Friday, May 26, 2006

Kansasta ja juhlimisesta

Tänään on myös meillä psudomorfoosiharrastajilla julapäivä. Kansainvälisen iskelmäkilpailuvoiton kunniaksi tänään Helsingissä järjestetään kansanjuhla.

Kuinka kansanjuhla siis järjestetään? Kukaanhan ei ole koskaan tullut pohtineeksi kuinka suomalaiset juhlisivat euroviisuvoittoa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että malli haetaan jääkiekko-otteluiden voittamisesta.

Jääkiekko-ottelun juhliminen kuitenkin on hyvin lähellä kansan kokemusmaailmaa. Tämä juhlimisen muoto perustuu vahvasti perustuu vahvasti viinan juomiseen ja huutamiseen. Myös käsien tai muiden asioiden heiluttamisella ilmassa ja hassuihin hattuihin pukeutumisella on oma osuutensa tässä juhlimismuodossa.

Kontrastiksi voisi mainita vaikkapa kansainväliset kuvataiteen tai klassisen musiikin kilpailujen voitot. Niitä juhlitaan yleensä kilistämällä kuohuviinilasia ja kättelemällä. Tämä juhlinnan muoto ei ole lähellä kansaa.

Lordi itse ei ainakaan ole pyrkinyt jääkiekkoanalogioita välttämään. Yhtye on itse koko kilpailn ajan erilaisissa tiedotustilaisuuksissa viljelleet laajalti jääkiekkotermistöä, ja suoraan rinnastaneet oman projektinsa ja sen mahdollisen menestyksen jääkiekkomenestykseen. Pitipä yhtyeen laulusolisti jopa esiintyessään jääkiekkopäähinettä päässään.

Kansanjuhlan paikka on määräytynyt kauppatorille siksi, että kyseisellä paikalla on juhlittu joskus jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Ihan hyvä paikka spontaanille kansanjuhlinnalle, mutta ei kauhean hyvä paikka järjestetylle konsertille.

Kapea, satama-altaisiin rajautuva kaistale sopii hyvin pienille ja keskikokoisille konserteille, mutta jos tilaisuudesta todella kasvaa kansanjuhla niin paikka käy hyvin ahtaaksi. Esimerkiksi Kaivopuisto miellyttävinen nurmi-alueineen olisi soveltunut tarkoitukseen huomattavasti paremmin.

Meitä pseudomorfoosiharrastajia toisaalta lämmittää se että kansanjuhla pidetään aivan helsigin pseudomorfoosikeskustassa. Harmi vain että Hard Rock Hallelujaa ei raikaa pseudomorfoosikeskustan ytimestä, suurkirkon portailta.

No kaikkea ei voi saada, tärkeintä on että saamme kansanjuhlan. Aion itsekin olla paikalla tutkimassa kansan juhlinnan muotoja ja välineitä. Laulammeko "lordi on uusi euroviisuvoittaja" perinteisellä jääkiekkonuotilla, tai missä roolissa salainen saatanallinen käsimerkki on näissä menoissa (lue lisää käsimerkeistä Käymälästä).

Ei siis muut kuin Hard rock Hallelujaa, kansanjuhlakin alkaa aivan näillä minuuteilla.

No comments: