidetta esittelevissä näyttelyissä.

Mangaraamattu

No nyt sekin on sitten tehty. Raamatun saa kätevästi Mangana. Eli siis eurooppalainen sarjakuvapiirtäjä Siku on katsonut aiheelliseksi esittää kristinuskon pyhän kirjan kokonaisuudessaan japanilaisella sarjakuvatyylillä.

Luomuvalokuvaus

Radiossa keskusteltiin luomuvalokuvauksesta.

Jäin itse miettimään miten valokuvaus voisi olla luonnonmukaista. Luonnonmukainen viljeleminenhän onnistuu teoriassa pelkällä paskalla, mutta valokuvaaminen vaatii aina hyvin monimutkaista kemiaa, mekaniikkaa, elektroniikkaa tai muuta vahvasti teollista sivilisaatiota edustavaa.

Siitä puhe mistä puute, esimerkiksi Susan Sontag käytti aikoinaan valokuvausta äärimmäisenä esimerkkinä sivilisoituneen ihmisen vieraantuneisuudesta: kun ei maailmassa enää osata elää, jäljelle jää vain pakonomainen tarve mekaanisesti jäljentää kaikkea sitä mitä voi vielä kuvitella aidoksi.

Toisaalta voidaan myös perustellusti kysyä voiko maanviljelys puolestaan olla luonnonmukaista. Monet sivilisaatiokriittiset ajattelijat tapaavat jäljittää hyppäyksen "luonnollisesta" elämäntavasta "luonnottomaan" nimenomaan maanviljelyn aloittamiseen.

Luonnostaanhan kasvit eivät siihen tapaan kasva kuin me sivilisoidut ihmiset olemme tottuneet. Paljon on täytynyt kasketa, kääntää ja raivata ennenkuin viljavainiot lainehtivat. Viljeleminen myös mahdollisti järjestäytyneen yhteiskunnan muodostumisen.

Täytyy siis todeta, että siitä puhe mistä puute. Ehkä seuraavaksi näemme vaikka luomukaupunkimaasturin luomunahkaverhoilulla ja hamppupenkintäytteillä.

Lihava kirkkoherrajumala

LAinaus 100 lehdestä 13.2.2008

"Tuomas Holopainen sanoo, että hänen jumalansa on pullukka, suvaitsevainen ja huumorintajuinen. Kuvaus tuo mieleen Holopaisen vaarin, muun muassa Kiteellä ja Lahdessa kirkkoherrana vaikuttaneen Martti Nortian.
-No sieltähän se nimenomaan tulee. Martti-Ukki oli mahtava ja sympaattinen hahmo joka ei koskaan korottanut ääntään."

Uusi Suomi

Vieraillessani valokuvataiteen museon journalisminäyttelyssä huomasin hauskan yksityiskohdan. Avajaispuheessa kiitettiin sekä perinteikästä suomalaista sanomalehteä Uutta Suomea negativikokoelmansa lahjoittamisesta, että uutta verkkojulkaisua uusisuomi.fi näyttelyn sponsoroinnista.

Uusi suomi on siis noussut haudastaan uudessa, nykyaikaisen verkkolehden muodossa. Ensimmäisenä tulee mieleen satu kissasta räätälinä:

Hiiri oli kerran kissan räätälinä. Kissa käski tehdä takin. Hiiri lupasi.
Kissa meni takkiaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä takkia tullut."
"No, mikäs siitä tulisi?"
"Housut."
"No, tee ne!"

Kissa meni housujaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä housuja tullut."
"No, mikäs siitä tulisi?"
"Tulisi liivit."
"No, tee ne!"

Kissa meni liivejään noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä liivejä tullut."
"Mikäs siitä sitten tulisi?"
"Tulisi lakki."
"No, tee se!"

Kissa meni lakkiaan noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä lakkia tullut."
"No, mikäs sitten tulisi?"
"Tulisi kintaat."

Kissa meni kintaita noutamaan.
Hiiri sanoi: "Ei tästä kintaita tullut."
"No, mikäs sitten tulisi?"
"Tulisi tuppi."
"No, tee se!"

Kissa meni tuppeaan noutamaan.
Mutta kun silloin kaikki kangas oli loppunut, hyppäsi kissa hiiren niskaan ja söi sen. Siitä alkaen ovat kissa ja hiiri vihoissa keskenään.

Suo

Jos minulta kysyttäisiin mikä on suomalaisuuden alkusymboli, vastaisin todennäköisesti suo. Suolla, ja ennenkaikkea sen tuhoamisella on aivan oma erityisasemansa suomalaisessa historiassa ja kansallisessa alitajunnassamme.

Suomalaisen identiteetin rakennuspalaset on redusoitavissa kolmeen peruselementtiin: suohon, kuokkaan ja Jussiin.

Suo on aikoinaan ollut se suomalaisuudelle ominainen maisema, hankalasti hyödynnettävä, hankalasti kuljettava, vaarallinen ja täynnä pelottavaa toiseutta edustavia kosteita onkaloita.

Kuokka taas edustaa tekniikkaa, maa ja metsätaloutta. Kuokalla aseistautuneena sankarimme jalostaa suon toiseuden turvalliseksi ja hyödylliseksi pelloksia tai metsäksi (eli puupelloksi). Innostus tekniikasta on aina ollut suomalaisille ominaista (lue vaikka Angel Ganivetin "Kirjeitä Suomesta", jos et minua usko), ja vaikka kuokasta on suuri aikamoinen harppaus nykyaikaiseen turpeennostotekniikkaan, niin kuokka silti vieläkin pysyy mielissämme tämän ilmiön alkusymbolina.

Jussi taas on pinnallisesti tarkasteltuna moderni fiktiivinen hahmo Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla romaanista, mutta syvällisemmin kyseinen hahmo kiteyttää suomalaisen identiteetin. Samaan tapaan kuin amerikkalaiset haluavat nähdä itsensä lehmipoikina preerialla, suomalaiset haluavat nähdä itsensä Jussina suonlaidassa. Siksi jokaisella toimistorotalla on kesämökki. Vain valloittaessaan perunamaalleen elintilaa villiltä luonnolta kokee suomalainen mies todella olevansa suomalainen mies.

Tästä suomalaisessa identiteetissä on pohjimmiltaan kysymys: Suomalaisesta miehestä hyökkäämässä alkeellisin välinein ylivoimaisen diversiteetin omaavaa toiseutta vastaan, pikkuhiljaa kangistaen sen omia intressejään palvelemaan.

En sano että tässä olisi sinänsä mitään vikaa. Eikä suomalaisen identiteetin pohjaksi oikein ole paljoa muuta kuin suo ja muutama hävitty sota. Esimerkiksi keski-ikäisen konttorirotan tapauksessa suokuokkajajussi-identiteetti toimii positiivisenä voimavarana.

Ongelmalliseksi kyseinen suuntautuminen kuitenkin muodostuu silloin, kun siitä kärsivät päättävissä asemissa olevat ihmiset. Parhaiten tämä ilmiö on nähtävissä Amerikkalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Siellä lehmipaimen-identiteetin ollessa (messiaskompleksin ohella) tärkein vapaan maailman johtajan maailmankuvan raaka-aine, johdetaan nykyaikaistasuurvaltaa kuin erämaalinnaketta.

Suomessa taas Keskustapuolueen noustua valtaan, on suokuokkajajussi-identiteetti noussut merkittäväksi poliittiseksi muuttujaksi. Tänään Yle uutisoi suomen haluavan muuttaa Turpeen luokittelun uusiutuvaksi energiamuodoksi, jotta voisimme täyttää EU:n tavoitteet uusiutuvien energiamuotojen osuuden lisäämisestä.

Sinänsä pyrkimys on linjassa suomen ympäristopolitiikan kanssa. Siis siihen että kaikkiin ympäristövelvoitteisiin vastataan mieluummin muuttamalla velvoitteita vastaamaan nykykäytäntöjä, kuin nykykäytäntöjä vastaamaan velvoitteita. Esimerkiksi jos keskustalaiset päättäjät pitävät yksityisautoilusta uusilla autoilla, niin verotusratkaisuissa ympäristötietoisuutena esitetään uusien autojen verotuksen laskemista.

Keskustelu turpeen uusiutumisesta on kuitenkin vellonut jo pitkään. Muistan mieten suomen tutkivan journalismin aisankannattaja MOT ohjelma jo muutama vuosi sitten teki jutun turpeen ekologisuudesta.

Nyt Turve haluttaisiin siis EU-tasolla uudelleenmäärittää uusiutuvaksi. Teoriassahan se sitä onkin, todellisuudessa kuitenkin turve uusiutuu äärimmäisen hitaasti. Luonnonvarasia soita on nytkin hyvin vähän jäljellä, jo tärveltyjen turvepeltojen biodiversiteetti ei enää palaudu.

Veganismista

Kuulun niihin, jotka jo nuorella iällä jättivät lihan pois ruokavaliostaan . Näin vanhemmiten useimmat nuoruuden idealisimiin liittyneet asiat ovat jo aikaa sitten kadonneet, mutta ruokavalioni olen säilyttänyt.

Olen minä sitä toki lukemattomilla tavoilla muuttanut. Olen kokeillut ainakin kiilalaisvaikutteista, japanilaisvaikutteista, lähi-itäistä vähä/hyvä-hiilihydraattista, sekä sovelletua Oxfordilaistyyppistä kasvisruokavaliota.

Kaikki ovat tietenkin enemmän tai vähemmän pseudomorfoottisia, sillä ensinnäkään kyseessä ei ole varsinaiset kasvisruokavaliot, vaan erilaisista ei kasvisruokakulttuureista sovelletut ruokavaliot, ja toisekseenkin koska minä en koskaan ole kyseisiin ruokakulttureihin perehtynyt riittävän syvällisesti, jotta pystyisin edes lähestulkoon oikeaoppisia ruokia valmistamaan.

Nyt olen kuitenkin löytänyt perinpohjaisimmin pseudomorfoottisimman ruokavalion tähänmennessä. Ryhdyin nimittäin Vegaaniksi. Tähän ruokavalioon minut johti kaksi toisistaan riippumatonta seikkaa. Ensinnäkin lapsellani ilmeni maito-allergia, enkä käytännöllisenä ihmisenä jaksa laittaa useampia erilaisia ruokia. Toisenakin luin Antti Nylenin esseekokoelman vihan ja katkeruuden esseet, jonka luettuaan tusin kukaan vähääkään tunteva ihminen voi olla ryhtymättä vegaaniksi.

Aloittelevana vegaanina (ja pitkänlinjan pseudomorfoosiharrastajana) minua hieman ihmetytty muutama seikka. Itse olin luullut Veganismin perustuvan siihen, että ruokavaliosta jätetään eläinperäiset tuotteet pois. Luettuani hieman vegaaniruokien reseptejä, ja vierailtuani vegaanikaupassa huomasin että vegaaniruokavaliossa onkin kysymys siitä, että eläinperäiset tuotteet korvataan näitten tuotteiden ominaisuuksia jäljittelevillä teollisesti valmistetuilla tuotteilla.

Törmäsin samaan ilmiöön jo ryhtyessäni kasvissyöjäksi. Monet kasvisruuat ovat itseasiassa liharuokajäljitelmiä. Räikeimpinä näistä erilaiset lihajäljitelmät. Useimmat epäonnistuvat jäljittelypyrkimyksissään surkeasti, mutta tämä kuitenkaan ei ole vielä pahinta. Pahinta on se, että jotkut tuotteet tässä tehtävässä onnistuvat.

