Thursday, October 27, 2005

Erkkopenetraatio

Aatos Erkon luotsaama Sanoma WSOY on viimeaikoina ollut liikkeellä aivan uusin haastein. Ensin yhtiö osti itselleen katu-uskottavuuden Radio Helsingin hankinnan myötä, asian jota se turhaan oli vuosia yrittänyt saavuttaa NYT-liitteen kautta.

Seuraavaksi tunkeuduttiin ihmisten arkitodellisuuteen ostamalla Huuto.net, suomen suosituin nettihuutokauppa. Ensimmäisessä haastattelussa Erkon edustaja spekuloi Huuto.netin kautta muudyn tavaran arvoa, ja sitä kuinka suuri osuus siitä jatkossa jää yhtiölle.

Melko ärsyttäviä seikkoja kumpikin. Olen pitkään kuunnellut Radio Helsinkiä, ja tehnyt kauppoja Huuto.net:issä. En oikein pitänyt Erkon soluttautumisesta näille alueille, mutta en ole asiasta viitsinyt kummempaa meteliäkään pitää.

Mielestäni Erkkopenetraatio on kuitenkin nyt mennyt askeleen liian pitkälle. Selaillessani blogilistaa olen jo jonkinaikaa sitten huomannut usean siellä listatun blogin edessä kirjaimet HS, mutta en ole sitten reagoinut asiaan tarkemmin.

Nyt vihdoin havahduin ilmiöön: suomen suurin mediatalo käyttää siekailematta blogi formaattia, ja sen ympärille kasvanutta epäkaupallista alakulttuuria itsensä mainostamiseen. Luulisi että suvereeni valtamedioiden hallinta riittäisi, mutta ilmeisesti ei riitä.

Blogia löytyy aiheesta jos toisesta, on kuukausiliiteblogia, kullttuuriblogia, ja huippuna kaikkein pseudomorfoottisin Retroblogi. Blogiyhteisö tyntyy olevan niin välinpitämätön, kuin kyvytönkin reagoimaan tähänkään uhkaan millään lailla.

Suuryritykset puristavat kaikista uusista formaaeista löysät pois, niin myös blogeista. Blogaajat eivät voi muuta tehdä kuin marista asiasta blogeissaan, mikä vain lisää yritysten saamaa ilmaista mainostilaa.

Joten tämäkin viesti siis loppupeleissä vain hyödyttää Erkkoimperiumia. Kuluttajalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tyynenä odottaa millä elämänalueella erkkopenetraatio etenee seuraavaksi.

No comments: