Itsenäisyydestä ja tonttuilusta

Nyt kun vietämme itsenäisyytemme 90-vuotisjuhlaa, lienee hyvä hieman pohtia mitä juhlitaan.

Useimmille meistä lienee nykyään vähintään hämärää mitä valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa. Itsekään en pysty asiaan täsmällisesti vastaamaan. Muistan tosin hämärästi kuoluajoilta 80-luvulta asian minulle opetetun. Jos oikein muistan niin valtiollisen itsenäisyyden määritteet olivat ainakin itsenäinen hallinto, oma raha ja tietysti rajat piti olla. Perustuslakikin taisi asiaan liittyä.

Kuinka suuri osa noista yhdeksästäkymmenestä vuodesta voidaan sitten itsenäisiksi laskea?
Esimerkiksi Ns. suomettumisen aika täyttänee itsenäisyyden määritelmän kirjaimen, mutta ei juurikaan sen henkeä. Hallinnon päätökset tehtiin periaatteessa itsenäisesti, mutta kaikessa päätöksenteossa ykköskysymyksenä oli mitä itänaapurin miellyttäminen.

Pitäisikö pahimmat suomettumisen vuodet vähentää tuosta itsenäisyysajan kokonaissaldosta? Entä niin mihin asti itsenäisen Suomen historiaa voidaan uskottavasti jatkaa?

Jatkuuko se esimerkiksi 1.1.1995 asti, jolloin liityimme Euroopan unioniin, vuoteen 1998, jolloin liityimme EMU:uun tai vuoteen 2002 jolloin otimme euron käyttöön. Vai voidaanko katsoa Suomen olevan itsenäinen valtio vielä mahdolliseen perustuslain ratifiointiin asti.

Toisaalta voin olla täysin väärässä. Ehkä minua vain rasittaa se epämääräinen muistijälki kouluajoilta, joka väittää itsenäisyden olevan selkeästi määriteltävissä. Ehkä se ei sitä ole, google ai ainakaan mitään selkeää vastausta asiasta antanut.

Ehkä itsenäisys on enemmän abstrakti asia, kuten suomalaisen ruuan puhtaus tai suomalaisen työn korkea laatu, tai muut samantapaiset paradoksaaliset väittämät jotka muuttuvat vain sitä todemmiksi mitä vähemmän niillä on varsinaista todellisuuspohjaa.

Esimerkiksi Jukka Tarkka selittää Lapin Kansassa Suomen olevan EU:n jäsenenä itsenäisempi kuin se olisi EU:n ulkopuolella: "Unionista erossa pysyminen ei takaisi nykyistä laajempaa liikkumatilaa, ei uusia vaihtoehtoja unionin tarjoamien rinnalle, eikä siis nykyistä laajempaa valinnan mahdollisuutta. Mikään valtio ei voi olla ympäristöstään riippumaton ja siis itsenäinen sanan äärimmäisessä merkityksessä. Ero on lähinnä siinä, että unionin ulkopuolien ei voi vaikuttaa sen päätöksiin, jäsen voi sentään edes vähän. Jäsenyys tarjoaa siis enemmän itsenäisyyttä kuin ulkopuolella pysyttely."

Kiinnostava näkökulma, perustuu vallallaolevaan pöytäperiaatteeseen, eli siihen että pienen maan etuja ajetaan parhaiten istumalla niissä pöydissä joissa asioista päätetään. Oli pöydässäistujan vaikutusmahdollisuudet miten pienet tahansa, ne ovat aina suuremmat kuin niillä jotka eivät istu kyseisissä pöydissä. Ja vaikka ei olisikaan, niin vähintäänkin tarjoilu on parempaa.

Lisäksi Tarkka puhuu kolumnissaan "yhteisestä tahtotilasta", hänen mielestään suomi on EU:n osana itsenäinen luovuttaessaan päätösvaltaansakin, koska päätösvalta luovutetaan yhteisen tahtotilan vallitessa.

Mielestäni hyvin kiintoisa ajatusrakenne, jota voimme hyvin peilata muihinkin historiallisiin valintoihin. Jos esimerkiksi aikanaan olisimme yhteisen tahtotilan vallitessa liittyneet johonkin muuhun valtioiden liittoon, Neuvostoliittoon, Natsisaksaan tai vaikka Amerikan yhdysvaltoihin, niin olisimmeko tämän jälkeen vielä olleet itsenäisiä?

Esimerkiksi Neuvostoliiton suhteen voidaan aiheellisesti kysyä, olisiko poliittinen liikkumavaramme ollut pienempi vai suurempi, jos olisimme kyseiseen organisaatioonkuuluneet, eli istuneet niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään, kuten nykyään on tapana sanoa.

Suomettumisen ajan päätöksehän olivat jokatapauksessa nimenomaan Neuvostoliiton sanelemia. Nykyään kun politiikan sanelee globaali kapitalismi, eikö nyt tulisi pyrkiä mieluummin Amerikan, kuin Euroopan yhdysvaltojen jäseneksi? Vai pitäisikö, nyt kun globaalin kapitalismin vetovastuu jo valunut Aasiaan, meidän mieluummin pyrkiä osaksi Kiinan Kommunistista Kansantasavaltaa? Siellä ne oikeasti tärkeät pöydät sijaitsevat, ja Suomalainen teollisuuskin hyötyisi kun jäljelläolevat tuotantolaitokset saataisiin siirrettyä Kiinaan ilman erillisiä logistiikkongelmia.

No mutta pidemmittä puheitta, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja kiitos vaan Leninillekin itsenäisyyden myöntämisestä. Se oli oikein kiva juttu, ainakin silloin 1900-luvulla kun se vielä oli muodissa, vaikka täytyy kyllä myöntää että oli siitä kyllä riesaakin.

Mutta niistä tontuista piti vielä puhua, olen jo jonkin aikaa ollut huolissani anarkismin nykytilasta. Anarkistit marssivat riveissä ja valtaavat taloja keskustellakseen naisten oikeuksista ja kuunnellakseen populaarmusiikkia. Ei sillä, että tässä olisi mitään sinällään tuomittavaa, toiminta vaan menee pahasti pseudomorfoottisen puolelle.

Eikös nuo kyseiset hommat ole sosiaalidemokraattien heiniä? Historiallisesti ottaen anarkistien ydinosaamisaluetta on aina ollut pommien räjäyttäminen ja valtionpäämiesten murhaaminen. Nämä yksinkertaiset perustoiminnot ovat luoneet sen maineen ja pelon jota anarkistit ovat ympäri maailma kylväneet.

Suosittelen siis suomen anarkisteja menemään itseensä, jättämään tonttuilun ja perehtymään kemiaan. Se anarkistin keittokirja ei sisällä ruokaohjeita siksi, että anarkismissa ei ole kyse kasvisruuan valmistamisesta roskistavarasta, vaan räjähteiden valmistamisesta ja niitten käyttämisestä yhteiskunnallisen ylärakenteen tuhoamiseen.

Toimikaa!