En tiedä teistä muista, mutta itse en ainakaan halua syödä lihaa. Ryhdyin kasvissyöjäksi jotta minun ei tarvitsisi syödä lihaa, en siksi että voisin syödä huonoja lihajäljitelmiä. Jos haluaisin syödä lihaa niin söisin lihaa, en lihajäljitelmiä.

Näin vegaanina huomaan että tämä samainen ilmiö tuntuu eskaloituvan. Varmaankin kaikesta mitä elintarviketeollisuus on vuosisatojen aikana keksinyt eläimistä prosessoida on olemassa jonkinlainen vegaaninen jäljitelmä.

Kuten jäljitelmät yleensä, nämä eivät maultaan tai laadultaan yleensä vastaa esikuviaan, ja hinta on huomattavasti kalliimpi. Erityisen selvästi ongelmat näkyvät, jos tehdään perinteisiä ruokia (Vaikkapa lasagnea soijajuustosta) tai leivotaan tai tehdään jotain muuta ruokaa jossa ainekset reagoivat toisiin aineisiin.

Koska veganismi ei ole vain ruokailutottumuksiin vaikuttava valinta, vaan kokonaisvaltainen elämäntapa, vaikuttaa se siis myös sellaisten asioiden kuin keinonahkakenkien (Näistä Nylen kirjoittaa enemmän Dandyveganismi esseessään) ja tekoturkisten kysyntään.

Innokkaimmat lihansyöjien tapoja jäljittelevät voivat jopa ostaa seinilleen vegaanisia eläimenpääjäljennöksiä, kuten tuon jutun kuvituksena esitetyn hirvenpään.

Itse haluaisin nähdä kasvissyönnin nimenomaan luopumisena näistä kestämättömistä elämäntavoista. En myöskään ole suuri prosessoitujen elintarvikkeiden ystävä, haluan suosin mieluummin yksinkertaisista raaka-aineista itse valmistettuja asioita (varmaankin jäänyt mieleen lyhyestä vähähiilihydraattisen ravinnon kaudestani, muuten typerä ruokavalio varsinkin kasvissyöjälle).

Toisaalta täytyy kyllä tunnustaa että syön erilaisia korviketuotteita, lasta varten niitä on kuitenkin ollut tapana ostaa ja tulee siinä sivussa sitten syötyä itsekin. Monet ovat aivan syötäviä.

Niin ja oikeastaan rupesi kyllä tässä kirjoittaessa vähän tekemään mieli tuollaista hirvenpäätäkin.

Tofupallid

_MG_2510.CR2
Originally uploaded by anttia

Virolaista tuotantoa. Näyttävät kanapyöryköiltä ja maistuvat lihapiirakalta.

Hobo chic

Nyt kun heroin chic on jo niin passe, on muotialan aina haistella uusia tuulia. Virkistävä tuulahdus käy tälläkertaa katuojan suunnasta. Taas kerran ylemmän sosiaaliluokan pysähtyneisyyyttä pyritään piristämään alemman sosiaaliluokan ilmiöitä jäljittelemällä. Tälläkertaa ilmiön nimenä on Hobo chic.

Perusajatuksena on siis design vaatteet, joiden tyyli on kopioitu kodittomien ja muiden vähempiosaisten pakonsanelemasta asustuksesta.

En itse seuraa muotimaailmaa kovinkaan tarkasti, mutta ilmeisesti kyseessä on melko näkyvä ilmiö, ainakin Helsingin sanomat on kokenut tarkoituksenmukaiseksi kirjoittaa asiasta parikin artikkelia.

Helsingin sanomissa on esitetty ilmiön taustaksi Naomi Klainin No Logo kirjassa esitetyn huomion lökäpöksyistä; slummeissa housut periytyvät isommilta veljiltä pienemmille, ja näinollen ovat siis useimmiten vääränkokoisia. Slummeissa noisevia trendejä spottailevat coolhunterit ovat sitten tulkinneet tämän tyyliksi, ja markkinoineet ostokykyiselle keskiluokalle.

