Köyhien presidentti

Köyhien Asialla -puolueen puheenjohtaja Terttu Savola tukee presidentinvaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä.

Terttu Savola perustelee valintaansa sillä, että vaikka "köyhien ja hätääkärsivien asema on vuosi vuodelta huonontunut, presidentin taholta emme ole kuitenkaan havainneet vakavaa suhtautumista suomalaisten hätään".

Savola toteaa tiedotteessaan, että puolueen jäsenillä on täysi vapaus valita ehdokkaansa.

Savola paheksuu Tarja Halosta siitä, että hän hyväksyy SAK:n jäsenmaksujen käytön omaan kampanjaansa.

- Pieniä ihmisiä tulisi puolustaa eikä käyttää näin heitä ja heidän rahojaan hyväksi kaikin tavoin.

(Iltalehti, 21.1.2006)




Sauli Niinistöön liittyvien messiaanisten epiteettien lukumäärä kasvaa päivä päivältä: työväen presidentti, talonpoikien presidentti, köyhien presidentti... On myönnettävä ettei tämä viimeisin ollut suoraan kampanjatoimiston suunnittelema, mutta tuli silti varmaan kuin tilauksesta.

Mitään yhteyttä demografisiin tosiasioihin näiden arkaaisten käsitteiden esiinmanaamisella ei juuri ole. Niin työväki, talonpojat kuin "köyhällistökin ovat jälkiteollisessa nyky-Suomessa itse asiassa melko marginaalisia väestöryhmiä, toisin kuin sata tai vielä viisikymmentä vuotta sitten. Oikeita "työläisiä" sanan varsinaisessa merkityksessä on suomalaisista alle kolmasosa, "talonpoikia" taas vain kolmisen prosenttia, ja köyhyysrajan alapuolella elää ehkä korkeintaan kymmenen prosenttia. Ei sinänsä riitä kummoiseksi vaalikarjaksi, mutta edellä mainittuihin käsitteisiin näyttää yhä liittyvän politiikassa jonkinlaista symboliarvoa, vaikkeivat ne mihinkään konkreettiseen enää viitaisikaan.

Epäilen että Niinistön kohtaloksi koituu liiallinen tuotteliaisuus presidenttibrändien ja mediaslausuntojen saralla. Se tulee vaalien alla aiheuttamaan massoissa kyllästymisreaktion ja siten varmistamaan Halosen voiton. SDP:n strategia on nimittäin sittenkin parempi. Niinistö yrittää hyödyntää arkaaisten käsitteiden voimaa piittaamatta niiden alkuperäisen merkityksen suhteesta nykymaailmaan. Halosen paljon nerokkaampi diskurssi taas perustuu käsitteisiin, joiden käyttöä on mahdotonta kritisoida, koska ne eivät ole alun perinkään tarkoittaneet yhtään mitään. Paras esimerkki on tietysti "hyvinvointiyhteiskunta". Lieneekö Halosella niitä avainsanoja edes kovin monta? Hän kai hyvin tietää, ettei niitä loppuen lopuksi tarvita. Halonen on Niinistöä paremmin sisäistänyt liike-elämän perusperiaatteen: minimipanoksella maksimihyöty.

Loppuen lopuksi juuri SDP edustaa politiikan tulevaisuutta, jossa valehtelun ja läpinäkyvyyden spektaakkeli korvautuu mitäänsanomattomuuden puoleensavetävyydellä. Perinteisen politiikan tarkastelun kannalta katsoen voimme sanoa, että Niinistö häviää, koska on hän valehtelija eikä vakuuta äänestäjiä. Uuden, radikaalimman ajattelun näkökulmasta Niinistö häviää, koska hän ylipäänsä yrittää sanoa jotakin, asettaa itsensä paikkoihin, liittää merkityksiä itseensä. Niinistö tuottaa pakonomaisesti syitä ja perusteita valinnalleen, vaikka hänen pitäisi päin vastoin tehdä siitä täysin perusteeton ja arvoituksellinen, kuten Halosen presidenttiys on ollut ja on. Niinistön valinta presidentiksi ei pitäisi näyttää voitolta vaan katastrofilta - silloin se myös tapahtuisi.

Kuvainnollisesti puhuen: jos politiikka on ollut kuin elokuvaa tai saippuaoopperaa, siitä tulee etenevässä määrin jotain tosi-tv:n kaltaista. Valehtelun, pahuuden ja illuusioiden henkilödraaman tilalle tulee absoluuttisen, rivon latteuden perverssi kiinnostavuus. Valehtelu ei ole politiikassa ketään kaatanut. Poliitikoilta on päin vastoin vaadittu tiettyä roistomaisuutta, ja entiset talousrikolliset on säännöllisesti äänestetty uudelleen eduskuntaan pelkän dramaattisen efektin vuoksi. Mutta nyt vaikuttaa siltä kuin pahuuden teatteria ei enää edellytetäkään - enemmänkin, se jopa tympäisee. Tulee aika, jolloin mitään ei enää edellytetä, ja sen aavistaa SDP.

Miksi Niinistö? Oikea vastaus olisi: ei mistään syystä, pikemminkin päin vastoin, ja juuri siksi. Mutta tämä uudentyyppinen poliittinen ajattelu on Suomessa yhä SDP:n yksinoikeus. Mielestäni Blairin, Berlusconin, Bushin ja muiden kehityksen kärjestä pudonneiden amatöörien kannattaisi käydä Suomessa SDP:n opissa näkemässä, mitä on nykyinen politiikan avantgarde.