Vappu

Vappu lienee yksi muodoiltaan rikkaimmista vuotuisista pseudomorfoosijuhlistamme. Vappua juhlivat lähes kaikki samalla tavoin, eli juomalla liikaa alkoholia. Kaikilla on jonkinlainen käsitys juhlinnan syistä, juhla mielletään jonkinlaiseksi työläisten ja opiskelijoiden juhlaksi. Varsin pieni osa juhlijoista tosin mieltää itsensä kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi, mutta juhlinta tuntuu maistuvan kaikille.

Wikipedian mukaan vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin mukaan. Juhla tosin on nimetty nimenomaan pseudomorfoottisin perustein jäljittelemään hedelmällisyyden jumalattaren Waldburgin nimeä, jota pakanat juhlivat Beltane juhlassaan samoihin aikoihin.

Kirkon kannatuksen kannalta varmasti hyvä veto aikoinaan, mutta aiheutti väistämättä sen että juhlinnan muodoista muodostui sekava rihmasto näennäiskristilliseen muotoon pakotettuja vanhoja pakanallisia traditioita.

Työväen juhlaksi vapun julisti sosiaalidemokraattinen toinen internationaali vuonna 1889. Työväen juhlintaan ovat perinteisesti kuulunut marssit ja puheet, erona useimpiin juhlinnan muotoihin on se että tämä liittyy kiinteästi raittiusliikkeen historiaan, vaikka kaikki työläiset eivät toki lasiin sylkeneetkään. Perusajatuksena on kurinalaisuus: vappuaattona marssimalla haluttiin näyttäytyä ryhdikkäinä järjestyneinä ja moraalisesti ylempiarvoisina kuin samoihin aikoihin koteihinsa aaton itrstailuista raahautuvat krapulaiset porvarit.

Kun viime vappuna satuin kulkemaan perinteisen työläisvapun keskuksen hakaniemen torin läpi, oli näky varsin säälittävä: muutama yksinäinen ilmapallokauppias ja muutama harhaileva työläinen. Eräs vanhempi vastaantulija katsoi jopa tarpeelliseksi avautua minulle siitä miten massiivisia työläisten vaput ovat joskus (ilmeisesti 70-luvulla) olleet, ja miten surkeita ne nykyään ovat. Ei ihme että Erkki Tuomioja vappuhaastattelussaan kertoi olevansa itse valmis tämän perinteen (ja tarpeettomaksi käyneen vasemmiston muutenkin) jo lopettamaan.

Toisaalta vappu on ollut viimeaikoina se päivä vuodesta, jolloin demaritkin ovat voineet kokea itsensä aatteellisiksi, puhutella toisiaan tovereiksi ja kuunnella taistelulauluja. Tietenkin voidaan kysyä onko tuo tarkoituksenmukaista sosiaalidemokratian ollessa muodoiltaan ja sisällöiltään sellainen kuin se tänäpäivänä on, mutta luulisi että ainakin vanhoille mensevikeille tällä on ollut ainakin terapeuttista merkitystä.

Työläisten vapun muotoja yleensä pyrkivät jäljittelemään myös anarkistit, luonnonsuojelijat, feministit ja muut punavihreään ilmiökenttään kuuluvat toimijat. En tiedä mikä nykyään on tilanne, mutta 90-luvulla vappumarsseilla oli aina sama marssijärjestys: ensimmäisenä kulki vanhat kommunistit joilla oli vielä neuvostoajan lippuja ja osastoviirejä tallella, seuraavana vasemmistonuoret. Perässä tuli sitten anakristien punamustat liput, eko-anarkistien musta-vihreät ja viimeisenä aina anarkofeministit.

Pitkään vapppua ovat juhlineet myös opiskelijat. Wikipedian mukaan Turussa jo 1700-luvulla. Modernia opiskelijavappua on vietetty jo 1800-luvun lopulla. Perinteisesti ylioppilaat ovat mieltäneet itsensä porvareiksi, ja näinollen opiskelijoiden ja työläisten vapunviettoon on liittynyt monenlaisia konflikteja.

Nykyään kun puolet kansasta pakkokorkeakoulutetaan, tuskin opintotuella elävät mieltävät statustaan kauhean porvarilliseksi. Opiskelijat kun ovat yksi oikeasti huonoimmin toimeentuleva ryhmä, ja jostain syystä vailla perustuslain takaamaa minimitoimeentuloa.

Silti porvarillinen ullanlinnanmäen piknik on muodostumassa siksi suosituimmaksi vapputraditioksi. Ei tarvitse kuunnella puheita, paitsi ehkä maljapuheita, eikä tarvitse seisoa torilla.

Vastakkainasettelun aika on ainakin tällä saralla loppu, katsotaan löytääkö uusvasemmisto jotain itselleen ja ajalle luontaisia juhlintamuotoja, vai jääkö kyseinen päivä puhtaasti oikoistolaisen kulutuskulttuurin dominoimaksi.

Ainiin, puhtaan pseudomorfoottinen Jeesus-marssi on myös hyvin suosittu, varmasti suosityumpi kuin vasemmiston marssit, joista se muotonsa on varastanut.

"Vuosittaisen ”Jeesus marssin” sa­notaan saavan liikkeelle miljoonia kristittyjä n. 200 maassa. Mikäs siinä, mutta marssin kansainväliset järjestäjät pitävät sitä välineenä ”hengelliseen sodankäyntiinsä” kaupunkien demoneita vastaan. Christian Research Network sa­noo: ”Marssin johtajat tarkoittavat hen­gellisellä sodankäynnillä suo­raa hengellistä sotaa maantieteel­lisiä “paikallisia henkiä” vastaan, jotka heidän mukaansa pitävät vallassaan kaupunkejamme… Tämä on todelli­nen persoonalli­nen velvoite jokai­sen marssiin osallistujan takana. Pääasiallinen tarkoitus on muuttaa marssin kautta alueen hengellinen ”ilma­piiri” vaatimalla voittoa alueen demonihengistä…”."

Otis, Wagner and the Transformations Revival, prof. J. S. Malan

Jos puhutaan sodankäynnin termein, niin voidaan todeta ainakin tämä taistelu voitetuksi, siis jos demonina on vanha vasemmisto. Jos Demonina on kaduilla irstaana vellova immoralistinen enemmistö, niin marssi on aikalailla pisara meressä.