Havaintoa voisi myös laajentaa, monet nuorisokulttuurit ovat ammentaneet elinvoimansa samasta lähteestä. Lökäpöksyt tietenkin liittyvät olennaisesti hiphop-kulttuuriin, mutta myös esimerkiksi Rock and roll on syntynyt varsin samaan tapaan.

Alaluokkaiset rasvatukkaiset nuorisorikolliset soittivat neekerimusikkia pukeutuneena kullankaivajahousuihin ja lentäjätakkeihin. Tämä ei vielä itsessään ollut mitenkään skandalöösiä, vasta kun kyseinen tyyli alkoi houkutella laajemmin jäljittelijöitä keskiluokasta, aikana jolloin yleisesti seurattiin perinteistä pukeutumis ja musiikki-kulttuuria, silloin törmättiin ongelmiin.

Tästä perimyslinjasta pulpahti ulos myös eräs kiinnostava pseudomorfoosi: Design-farkut, jotka Calvin Klain keksi seitsemänkymmentäluvulla, ja jotka kahdeksankymmentäluvulla rantautuivat City-kulttuurin mukana myös Helsingin yöelämään. Kullankaivajan työasusta nuorisorikollismuodin kautta muodin huipulle.

Viisikymmenttäluvulla kuitenkin vielä pukeuduttiin perinteisiin miesten tai naisten vaatteisiin. Esimerkiksi rokkia hieman varhaisemmat Beatnikit kuuntelivat kyllä mustaa musiikkia jatsia, mutta pukeutuivat perinteisiin miestenvaatteisiin. Huomattavasti keskimääräistä resuisempiin tosin.

Jazz itsessään on myös nimenomaan Hobo chic, kyseisen musiikinlajin kehityksestä 1900-luvun alun mustilta clubeilta nykyiseksi keskiportaanjohtajien sikarinpolttomusiikiksi (kts. Pori Jazz) voisi kirjoittaa useampiakin tekstejä.

Beatnikitkin olivat Hobo chic. He olivat yläluokkaisista tai vähintään keskiluokkaisista oloista kotoisin olevia ihmisiä (esim William S. Burroughs oli erittäin merkittää mekaanisia laskimia valmistavasta Burroughsin sukua).

He ihannovat kulkurielämää, ja myös toteuttivat sitä itse käytännössä. Resuisissa haisevissa miestenvaatteissaan he vaelsivat benzendriinipäissään rannikolta rannikolle. Erotuksena todellisiin kodittomiin tosin oli se, että ylä tai keskiluokkaisen taustansa ansioista ansiosta he pystyivät aina vetäytymään tarvittaessa johonkin rauhaisaan paikkaan kirjoittamaan seikkailuistaan, ja tietenkin se että he pystyivät aina antamaan jäsentyneitä (tai jäsentyneen epäjäsentyneitä) haastatteluja medialle.

Beatnikkejä seurasi sitten hippiliike, joka monin tavoin sekä muistutti edeltäjäänsä, että poikkesi siitä. Molemmat edustivat jonkinlaista transendettiä etsintää, tai vähintään pakoa edellisen sukupolven normeista. Luonteeltaan ilmiöt olivat kuitenkin erityyppisiä; Beatnikit olivat pieni kulttuurisesti valveutunut joukko, hippiliikkeeseen verrattuna voidaan käyttää termiä elitistinen. Hippiliike taas oli vastakulttuuria, valtakulttuurin negaatio. Suurten ikäluokkien nuorison äkillisestä massamobilisaatiosta.

Keskiluokan vaelluksesta San Fransiskoon kukat hiuksistaan kommentoi aikoinaan Milan Melvin, yksi Height-Ashburyn kanta-asukkaista näin: se oli "todella vimeinen naula arkkuun. Juntit ottivat sen tosissaan ja potkivat mummojen puutarha-aidat nurin, jotta saisivat kukkia tukkaansa ja voisivat saapua asianmukaisesti pukeutuneina ja niin kuin lehdissä oli kuvailtu".

Mitä tulee pukeutumiseen, niin hippiliike asettuu aika tarkasti perinteisen miesten/naisten pukeutumisen lopulliseen murtumiskohtaan. Näin jälkikäteen hippiliikkeen voisi helposti kuvitella edustaneen pukeutumisen suhteen hobo romantiikkaa, näyttiväthän resuiset hipit lähinnnä kulkureilta. Pyrkimykset kuitenkin olivat ilmeisesti toisenlaiset, Alice Echols sivuaa aihetta kirjassaan Uhoa ja unelmia:"Pukeutumisellaan kauniit ihmiset (Tom Wolfen hipeistä käyttämä termi) korostivat erilaisuuttaan ja omaksuivat siksi muiden aikakausien ja kulttuurien asuja: Davy Crockettin nahkahousut, armeijan ylijäämävaatteet, buddhalaiset kaavut, Edvardiaaniset puvut, Erroll Flynnin merirosvopaidat, intiaanien otsanauhat, viitat, cowboy-ja beatlessaappaat, oudot päähineet - knallit, silinterit, lännenhatut, eskimohuput, mikä tahansa kelpasi - sekä tietenkin helminauhat."

Tästä pakonomaisesta yrityksestä sulloutua minkä tahansa muun kulttuurin muotoihin kuin omiinsa syntyi sitten amerikkalaiselle kulttuurille, ja ajalleen 60-luvulle luonteenomaisin ilmiökokonaisuus: hippi.

Yrityksestä pukeutua mihin tahansa muuhun, kuin parhaillaan hiipuvan länsimaisen pukeutumiskulttuurin muotojen rippeisiin syntyy oma muotonsa. Nykyäänhän me tunnistamme välittömästi hippivaatteen kun sellaisen näemme. Ruotsalaiset halpavaateketjutkin tarjoavat meille omat versionsa teemasta aina hippeuden ollessa muotia.

Mutta mikä näissä meitä sitten viehättää, miksi me länsimaisen keskiluokan edustajat etsimme aina jotain rosoisempaa, rajumpaa, aidompaa, ja aina sieltä vähempiosaisten keskuudesta. Johtuuko se siitä, että oma kulttuurimme(jos sitä on) on niin tylsää ja vähäveristä, ettemme jatsa sitä itsekkään haukottelematta, vai onko kenties kyse ilkeästä kolonialistisesta luonteestamme.

Siis siitä että onnistuneesti riistettyämme erilaisia väestöryhmiä materialistisesti vuosisatoja, loogisena jatkumona tälle haluamme myös riistää heitä myös henkisesti. Esimerkkinä mainitsemani mustan musiikin lajit on aika hyvin valkaistu. Jazz täysin, Rock suurimmaksi osin ja Hip Hop osittain.

Nyt viedään kodittomilta viimeinen asia mitä heillä on enää jäljellä, heidän tyylinsä. Kodittomilla itselläänhän ei kodittomien muotiin ole varaa, pian varmasti kaikki kodittomuustyyliin liittyvät tekijänoikeudet siirtyvät erilaisille kansainvälisillä muotitaloilla, samaan tapaan kuin peritneisten kasvilajien siementen oikeudet siirtyvät kansainvälisille maatalousyrityksille sitä mukaa kun ne niitä keksivät.

Nude religion

Törmäsin tälläiseen sivustoon, itselleni ei oikein auennut tuo uskontopuoli asiassa, mutta toisaalta tyydyttänee nykyihmisen uskonnollisen kaipuun siinä missä salonkibudhalaisuuskin.

We are the fishermen

No, tästä en edes yritä kirjoittaa mitään syvällistä.