kiksumessu

Kausimunakalenteri

Jesus ween

Notkea uusklassismi

Olen kirjoittanut Notkeasta Rotasta joskus aikaisemminkin. Hänen ilmaisuns on näköjään kehittynyt kuplettityylistä uusklassiseen suuntaan. Perinteisesti uusklassismin edustajat ovat suodattaneet vaikutteensa saksalaisen romantiikana kautta, Notkea Rotta taas on valinnut amerikkalaisen populaarikulttuurin, täsmällisemmin  "National Lampoons Animal house":n.

Lähiöromantiikka lienee historiallisia teemoja helpompi aihepiiri rapata, mutta Notkea Rotta on genressään varsin vaikutusvaltainen mielipidevaikuttaja. Ehkä toogasta ei tule karvapilotin veroista muotivillitystä, mutta ajatus on jokatapauksessa kiehtova.

Vaikka historiatietoisuus vaikuttaa varsin vieraalta hiphopille, niin ehkä genre voisi kokea jonkinlaista alitajuista kulttuurimorfologista samuuden tunnetta nimenomaan Antiikin Roomasta, ja sen kulttuurin tietyistä lieveilmiöistä puhuttaessa.

Pseudomorfoosiblogi jää kiinnostuneena seuraamaan alkaako tästä suomalaisen hiphopin uusklassistinen renesanssi, vai jääkö kappale yksittäisen läpän tasolle.




usklassiset vaikutteet katutasolla yhtä innokkaasti kuin aikaisempien levyjen lähiöromantiikka. Notkean Rotan lähiöestetiikka on poikinut paljon seuraajia ja jäljittelijöitä, on kiinnostavaa nähdä muotoutuuko

Kokemäen WC-paperipyramidi

Tämä tuskin tarkempaa analyysia kaipaa:

Kheopsin pyramidi WC-paperista

Kekkonen

_MG_3267.CR2
Originally uploaded by anttia

Danske bankin (entinen sampopankki-sampo-leonia-postipankki) riskinhallintayksikkö on vihdoin keksinyt ratkaisun pankkia pitkään vaivanneisiin tietotekniikkaongelmiin.

Kun kerran tietojärjestelmää ei saada kuntoon, täytyy asiakkaiden luottamus voittaa takaisin jollain muulla tavoin. Pankkikorttien pintaan on painettu kuva edesmenneestä hallitsijastamme Urho Kaleva Kekkosesta, ja valittavana on koko sarja kansallisia ikoneita.

Sinänsä mukavaa huomata että kansallistunteelle on kansainvälinen kapitalismikin löytänyt käyttöä, harvan arkipäivään se näin EU-aikana kuuluu.

Mutta on se mielestäni kuitenkin hieman liian härskiä ratsastaa kansallisilla ikoneilla heti ulkomaiseen omistukseen siirtymisen jälkeen.

Ja vielä kekkosella, Mannerheimin olisin ehkä vielä hyväksynyt.

Monarkistipuolueesta työväenpuolueeksi

Kokoomuksen tänään julkistetussa vaalijulisteessa on kaksi työkalua, maalipensseli ja kasvimaalle sopivalla käsihara-kuokka, ristissä kuin Neuvostoliitossa sirppejä. Teksti kehottaa kaikkien kuntien tekeviä ihmisiä liittymään yhteen. Työkalujen vieressä on nauravainen, hieman pilapiirrosmainen kuva puoluejohtaja Jyrki Kataisesta.

- Vaalimainokset kuvaavat tekemistä, kuntapalvelut tarvitsevat tekijöitä. Jos me käytämme seuraavat neljä vuotta katteettomien toiveiden esittämiseen tai ruikuttamiseen, palvelut jäävät uudistamatta. Työkalut kuvaavat tekemistä, puoluejohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi aamupäivän tiedotustilaisuudessa.

(MTV3, 15.9.2008)

katu ja taide

Julkisten tilojen alituinen sotkeentuminen on yksi urbaanin elämäntavan väistämättömiä seurauksia. Vuosisaatojen varrella ihmiskunta on vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt erilaisia strategioita järjestyksen palauttamiseksi kaduille ja toreille.

Helsingissä on yleensä luotettu Amerikan yhdysvalloista ostettuun ohjelmalliseen suvaitsemattomuuteen (eng. zero tolerance). Suvaitsemattomuusaate perustuu siihen, että maailma jaetaan asioihin joita suvaitaan, sekä asioihin joita ei suvaita. Asioita joita on päätetty suvaita puolustetaan julistamalla sota kaikille asoille joita on päätetty olla suvaitsematta.

Idea on yksinkertainen ja toimiva, tosin varastettu islamista joka jo pitkään on jakanut maailman kahtia islamin alueeseen (dar-al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-har). Sen soveltaminen vaan on hieman monimutkaista erilaisissa kulttuureissa.

Meillä suomessa on skandinaavisen perinteen mukaan ollut tapana luottaa ennemmin suvaitsevaisuuteen kuin suvaitsemattomuuteen. Kun graffiti aikoinaan tänne saapui, pyrittiin ilmiötä hallitsemaan järjestämällä laillisia maalauspaikkoja, jopa maalauskursseja. Maalarit haluttiin mieluummin ohjata taidekouluihin, kuin rankaisulaitoksiin.

Kun muutin Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, muistan miten ihastelin itäisen kantakauopungin sähkökaappejen laillisia graffiteja. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota siihen, että nämä nimenomaiset kaapit tuntuivat pysyvän kovin puhtaina, kun taas puhtaat sähkökaapit keräsivät pintaansa nopeasti monenlaista sotkua.

Nykyään ainuttakaan laillista graffitia ei tästä kaupungista löydy. Helsinki on selvästi saavuttanut tavoitteensa maan suvaitsemattomimpana kaupunkina. Jotain muuta on kuitenkin tullut tilalle. Sähkökaappien tasaiset pinnat ovat saaneet pintaansa kaunotaidetta.

Varmaankin sekin ajaa saman asian. Kaunotaiteen vaikutuksesta epätoivoittuihin nuorisokulttuureihin on musiikin puolella olemassa selkeää näyttöä. Kauppakeskukset ovat pitkään soittaneet ongelmapaikoissa klassista musiikkia. Tämä tutkitusti vähentää kaikkea katu-uskottavaa toimintaa alueella huomattavasti.

Kuvataiteen puolella vastaavaa näyttöä tosin ei ole. Toisin kuin musiikissa, kuvataiteessa kun luotetaan vahvasti matalan ja korkean kulttuurin ainesten luovaan sekoitteluun.

Nettipokerisaluuna

_MG_8093.JPG
Originally uploaded by anttia

Naapuriini muutti jokin aika sitten nettipokerisaluuna. Valitettavasti en henkilökohtaisesti sitä ehtinyt kokeilla, liikeidea jäi varsin lyhytikäiseksi.

Akateeminen graffititaide

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 29.6.2008 otsikolla "Vanhat graffitimaalarit löysivät korkeakulttuurin" Kiasman Urb-festivaaliin liittyvää graffitinäyttelyä. Näyttelyssä on esillä taiteen korkeakoulututkinnon suorittaneita entisiä graffitimaalareita. 

Lehden kuvassa akateemiset vandaalit esiintyvät vallatun talon seinään maalaamansa teoksen edessä jonka nimeksi on ilmoitettu "Suprematistinen pastissi". Toimittaja kuvailee teosta näin: "Siinä on suorakulmioita, palloja ja viivojavalkoisella taustalla. Tältä näyttää moderni taide Aku Ankassa."

