Tunnetuin suomalainen pseudomorfoottinen kirja lienee Kalevala. Tuo kansalliseepoksemme perustuu toisaalta karjalaiseen runonlauluperinteeseen, toisaalta siihen pseudomorfoottiseen ajatukseen että Suomella täytyy olla kansalliseepos koska kulttuurikansoilla sellainen yleensä on.
Elias Lönnrot keräsi kyllä ansiokkaasti paikallista runoperintöä, mutta hänen havainnointikykyään sumensi sokea usko siihen että on olemassa joku kokonainen suomalainen kansalliseepos, joka vain on ajansaatossa hajonnut ympäri karjalan laulumaita.
Nykyisen tietämyksen mukaan runonlaulu on ollut luonteeltaan enemmän improvisaatiopohjaista, erilaisiin arkkityyppeihin ja hahmoihin perustuvaa. Harva uskoo niiden muodostaneen koskaan mitään jäsentynyttä kokonaisuutta.
Lönnrotin ongelmana on ollut liian vahva "klassisen" kulttuurin vaikutus, joka esti häntä koskaan varsinaisesti ymmärtämästä runonlaulantaperinnettä. Toisaalta hänen edukseen on laskettava se että hän tosiaan sai materiaalista kursittua kasaan kansalliseepokseksi soveltuvan kokonaisuuden.
Pseudomorfoosipisteitä ansaitsee myöskin kirjan kuvitus. Gallen Gallela kursi aikansa eurooppalaisista muotivirtauksista, pääosin Japanismista, kokoelman jonka hän esitteli suomalaisuutena.