Christafari

Kaikkea sitä joutuukin vanha pseudomorfoosiharrastaja näkemään. Olen pitkään seuraillut kiinnostuksella Jamaikalaista kulttuuria, koska se on tuottanut monia kummallisia kristinuskon, paikallisten perinteiden ja modernien ilmiöiden sekoituksia. Luulin ettei minua enää mikään tällä saralla yllättäisi, mutta eilen sitten törmäsin kadulla yllättävään julisteeseen.

Urbaanin kaupunkiuskonnollisuuden festivaali Urbaani unelma on hankkinut Wildfire iltakubilleen pääesiintyjäkseen amerikkalaisen Christafari yhtyeen. Kyseessä on amerikkalaisen Mark Mohrin gospelreggae projekti, joka on kotisivujen mukaan kiertänyt maailmaa jo kohta kaksikymmentä vuotta.

Mohr ajautui nuoruudessaan Rastafariliikkeeseen tavalliseen tapaan, eli pilvenpolton ja reggae musiikin kautta. Mikään puristi hän ei koskaan ollut, vaan hänelle maistui kyllä kaikki muutkin päihteet alkoholista crackkiin. Rastafarithan eivät hyväksy muita päihteitä, joten hänen rastafarisminsa sinänsä oli jotakuinkin yhtä loogista kuin vaikkapa lasol-juopon kääntyminen kristinuskoon viinin takia (voisin vertailla enemmänkin kannabiksen asemaa rastafarismissa ja viinin asemaa kristinuskossa, mutta jätetään toiseen kertaan).

Kahdeksantoistavuotiaana Mohr sitten löysi Jeesuksen, mutta ei jostain syytä malttanut kuitenkaan jättää rastafaristisia tapojaan. Reggae musiikki vaan kiinnosti vieläkin, eikä dreadlocsejakaan sitten malttanut leikata. Pilven ja crackin käytön hän tosin väittää lopettaneensa.

Rastafarismi sinänsä on raamattuun pohjautuva uskomusjärjestelmä. Se vaan tulkitsee raamattua hyvin eritavalla. Jeesus ei rastafaristisesta diskurssista katsottuna ole kovinkaan kiinnostava hahmo, sensijaan on tapana palvoa Haile Selassieta.

Ilmeisesti projektin tarkoituksena on käännyttää rastafareja kristityiksi, tavoite jonka onnistumisesta olen itse ainakin hyvin skeptinen. Rastoilla on omat juurtuneet tapansa, tuskin he kääntyvät toiseen uskomusjärjestelmään vain sen vuoksi että heille tarjoillaan heidän omien tapojensa väärinymmärrettyjä muotoja.

Kristittyihin tai seurakuntanuoriin tuo taas voi purra huomattavasti paremmin. Seurauksena on sitten erilaisten rastatapojen; reggaemusiikin, dreadlocsien, ja pilvenpolton yleistyminen, tai mahdollisesti väärinymmärrettyjen tapojen, kuten sen crackinkäytön yleistyminen.

Ilmiö muistuttaa luonteeltaan hieman valkoista metallia jota aikaisemmin tässä blogissa olen käsitellyt, sillä erotuksella että metallimusiikki perustuu kristinuskon negaatioon, rastafarismi erilaiseen tulkintaan. Selvää kuitenkin on, että tälläisissä siirtymissä aina alkuperäinen informaatio kärsii, ja lopputulos on jollaintapaa keinotekoinen.

Jokatapauksessa, Christafari tänään 11.8.07 Helsingin jäähallissa. Musiikista en osaa sanoa mitään, kaikki netissä olleet kappaleet olisivat olleet maksullisia joten jätin lataamatta.