Pseudomorfoosiharrastajan näkökulmasta juuri tässä kiteytyy akateemisen graffititaiteen ongelma: graffiti on elävää, muodoiltaan rikasta alakulttuuria. Kun alakulttuurista noustaan kaunotaiteen pariin, riskinä on nimenomaan pastissien tekeminen. Kun tehdään pastisseja kaunotaiteen traditioon liittyvistä aiheista alakulttuurin välineillä, on lopputulos helposti jähmeä ja epä-aito. Lopputulos saattaa helposti näyttää juuri siltä miltä moderni taide näyttää Aku Ankassa.

uusi aalto

Kävellessäni bussipysäkin ohi, katseeni kiinnittyi tuttuun muotoon. Kansallinen ikoni, Aalto-maljakko oli päässyt koristamaan mainosta. Mainoksen esittelemä televisio ei ollut kuitenkaan aaltovaasin muotoinen, vaasi oli mainoksessa vain muistuttamassa siitä että televisiokin on muotoiltu. 

Lukiessani lehteä taas huomasin että Aalto korkeakoulua puuhaava säätiö on saanut runsaasti rahoitusta.  Kyseessä on yksityinen säätiö, joka ottaa johdettavakseen Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun.  

Projekti on lähtenyt liikkeelle siitä, että teollisuuden piirissä on havaittu muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Perinteiset teollisuuden muodot metsä ja metalliteollisuus eivät oikein pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Nykyaikaiset teollisuudenmuodot kuten elektoniikkateollisuus taas pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa juuri siksi niitä ei harjoiteta suomessa. 

Tämän takia suomeen täytyy keksiä jokin teollisuuden muoto jota täällä voisi harjoittaa. Tälläkertaa on päädytty innovaatioteollisuuteen.

Ongelmana on kuitenkin reaktionopeus. Innovaatiotalous oli yltäkylläisen nousukauden tuote. Suunnitelmatalouden viisivuotissuunnitelmat liikkuvat kvartaalitaloutta hitaammin. Ne viisaat suut jotka viimeaikoina ovat yliviljelleet innovaatio sanaa, ovat juuri samoja jotka aiemmin   toistivat mantranaan tiimiä. Pian mantra taas vaihtuu, mutta koulujärjestelmän kaltaiset jähmeät rakenteet pysyvät. 

Aivan kuten kenraalit valmistautuvat edelliseen sotaan, liike-elämä valmistautuu edelliseen lamaan. Pseudomorfoosiblogi suosittelee kuitenkin menneen nousukauden sijaan valmistautumaan tuleviin koviin aikoihin.

Mantrat vaihtuvat, Itse uskoisin seuraavan mantran olevan kuri. Kuriyliopiston voisi muodostaa esimerkiksi maanpuolustuskorkeakoulusta, kuvataideakatemiasta, humanistisesta tiedekunnasta ja tietysti teologisesta tiedekunnasta. Tässä tulevaisuuden huippuyksikössä nykyaikaisimpien joukonhallintaoppien mukaisesti piiskattaisiin niin taiteilijoista kuin runoilijoistakin parhaat tulokset irti. 

Nimeksi laitokselle sopisi esimerkiksi Mannerheim-korkeakoulu.

Ainiin ja piti vielä Matti vanhaselle mainita, että korkeakoulu ei ole englanniksi High school. Aalto Highschool tosin voisi olla parempi idea kuin korkeakoulu, ei tarvitsisi sekoittaa koko korkeakoulujärjestelmää.

Vänrikki Stoolin korkeajännitys

_MG_5596.CR2
Originally uploaded by anttia

Sarjakuvakaupan ikkunassa oli tarjouksessa. Kauppa oli kiinni, joten en valitettavasti päässyt lähemmin analysoimaan.

ei perustuslaki

Euroopan Unioni on merkillinen kokonaisuus. Se ei ole esikuvansa Amerikan Yhdysvaltojen kaltainen selkeä valtiotason toimija, muttei myöskään enää mikään aivan vapaamuotoinen valtioyhtisökään. 

EU:n suunnasta ja missiosta on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä. Euroopan kovaan ytimeen kuuluvilla suurilla jäsenvaltioilla tuntuu olevan visiona vahva yhtenäinen Eurooppa, jolta löytyy niin poliittiista, sotilaallista kuin taloudellistakin muskelia. Täällä periferiassa tavataan puhua EU:sta jonkinlaisena byrokratisena kerhona, joka standardisoi asioita, mutta puuttuu mahdollisimman vähän kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin.

Unionin tiivistämistä ajavat ovat pyrkineet tuomaan EU:hun mahdollisimman paljon erilaisia valtiollisia elementtejä. Oma raha meillä jo on, vaikkakin sitä ei kaikissa jäsenmaissa käytetä. Armeijaa on pitkään puuhattu, jonkinlainen aihio siitäkin on kriisinhallintajoukkojen muodossa. Vahvalle unionille kaivataan tietenkin myös vahvaa johtajaa; presidenttiä, pääministeriä, kuningasta, keisaria tai muuta keulakuvaa.

Niin, ja sitten tietysti kaivataan perustuslakia.

Sellainen on jo kertaalleen tehtykin. Suurella vaivalla pitkän väännön jälkeen perustuslaiksi kutsuttu asiakirja hyväksyttiin suomenkin eduskunnassa vuonna 2006. Perustuslakia oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa kuollut. Asiasta kansaäänestyksen järjestäneet maat joutuivat taipumaan kansan tahtoon, perustuslaki kuopattiin.

Nyt perustuslaki kuitenkin on palannut paranneltuna. Nimenä on nyt Lissabonin sopimis. Kyseessä on perustuslain kaltainen dokumentti, jota ei kuitenkaan enää voi kutsua perustuslaiksi. Itse kutsuisin sitä ei perustuslaiksi. 

Ainakin kahteen asiaan on löydetty parannus: se ei enää ole perustuslaki, eikä siitä enää järjestetä kansanäänestyksiä, paitsi Irlannissa, jossa asiasta päätetään tänään. Perustuslaistahan Irlannissa järjestettiin kaksikin kansanäänestystä, sillä ensimmäisellä kerralla vastaus oli väärä.

Ei perustuslaista arvellaan Irlannissakin äänestettävän vainkerran, joten panokset ovat kieltämättä kovat. 

Mutta mitä tämä ei perustuslaki sitten pitää sisällään? Selkeää vastausta on mahdollista saada, sillä asiakirja on kaikkea muuta kuin selkeä. Jokainen voi toki itse käydä siihen tutustumassa, asiakirja on julkinen, mutta harva sen kapulakieltä ymmärtää tai jaksaa yli kahtasataa sivua kahlata läpi.

Lehdistökään ei asiaa mitenkään jäsenneltävästi ole summannut. Tänään hesarissa lipsahti sopimuksen tuovan EU:lle myös kaivatut "pääministerin" ja "presidentin". Lainausmerkit eivät ole siksi että lainasin sanat lehdestä, myös siellä sanat oli esitetty lainausmerkeissä.

Voi siis olla että pian EU:lla on "raha", "armeija", "presidentti", "pääministeri" ja "perustuslaki". Voi myös olla että ei ole, Irlanti päättää.

Uusi kalevala

Kun Jari Halonen kertoo jotain olevan työn alla, herättää se aina oman kiinnostukseni. Kun Helsingin Sanomat (10.6.2008) kertoo  Jari Halosen takovan uutta Kalevalaa, herättää se väistämättä myös pseudomorfoosiblogin kiinnostuksen.

Kalevalaa käsittelin tässä blogissa jo vuonna 2005. Perusajatukseni tuolloin oli, että Elias Lönnrot pakotti karjalaisen runonlauluperinteen kansalliseepoksen muotoon väkisin poliittisin perustein. Sivistyskansalla täytyi kansalliseepos olla, ja karjalaisesta runonlaulusta se sitten väännettiin koska uutakaan ei ollut saatavilla.

Lönnrotin menetelmiä on kritisoitu jonkin verran muuallakin, mutta mitään suurta tai radikaalia asian tiimoilta ei toistaiseksi ole esitetty. Nyt Halosella on pyrkimyksenä tuulettaa kalevalakuvaamme oikein ykköskanavalla televisiossa. 

Halonen selvittää itse Helsingin Sanomien mukaan asiaa näin: "Tarkoituksenamme on löytää alkuperäinen Kalevala, se spirit, tietoisuus, tämän kansan menneisyys ja elämää ylläpitävä voima omista sydämistämme vähän samaan tapaan kuin Jeesus puhui kirkosta."

Pseudomorfoosiblogia jäi ainakin tuosta pohdituttamaan se, mitä Jeesus oikein puhui kirkosta. Hänen elinaikanaan kun sellaista vielä ei vielä ollut.  Halonen jatkaa muinaissuomalaisuuteen:

"Suomalaisillahan on vielä hankalampi tilanne kuin Amerikan intiaaneilla. Heillä alkuperäinen kulttuuri on tuhottu, mutta he tietävät että sellainen oli. Meidän tietomme suomalaisten varhaiskulttuurista on ohut ja moninkertaisesti vääristeltylty"

Pseudomorfoosiblogi on toki huomannut saman seikan, mutta tehnyt asiasta erisuuntaisia päätelmiä. Yleisin tapa vääristellä suomalaista muinaiskulttuuria kun on perinteisesti ollut suomalaiseen varhaiskulttuuriin varsinaisesti liittymättömien asioiden esittäminen sellaisena. 

Kuten itse joskus karjalan palauttamista käsitelleessäkin jutussa mainitsin, on tämä muinaissuomalaisuus hankala käsite. Suomi kansallisvaltiona kun on moderni konstruktio, ja taas Suomi heimoalueena on vanhempi, mutta huomattavasti rajallisempi käsite.

Kansallisvaltiota edeltänyt suomi kun on suunnilleen nykyisen varsinaissuomen alueelle asettunut Suomalaisten heimo. Esimerkiksi Matti Klinge väitti aikoinaan Muinaisuutemme merivallat teoksessaan, että muinaiset (varsinais)suomalaiset olivat kulttuuriltaan kiinteämmin yhteydessä nykyisiin viroilaisiin, kuin nykyisiin suomalaisiin.

Lönnrotin ja muiden isänmaallisten totuudenvääristelijöiden ansiota kuitenkin on, että me uskomme,  olevan olemassa yhteinen Suomi, jolla on historia (jopa esihistoria), kulttuuri perinteet ja jollaintapaa määriteltävissä oleva identiteetti.

Vaikka siis kaikki tämä moderni nationalistinen vääristely pystyttäisiin riisumaan Kalevalalaisuuden päältä, niin minua ainakin vaivaa kysymys siitä, mitä sitten jää jäljelle?
Hanhensulka kommentoi aikoinaan kalevalatekstiäni muistuttamalla miten kamalaa runoutta tämä ns. aito kansanrunous oli, mutta silti väistämättä meitä kaikkia aikamme kasvatteja  kiehtooa ajatus paluusta johonkin elinvoimaisempaan alkuperäisempään. Onneksemme emme tavoitettamme yleensä saavuta. 

Jari Halonen on kuitenkin ehdottomasti oikea ihminen tarttumaan kalevalan myytteihin. Tehtävä ei ole helppo, odotan innolla miten hän niistä selviytyy. Tämäntyyppisissä produktioissa on aina riskinä ns. Kivisset ja soraset-ilmiö, eli se että käsitellään historiallista aikaa modernilla termistöllä. Kokonaanhan emme sitä voi välttää, sillä moderni termistä on ainut joka meillä on.

Hyvin kiinnostavia ovat myöskin itse muodon asettamat haasteet; Lönnrot teki eniten väkivaltaa kansanrunoudelle juuri valitsemalla muodokseen kansalliseepoksen. Kun muoito oli päätetty, materiaali oli taivuteltava siihen sopivaksi. Jari Halonen on valinnut muodoikseen nykyaikaisesti TV-sarjan ja elokuvan. Saa nähdä kuinka hyvin kansanrunous näihin formaatteihin taipuu. 

karvahattuja

karvahattuja